You don't wanna see my darkside ~ 19

Harry oli lähtenyt käymään kaupungilla. Olin jäänyt kotiin katselemaan työpaikkoja. Aihe sai stressin kiertämään kehossani. Jäätelömyyjän palkalla en kauan eläisi. Ja asuntomaksu kasvoi koko ajan. 

Epäröin niin monta kertaa, mutta lopulta minun oli vain alunnuttava sille tasolle. Purskahdin itkuun, kun taas tajusin tehneeni sen. Olen toivoton tapaus, ja oikeasti ihmettelen, miksi Harry pitää minusta. Samassa kaikki muutkin pahat ajatukset tulivat mieleeni. Paruin siinä keskellä keittiötä katsoessani vuotavaa rannettani. Vain yksi ainut viilto, eikä sekään ollut syvä, mutta olin silti rikkonut lupaukseni. Monenteen kertaan. Mutta tästä Harry ei saisi tietää. Hän pysyisi autuaan tietämättömänä koko loppu ikänsä ja kärsisin itse oman kohtaloni. Juoksin vessaan ja huuhtelin kasvoni. Yritin lisätä meikkiä peittämään punaisuutta, mutta tuntui, että kyynelvanat näkyivät kilometrien päähän. Minua alkoi itkettää, kun vain ajattelinkaan enempää. Tarkastin perusteellisesti koko talon ja vaihdoin pitkahihaisen paidan päälleni. Ihan vain varavuoksi. 

Kun Harry sitten tuli, sydämmeni jyskytti rinnassani ja olin ihan varma, että Harry kyllä huomaisi olemuksesta jotakin. Mutta niin ei tapahtunut. Harry marssi suoraan sisään ovesta ja laski pusun kylmälle poskelleni. Tuo hymyili minulle selittäen samalla jotain, mitä oli äsken tapahtunut. Yritin kuunnella häntä ja vastailla luontevasti, vaikka minusta tuntui, että olin kuin rehtorin kuulustelussa. Laitoimme ruokia jääkaappiin, joka oli taas tyhjä. Harry söi hirveästi. Hän vähän niin kuin asui luonani, tuon entinen poikaystävä oli heittänyt hänet ulos vanhasta asunnostaan, eikä ollut ehtinyt etsiä omaa asuntoa. Mutta ei se minua haitannut, oli vain mukavaa, kun sai nukahtaa joka ilta tuon kiharapään viereen. Vaikka juuri näinä hetkinä se oli tuskaa. 

Harry naureskeli itsekseen minulle, olin vastannut jotain ihan pöljää ja toruin nyt itseäni. Jos vähän keskittyisin nykyhetkeen, turha niitä menneitä murehtia. Poikaystäväni ehdotti, että mentäisiin kävelylle, salille tai nyrkkeilemään. Yritin vastata mahdollisimman sopivasti, ettei minua huvittanut juuri nyt, vaikka toinen suorastaan puhkui intoa. Tuntui jotenkin pahalta pilata hänen innostuksensa, vaikka Harry väitti, ettei se mitään haitannut.
"Menen sitten huomenna, kellonkin on jo neljä" hän sanoi iloisesti, mutta vahva pettymys kuului hänen äänestään. Huomaavaisena hän ei enää jauhanut asiaa, ja minusta tuntui taas pahalta. En ansaitse tuollaista täydellistä poikaystävää. Purin huultani, jotten purskahtaisi itkuun ja nolaisi itseäni totaalisesti. 

Vietimme laiskan koti-illan syöden pitsaa -josta poika söi kahdeksan palaa kymmenestä-, jutellen rennosti ja Harryn näyttäessä minulle 'hauskoja' youtube videoita. Tosiasiassa Harry nauroi niille itsekseen ja minä vain esitin nauravani. Koko päivä oli ihan pilalla, ja olin itse turmellut sen. Itse olin ollut vaitonainen ja katkera itselleni. Oma valintani. 

Kun illalla laskeuduimme makuulle, olin jo avannut suuni tunnustaakseni tekoni, kun tulin katuma päälle. En voisi kertoa sitä, sen olin jo päättänyt, joten suljin suuni ja tyydyin suudelmaan. Tuntui lohdulliselta saada pitkä hellä suudelma turmio-päivän jälkeen. Ajattelin positiivisesti -mikä oli harvinaista minulle-; huomenna olisi uusi, kaunis päivä, jolloin unohdettaisiin meennet ja keskityttäisiin valoisaan tulevaisuuteen. Niihin runollisiin sanoihin nukahdin kultani kainaloon. 

Säpsähdin äkisti hereille. Uni palasi mieleeni kuvina ja kylmä hiki valui otsaltani. Harry... Tumma verijana, joka tippui pisaroina lattialle... Ahdas huone... Terän kiilto... Kuvat kiersivät kehää. Uni oli ärsyttävä, eikä poistunut mielestäni, vaikka kuinka puskin. Kohotin varovasti pääni ja näin digitaalikellosta ajan. 02.58. Ulkona satoi, sen kuuli katon läpi selvästi. Sadepisarat rummuttivat kattoon tasaisesti. Oli oikein rankkasade. Katselin kattoa ja vähitellen uni heikkeni mielestäni. Se ei kuitenkaan kadonnut kokonaan. Uni sai minut sen sijaan muistamaan eilisen. Äkillisesti mieleni valtasi vallaton halu kertoa Harrylle siitä. Vaikka olimme juuri muutama ilta sitten puhuneet sitä -Harry oli pitänyt minulle puhuttelun- ja olin luvannut yrittää elää ilman viiltelyä. Silti, mikään ei pysäyttänyt minua, kun sille päälle satuin. Huvalton halu satuttaa itseäni, laittaa itseni kärsimään vaikka ihan pienestä asiasta, tuli jostain syvältä sisältäni. En edes itse tiennyt, mistä se juurensa johti. Silti en voisi, saisi saatika pystyisi kertomaan sitä tuolle nukkuvalle miehelle. Se satuttaisi häntä liikaa. Enkä usko, että hän pystyisi luottamaan minuun kovin hyvin. Tunsin poskeni märiksi ja aloin pyyhkimään niitä voimakkaasti. Hetkessä minun tuli kovasti ikävä Eddien lohduttavia kappaleen sanoja. Ja siinä samassa kaikki on taas päin helvettiä. 

Silmänräpäyksessä olin tehnyt päätökseni. En pystyi pitää tätä itselläni.
"Harry? Harryy" kuiskasin ja heilutin toisen kättä. Hän mumisi jotain, ennen kuin avasi silmänsä väsyneesti.

"Amy? Mikä nyt?" hän kysyi huomaten punaiset silmäni. Kylmä aalto iski lävitseni ja aloin yhtäkkiä väristä. Vedin peitton ylleni ja pyyhin silmiäni.
"Hei? Mikä hätänä?" Harry kuiskasi ja silitti olkapäätäni. Sitten käskin itseäni rohkaistumaan ja avaamaan suuni. 

"Harry... Mä rikoin sun lupauksen" tunnustin keskellä yötä. Nostin ranteeni varovasti esiin ja verestävä haava näkyi pimeässäkin. Tunsin poikaystäväni mielialan muutoksen ja yritin katsoa häntä silmiin. Mutta tuo oli hiljaa, eikä halunnut kohdata katsettani. Nousin istumaan ja katsoin sormiani.
"Mä ymmärrän, jos et haluu olla mun kanssa enää..." sopersin hiljaa, mutta äkisti minut vedettiin takaisin makuulle ja Harry kietoi kätensä ympärilleni. 

"Ei... Mulla ei oo mitään väliä jos sä rikot sun lupauksen. Se oli vaan sun takia. En haluu, et sä satutat itteäs, koska se satuttaa myös mua" Harry sanoi hiljaa katsoen pimeässä kiiluviin silmiini. 

"Lupaan, etten enää --"
"Älä lupaa. Sä et kuitenkaan pystyis siihen" toinen komensi jatkaen nopeasti. "Mut sun pitää yrittää saada se pois sun elämästä. Niin ku mäki sain nyrkkeilyn. Niin monta vuotta yritin erota siitä, onnistumatta. Sit yhtäkkiä huomasin, etten oo käyny sielä koko viikkoon. Kunnes ihan äkisti sitte taas mun oli mahdotonta estää itteäni ja kappas, olin taas siellä" Harry sanoi kaihoten. Minua alkoi huvittaa hänen edellinen lauseensa. 

"Puhuks sä nyt unissas, vai ootko aina noin tunteikas, ku puhelet yö aikaan?" naureskelin pienesti. 

"En! Mähän vaan..." Harryn puhe muuttui mutinaksi. "Yritän saadan jotain järkee sun päähän"
Katsoin toista pitkään haroen hiuksiani taakse päin. 

"Luulitko, etten muka huomais mitään outoo sussa päivällä?" Harry kysyi minulta.
"Sori... Pilasin sen kaiken" sanoin ja painoin sitten pääni tyynyyn.
"Kaikki okei?" kysyi Harry ja nojautui ylleni vieden toisen kätensä lantiolleni. Minun täytyi oikeasti miettiä vastausta pitkään.
"Saanko kysyä yhtä juttua?" Totesin arasti. Harry nyökkäsi ihmeissään. Nielaisin ja hengitin raskaasti.
"Miks sä oot mun kanssa?" kysymys vain tulvahti suustani. "Siis, miten sä jaksat olla tämmösen tunarin ja itsetuhoisen pikku tytön kanssa. Seittemästä miljardista ihmisestä, miksi sä valitsit mun? Koska mä en ansaitse sua" sanoin uhmakkaasti. Harry katsoi minua väsyneesti silmiin.
"Miks sä oot mun kanssa? Murhaajan, petturin, paskiaisen kanssa" Harry sanoi käheästi. 

"Koska sä oot ihana" sanoin pienen hymyn kohotessa kasvoilleni. 

"Koska sä oot suloinen ja kaunis ja täydellisin ihminen, mitä oon ikinä tavannu" Harry kuiskasi ja painautui alas laskemaan suudelman huulilleni. "Siksi" hän naurahti. Pieni hymy kohosi kasvoilleni. Käperryin tuon kylkeen ja kuiskasin hiljaa:
"Nähään aamulla, Haz" kuulin matalan naurahduksen ja tunsin tuon pussaavan hiuksiani. 

"Hyvää loppu yötä, kulta" hän kuiskasi ja vaivuin varovasti uneen.

*****

Hihii, toisiks viiminen luku!! Mitä ootte pitänyt tästä ficistä? Ja tykkäsittekö tästä luvusta? :D