The sun will be rising back home ~ 19

No niin... Viimeinen osa tästä olis nyt käsillä. Huomatkaa kertojan muutos, se on niin kun 'ei kenenkään' näkökulmasta :)

Sitten mä hain jotkut kivat kappaleet, mitkä sopii tohon tekstiin. Ne kappaleen sanat ei ihan ehkä sovi, mut muuten se tekee tästä sellasen ihanan :):)

Sepittelen tuol lopus sit vähän enemmän, mut laittakaa kommenttia, kiitos! :D

*****

>> X <<

He hymyilivät toisilleen. Aurinko paistoi korkeammalta, kuin koskaan. Se lämmitti nuorten selkää. Linnut lensivät iloisina taivaalla. Ilman murheita ja huolia tulevaisuudesta.

Niall katsoi tyttöystäväänsä pitkään silmiin. Tulisiko hän ikinä enää näkemään tuota villiä sielua, johon hän oli rakastunut? Häntä, joka valaisi huoneen kauneudellaan ja jonka naurunsa peitti kaiken muun. Eikä hän rakastanut tyttöä, vain siksi, että hänellä oli maailman kauneimmat silmät, pehmeimmät hiukset ja upein hymy. Tai myös siksi, mutta Niall rakasti Auroraa koko olemuksellaan, sillä tyttö oli muuttanut hänen elämänsä. Niin, ettei Niall halunnut ikinä päästää irti. Miksi elämä ei voisi helpompaa? Edes vähän. Ei tarvitsisi kestää tällaisia hyvästejä. Niallin ajatukset heittelivät asiasta toiseen. Kuitenkin meillä on vain yksi elämä. Ja yksi rakkaus. Vaikka Niall tiesi, että Aurora oli hänen elämänsä rakkaus, hänen oli pakko päästää irti. 

Aurora pidätteli kyyneliään. Hän puri huultaan ja muisteli niitä kaikkia yhteisiä hetkiä tuo täydellisyyden kanssa. Tyttö ei voisi koskaan unohtaa sitä, miten oli ensimmäisen kerran törmännyt Nialliin Sydneyssä. Kaupunki, jossa unelmat käyvät toteen, oli lukenut matkaesitteessä. Nyt he molemmat tiesivät sen olevan totta. Aurora pohti, oliko tosissaan jättämässä ihmisen, jota hän rakasti eniten tässä maailmassa, toiseen maahan. Niall kumartui pyyhkimään eksyneen kyyneleen tytön poskelta.

"En tiedä, mitä sanoisin" Aurora nyyhkytti. Niall puristi hänet itseään vasten. 

"Ei tarvitsekaan" irlantilainen kuiskasi. Niall tunsi kurkkuaan kiristävän siihen malliin, että kohta hän alkaisi itkeä.

Rakastuneet puristivat toisiaan kuin kuoleman kohdatessa. Kuin he tietäisivät, että loppu oli tulossa. Ja niin se olikin. Kohta Aurora nousisi koneeseen ja palaisi Australiaan. Niall jäisi sateiseen Englantiin ja jatkaisi töitään. He seisoivat lentokentän ulkopuolella olevalla tasanteella, jossa ei ihmisiä liikkunut. Lempeä tuuli pöllähti heidän kasvoilleen sekoittaen molempien hiukset. 

"Niall..." Aurora aloitti. "Tuunko mä ikinä enää näkemään sua?" hän päästi ilmoille kysymyksen, johon kellään ei ollut varmaa vastausta. Tyttö katsoi pidempää poikaa silmiin. 

"Tulet. Tää ei oo viimeinen kerta" Niall sanoi voimakkaasti. 

"Lupaatko?" Aurora varmisti. 

"Lupaan" Niall vannoi käsi sydämmellään. He unohtuivat taas katsomaan toisiaan silmiin. 

"Sä... Sä olit mun ensirakkaus" Aurora sanoi hiljaa. 

"Mutten viimeinen" nuorukainen kertoi. Oikeasti häneen sattui ajatella Aurora jonkun muun kanssa. "Sä löydät jonkun pitkän, komea australialais miehen, joka pitää susta huolta"
"Ja sä tuut saamaan kauniin ja mukavan naisen. Sitten kun sä löydät sen oikean" Aurora yritti sopertaa, mutta kyyneleet vaikeuttivat puhumista. 

"Mä en tuu ikinä löytämään ketään muuta" irlantilainen sanoi. 

"En mäkään. Sä oot mulle se oikea" tyttö nyyhkytti. Niall painoi suudelmia tytön kasvoille. Hän tiesi, ettei enää koskaan ehkä saisi tehdä niin. 

"Rakastan sua" Niall sanoi kuiskaten, vaikka oli täysin varma sanoistaan. Hän tiesi äänensä pettävän, jos puhuisi yhtään kovempaa. 

"Mäkin sua, sinisilmä" Aurora sanoi ja taikoi yhdellä lempinimellä hymyn poikaystävänsä kasvoille. 

"Miks me tehdään näin? Miks elämä on niin hankalaa! Miks meijän pitää erota näin?!" Aurora parahti. Niall ei tiennyt, mitä vastata. 

"Koska mä kuulun tänne, ja sä kuulut sinne Australian ihanille heinäpelloille" Nuorukainen selosti nopeasti peläten purskahtavan itkuun minä hetkenä hyvänsä. 

"The sun will be rising back home" Nuoret lauloivat -tai pikemminkin mutisivat- samaan aikaan hymyssä suin. 

"Kone 615 Sydneyyn. Pyydämme matkustajia nousemaan koneeseen portin 17 kautta" sisältä kuului ja se sai molempien kyynelkanavat aukeamaan lopullisesti. 

"Mä en tahdo lähteä" Aurora itki toisen rintakehää vasten. 

"Mä en anna sun mennä, tähtisilmä" Niall yhtyi. "Ollaan tässä ikuisesti" Nuoret rakastuneet rutistivat toisiaan viimeisen kerran. Sitten he suutelivat hyvästiksi. 

"Kone 615 Australiaan, matkustajia pyydetään välittömästi nousemaan koneeseen..." rätisevä ääni kuulutti.

"Sä oot mun rakkaus. Tässä ja seuraavassa elämässä" Niall lausui juhlallisesti.
"Mä en tuu ikinä unohtamaan sua. Sitä miten sä tupsahdit mun elämään siellä Sydneyssä. Ja miten sä soitit mulle sillon siellä kukkulalla. Mä rakastan sua ikuisesti, hiton Niall Horan" Aurora sanoi silmät kiiltäen. Hän puristi tuon kättä lujaa. 

"Sä et osaa kuvitellakaan, mitä teit mulle. Ja mun sydämmelle" blondi lausui. He katsoivat toisiaan silmiin. Viimeisen kerran. Aurora huokaisi syvään ja nosti laukkunsa maasta. 

"M-mun pitää mennä. Vaikka en haluakaan" tyttö purskahti itkuun ja hyppäsi Niallin avoimeen syliin. Irlantilainen painoi päänsä hänen hiuksiinsa. 

"Viimeinen kuulutus Sydneyyn lähteville matkustajille!" Sisältä kuului. 

"Hyvästi. Ei! Nähdään" Niall korjasi. Aurora purskahti nauruun siinä kaiken keskellä. 

"Nähään! Rakkaus tässä ja seuraavassa elämässä" tyttö sanoi ja oli lähdössä. Hän käveli itkien pois päin. Sitten yhtäkkiä hän kääntyi ja nuoret juoksivat toisiaan vastaan. Viimeisen kerran Aurora hyppäsi Niallin syliin ja irlantilainen pyöri ympäri. 

Sitten Aurora suuteli poikaa, jätti hyvästit ja juoksi koneeseen taakseen katsomatta. 

**

>> X <<

Niall istui parvekkeellaan ja katsoi, kun alhaalla pihalla hänen bändikaverinsa tassuttivat kohti ovea. Pojat nauroivat yhdessä, mutta kukaan ei huomannut ylhäällä nököttävää Niallia. Hetken päästä jätkät pääsivät yläkertaan ja alkoivat touhuta, kuka mitäkin. Liam hätkähti huomatessaan ystävänsä parvekkeella. Hän käveli hiljaa sinne ja sulki oven perässään. Tähän ei nyt tarvittaisi mitään Louisin vitsejä. Irlantilainen hätkähti huomatessaan toisen hahmon. 

"Aurora siis lähti" Liam totesi hiljaa istuen parhaan ystävänsä viereen. 

"Mä en tuu ikinä näkemään sitä enää" Niall purskahti itkuun. Ruskea tukkainen kietoi käsivarrensa haavoittuvaisen pojan ympärille ja antoi tämän itkeä paitaansa vasten. 

"Aurora oli mun elämäni rakkaus" Niall mumisi. "Liam, mitä mä teen? En kestä ilman sitä"
"Anna ajan kulua. Kyllä sä selviit, veli" ruskeasilmäinen lohdutti. 

"Mun rakkaus. Tässä ja seuraavassa elämässä" Niall lausui katsoen taivaan rantaan haikeana. Hän yritti ajatella positiivisesti. Heidän yllään oli sama taivas, allaan sama maa. Ja molempien yllä kohosi sama aurinko ja kuu. 

**

Aurora istui pieni koiranpentu sylissään Australian pelolla. Kyyneleet eivät loppuneet. Aurora oli sekaisin. Hän ei tiennyt, mitä tapahtuisi tulevaisuudessa, miten hän tulisi selviämään Niallin menettämisestä. Yhtäkkiä tyttö sai kaikkien ajatustensa keskeltä idean. Hän alkaisi samanlaiseksi, kuin Niall. Hän alkaisi sanoittamaan lauluja. Vaikka tyttö ei ikinä ollut ollut kovin musikaalinen, voisihan hän vain kirjoittaa kappaleita. Ja antaa ne sitten eteen päin säveltäjille. Tai lähettää Niallille! Auroran mieli kirkastui yhtäkkiä nollasta sataan. Niall tekisi niistä kuunollisia kappaleita. Hän tiesi tasan tarkkaan, mitä tulisi tekemään. Se oli täydellinen idea. Nuori nainen kiitti hiljaa ylempiä voimia ideasta. Ja Niallista. 

Aurinko oli jo laskemassa kohti pellon rajaa, jossa lampaa mussuttivat ruohoa. Aurora ajatteli lämmöllä sitä, että sama aurinko nousisi huomenna Niallin ylle. 

Samassa hän tiesi ensimmäiset säkeet kappaleeseensa:
"Vaikka jossain on tulevaisuus, helppo huominen on unohtaa.

Aurinko jatkaa tätä samaa kulkuaan ikuisesti. 

Ja minä rakastan sinua ikuisesti. 

Kiitos, että olet täällä. 

Kiitos, että juuri sinä olet rakkauteni. 

Tässä ja seuraavassa elämässä" Aurora lausui ne ääneen maistaakseen, miltä ne maistuivat. Aika kliseethän ne olivat, mutta minkäs sille voi. Vain harvat löytävät sen oikean. Rakkauden, joka kestää kuolemankin. 

Ja niin kuin Aurorakin, myös Niall, ei koskaan unohtanut niitä kahdeksaa kuukautta. Niitä ihania, suloisia, kauniita, tuskaisia ja surullisia kuukausia. Se muutti heitä ja heidän sydämmiä. Eivätkä he ikinä unohtaneet toisiaan. 

*****

Oonks mä jotenki outo, koska aloin itkee kirjottaessani tätä? :o
No en mä tiiä, mut noi kappaleet on mulle tosi tärkeitä ja ehkä sen takia laitoin ne tähän :) vaiks, eihän ne mitään nrj top 10 listan kärjessä oo xD
Jotenki tätä on ollut tosi ihana kirjottaa, ja toivon tosissani, et ootte tykänny tästä eden jonkin verran.
Samal must tuntuu harvinaisen haikeelta jättää tää ficci, koska... no en tiiä. Oon vaan niin nauttinu tän kirjottamisesta... xD
Mut nyt kysyn teiltä, että haluutteko lukee sellasta darkkiin perustuvaa Harry-ficciä, jota oon kirjotellu täs koko kesän ajan. Se ei välttämättä oo ihan mun parhaimmistoa, koska oon kirjotellu sitä niin katkonaisesti. Tykkäisin kyl julkasta sen, ettei se mee ihan hukkaan. Mut teijän valinta.

Mut laittakaa kommentti kiltit <3