You don't wanna see my darkside ~ 17

"Amy, sori" Cathy sanoi kotiovellaa. Jäin kuuntelemaan ystävääni seisoen muutaman metrin päästä tuosta. "Ei ollu tarkotus taas aiheuttaa riitaa. Lupaan, etten enää arvosele Harryä, tai sua" Cathy sanoi katsoen anteeksi pyytävästi minua.
"Vannotko, et kuuntelet mun päätöksiä ja mielipiteitä?" Kysyin tuolta. 

"Joo, vannon" sain nopeasti vastauksen. 

"No saatan antaa sulle anteeksi, jos tarjoot mulle just nyt suklaajäätelöä" sanoin hymyillen pienesti. Cathy alkoi nauraa ja veti minut sitten sisään. Potkin kenkäni jalasta ja kysyin, mitä tehdään. Juttelimme, nauroimme, söimme jäätelöä ja pistimme toisen kertomaan koko totuuden syvimmistäkin asioita. Olin kuitenkin sen verran varovainen, että jätin kaikkein tuskaisimmat salaisuudet itselleni. En ollut valmis kertomaan niistä kenellekään, enkä tiedä olisinko koskaan. Jokaisella on jotain, mitä ei halua muiden tietoisuuteen, minulla vain oli niitä vähän enemmän. 

Ilta alkoi pimetä ja minusta alkoi tuntua, että tahdon pitkään suihkuun kotiini.
"Cathy, mä taidan lähtee kotiin päin" sanoin noustessani tuolilta ja nappasin samassa kännykkäni pöydältä. 

"Olisit sä voinu hetkeks vielä jäädä... Mut mee vaan jos tahot" ystäväni sanoi ja saattoi minut eteiseen. Laitoin kenkäni jalkaan toisen katseen alla. 

"No, nähään taas huomenna?" Cathy puoliksi kysyi minun avatessa ulko-ovea.

"Vaikka, öitä!" huikkasin ja painoin oven kiinni. Lähdin kävelemään kotiani kohti katulamppujen valossa. Minusta oli aika karmiva olla ulkona yksin pimeässä, mutta tuskin nyt kukaan hyökkäisi kimppuuni. Reipastin tahtia huomatessa kellon lähenevän kymmentä. Taivas oli pilvetön ja puolikuu valaisi maahan asti. Hölkkäsin kadun yli ja talsin sitten joen yli tuttua reittiä. Vaikka ilta oli viileä, minulla ei ollut kylmä. Katsoin autoja, jotka huristivat ohitseni ja käännyin sitten kotikadulleni. Sisukseni valtasi kummallinen tunne, kun harpoin pihatietä kohti ovea. Pudistin tunteen kuitenkin pois päästäni. Kuvittelin vain. Nostin katseeni oven edessä ja hyppelin kaksi porrasta ylös. Avasin oven avaimilla ja pujahdin sisään. 

Pitkän lämpimän suihkun jälkeen käperryin pitkiin housuihin ja toppiin sängylleni. Otin aikakausilehden käteeni ja selailin sitä hetken. Sitten sammutin pöytälampun ja vedin peiton ylleni. Kun suljin hitaasti silmäni, ajatukseni juoksivat välittömästi hänen luokseen. Tuon vihreät silmät ja suloiset hymykuopat... Käännyin turhautuneena selälleni ja avasin silmäni. Katsellessani kattoon, mietin, miksi joka ilta nukahdan unelmiini Harrystä. Kuvittelen hänen pitkän vartalonsa viereeni ja toivon herääväni kiharapään vierestä. Nopeasti silmäluomeni alkoivat painaa yhä enemmän ja vaivuin levottomaan uneen. 

Heräsin säpsähtäen karmivaan koputukseen ovellani. Hieroin silmiäni ja huomasin olevan yö. Kännykän kello kertoi ajan olevan puoli viisi aamuyöstä. Kuvittelenko itsekseni, vai koputtiko joku oikeasti? Unen pörreröisenä yritin kuulostella, mutta mitään ei kuulunut. Asetuin takaisin makuulle, mutta juuri silloin kuulin taas koputusta. Nousin ylös ja lähdin reippaasti ovea kohti. Avasin oven varovasti, pelkäsin kai, että joku humalainen olisi sen takana.
"Amy?" kuului tuttu ääni. Räpyttelin silmiäni ja luulin olevan unessa, mutta sitten kaikki muuttui ihan todellisuudeksi.
"Harry?" en ollut ihan varma tulijasta. Pitkä tumma hahmo pujahti ovesta sisään.
"Mitä hittoo.." kähisin puoliunessa, mutta Harry oli pirteä, kuin peipponen.
"Tuu nopeesti. Laita takkis päälle nyt" Harry hoputti.
"Mitäh? Mä en oo kyl lähössä mihinkään. Tiiäks sä mitä kello on? Harry, käveletkö sa unissas vai ootko seonnu?" mumisin toiselle hieroen kasvojani, mutta pian tunsin jonkun tarttuvan käteeni.
"Ei, tuu nyt vaan. Kiität mua vielä" Hän vakuutti ja minä huokaisin. Milloinkohan Harry oli noin sanonut ja mitä tapahtuikaan? Hän vei minut London eyelle ja seuraavana päivänä olinkin murhaaja... Laitoin kiltisti, hetken epäröinnin jälkeen tosin, takin päälleni ja vedin kengät paljaisiin jalkoihin. Harry veti minut ulos ja hoputti kävelyäni.
"Haz, mitä ihmettä oikeesti?" jupisin hiukan kiukkuisena, kuin karhu, joka on herätetty kesken talviunten.
"Älä kysele, tuu nyt jo" hän supisi ja veti minut auton luokse. Istuin penkille ja vedin oven kiinni. Pian Harry oli kuskin paikalla ja kaahasi matkaan. Laitoin vähän tuuletinta lämpemmälle ja keskityin katsomaan ikkunasta ulos. Harry kaahasi hiljaisilla kaduilla kellon näyttäessä 04.51. Vilkaisin nopeasti toista, joka keskittyi kaasuttamaan eteenpäin.

Pian hän pysäytti kaaran ja astui ulos ovesta. Vasta kun olin saanut turvavyön irti, kiharapää oli jo juossut puolelleni ja lähes veti minut ulos.
"No voi hyvänen aika, mikä täällä nyt palaa?" tuhahdin vieläkin unihiekkaa silmissäni.
"Sulje silmäsi" Harry käski katsoen minuun vihreillä kimaltelevilla silmillään. Hymy kohosi kasvoilleni katsoessani toisen innostusta, ja tottelin vanhempaa poikaa.
"Tule tänne" kuulin hänen äänensä. Hapuilin eteen päin ja tunsin pian Harryn käden ottavan kiinni omastani. Kävelimme hetken matkaa hiljaa.
"Saanko jo avata?" kysyin kärsimättömänä ja yhtäkkiä uneliaisuus oli kadonnut kokonaan.
"Ei! Et sää vielä" Harry sanoi ja naurahti lopuksi. Meinasin vahingossa avata silmät katsoakseni toista, mutta pidin silmäni ummessa.
"Nyt?" kysyin uudestaan käveltyämme jonnekin korkealle.
"Et"
"Entä nyt?"
"Eii!"
"No joko?!" naurahdin ja tunsin, kuinka Harry pysähtyi.
"Kohta..." Harryn matala ääni kuului takaatani. "Nyt voitte avata, neiti Belmont" Harry kuiskasi korvaani.

Avasin silmäni ja kesti muutaman sekunnin, kun ne kohdistivat maiseman. Haukoin henkeäni ja laitoin käden suulleni. Harry oli tuonut minut korkealle kukkulalle, josta näkyi aamuun heräilevään Lontooseen. Tower Bridgen takana aurinko nousi sumupilvestä pikku hiljaa ja se valaisi maiseman kauniisti. Big Benin kellon viisarit tikittivät eteen päin hitaasti. Thames-joki kimalteli aamuauringossa.
"Vau... Tääl on niin... Kaunista" sanoin uskomatta silmiäni. Harry käänsi minut itseensä päin ja katsoi silmiini. Siinä hetkessä oli jotain maanpäällistä enemmän.
"Amy... Sä ansaitsisit paljon parempaa ku tämän" tuo sanoi miettien tarkkaan sanojaan. "Kun mä sut ensimmäisen kerran näin, en tienny, et tää johtaa näinki pitkälle" Harry sanoi ja uppouduin hänen vihreisiin silmiinsä.
"Harry..." henkäisin hiljaa.
"Sä oot niin kaunis, tajuun sen kunnolla vasta nyt. Amy, en haluu menettää sua. Oot mulle tärkeempi, kuin kukaan on ikinä ollu tai tulee olemaan. Sä kesytit mut. Kukaan ei oo ikinä tehny sitä" nuorukainen sanoi ja hymy kohosi hänen kasvoilleen tuon astuessa eteen päin.
"Kukaan ei oo ikinä välittäny musta yhtä paljon, kuin sä. Oon kertonu sulle synkimmätki salaisuudet, ja sä tiedät musta enemmän, kuin mä itsekään" sanoin saaden toisen naurahtamaan.
"En tiedä, onko tää liian aikaista, mut... Älä enää ikinä jätä mua silleen. Amy, mä... Rakastan sua" Harry sanoi, enkä ollut ikinä nähnyt leveämpää hymyä kenelläkään, kuin mikä kohosi tuon kasvoille.
"Mäki sua, Harry" sanoin hymyillen. Harryn suupielet olivat revetä, ennen kuin hyppäsin hänen syliinsä ja tuo painoi täydelliset huulensa omilleni. Pidin hänen kasvojaan käsieni välissä ja suutelin häntä, kuin viimeistä päivää. Harry pyöri ympäri, ennen kuin laski minut alas ja puristi tiukkaan halaukseen. Nauru kumpusi syvältä sisältäni, kun ajattelin, miten onnellinen olin siinä hetkessä.
"Kiitti, ku toit mut tänne, Haz" hymyilin ja katsoin jokea. Harry veti minut kiinni itseensä, eikä päästänyt irti. Enkä minä sen puollen olisi halunnutkaan. Käänsin päätäni sivulle ja katsoin hymyillen pidempää poikaa. Kosketin nenälläni Harryn nenää ja sain hänet nauramaan. Sitten upotin käteni nuorukaisen hiuksiin ja syvennyimme suudelmiin toisensa jälkeen.

Tää kuva on musta jotenki niin kaunis <3

*****
No, pidittekö tästä luvusta? :o
Laittakaa kommenttii kiitos! :D:D