My Crazy FanFic About 1D: You don't wanna see my darkside ~ 15

Kuukauden päästä: (sori tiiän, ettette tykkää näistä aikahypyistä!)

Tulin juuri töistä jäätelökioskilta ja kävelin kaupungilla ruokakassi kädessäni ja olin parhaillaan ylittämässä tietä, kun joku törmäsi minuun. Katseeni kohta sinisilmäisen miehenalun kanssa, joka pahoitteli äskeistä.
"Oon tosi pahoillani" Ruskea tukkainen sanoi ja katsoin tuon kauniin sinisiin silmiin. Hänellä oli suloinen arka hymy kasvoillaan.
"Ei se mitään" hymyilin takaisin ja jatkoi matkaani. Ylitin tien ja olin suuntaamassa kotiin päin, kunnes muistin mitä minun piti hoitaa. Käännyin ympäri ja suuntasin pankkiin. Kävisin nopeasti katsomassa tiliäni, kauhistuttavat puoli miljoonaa olivat vieläkin maksamatta. Olin saanut osa-akaisia töitä yhdestä kahvilasta tarjoilijana ja tiskaajana. Lisäksi olin jäätelökioski myyjänä. Tiedän, ei mitenkään ihanimmat työpaikat, mutta minun oli revittävä rahat jostain. Viiletin pankkiin, hoidin asiani ja jouduin taas pettymään. Milloinkohan saan rahat kokoon? Lisäksi asuntovelka kasvoi uhkaavasti ja palkkaa tuli liian vähän kerran kuukaudessa. Pikku hiljaa ääni sisälläni kasvoi, ja minusta tuntui päivä päivältä, etten selviäisi tästä ilman ihmettä.

Terä kimalteli ihollani ja veri valui pitkin käsivarttani. Kipu valtasi koko kehoni. Ärähdin itselleni ja heitin terän pöydälle. Avasin vesihanan ja vein kirvelevän ranteeni sen alle. Nautin kivusta ja sammutin hanan. Painoin paperin ranteelleni ja suuntasin ulos vessasta. Juuri, kun olin saanut television päälle, viesti kilahti kännykkääni.
"Moi, tulisitko illalla töihin, yksi työntekijä sairastui?" Se oli kahvilasta. Huokaisin ärtyneesti, mutta vastasin myöntävästi. Juuri kun ajattelin pääseväni hetkeksi lepäämään. Söin leipäni nopeasti ja lähdin sitten vaihtamaan vaatteeni. Otin lyhyet mustat farkkushortsit ja valkoisen pääkallo topin. Ajattelin, että niillä saattaisi pärjätä huhtikuussa, mutta vedin päälleni harmaan pitkähihaisen. Se suojasi uteliaat katseet ranteiltani. En pystynyt olemaan erossa siitä. Viiltely oli pakkomielle. Pidin vanhan kelloni kädessä ja suuntasin sitten taas eteisen kautta ulos.

Perjantai illaksi oli harvinaisen paljon ihmisiä. Yleensä kaikki olivat juhlimassa jossain. Pikku hiljaa, kun kello läheni kuutta, ihmiset vetäytyivät ja sain hengähtää. Pidin kyllä kahvilasta paikkana, mutta kahvilassa oli minusta aika ankea tunnelma työntekijöiden välillä. Muut olivat kyllä aika iloisia ja ystävyksiä, mutta minä olin se yksinäinen sielu. Olin kyllä yrittänyt jutella muutamalle ikäiselleni tytölle, muttä he olivat kääntäneet huomionsa nopeasti muihin. Kahvilassa oli lähinnä 20-30 vuotiaita töissä. Pyyhin pöytiä itsekseni, kun joku tupsahti sisään. Nostin katseeni ja alakuloisuuteni katosi äkisti.
"Jaa, törmätään taas" Miehenalku naurahti ja hymyili minulle. Hänen leuassaan kasvoi sänki, ja hiukset olivat pörrössä pään päällä.
"Mitäs sä täällä, ootko töissä täällä?" tuo kysyi uteliaana.
"Joo, tavallaan..." sanoin hiljaa peläten, että tuokin häipyisi nopeasti pois luotani. Osaltaan toivonkin sitä.
"Tavallaan?" Sinisilmäinen jatkoi ja katsoi minua pitkään.
"Osa-aikaisesti, tajuut kai?" naurahdin pienesti ja siirryin kassalle. "No mitä haluut?" Kysyin tuolta hymyillen.
"M-mä itse asiassa odotan tuota... Mun k-kaveria. Sen pitäis tulla kohta" sopersi mies ja katsahti nopeasti ovelle. Samassa yksi työntekijöitä tuli kahvilan puolelle ja katsoi minua nenän varttaan pitkin. Sitten hän meni siivouskoppiin tuhahtaen, mikä oli suunnattu selvästi minulle.
"Onks noi aina tollasia?" nuorukainen edessäni kuiskasi minulle.
"Ei kai.. Ne vaan vihaa mua" kerroin hiljaa katsoen sivusilmällä, kun tyttö lakaisi lattioita.
"Miks? Ei sua voi vihata, Amy" Poika sanoi ja pieni hymy nousi hänen huulilleen. Katsoin häntä pitkään säikähtäneenä.
"Sä et tunne mua, vaikka tiiätki mun nimen. Ja turha esittää kilttiä" sanoin tiukasti, hieman pelästyneenä, mutta samassa ovi aukesi ja sisään pyyhälsi pitkä mies.
"Sori kauheesti, Lou. En saanu autoo mihinkään parkki-" tuo keskeytti puheen kun nosti katseensa. Se oli kuin salama.

"Harry?" Kysyin iloa ja epävarmuutta äänessäni.
"Amy! Missä sä oot luurannu koko kuukauden?" Harry henkäisi ja juoksi luokseni. Hän puristi minut tiukkaan halaukseen.
"Uudelleen näkemisen riemua" Kuului toinen ääni. Harry päästi minusta irti ja palasin tiskin taakse. Harry jäykistyi ja yskäisi.
"Amy... Tässä on L-Louis" kiharapää sanoi. Hetken kaikki olivat hiljaa, ennen kuni aivoni toimivat. Sydämmeni pomppasi kurkkuuni, kun tajusin juuri äsken jutelleeni Louis Tomlinsonille.
"Mutta te ilmeisesti tunsitteki jo" Harry lisäsi hiljaa. Toinen tarjoilija tuli tiskille ja puski minut sivuun.
"Mitä herroille saisi olla?" Tyttö kysyi ja otti tilauksen vastaan. Katsoin hetken Harryä merkitsevästi, mutta pakenin sitten nopeasti takahuoneen puolelle. Istuin tuolille ja suljin silmäni. Ei enää monimutkaisemmaksi voi mennä. Siis Harry tuli tänne Louisin kanssa... Luulin, että he olivat riidoissa tai jotain... Ainakin minun tietääkseni he erosivat kuukausi sitten. Minun takiani. Minusta vaan oli kummaa, että pystyin juttelemaan Louisille niin rennosti. Vaikken tietenkään silloin vielä tiennyt, kuka hän oli. Yhtäkkiä joku pyyhälsi takahuoneeseen. Luulin sen olevan joku työntekijöistä, mutta se oli, kukas muukaan kuin herra Styles.
"Harry, ei nyt" kielsin häntä, mutta tuo vain tuli itsepintaisesti luokseni.
"Mä voi selittää. Louis, me-" Nuorukainen alkoi selittää nopeasti, kunnes keskeytin hänet heti.
"Ei täällä" sanoin ja vedin pojan mukanani suljettuun henkilökunnan huoneeseen. Sitten vain odotin, että Harry selittäisi.
"Amy, me ollaan erottu, sä tiiät sen. Vaikka vaikeeta se olikin, mä oon päässy jo tunteistani yli. Loun osalta, en sun. Mä oon kaivannu sua niin..." Harry muuttui äkkiä ihmeellisen tunteelliseksi.
"Ooks sä käyny nyrkkeilemässä?" kysyin katsoen maahan. Harry selvästi yllättyi kysymyksestäni.
"Joo, se on mulle terapiaa" hän totesi. Kiharapää oli hiljaa hetken.
"Mitä sä oot tehnyt?" Harry kysyi vaihtaen puheenaihetta.
"Haz, tää ei oo ehkä paras aika kuulumisten kyselemiseen" sanoin ääni väristen. Harry oli silti toista mieltä.
"No oon hankkinu töitä niin ku näkyy, yrittäny saada ne rahat. Ja koittanu unohtaa kaiken muun" kerroin lyhyesti. "Paitsi sut". Nostin katseeni toisen vihreisiin silmiin. Mutta sitten en pystynytkään siihen enää.
"Mitä teet Louisin kanssa täällä?" kysyin nopeasti.
"Tultiin kahville, kavereina" Harry totesi. "Mut asuntoa mulla ei ole. Louis ei haluu mua enää sinne"
"Tunnistiko Louis mut heti ensimmäisen kerran, ku me törmättiin kaudulla?" kysyin varovasti.
"Luultavasti. Ei susta voi paljoa erehtyä" Harry sanoi ja hymyili pienesti. Suloiset hymykuopat, joista en voinut sanoa, ettenkö niitä olisi ikävöinyt, ilmestyivät tuon poskille. Se sai minut hieman paremmalle tuulelle.
"Harry, nyt mä ymmärrän, miks rakastuit Louisiin" kuiskasin peläten ääneni pettävän.
"Mun täytyy mennä nyt" sanoin ja olin lähdössä, kun Harry yhtäkkiä tarttui ranteeseeni. Säpsähdin pienestä kivusta, ja mieleeni palasi puolituntinen ennen töihin tuloa. Kuva verisestä terästä vessan pöydällä sai minut pidättämään hengitystä. Harry rypisti otsaansa huolestuneena, mutta vedin käteni nopeasti pois ja avasin oven.

Samassa ovi läimähti kiinni ja sai minut perääntymään. Harry painoi minut seinää vasten ja piti minusta kiini. Hänen lämmin hengityksensä tuulahti kasvoilleni. Laitoin silmäni hetkeksi kiinni, mutta avasin ne pikaisesti. Harry katsoi kasvoihini ja laski kätensä sitten kädelleni. Hän nosti hihaani ylös ja tunsin epäonnistuneeni taas. Tässäkin. Pystyin tuntemaan Harryn katseen uusissa ja vanhoissa arvissani.
"Se on mulle terapiaa" lausuin kylmästi, ilkeä sävy äänessäni ja juoksin sitten ulos huoneesta. Menin kahvilan takaosaan, jossa oli tiskikoneet ja kaikki astiat. Kuulin jostain kauaata Harryn matalan äänen.
"Me otetaan mukaan. Kaks kahvia ja muffinia" Ennen kuin kukaan ehti tulla sanomaan tilausta minulle olin jo laittanut kaksi muffinia paperipussiin. Nappasin kynän taskustani ja raapustin lyhyen viestin pussin kylkeen.
"Sä tiedät, missä mä asun. Meijän pitää jutella. xx". Sitten tarjoilija tuli takahuoneeseen ja annoin hänelle pussin hymyillen. Kuulin oven sulkeutuvan ja syvennyin sitten likaisten astioiden pariin.

Olin viimeisiä töissä, olin päättäny olla viimeisenkin työvuoron täällä.
"Vietkö tilauksen pöytään yhdeksän?" tarjoilija tyttönen kysyi ja hymyilin hänelle väsyneesti. Otin tiskiltä tarjottimen ja vein kaakaon ja toastin musta tukkaiselle tytölle.
"Tässä olkaa hyvät..." sanoin hiljaa, kunnes asiakas nosti kasvonsa. Ei, tämä oli jo liikaa tälle päivälle...
"Kiitos, Amy" tuttu tyttö sanoi hymyillen arasti. Epäröin hieman, mutta käännyin sitten pois. Kuulin kuitenkin samassa äänen takaatani:
"Älä mee vielä" hän sanoi ja käännyin ympäri. Enää en hymyillyt, vaikka ystäväni näkeminen sai mielialani kohoamaan.
"Istu tohon hetkeksi, jos vaan ehdit" Cathy pyysi ja otin paikan häntä vasta päätä. Cathy alkoi heti puhumaan, hyvä niin, minä en olisi keksinyt mitään sanottavaa.
"Ootko päässy tänne töihin?" Hän uteli, eikä vaikuttanut yhtään kiukkuiselta.
"Joo, tarviin rahaa. Ja paljon" Naurahdin ja jatkoin Cathyn näyttävän kysyvältä. "Mun pitää maksaa siitä Trevor Redingtonin jutusta puoli miljoonaa" huokaisin. Vanha ystäväni näytti uteliaalta, eikä tuntunut edes muistavan parin kuukauden takaisia juttuja.
"Miten siinä lopulta sitten kävi?" Hän kysyi hörppien kaakaotaan.
"No se Trevorin kaveri, Chaz oli huumannut Trevorin. Trevor kuoli niihin huumeisiin, ja Chaz sai vankilatuomion. Mun pitää maksaa... Puoli miljoonaa heinäkuun lopussa" Kaverini henkäisi kauhistuneena.
"Mitä? Mistä sä sellaset määrät vedät? Mitä ne oikeen ajattelee siellä..." Cathy kummasteli tavalliseen tapaansa. Siinä hetkessä älysin, miten olinkaan kaivannut tuota tyttöä.
"Cathy... Mun pitää varmaan pyytää anteeksi siitä kaikesta... Oon tosi pahoillani ja toivon, et me voidaan olla viel ystäviä" tunnustin hänelle. Vääntelin sormiani hermostuksissani. Nostin katseeni tyttöön, jonka kasvoilla oli helpottunut hymy.
"Mä jo ajattelin, etten saa enää ikinä juoruu sun kanssa pojista ja nauraa sun mokille" Cathy iloitsi. "Totta kai saat anteeksi, Amy" hän sanoi ja hymyilin hänelle takaisin.
"No, mites Stylesin kanssa menee?" Cathy siirtyi heti asiaan vinkaten.
"Lopeta..." mumisin ja nauroin pienesti.
"Eiku ihan tosissani! Miten teillä menee?" Hän uteli. Muutuin vakavemmaksi, ja ystäväni huomasi sen.
"Ei oo 'meitä'" sanoin ja katsoin ystäväni silmiin. "Kumpa kaikki olis yhtä helppoa, ku sun kanssa, ystäväiseni" Naurahdin.
"Mikä mättää?" Cathy vaati saada tietää jokaisen yksityiskohdan.
"Kaikki on niin monimutkaista" totesin huokaisten.
"Hei tytöt! Kahvila suljetaan nyt!" työn johtajani tuli ilmoittamaan. Vein tavarani työhuoneeseen ja menin sitten takaisin Cathyn luokse. Poistuimme kahvilasta ja lähdimme kävelemään kotiin päin.
"Haluutko tulla mun luokse?" Ystäväni kysyi ja nyökkäsin iloisena.

"Nyt voit kertoo kaiken Harrystä" Cathy sanoi istuessamme hänen sängyllään. Tuon asunto oli niin kotoisan oloinen ja huoneet olviat ihanasti sisustettu.
"Sanot vaan mistä alotan" totesin naurahtaen. Oikein odotin, että saisin purkaa kaiken sisältäni.
"Mitä teille tapahtu sen lakijutun jälkeen?" Cathy sanoi ja avauduin hänelle kaikesta. Kerroin kireistä keskusteluista, suudelmastamme, Louisita, tämän päiväisestä ja kaikesta, minkä vain saatoin muistaa. Jätin kertomatta, mitä tein itselleni, kuinka kuvittelin Harryn nukkumaan viereeni iltaisin ja miten vähissä rahoissa olin. Ja sen, että en tahtonut muuta, kuin Harryn lämpimät käsivarret ympärilleni.