You don't wanna see my darkside ~ 14

Harry:

"Louis! Anna mun selittää!" Huusin miehenalulle, joka pakkasi minun tavaroitani matkalaukkuun.
"Ei, Harry. Mä tiesin siitä koko ajan. Ja näin teijät eilen" Louis tunnusti.
"Mikset sä sanonu mitään?" Kysyin kummissani kaverin rauhallisuudesta. Oletin, että tyyppi alkaisi paiskoa tavaroita ympäriinsä.
"E-en pystyny. Sitä paitsi Amy on parempi sulle, kuin mä" Louis sanoi hiljaa.
"Älä lähde... Tai siis onko mun pakko lähteä. Me voidaan puhua!" vinguin, kun toinen nosti laukkun lattialle, ojensi sen minulle ja suuntasi eteiseen.
"Harry, tää on koko ajan ollu mun asunto, joten sun täytyy mennä. Kyllä me vielä joskus nähään" Louis sanoi surullisena.
"Lou... Mä en tarkottanu satuttaa sua" sanoin pää maassa. Seisoimme vastakkain eteisessä. Tunsin Louisin pehmeän sormen pyyhkivän kyyneleen pois silmäkulmastani.
"Mä tiedän sen. Nähään Harry" Louis huikkasi ja ennen kuin ehdin hyvästellä, hän oli paiskannut oven kiinni ja minä olin ulkopuolella.

Amy:

Aurinko oli kohonnut jo yli keskipäivän, mutta Harryä ei ollut vielä näkynyt. Poika oli lähettänyt viestiä tulevansa puolen tunnin päästä, mutta siitä oli jo kaksi tuntia. No kai siellä poliisilla menee aina vähän yli. Istuin keittiönpöydän ääressä ja pyörittelin lusikkaa kylmässä kahvissani. Tylsistyneenä naputin pöytää ja kuuntelin kellon tikitystä. Ajatukseni eksyivät koko ajan Harryyn. En tiedä oikeastaan, mitä se eilinen suudelma merkitsi Harrylle, mutta minä olin vieläkin hurmiossa. Paha myöntää, mutta olin tainnut ihastua häneen. Tuon kiharat tuntuivat niin pehmeiltä käsissäni ja hänen huulensa olivat pehmeimmät, mitä olin ikinä kokenut. Säpsähdin todellisuuteen kuullessani koputuksen ovellani. Laskeuduin alas tuolista ja tassuttelin eteiseen. Ovea avatessa nostin katseeni vähitellen ylös.
"Harry?" henkäisin nähdessäni hänet. "Mi... Mitä on tapahtunu?" Kysyin kauhistuneena. Hänen silmänsä olivat punaiset itkemisestä ja kasvot kalpeat. Nuorukaisen hiukset olivat pitkin päätä, ja hän näytti harvinaisen kuolleilta. Harry ei astellut tavalliseen tapaan sisälle, vaan painoi päänsä maahan.
"Ooks sä itkeny? Harry?" Kysyin nuorukaiselta huolestuneena ja vedin hänet sisälle kylmästä ulkoilmasta.
"L-louis... S-se tiesi tästä k-koko a-ajan... Amy mä oon niin pahoillani... M-mä en ansaitse tätä..." Harry hiljaa sopersi.
"Shh, älä nyt. Tuu tänne" sanoin ja vedin hänet kummastuneena halaukseen. Harry veti kätensä selälleni ja puristi minua. Silitin hänen selkäänsä miettien tuon sanoja. Yritin rauhoitella häntä ja tunsin toisen hengityksen alkavan pikku hiljaa tasaantua.

Katsoin tuota tarkkaan ja koitin tulkita hänen eleitään. Harry pyöritteli sormeaan teekupin pinnassa ja väsyneet silmät kiertelivät huonetta.
"No niin. Nyt kerrot kaiken" sanoin, mutta samassa minussa sävähti vanha muisto. Cathy oli käyttänyt aivan samoja sanoja minun kertoessa ensimmäisen kerran Stylesista. Puskin kuitenkin vanhat muistot pois ja keskityin nykyhetkeen.
"En taho kertoo sulle sitä" Harry sanoi huokaisten. "Sä et enää ikinä haluu nähä mua sen jälkeen"
"Jos mä lupaan, et haluun" kysyin uteliaana. Harry pyöritti päätään ja huokaisi.
"Sä lupaat. Et huuda, äläkä suutu mulle. Tai suutu vaan ja lyö oikeen kovaa. Mä ansaitsen sen" Harry sanoi naurahtaen ankeasti lopuksi.
"Aha. No mitä? Kerro jo" painostin. Harry käänsi katseensa pois minusta ja laski teekuppinsa pöydälle. Hän katsoi olohuoneen lattiaa ja käsiään.
"Älä jätä mua" Harry nyyhkäisi. "Niin ku Louis teki" hän kuiskasi.
"Harry, mitä nyt on tapahtunu? Ja kuka on Louis?" Kysyin kummissani. Harry pärisytti huuliaan ja löi itseään reidelle.
"Vitut tää on niin..." Harry sähisi ja kirosi hiljaa itsekseen.
"Nonni. Lopeta nyt se kiroaminen ja kerro, kuka hitto on Louis ja miten sä nyt tälläseks oot muuttunu?!" Tuhahdin ja nousin vaistomaisesti ylös seisomaan. Harry ponkaisi pystyyn perässäni. Kun hän avasi suunsa, puhumisesta ei tullut loppua.
"Mulla ei ollu rahaa, joten mun piti muuttaa vuokralle jonkun toisen kanssa samaan asuntoon. Louis Tomlinson sattus olemaan niin mukava ja vitsikäs kämppis, etten voinut itselleni mitään. Amy, Louis oli... Se vaan sai mut... Se sai mut rakastumaan. Ja hitto, nyt Louis jätti mut. Tai oikeastaan mä jätin sen. Voi helkkari, mä tiiä mitä mun pitää tehä!" Harry ärähti ja jännitti nyrkkinsä vihasta.
"Siis mitä?" ihmettelin hiljaa. "Siis Louis oli sun kämppis ja poikakaver... Ooks sä Harry h-ho-hom-"
"Joo oon mä! No osaltaan, kyl sä tiiät!" Tuo huudahti.
"Rauhotu nyt vähä, Styles!" Kivahdin ja tuijotin tuimasti toista. Harryn silmät olivat tummuneet vihasta, surusta ja mistä muustakaan... Yhtäkkiä Harry ryntäsi ulos huoneesta ja tunki kenkänsä jalkaansa. Seurasin häntä ja yritin pysäyttää toista.
"Minne oot menossa?!" Huusin, toisesta oli tullut kuuro.
"Anteeks, Amy. Mun on rikottava mun lupaus" Harry kuiskasi ja juoksi sitten pois talosta.

Minä en jäänyt odottelemaan, vaan panin vauhtia toimiini ja heitin takkin nopeasti ympärilleni. Se oli Harryn takki. Juoksin ulos ja lukitsin oven. Juoksin pihalle ruskea pitkä Harryn nahkatakki heiluen takanani. Heilutin taksille ja hyppäsin kiireesti kyytiin.
"Seuraa tota autoa" käskin sihisten ja osoitin Harryn mustaa kaaraa.

"Se tekisi 4-" kuski aloitti, mutta läppäsin viiden kympin hänelle.
"Pidä loput" kuiskasin ja hyppäsin ulos autosta. Näin Harryn auton pimeässä heikosti, mutta se oli pysähtynyt rakennuksen eteen. En nähnyt ihmisiä, enkä ollut ikinä käynyt täällä. Huomasin vilaukselta, kun suuren rakennuksen ovi pamahti kiinni ja lähdin juoksuun. Takkin helma heilui takanani, kun juoksin rappuset ylös ovelle. Se aukesi vetäisemällä tarpeeksi lujaa ja astuin pimeään saliin. Se oli pikemminkin joku halli. Hiivin hitaasti eteen päin pimeässä hallissa, jossa haisi lievästi hiki. Arvelin, ettei täällä sittenkään ollut ketään. Yhtäkkiä johonkin syttyi valot ja säikähdin. Katsoin ympärilleni ja huomasin kauempana loistavan valoa. Kävelin sinne päin, kun aloin kuulla ääniä. Kuin joku... Hyppisi, juoksisi paikoillaan tai löisi jotain pehmeää. Kävelin eteen päin vetäen Harryn takkia paremmin. Se liukui pois pieniltä hartioiltani ja helma melkein laahasi maata. Näytin varmaan maailman luokan salapoliisilta. Kävelin eteen päin, kunnes valot olivat lähelläni. Ne valaisivat suurta kehää. Nyrkkeilykehää. Sen keskellä oli musta, kettingeillä kaukaa katosta roikkuva nyrkkeilysäkki. Nyrkkeilijä löi tasaisesti säkkiin oransseilla hanskoillaan. Nyrkkeilyhanskat osuivat kerta toisensa jälkeen säkkiin, aiheuttaen samanlaisen tömähdyksen. Kerta toisensa jälkeen. Nyrkkeilijällä oli mustat shortsit ja hänen tumman harmaa toppi alkoi kastua hiestä. Jäin katsomaan tapahtumaan varjoon. Kehän ympärillä oli siniset pehmeät 'aidat' ja pystyin kuvittelemaan hurraavaa yleisöä kehää kiertävään katsomoon. Isku toisensa jälkeen. Puhallus ulos ja sisään. Lyönti vasemmalla ja oikealla. Seisoin pimeässä, mutta näin estotta kehän. Kymmenien voittojen kehän. Satojen häviöiden kehään. Tuhansien tunteiden ja sanojen värittämään areenaan, jossa nyt tuo itseensä pettynyt poika hakkasi säkkiä monien vuosien jälkeen.

Katsoin Harryä lumoutuneena. Hän oli kuin eri ihminen kehässä. Hänen silmissään leiskui ja lihakset jännittyneenä hän hakkasi säkkiä väsymättä. Hiki oli kastellut hänen paitansa edestä ja selästa, mutta silti hän ei lopettanut. Välillä lyönnit hidastuivat, mutta sitten taas jostain hän löysi uutta puhtia. Lähdin kävelemään hitaasti eteen päin takki takana heiluen. Kenkieni kopse kovalla lattialla hiipui korkean hallin ilmaan. Astelin pikku hiljaa kohti Harryä. Vielä kerran hän kiihdytti ja löi säkkiä kuvitellen sen olevan suurin vihamiehensä. Sitten hän astui kauemmas ja hengitti syvään. Pidätin hengitystäni, kun astuin ensimmäiselle portaalle, kohti korotettua kehää. Sitten Harry huomasi minut.
"Suu kiinni Styles" sähähdin, kuin äkäinen käärme, kun toinen avasi suunsa valmiiksi puhuakseen. Pidin käsiäni takin taskussa, kun astelin kehään, kuin mikäkin supermalli. Sitten pysähdyin. Harryn silmät hohtivat tummina, niistä paistoi puhdas raivo. Huomasin Harryn jännittävän kätensä ja syöksyi sitten taas nyrkkeilysäkin kimppuun, vain metrin etäisyydeltä minusta. Annoin nuorukaisen purkaa vihansa siihen, kunnes hän väsyi ja valui hitaasti istumaan maahan vesipullonsa viereen. Hän joi kaiken veden kerralla ja heitti loput päällensä.

"Mitä sä täällä teet?" Hän kysyi hieman äkäisenä katsomatta minuun.
"Sitä sä saat kysyä itteltäs" sanoin matalasti. "Miks tulit tänne? Taas, vaikka olit luvannu, ettet enää nyrkkeile?" kysyin uudestaan.
"Rikoin lupaukseni näköjään" hän murahti. Harry hengitti raskaasti ja hiki valui hänen kehoaan pitkin. En voinut myöntää itselleni, että hän näytti taivaallisen seksikkäältä.
"Näköjään" toistin nopeasti.
"Miks sä et edes olis saanu nyrkkeillä?" kysymys oli alusta lähtien jäänyt mietityttämään minua.
"Sen jälkeen, ku hakkasin ne veljekset, en oo halunnu edes koskee nyrkkeilyhanskoihi..." Tuo sanoi nopeasti. Sitten olimme molemmat hiljaa odottaen, että toinen sanoisi jotain.
"Nyt sä puhut mulle, Harry Styles. Äläkä kysy mistä" kiristin tunnelmaa entisestään ja lukitsin katseeni häneen. Miehen suusta pääsi huokaus.
"Louis oli mun pitkäaikainen poikaystävä. Me pidettiin se salassa kaikki ne vuodet, mut nyt se on loppu. Mä en oo ikinä osannu tehä mitään oikein. Sit tapasin sut ja... Jäin suhun koukkuun. Tunsin koko ajan tunteita sua kohtaan, vaikka rakastinki Louista ja sulle olin pikemminki joku pedofiili ja sit tuli se Trevorin juttuki ja... Kaikki on ihan päin helvettiä" tuo kertoi. "Ja koko ajan Lou ties meistä ja vaan teeskenteli tietämätöntä. En halunnu satuttaa sua, halusin sun parasta. Sun ja Louisin. Mä oon idiootti, tiedän" Harry puhui keskeyttämättä.
"Louis siis tosiaan on -sori oli- sun poikaystävä!" tiuskaisin ja tunsin sisälläni virtaavan jotain.
"No näin oli! Ja ei siinä muuten mitään, mut se ties koko ajan, et olin sun kanssa. Ja Lou näki meijät eilen, siellä joella, k-ku m-me..." hitaasti Harryn ääni alkoi hiipumaan ja tuo vajosi yhä alemmas. En mennyt lohduttamaan häntä.
"Miks teit niin?" kuulustelin tuntien itseni lakimieheksi.
"Turha kysyä. Tehty mikä tehty"
"Kadutko sitä?"
"Niin mitä?"
"Et tapasit mut" sanoessani sen, Harry hiljeni. Hän käänsi katseensa minuun.
"En. Amy, se on parasta, mitä mulle on tapahtunu monen vuoden jälkeen"
"Rakastatko Louista?" ääneni muuttui koko ajan lempeämmäksi.
"Vieläkin" Harry myönsi. "Mut sä... Sä oot mulle tärkeempi" kiharapää lisäsi kiireesti.
"Ja mitä mun pitäis nyt tehä?" kysyin melkein purskahtaen itkuun. Toinen ei vastannut minulle.
"Tule tänne ja sano, et mä oon idiootti" hän huokaisi ja viittoi minut luokseen. Sekunnin epäröinnin jälkeen kävelin pojan eteen ja sanoin:
"Harry. Se ei ehkä ollu sun elämäs viisain teko, seurustella yhen pojan kanssa ja vietellä samaan aikaan toista tyttöä, mut kaikki tekee virheitä. Mä en ehkä pysty antaa sulle anteeksi tänään tai huomenna, enkä ehkä ensi kuussa, mutta ehkä joskus. Jonain kauniina päivänä, jos sä sitä haluat" totesin ja kumarruin sitten alas.
"Amy..." Harry sanoi hiljaa ja repi hanskoja pois käsistään. Hän heitti ne pois ja nousi parempaan asentoon.
"Mä todellaki toivon, et pystyt luottaa muhun vielä joskus" Tuo sanoi, ennen kuin syöksyi halaamaan minua. Meinasin kaatua tuo voimasta, mutta kun sain pidettyä tasapainoni, halasin tuota takaisin. Hän haisi hielle, mutta vähät minä välitin. Sitten hän irrottautui ja katsoi minua.
"Sun pitäis käyttää mun vaatteita useemminki. Näytät ihan sairaan hyvältä" Harry sanoi virnistyksen kohotessa kasvoilleen ja vinkkasi silmäänsä.

Istuimme vierekkäin kehässä ja annoin katseeni kiertää ympäristössä. Neljä spottivaloa valaisi kehää, jossa keikkui yksinäinen nyrkkeilysäkki. Käänsin katseeni hanskoja näpertävään Harryyn.
"Sun pitää joskus opettaa mua nyrkkeilemään" Totesin saaden tuon kummastumaan. "Ihan totta"
"No vaikka heti" Harry sanoi innoissaan ja hypähti ylös maasta. Nousin hitaammin ja Harry heitti isot nyrkkeilyhanskat minulle. Tungin ne käteeni, vaikka ne olivat ällöttävän märät sisältä.
"No niin..." Harry sanoi ja jopa virnisti. Tavallinen Harry oli tulossa pikku hiljaa takaisin.
"Asetu tähän näin ja laita jalat tolleen erilleen" Harry ohjeisti ja asetteli jalkojani hyvin. "Sitten toinen käsi vähän eteen ja toinen on takana päin..." Tuo kosketti käsiäni. Käänsin pääni ylös, juuri kun Harry vilkaisi kasvoihini. Katseemme kohtasivat liiankin pitkäksi aikaa, ja tunsin sisälläni pyörähtävän. Yskäisin käheästi ja käännyin taas pois päin.
"Ja sit lyön tasaisesti tohon säkkiin" Harry jatkoi. Hyppelin hieman paikoillani saadakseni oikean tuntuman, mutta minusta se näytti tyhmältä. Ja Harryn tuijotus häiritsi minua.
"Älä kato mua" Naurahdin ja näin sivusilmällä tuon kääntyvän ympäri. Jännitin lihakseni ja löin säkkiä.
"Aika surkeeta" Harry nauroi takanani. Käännyin hetkeksi katsomaan toista. "Sun pitää kuvitella et se on sun vihollinen" Hän ohjeisti. Mieleeni tuli viipymättä kuva Cathystä. Kuvittelin hänen naamansa siihen ja pidätin hengitystäni. Sitten aloin lyömään ensin hitaasti säkkiin. Hoin mielessäni vanhan ystäväni nimeä, ja lyönnit alkoivat sujua koko ajan paremmin. Pidin pienen tauon ja kuulin Harryn kehuvan minua. Sitten syöksyin taas säkin kimpuun ja hakkasin sitä kuin viimeistä päivää. Kenkäni hiersi, ja paitani tuntui kuumalta, mutten voinut lopettaa. En vain voinut. Nyrkkeily vei kaiken mukanaan. Isku, isku, isku, isku... Tahti koveni koko ajan. Harryn ääni jäi taustalle, ja hengitykseni kiivastui. Samalla kuvittelin Louista. Jos Harry ei olisi ikinä tavannut häntä, kaikki voisivat olla paljon paremmin. Okei, tuo oli itsekästä. Sitten kuvittelin säkin kylkeen oman naamani ja aloin hakata sitä raivolla.
"Amy, voit jo lopettaa" kuulin kauaisen Harryn äänen. "Sä tuuperrut kohta" Ja pah! Minä löin säkkiä, kuin hullu hevonen. Jatkoin ja jatkoin samalla tahdilla.


"Amy!" Harry murahti ja samassa tapahtui jotain. Kompastuin omiin jalkoihini ja lensin lattialle. Vaikka se näytti pehmeälle, se tuntui asvaltilta. Iskeydyin maahan suoraan vatsalleni ja ilmat lensivät pihalle. Haukoin henkeäni puristaen silmiäni kiinni. Tunsin sydämmeni lyövän kiivaasti. Hengitys lähti hitaasti kulkemaan, mutten pystynyt nousemaan maasta. Ennen kuin joku käänsi minut ja nosti syliinsä. Harry istui maassa ja veti hanskat pois käsistäni. Olisin halunnut puhua, mutta hengittäminenkin oli jo liian kivuliasta.
"Amy? Kaikki okei?" Harry kysyi hätääntyneenä. Kohotin toista suupieleäni hänelle tuskaisesti ja tunsin hänen helpotuksen huokaisun. Hengitykseni tasaantui ja avasin silmäni. Huomasin kasvoni olevan kosteat ja katsoin Harryn vihreisiin silmiin.
"Ei ehkä ihan huippusuoritus" sanoin ja tunsin toisen nauravan.
"No voi olla, ettet ihan olympialaisiin pääse tolla" hän nauroi ja silitti hiuksiani.
"Nyt mä tiedän sentään, mikä tossa viehättää" myönsin ja koitin nousta istumaan.
"Sitä ei vaan voi lopettaa..." Harry sanoi minun nojatessa häneen. Olimme hetken hiljaa, kunnes aloin nauraa.
"Oon mä kyllä ihan super. Kompastua nyt omiin jalkoihin" naurahdin.
"No ei se niin paha ollu. Mä putosin kerran täältä alas" Harry kertoi ja näytti kehän reunaa, josta oli muutaman metrin pudotus maahan. Nauroin hänelle, ennen kuin nousin ylös ja pudistin vaatteitani.
"Ehkä me nyt mennään kotiin nukkumaa" mutisin miettiessäni, mitä kello voisi olla. Kuusi, seitsemän, kahdeksan...
"Louis heitti mut ulos meijän asunnosta" Harry tunnusti ilman harkintaa. Leukani loksahti alas.
"Mitäh?" henkäisin.
"Tuu meille" "Mä meen johonki hotelliin" sanoimme peräkkäin. Kummastuneet katseemme kohtasivat, mutta käännyimme nopeasti pois.
"Voit nukkua mun sängyssä" mumisin katsellen maahan, mutta sain nopeasti vastaväitteen.
"Mä en tarvii mitään armopaloja. Keksin kyllä iteki, mihin meen" Harry murisi hieman vihaisena ja nappasi sitten nyrkkeilyhanskat käteensä. Seurasin häntä perässä kantaen tuon takkia kädessäni. Seurasin tuota pimeässä ja saavutimme pian hallin oven. Harry sammutti valot ja avasi sitten oven.
"Nähään joskus" Harry mutisi ja oli lähdössä.
"Ota takkis. Hyvää yötä" sanoin, ja hetken epäröinnin jälkeen laskin pienen pusun kiharapään poskelle. Harry oli hiljaa ja lähti sitten autonsa luokse.

Awws... <3

Vähä vanha kuva, mut tossa se takki :):)

*****

Joo nyt vähän pidempi luku, toivottavasti tykkäsitte! :)
Ja tää oli muuten mun 200 teksti!! Jee! En olis kyllä ihan heti uskonu pääseväni näin pitkälle :DD