You don't wanna see my darkside ~ 12

Katseeni kiersi pimeästä telkkarista varpaisiini. Heiluttelin varpaitani ja katsoin niitä ilmeettömänä. Käänsin päätäni ikkunaan, jonka lasista heijastui kuvani. Sade pisarat valuivat pitkin ikkunaa. Pimeys kätki sisälleen ulkona ajavat autot, jotka huristivat pyyhkimet heiluen ohitseni. Niistä näkyi pelkät valot. Kuvani heijastui vääristyneenä ikkunan lasista, mutten pystynyt katsomaan itseäni. Silmäni lipuivat väsyneesti käsiini ja katsoin ranteitani hiljaa. Hiukseni valuivat koko ajan kasvoilleni ja sotkeutuivat entisestään, kun yritin vetää niitä taakse päin. Nostin pääni ylös nenä kohti kattoa. Hengitin syvään ja suljin hitaasti silmäni. Halusin itkeä, mutta olin itkenyt jo tarpeeksi. Kyyneleitä ei enää tullut. Päätäni särki. Asunnossani oli hiljaista, eikä edes kellon viisareiden tasaista tikitystä kuulunut.

Toivoin, että joku tietäisi, miltä minusta tuntui. Voisinpa kertoa jollekin. Mutta oli yksin, eikä kukaan edes jaksaisi kuunnella turhia murheitani. Sisälläni oli tyhjä olo, niin fyysisesti, kuin henkisestikin. En ollut syönyt pitkään aikaan, en halunnut. Päässäni pyöri niin, etten jaksanut ajatella mitään. Kömmin ylös sohvalta ja laahauduin huoneeseeni. Varoin katsetta peiliin ja kaaduin sitten sängylleni. Kaivauduin peiton alle, joka tuntui lämmittävän hitaasti kehoani. Pyörin sängyssä ja ajatukseni lentelivät itsekseen pitkän aikaa, kunnes vaivuin rauhattomaan uneen.

**

Eräänä päivänä otin itseäni niskasta kiinni ja tartuin harjaan. Kampasin hiukseni ja vedin ne ponnarille. Sitten rohkenin astua peilin eteen ja kohdata itseni. Ensi tila oli järkytys, kunnes sain kylmän suihkun jälkeen meikit kasvoilleni ja vaatteet ylleni. Oli maaliskuu. Ulkona oli hieman valoisampaa, kuin yleensä, mutta märkä maa teki säästä harmaan. Kävelin keittiöön ja join lasin vettä. Sitten vedin kengät jalkaani ja astuin ulos ovesta ihmisten ilmoille.

Kävelin kaupungissa lauantai aamun tavallisessa ruuhkassa. Nuoriso nojaili polttamassa tupakkaa kulman takana ja vanha mies kuljeskeli ympäriinsä silmälasit nenällään. Katselin näyteikkunaa, kun huomasin jonkun katselevan minua ikkunan toiselta puolelta. Ensin en tunnistanut hahmoa, mutta pian sain lasin läpi selvää. Cathy ei irrottanut katsettaan minusta vaatekaupassa. Hän siristi silmiään, ennen kuin kipaisin pois paikasta. Hänen näkeminen sai ajatukseni pyörimään. Voinkohan enää ikinä nauraa hänen kanssaan yhdessä? En jäänyt miettimään asiaa, sillä ihmisjoukossa törmäsin johonkin.
"Varo vähän" kimeä ääni tuhahti. Käänsin katseeni ensin maahan, jossa oli jonkun tavarat olivat leviänä. Katsahdin tumma tukkaiseen tyttöön, joka tuijotti minua vihaisena. Kumarruin nopeasti maahan ja keräsin hänen tavaransa kasaan. Käteni tärisivät ojentaessani tytön tavarat hänelle.
"Anteeksi, en tarkoittanut..." mumisin ja poistuin nopeasti paikalta. Puikkelehdin ihmisten ohitse seinustalle. Hengitin syvään ja koitin hallita käsieni tärinää. Odotin ruuhkan laantumista, kun joku yhtäkkiä kosketti olkapäätäni. Käännähdin säikähtäneenä sivulle. Hengitykseni jäi kurkkuun, ja käänsin katseeni nopeasti pois.
"Mitä sä täällä?" Kysyin ääni väristen. Hahmo tuli viereeni ja naurahti.
"Asun täällä, jos satuit unohtamaan, Amy" Hän lausui nimeni lopuksi matalalla äänellään, mikä sai kylmät väreet kulkemaan vartaloani pitkin.
"Luulin, ettet haluu enää nähdä mua" Tuo sanoi ja katsoi ihmisjoukkoon.
"En haluakaan" kerroin katse maassa.
"Mikset sitten juokse karkuun?" Hän kysyi ja laski peukalonsa leualleni. Värähdin lämmintä kosketusta leuallani, kun tuo käänsi kasvoni häneen. Hänen silmänsä loistivat vihreinä ja uppoutuivat silmiini.
"Harry, missä sä oot ollu? Tiiätkö, miten se juttu on päättynyt?" Kysyin nopeasti todettuani, että välillämme ollut kireys oli haihtunut äkisti. Kumpikaan ei tahtonut muistella menneitä.
"Amy, mä tiedän kaiken. Mähän sen selvitin" Harry sanoi ja palautti mieleeni poliisin sanat: 'Nuorukainen selvitti asiaa kiellostamme huolimatta. Kiitä häntä'.
"Niin, kiitos Harry" sanoin nopeasti hieman hiljemmin. Sitten kuulin hänen naurunsa, ja nostin katseeni ihmeissäni.
"Sä oot niin totinen" tuo nauroi ja sai samalla minutkin paremmalle tuulelle.
"Älä naura mulle, kiharapää" pukkasin poikaa olkapäähän. "Tuutko mun luo?" kysymys pääsi huuliltani huomaamatta, ja kaduin sitä samantien.
"No mikäs siinä sitten. Onks sul nälkä? Haetaanko jotain ruokaa?" Styles kysyi eikä huomannut minun kangistuneen.
"E-ei mä söin just" valehtelin nopeasti. Vilkaisun jälkeen Harry hyväksyi sen.
"Voin varmaan taas syödä sun kaikki ruuat" tuo vitsaili viitaten edelliseen kertaan, kun teki minulle ruokaa. Kauhistuin äkkiä ajatuksesta Harryn nähdessä asuntoni. Pölykerros ja tyhjä jääkaappi eivät välttyisi kysymyksiltä. Harry huomaisi, etten ollut käynyt kaupassa ja mitä sanoisin sotkuisista huoneista? Pysähdyin nopeasti Harryn kääntäessä silmänsä minuun.
"Eh... Se ei taidakaan olla niin hyvä idea" sanoin vältellen toisen katsetta. "Siel on vähän sekaista ja..." sanoin, olihan se totta.
"Ei mua muutama villakoira pelota" Harry naurahti.
"Ei mulla oo oikeen ruokaakaan" sanoin. Kiharapää sanoi, ettei se haittaa häntä. Yritin keksiä vastalauseita, mutta toinen melkein veti minua perässään tuttua reittiä.

Avasin oven ja jätin kenkäni eteiseen. Harry seurasi perässäni ja katsoi olohuonetta, kun sytytin valot päälle. Koko talo oli ihan sekaisin ja häpesin itseäni.
"Sori, en oo ehtiny siivota pitkään aikaan..." Mutisin mennessäni sohvalle istumaan. Harryn katse kiersi huoneen seinistä minuun. Sitten hän käveli luokseni ja lösähti sohvalle viereeni.
"No ei tää nyt oo edes sotkunen. Näkisit meijän - siis mun kämpän" Harry nauroi kankeasti. En ollut ikinä tullut ajatelleeksi, että totta kai Harrylläkin oli koti.
"Mun täytyy sitten tulla siivoamaan sinne joskus" sanoin hymyillen varovasti.
"Millon sulle vaan sopii" Harry kuiskasi korvaani juureen. Se sai minut yhtäkkiä muistamaan kaiken muun. Hukuttauduin ajatuksiini, kunnes kiharapää kysyi:
"Mietitkö sitä juttua?" Hän katsoi silmiini ja lopetti purkan jauhamisen.
"Joo. Mun pitää maksaa puoli miljoonaa puolessa vuodessa" kerroin turhautuneena.
"Puol miljoonaa?!" Harry sähähti.
"Niinpä. Ei mulla oo sellasii rahoja" totesin turhautuneena. Harry painoi päänsä hetkeksi käsiinsä.
"Mä maksan sen" tuo ilmoitti.
"Mitä?! No et kuule todellakaan!" Huudahdin melkein loukkaantuneena.
"Mä hoidan omat sotkuni ite. Tää oli mun syy" Kiharapää syytti itseään.
"Se ei ollu sun syy. Sitä paitsi mua oma valinta tulla pelastamaan sut" naurahdin keventääkseni tunnelmaa.
"Olisit jättäny väliin" Harry totesi nojautuen eteen päin. "Ei kukaan olis jääny kaipaamaan mua" hän jatkoi saaden minut värähtämään. Laskin käteni hänen selälleen ja sain hänet nostamaan kasvonsa. Pysyin hiljaa hetken ja punnitsin sanojani.
"Ajattelen ihan samallailla" tunnustin hiljaa. Harry nousi takaisin istumaan ja kääntyi minuun päin. Vääntelehdin paikallani ja vedin jalkani sohvalle. Kietouduin pieneen kippuraan ja laskin pääni käsieni varaan.
"Kukaan ei ikävöis mua, jos lähtisin" sanoin hiljaa, ja ihmettelin samalla, miksi ajauduimme Harryn kanssa aina näin syvällisiin keskusteluihin. Harry kietoi kätensä ympärilleni lohduttavasti.
"Mä kaipaisin sua" Hän tunnusti. Purin huultani ja katsoin häneen.
"Niin mäki sua, kiharapää" sanoin ja otin sitten rennomman asennon. "Sä se aina sotket mut jokaiseen ongelmaan, joten tehäänkö nyt välillä jotain sellasta, josta ei voi joutua vankilaan?" kysyin ja pukkasin toista olkapäähän lösähtäen samalla pitkälleni sohvalle.
"Jep. Mistä leffasta tykkäät?" Harry kysyi hymyillen ja minä nauroin.
"Kaikista, ihan mikä vaan käy" sanoin ja odotin sohvalla, kun toinen valitsi leffan telkkarista.

*****

Sori lyhyt, tylsä lupaan tehä jossain kohtaa oikeen pitkän luvun. Tykkäisittekö muuten lukee jossain vaiheessa Larryy? Ajattelen vaan... :):)