You don't wanna see my darkside ~ 4

Amy:

Heräsin myöhään seuraavana aamuna. Nostin itseni kyynerpäitteni varaan ja katsoin ulos ikkunasta, jossa oli harmaankin harmaampaa. Sade hakkasi vasten ikkunaa. Olisi nyt edes lunta satanut, kerran talvi oli. Nousin huokaisten ylös ja katsoin itseäni peilistä. Ensin en muistanut, mitä oli tapahtunut, kunnes huomasin poskillani kyynelvanat ja pesemättömät meikit. Huokaisin ja lähdin vessaan. Pesin levinneet meikit kasvoiltani ja harjasin hampaani. Menin huoneeseeni ja laitoin lämpimän villapaidan ja farkut päälleni. Harjasin hiukseni ja laitoin ne sotkuiselle nutturalle. Silmänaluseni olivat karmean näköiset ja aloin peittämään niitä meikkivoiteella.

Kun sain itseni valmiiksi, päätin lähteä kaupungille aamiaiselle. Vedin kengät jalkaani villasukkien päälle ja heitin kolttoon niskaani. Sujautin avaimet taskuuni ja lähdin sitten ulos. Sade oli vähän jo hiljentynyt, mutta ilma oli muuten viileä. Käväisin lempikahvilassani juomassa kahvin ja sämpylän, ja jatkoin sitten matkaani. Olin saanut Cathyltä viestin, hän pyysi minua käymään. Kävelin sateisia teitä pitkin ja oikaisin välillä kujilta. Miksi sitä sateenvarjoa ei ole ikinä silloin mukana, kun sitä eniten tarvitsee, pohdin itsekseni ja jäin hetkeksi suojaan odottamaan parempaa säätä. 

Katselin kadulla sinne tänne kiirehtivät ihmisiä. He törmäilivät toisiinsa yrittäen paeta sadetta ja puhuivat samaan aikaan kännyköihinsä. Nojailin siinä, talon seinustalla, kun yhtäkkiä huomasin tien toisella puolella liian tutun hahmon. Käännyin nopeasti ympäri, ja lähdin sipsuttamaan katua eteen päin. Sade kasteli minut heti, mutta en jäänyt välittämään siitä. Vilkaisin sivulleni, jossa tumma kiharapää käveli samaan suuntaan, kuin minäkin. Olikohan hän nähnyt minut? Ei hän ainakaan tänne katso... Kai hän olisi jo minun kimpussani, jos olisi huomannut minut. Hetkeksi olin kadottanut hänet näkyvistä, ja nyt hän oli poissa. Pakotin jalkojani kävelemään reippaammin. Käännyin sivukujalle, ennen Cathyn katua. Hiivin kujaa muutamia metrejä, kunnes huomasin tulleeni väärästä. Käännyin ympäri ja vastassani oli musta hahmo. Yhtäkkiä kaaduin maahan ja lensin selälleni. Löin pääni asvalttiin, mutta en päästänyt ääntäkään. Katsoin nopeasti henkilöä, johon törmäsin. Tai oikeastaan, joka tönäisi minua. 

"Harry, jätä mut jo rauhaan" sihisin nuorukaiselle, joka tarjosi kättään auttaakseen. Nousin omin avuin ylös, ja Harry tarrasi minuun kiinni. Ennen kuin ehdin ajatella, läpsäisin kiharapäätä poskelle. hän ei reogoinut siihen mitenkään. Harry katsoi minua vaarallisilla silmillään, sanomatta mitään. Hän painoi minut tiiliseinää vasten ja tuli kiinni minuun. Nuorukaisen lämmin hengitys iski päin kasvojani. Harry kuljetti kättään poskeltani alas päin leuan kautta kaulalleni. Hän kosketti merkkiäkään, jonka oli muutama päivä sitten tehnyt.

"Täytyy --" tuo ehti aloittaa, mutta keskeytin hänet. 

"Älä edes sano sitä" sanoin hiljaa, värisevällä äänellä. "Harry, mitä sä tahdot? Teen mitä vaan jos jätät mut rauhaan" sanoin kyyneleet silmissäni. Muutama kyynel ei häntä kuitenkaan hätkäyttänyt. Tumma silmäinen kumartui alas päin ja katsoi minua hetken. Harry painoi huulensa huulilleni, enkä edes vaivautunut työntämään häntä pois. Nuorukainen ei kauaa siinä pysynyt, vaan valui kaulalleni. En jaksanut tätä enää. Joka päivä saan herätä tietoisuuteen, että Harry tulee taas ahdistelemaan minua. Pelkään liikkua kaduilla vain hänen takiaan. Nyt riuhtaisin Harryn kunnolla irti ja työnsin hänet päin seinää. Tuijotin tuota vihaisena, mutten osannut sanoa mitään. Katsoin Harryä nyt toisen silmistä, ja hän näytti oikeastaan aika kauniilta. Vahvat kasvonpiirteet, lihaksikas kroppa, oli hänellä muotitajuakin. Okei, nyt lopetat... Hän on idiootti, nuija, kaikista pahin paskiainen...

"Mee vittuun siitä" sylkäisin päin Harryn naamaa. Lähdin juoksemaan pois kujalta, enkä katsonut perääni. 

**

"...Sitten vaan juoksin tänne" kerroin Cathylle. Hän kuunteli minua tarkkaavaisena ja oli nyt mietteliään näköinen. 

"Mitä mä teen?" Kysyin ystävältäni. 

"Siis tehän näitte ekaa kertaa siellä juhlissa?" Cathy varmisti. Nyökkäsi hänelle ja pyyhin poskille valuneet kyyneleet. 

"Hmm... Sä et voi jatkaa tolleen. Mut anna sille kunnon opetus!" Cathy innostui.

"Jaa niin ku... Miten?" Kysyin ymmälläni.

"No meet sen luo ja suutelet sitä oikeen kunnolla ja sanot, et sä rakastat sitä ja sit kaikkee tällaista, ja lopuks jätät sen siihen ja karkaat. Sit katot et se seuraa sua, ja näkee sut suutelemassa jonkun toisen kaa" tyttö selitti innoissaan. Minä en vakuuttunut.

"Täs on vaan muutama pikku ongelman poikanen" totesin. 

"Yks: Mä en todellakaan pystyis sanoo sille, et rakastan sitä. Harry näkis mun silmistä, et valehtelen. 

Kaksi: Miten se muka voi jättää mut siihen, jos oon just suudellu sitä?"

"Se on niin hurmiossa" Cathy sanoi. 

"Hah... Ja kolme: Sit ku mä karkaan, ketä sä ajattelit, et muka pussaan sitten. Mä en voi ottaa siit vaan ekaa poikaa ja näin. Enkä usko, et kukaan täysjärkinen suostuu tulee tähän sun älyttömään juoneen. 

Neljä: Harry lähinnä hakkais sen kuoliaaks, kuka pussais mua

Viisi: Sen jälkeen se vasta onkin mun kimpussa" lopetin puheeni. Nauroin hiljaa ystäväni typerälle idealleen.

"Voihan sitä silti yrittää...?" tuo sanoi hiljaa, kun ei muutakaan sanottavaa keksinyt. 

"Juu, todellakin" naurahdin. "Oliko muita ideoita?". Cathy pudisti huokaisten päätään.
"Täytyy kai sitten vaan kestää" huokaisin hiljaa.

Cathy vaihtoi puheenaihetta, ja aloimme juttelemaan jostain muista asioista. Minun ajatukseni olivat silti jossain muualla. Arvaatte varmaan kenessä. Jos en olisi mennyt sinne juhliin, niin kaikki olisi ihan hyvin. Jos Harry ei olisikaan törmännyt minuun. Jos olisin vain pysynyt kiinni Cathyssä. Jos se ei olisi sellainen idiootti. Jos, jos jos... Yritin keksiä jos-lauseita, jolla saisin mieleni paremmaksi. Ne kuitenkin vain pahensivat tilannetta.
"Amy, sun puhelin soi" havahduin Cathyn ääneen. Samassa huomasin kännykkäni soittoäänen kaikuvan takkini taskusta. Juoksin eteiseen ja kaivoin puhelintani. Vastasin siihen, katsomatta soittajan nimeä.
"Moi" sanoin pirteän kuuloisena. Ensin ei kuulunut mitään. Huomasin Cathyn tulleen ovelle katsomaan.
"Amy" Kuului matala ääni. Olin jo sammuttamassa puhelua, kun Cathy esti sen.
"Sano nyt sille jotain" hän kuiskasi.
"Mee jonneki, mis saat puhua rauhassa" Harry käski kärsimättömänä. Viittoin käsilläni Cathylle, että menen keittiöön puhumaan. Laitoin oven kiinni ja nojasin keittiötasoon.
"No, oliks sul jotain tärkeetäkin asiaa?" ärähdin.
"Noh, rauhotus nyt vähän" Harry sanoi ja naurahti matalasti.
"Nähään huomenna kuudelta, tuun hakemaan sua" Harry sanoi suoraan.
"En tule" vastasin itsekkään kuuloisena.
"Tuletpas" Kiharapää naurahti vastaan.
"En tahdo..." sanoin normaalisti.
"Tahtoisit sä. Et vaan viittii, koska se sun ystäväs ei tykkää musta" Harry sanoi. "Vien sut yhteen kivaan paikkaan. Ja luota muhun, sun ei tarvii tällä kertaa ottaa taskuveistä mukaan" hän naurahti.
"Sit sä jätät mut rauhaan" uhosin. Toisesta päästä ei kuulunut hetkeen muuta kuin auton ääniä.
"Sä et pysty olemaan erossa musta, vaikka kuinka haluaisit" Harry sanoi matalalla äänellä. Sen jälkeen kuului kaksi tuuttausta ja puhelu meni poikki. Cathy ryntäsi huoneeseen. Tiesin, että hän oli kuunnellut koko puhelun.

**

Istuin sohvallani ja katsoin töllöä. Sieltä tuli joku tyhmä elokuva. Söin samalla karkkia, olin jo melkein syönyt koko pussin. Kello oli puoli viisi. Kurottauduin pyödälle, jossa oli vesilasini. Pidin katseeni telkkarissa. Samassa huitaisin lasia ja se lensi kaaressa lattialle. Kuului vain kilahdus, kun se särkyi sadoiksi sirpaleiksi. Kirosin itsekseni ja nousin sohvalta. Aloin kerämään sirpaleita ja vein ne roskiin. En tiedä miksi jätin yhden sirpaleen pöydälle. Menin vessaan ja pidin sirpaletta kädessäni. Ehkä minunkin elämälleni kävi noin, kun tapasin Harryn. Äh, tämä on naurettavaa! Puristin silmäni kiinni. Avasin ne ja katsoin itseäni peilistä. Miksi Harry edes halusi olla tällaisen rumiluksen kanssa? Ehkä hän vain halusi todistaa, että minusta ei ole mihinkään. Halusin yhtäkkiä kovasti tuottaa kipua itselleni. Miksi ajattelen koko ajan Harryä ja viiltelyä?! Kyynel putosi lattialle silmäkulmastani. Juuri näin! Sitten taas parun kuin pikkuvauva! Vihaan itseäni! Katsoin ensin sirpaletta ja sitten nostin hitaasti hihaani ylös päin.


Olin eksynyt, yksin pimeässä. Veri tahri vaatteni ja lattian. Vedin vielä syvän viillon ja nautin kivusta. Pitkästä aikaa. Se oli ihana tunne, niin kauan, kuin se kesti. Sen jälkeen kaikki tuntui kaksinkerroin pahemmalta. Sirpale tippui laatialle. Sorruin siihen taas. Miten pystyinkään? Vuoden pystyin olemaan erossa siitä. Katsoin itseäni peilistä ja näytin karmealta. En minä välittänyt. Jos vain jäisin tähän istumaan ja antaisin ajan vain kulua. Nostin jalkani kippuraan ja painoin pääni polviini. Toivoin salaa itseltäni, että Harry tulisi ja lohduttaisi minua. Hän pitäisi minua halauksessaan ja piirtelisi selkääni rauhoittavia ympyröitä. Mutta se oli vain toivetta, joka ei koskaan totutuisi.

*****

Jatkoo näin nopeesti jo :3:3 Joo tähän tuli tällasta vähän itsetuohoisuutta mukaan :)
 Mut mitä piditte? Laittakaa kommenttii kiitos !! :D