You don't wanna see my darkside ~ 3

Ravintolan jälkeen lähdimme Harryn kanssa kävelemään. Olisin kyllä halunnut jo mennä kotiin, mutta se ei käynyt päinsä Harrylle. Kävelimme talvisessa satamassa vierekkäin Harryn käsi alaselälläni. Katsoin kylmää vettä, kun tunsin kuitenkin käden leuallani. Se käänsi kasvoni käden omistajan kasvoihin päin.

"Miks sä pelkäät mua?" Harry kysyi. Katsoin hänen tummiin silmiinsä, josta näkyi vihreän sävyjä. Olin aina halunnut vihreät silmät. Itselläni oli tylsän harmaat silmät. Harry näytti kysyvältä ja ymmärsin hänen odottavan vastausta. 

"En pelkää sua" vastasin ja käänsin katseeni taas maahan. 

"Amyy..." Harry vinkui. Katsoin häntä ihmeissään. Harry käänsi meidät vastatusten ja painoi minut metalliaitaa vasten. Katsoimme toisiamme silmiin. Harryn kädet vaelsivat lantiolleni. Harryn kasvot olivat vaarallisen lähellä omiani. Hänen silmänsä olivat mustat kuin yö.
"Mitä jos mentäisiin meille?" Nuorukainen kysyi puhtaan himon paistaessa hänen silmistään.
"Mulla on iso makuuhuone ja pehmeä sänky..." Vatsassani muljahti.
"En tahdo" sanoin ääni täristen.
"Tahdothan sä kuitenkin" Harry yritti suudella minua, mutta pujahdin hänen kätensä alta pois. Otin muutaman juoksuaskeleen pois päin, kunnes Harry kääntyi. Hän näytti jotenkin vaaralliselta. 

"Pysähdy" hän käski, kun käveli ripeästi taakse päin. En totellut, vaan lähdin juoksemaan pakoon. Laukkuni putosi maahan, mutten jäänyt nostamaan sitä. Harry juoksi takanani ja kiristin vauhtiani. 

"Amy, pysähdy nyt!" Harry huusi. 

"Mee pois!" Kiljuin takaisin. Juoksin pitkin satamaa ja näin edessä päin tulevan umpikujan. Harry saavutti minua. Kaarsin äkisti oikealle, mutta oli taas umpikujassa. Hyppäisin ketterästi purjeveneen kannelle ja siitä veneen katolle. Olin taas pulassa. Harry oli vain n. 5 metrin päässä minusta. Katsoin kylmään veteen, täältä oli varmaan kymmenen metrin pudotus. Harry käveli eteen päin. Astuin askeleen taakse päin, mutta horjahdin. Harry syöksyi eteen päin ja yritti ottaa minua vastaan. Refleksini toimivat kuitenkin jotenkin väärin. Ennen kuin tajusinkaan, hyppäsin korkeassa kaaressa ilmaan. Tuntui kuin kello olisi pysähtynyt. Lensin ilmassa veden yläpuolella. 

"Amy!" Harry huusi nimeäni. 

Betonia. Se oli kuin betonia, ajattelin, kun putosin veteen. Veden pinta särkyi ja kiljaisin veden kylmyydestä. Veden kylmyys kohmeutti minut ja vajosin pohjaan. En pystynyt liikuttamaan raajojani. Mutta oli siinä yksi hyväkin puoli. Pääsin eroon Harrystä. Kuinka helppoa olisikaan vain vajota meren pohjaan, kauas kaikesta? Ihanaa. Ja niin helppoa. Kuulin hämärästi molskahduksen ja samassa joku tarttui minua vyötäröltä. Se joku veti minua kohti pintaan. Ei! En halua sinne! Tunsin, kun pääni pulpahti veden pinnalle.
"Amy!" joku huusi nimeäni hätääntyneesti. Samassa aloin yskimään tajuttomasti ja hengittäminen oli hankalaa. Kun sain hengitykseni taas kulkemaan, avasin silmäni. Harry hymyili minulle. Hän piti minua veden pinnan yläpuolella kannattellen minua. Kyyneleet valuivat silmistäni, ja ne sekoittuivat meriveteen. Harry tiukensi otettaan. Vaatteeni painoivat ainakin tonnin. En jaksanut räpiköidä itse, joten vein käteni Harryn niskan taakse. Harryn kasvoille kohosi virne, mutten jaksanut välittää siitä. Painoin pääni Harryn rintakehään, kun kelluimme jäätävässä merivedessä. 

"Harry..." Mumisin. "M-mul on kylmä..." Jatkoin hiljaa. Harry veti minua mukanaan kohti laituria. Muutamat vähäiset ohikulkijat katsoivat meitä hölmistyneenä, tai nyt-ne-on-seonnu- ilmeellä. En jaksanut välittää heistäkään. Harry saavutti laiturin ja ui sen luokse. Harry laittoi käteni laiturille ja ponnisti itse ensin ylös. Sitten hän tarttui käsistäni ja veti minut kevyesti viereensä. Huomasin laiturin päällä laukkuni ja Harryn tumman takin, jonka hän oli heittänyt pois ennen hyppäämistä perääni.

Yhtäkkiä tajusin, että hän oli oikeasti hypännyt tuonne jääkylmään veteen pelastamaan minua. Katsoin Harryyn, jonka iho oli kananlihalla ja hän melkein tärisi. Ei sillä, etten minä olisi tärissyt myös. Nostin katseeni Harryn jaden vihreisiin silmiin, jotka kohtasivat omani. 

"Kiitti, et pelastit mut..." Sanoin hiljaa ja käänsin katseeni taas mereen. 

"Ei mittää" Harry hymähti. Hän siirtyi katsomaan kauas merelle. Minä taas käänsin katseeni Harryn vartaloon. Harryn vatsa- ja rintalihakset näkyivät märänpaidan alta selvästi ja jäin ihailemaan niitä melkein suu auki. Harry alkoi virnistää. 

"Mun pitää varmaan ottaa tää paita pois, et saat ihasteltuu mua paremmin" Harry naurahti ja jatkoi kuiskaen: "Mut sit pitää sunki". En sanonut hänelle mitään, mulkaisin häntä vain ja nousin sitten ylös. 

"Mennäänkö?" Kysyin hampaat kalisten. 

"Meille vai teille?" Harry virnisti. 

"Mä meen kuule ihan kotiin ja otan vaahtokylvyn, yksin" lisäsin ihan vain Harryn kiusaksi. Tuo otti takkinsa maasta ja laittoi sen harteilleni. Annoin sen mitään sanomatta takaisin kiharapäälle. Harry otti sen itselleen ja heitti sen rennosti harteilleen. Otin laukkuni maasta ja lähdimme kävelemään autolle päin. Miksi meidän pitikin jättää se niin kauas? Minulla oli kylmä, eikä jäinen viima tehnyt oloani yhtään mukavammaksi. Vilkaisin Harryä vierelläni. Hän kääntyi katsomaan minua myötätuntoisesti. 

"Tuu tänne" Harry naurahti ja kohotti kättään. Menin hänen kainaloonsa hetken epäröinnin jälkeen ja Harry asetti takkia meidän molempien päälle. Kävelimme hitaasti autolle ja olimme molemmat hiljaa. Painoin pääni varovasti Harryn olkapäähän ja tuo antoi sen nojata siihen. Näin sivusilmällä hänen virnistävän. Hymähdin itsekseni. 

Harry toi minut ihan kotiovelle asti. 

"Nähdäänkö taas huomenna?" Harry kysyi. Harry piti lanteiltani kiinni.

"Voi olla, mulla on kyllä aika paljon tekemistä..." Sanoin empien. Suhteeni Harryyn oli tämän illan aikana hieman muuttunut. Ehkä hän ei sittenkään olisi se kulmakunnan pahis, vaan ihan mukava tyyppi. Ei mukava, siedettävä. Ehkä. Jotkut ruuvit hänellä kyllä on löysällä... Harry lähestyi minua nopeasti ja painoi päänsä kaulalleni. Hän suuteli solisluunni kohdalta hellästi, kunnes vedin itseni pian irti. 

"Ehkä en tule sittenkään..." Sanoin ja laitoin käteni oven kahvalle. Harry tuli uhkaavasti minua lähemmäksi. 

"Jos sä pelkäät mua, niin se on turhaa" miehenalku sanoi taas. Miksi hän palasi aina tuohon samaan asiaan. Kyllä nyt jo eka kerrasta älysin, ettei häntä tarvitsisi pelätä... Silti pelkään aina välillä häntä... 

"Tiedän" vastasin lyhyesti. Painoin oven kahvan alas ja olin menossa sisään, kun Harryn tunki sisälle ensin. 

"Kiva kämppä sulla" Harry virnisti. "Missä se makuuhuone on?" tyyppi jatkoi. Ovi paukahti kiinni takanani  ja säikähdin. Olin nyt kaksin Harryn kanssa pimeässä talossa. Taas.

Yhtäkkiä tuli hiljaista. Karmivan hiljaista. Edes jääkaapin tavallista hurinaa ei kuulunut. 

"Harry?" Huhuilin häntä. Kävelin pimeässä eteen päin ja katselin ympärilleni. Mahassani pyörähti, kun Harryä ei näkynyt missään. 

"Harry!" Huudahdin kovemmalla äänellä. Kävelin kohtaan, jossa Harry oli äsken ollut. Tyhjää. Kaikkialla tyhjää, pimeää ja hiljaista. Kuulin huoneestani jotain ääntä. Joku sihisi siellä. Nyt minua alkoi oikeasti pelottaa. Kävelin hiljaa ovea kohti, jonka erotin hämärästi pimeässä. Hengitykseni pätki ja sydämmeni pomppi lujaa rinnassani. Kohta se hyppäisi varmasti ulos sieltä. Kurkkuani kuristi ja tuntui, etten saanut henkeä. 

"Harry, tää ei oo oikeesti hauskaa!" Huusin täristen ja huuto kaikui talossa. Huoneesta kuului kaksi koputusta. Käteni tärisivät ja hiki nousi otsalleni. Itku kuristi kurkkuani, enkä pystynyt enää puhumaan. Avasin silti huoneeni oven. Siellä oli hieman valoisampaa, kuin muissa huoneissa, kiitos kuun säteiden. Kävelin peloissani sisään. Pelko hiipi yhä syvemmälle rintaani ja kurkkua kuristi yhä enemmän. Lattialauta narahti. Samassa takaatani kuului naurahdus. Käännyin ympäri, enkä saanut henkeä. Laitoin käteni kurkulle ja kuulin vasemmalta räsähdyksen. Oikealta taas kuului kolahdus. Edessäni lensi jotain laattialle. Kävelin takaperin ja rutistin silmäni kiinni. Yhtäkkiä kuului karmiva 'pöö!'. Joku hyökkäsi kimppuuni ja otti lantioltani kiinni. Lensin sängylle ja hahmo makasi päälläni nauraen. Minua ei naurattanut. Kyyneleet valuivat pitkin kasvojani. Potkin ja löin päälläni makaavaa ihmistä. 

"Ai, toi sattuu" joku sanoi ja nousi sitten päältäni. Valot tulivat päälle ja näin Harryn seisovan edessäni. Kyyneleet valuivat silmistäni, enkä saanut vieläkään hengitettyä kunnolla. Hengitykseni oli pientä, hätääntynyttä itkun ja pelon sotkua. Kietouduin turvalliseen peittoon ja painoin kasvoni siihen. Harry oli katsonut minua ensin huvittuneena, mutta nyt hän näytti vakavalta. Hän käveli luokseni ja veti minut halaukseen. 

"Mene pois" sanoin värisevällä äänellä. Työnsin hänet pois, mutta Harry tuli viereeni uudestaan. Tällä kertaa vielä lähemmäksi.

"Amy, anteeksi" Harry sanoi. "Oon tosi pahoillani, sen piti olla vitsi, joka meni liian pitkälle". Olisiko tuo pitänyt äänittää? Harry Styles pyytää anteeksi...

"Lähde, oot aiheuttanut jo tarpeeksi vaivaa" tuhahdin ja löin häntä käteen. Harry ei noussut heti, mutta pakotin hänet siihen. Harry käveli pää painuksissa ovelle ja katsoi vielä minuun. Sitten hän katosi. Jäin tuijottamaan hänen peräänsä, kunnes silmäni painuivat kiinni. Olin väsynyt tästä kaikesta. Halusin vain pois täältä. Ja nukkuminen oli juuri siihen tarkoitettu. Vaivuin hitaasti tiedottomuuteen, omaan turvalliseen maailmaani.

*****

Jos jonkun mielest tää muistuttaa jotain Larry ficcii, mikä voi olla mahdollista, näitähän kirjotetaan niin hirveesti. Mut en silti oo tarkottanu matkii mitään. :)

Mut laittakaa hei kommenttii jos tykkäätte <3