I'd hold you, I'd need you, I'd get down on my knees for you ~ 4

Zayn nosti päänsä juuri täydellisellä hetkellä Olgan kävellessä hänen ohitseen. Vaikka se hetki kesti vain sekunnin murto-osan, Olgan oli pakko laittaa silmänsä hetkeksi kiinni, jotta saisi henkensä taas kulkemaan. Jotain, jotakin ihan pientä, mutta kuitenkin niin suurta, pyörähti Olgan sisässä, kun hän näki Zaynin kulkevan häntä kohti. Ihastus. Niin vahvaksi tunteeksi se oli noussut, ettei tyttö pystynyt pitämään sitä enää kasassa. Joka ilta hän kuvitteli Zaynin vierelleen ja unelmoi heräävänsä tuon ruskea silmäisen suudelmiin. Mutta sitten kuvaan astui todellisuus, mikä iski Olgaa päivä päivältä alemmas. Hän ei koskaan saisi Zayniä itselleen. Ei hän voisi ikinä saada Zayniä ihastumaan häneen niin palavasti, kuin itse jumaloi tumma tukkaista. Aivan turha edes kuvitella.

Olga halusi vain pidellä tuon kasvoja käsiensä välissä ja painaa huulensa pojan huulille. Miksei hänelle edes sitä voisi suoda? Mutta ei. Elämä oli tehty hankalaksi, kivuliaaksi ja raskaaksi, josta vain muutamat selviäisivät vahvana loppuun asti. Olga tiesi, ettei saisi luopua unelmista - se hänelle oli opetettu jo ensimmäisenä koulupäivänä. Mutta tämä unelma oli liian vaikea. Tätä unelmaa ei saisi millään todeksi. Vaikka Olga voisi lukea raamatun takaperin, opetella rakentamaan lentokone silmät kiinni ja tanssia alasti koko maailman edessä, se ei silti antaisi Zayniä hänelle. Ei, mikään ei koskaan soisi Olgalle sitä onnea.

"Miksi?" Olga valitti puhelimeen kävellessä kotiin päin. "En mä jaksa oikeesti"
"Tuu nyt. Ei ne läksyt niin tärkeitä oo. Ja mistäs sitä tietää, vaikka Malik ilmestyisi sinne?" Olga kuuli Hailyn äänessä virneen.
"Unissas" Olga naurahti ja ylitti tien.
"Niin, sun unissas. C'mon, nää bileet on kerran vuodessa" Hailyvalitti.
"Oikeesti, Haily, mä en millään jaksaisi" Olga huokaisi väsyneesti. "Sä et tiiä, kuinka rankkaa koulussa on tällä hetkellä..."
"Piristyisit siellä!" tyttö painosti. "Oot niin epätoivoinen sen Zaynin kanssa, ettet enää edes välitä muusta" Hailyn puhe muuttui mutinaksi. "Takerrut kirjaan kuitenki koko illaksi, ihan sama. Älä sitten tule". Samassa puhelu katkesi ja Olga tunsi syyllisyyttä. Mutta se laantui nopeasti. No ei ollut hänen vikansa, jos oli koulutehtäviä tekemättä, eikä ehtinyt 'vuosisadan bileisiin'? Olga raahautui kotiovelle ja avasi sen avaimillaan. Hän heitti tavaransa huoneeseensa ja suuntasi keittiöön. Tyttö mussutti ruisleipää ja joi soijamaitoa. Enää hän ei edes jaksanut ruveta estelemään ajatuksia Zaynistä. Olga painoi silmänsä kiinni ja valui pöydän päälle. Elämästä alkoi tulla kurjaa, jos vain ajatteli unelmaa, mitä ei koskaan kykenisi saamaan. Ehkä Haily oli oikeassa. Hänen pitäisi lähteä bilettämään. Mutta miksi torstai-illalla? Miksei vasta huomenna, kun seuraavana päivänä ei olisi työpäivä? Olga pärisytteli huuliaan ja tunsi päätään särkevän. Olga katsoi ulos ikkunasta, missä ihme ja kumma, satoi. Olga laahusti huoneeseensa, jossa oli pimeää, kuin suljetussa säkissä. Hän ei vaivautunut laittamaan edes valoja päälle, vaan hapuili sänkyä kohti ja kömpi peiton päälle. Tyttö veti farkut jalastaan, keipsautti peiton ylleen ja käpertyi kerälle. Hän halusi nukkua, nukkua koko loppu elämänsä. Olga puristi silmänsä tiukasti kiinni ja rutisti peittoa. Niin kovin hän toivoi peiton olevan se ruskea silmäinen kuuma pakkaus.

Vaikka hän ei sitä itselleen myöntänytkään, Olga pelkäsi tulevaisuutta. Mitä se toisi tullessaan? Ongelmia, helppoja ratkaisuja, riitoja vai rakkautta, tuskaa ja kipua vai helliä halauksia? Tie ei koskaan olisi kuitenkaan suora, elämän tie on aina kivikkoinen, mutkikas, ja täytyy tarkasti miettiä, kumpaan tienhaaraan kääntyy. Ja mitä jos valitseekin väärän reitin? Mutta Olga eli uskossa, että jokaisen ylämäen jälkeen avautuisi alamäki.

Jokin painoi häntä käteen, ja hän havahtui hereille. Olgan hiukset olivat aivan takussa ja hän kohotti päätään raukeana. Tyttö veti puutuneen kätensä selkänsä alta pois ja kohottautui istumaan. Tuo ravisti kättään, jotta veri alkaisi taas kiertää siinä. Olga hieroi kasvojaan muistellen eilistä. Silmänräpäyksessä hän oli pompannut ylös sängyltä ja juoksi suoraa päätä eteiseen, jossa Olgan tavarat olivat eilisen jäljiltä. Matkalla Olga kuitenkin huomasi, että olohuoneen ikkunasta tulvi valoa asuntoon. Hänen kätensä hapuili takin taskuja, ja lopulta kännykkä osui tuon kämmeneen. 04.58. Kaamea kellon aika iskeytyi hänen kasvoihinsa. Vaalea tukkainen tyttö raahasi laukkuaan perässä ja kampesi puoliunessa olohuoneen valkoiselle sohvalle. Nyt jos milloinkaan Olga toivoi voivansa käpertyä sen tumman komistuksen viereen. Mutta enää takkutukka ei ajatellut sitä pahalla. Ehkä se johtui aamuyöstä, ehkä väsymyksestä - mutta Olgasta oli mukava unelmoida. Elämä oli tehty, jotta kaikki saisivat unelmoida. Tyttönen toivoi itsekin pienenä voivansa muuttua näkymättömäksi, ja vaikka hän tiesi sen olevan mahdotonta, ei hän kieltänyt itseään unelmoimasta siitä. Joten miksi hän ei saisi unelmoida Zaynistä ihan rauhassa? Ei kukaan osannut lukea ajatuksia, vaikka Olga olikin taikauskoisena sitä pohtinut monet kerrat.

Jokin tippui lattialle ja sai Olgan havahtumaan uudestaan. Hän nosti pudonneen puhelimensa ja katsahti kelloon varovasti. Sitten tyttö nousi ylös, venytteli käsivarsiaan ja tallusteli keittiöön sytytellen valoja asuntoon. Ulkona paistoi aurinko, ja takkutukalla oli sellainen kutina, että tästä päivästä tulisi muutenkin aurinkoinen. Ensinnäkin oli perjantai, toiseksi hän oli sopinut tyttöjen illan Hailyn ja Jennyn kanssa - he toisivat syötävää ja leffan, jos saisivat tulla Olgan luokse. Jennyn asunto oli liian sotkuinen ja tuon poikaystävä kuorsasi, Hailyn isoveli ei pitänyt tyttöjen kikatuksesta. Ja muutenkin täällä he saisivat puhella rauhassa syvällisiä.

Mutta kolmas asia, mikä tässä päivässä tulisi olemaan hyvää, oli se, ettei Olgan tarvinnut enää estää itseään unelmoimasta Zaynistä. Kaiken kukkuraksi hän oli päättänyt mennä juttelemaan pojalle tänä päivänä.

*****

Ens osassa tapahtuu jotain jännää sitten koska tää oli niin tylsä :)

Kommentteja? :D