I'd hold you, I'd need you, I'd get down on my knees for you ~ 5

Heidän naurunsa kuului ulos asti, kun tytöt yrittivät tunkea vaahtokarkkeja suuhunsa.
"Mulla on kuusi!" Jenny sössötti suu täynnä ja Olga oli kuolla nauruun.
"Kuusi ja puol!" Haily huusi lattialta. "Mä voitin!" Tyttö nousi nopeasti ylös lattialta ja ryntäsi vessaan.
"Älä oksenna!" Jenny nauroi kippurassa. Olga ei ollut innostunut tunkemaan vaahtiksia suuhunsa, mutta hänen ystävänsä saivat hänetkin nauramaan vatsansa kipeäksi.
"No, mitä tehään nyt?" Haily palasi vessasta pyyhkien suupieliään.
"Mä en pysty syömään enää yhtään vaahtokarkkia. Ikinä" Jenny piteli vatsaansa ja roikkui sohvalla puoliksi lattialla. Olgan vilkaistessa kelloon, hänen mielessään muljahti. Kello oli puoli yksi - hänen unirytminsä menisi täysin sekaisin.
"Hei älä oo noin tylsä!" Haily huudahti Olgalle, kuin lukien hänen ajatuksensa. "Jos sä sun unirytmiä mietit, niin mitä siitä? Se sotkeutui jo!" tumma tukkainen nauroi ja sai Olgan toiselle tuulelle.
"Niinpä" toinen myöntyi. "Nyt pidetään hauskaa!" vaalea tukkainen huudahti. Joku pomppasi sohvalle heittäen tyynyn Jennyn päälle.
"Haily!" blondi huudahti ja paiskasi sohvatyynyn ystäväänsä kohti. Samassa hän sai kuitenkin samalla mitalla takaisin.
"Älkää tomuttako!!" Olga yritti huutaa naurun yli, mutta sai vain tyynyn kasvoilleen. Hän heitti sitä ystäviään päin, mutta se lensikin kaaressa seinään.

"Jo riitti" Olga henkäsi ja lössähti lattialle makaamaan. Hänestä tuntui, ettei edes halunnut ajatella, miltä näytti juuri nyt.
"Kattokaa ton hiuksia!" Jenny purskahti nauruun. Ensin Olga luuli, että tyttö tarkoitti hänen tukkaansa, mutta kun vaalea tukkainen kohottautui lattialta istumaan, hän ei voinut olla nauramatta. Hailyn mustat kikkurat olivat niin sähköiset, että osoittivat kirjaimellisesti joka ilmansuuntaan.
"Älkää naurako mulle..." Haily kieputti hiuksensa nutturalle päälaelle. "Ei se mun vika ole"
"Pitäiskö jo mennä nukkumaan?" Olga kysyi varoen.
"Ei!" Jenny kiljahti. "Valvotaan koko yö"
"Mua väsyttää..." vaalea tukkainen valitti ja kierähti nojatuoliin kerälle. Olga painoi silmänsä kiinni ja kuunteli, kun jossain kaahasi moottoripyörä.
"Nouse ylös laiskiainen!" Haily huudahti suoraan toisen korvaan.
"No mä en valvo joka viikonloppu niin ku eräät..." Olga mutisi ja raahautui sohvalle muiden viereen.
"Totuus ja teht-" Jenny aloitti virnistäen, mutta Olga huudahti jo puolessa välissä lausetta:
"Ei! Ei ei ei pliis ei!!" Olga ulisi. "Inhoon sitä". Haily vilkaisi ystäviään.
"No ei meijän tarttee sitä olla, mut saadaanks me kysyy sulta yhtä juttua?" Haily pyöritteli hiussortuvaa sormessaan.
"Mitä ikinä" Olga tuhisi.
"Jutellan Zaynistä!" Jenny huusi.
"Puhu vähän hiljempaa, ettei naapurit tuu valittamaan" Olga sanoi väristyksen kulkien hänen kehonsa läpi.
"Eli sä suostut!" iloitsi Haily.
"Mä sanoin hiljempaa" Olga valitti. Sitten hän huokaisi ja otti paremman asennon. Tästä voisi tulla pitkä keskustelu...

"No niin, mikä siinä oikeen viehättää?" tumma tukkainen kyseli toiselta. Olga joutui miettimään vastausta hetken. Kaikki, olisi hänen vastauksensa, mutta hän tiesi, ettei se kelpaisi.
"Ruskeat silmät" Olga tyytyi sanomaan.
"Siinäkö kaikki?" Jenny kysyi hölmistyneenä.
"Tyhmä, mä vasta aloitin" Olga tuhahti huvittuneena. "Kaikki, hiukset, pään muoto, korvakorut, pukeutumistyyli, luonne, hymy..."
"Kenkien väri, kulmakarvat, fiksu,... Joo joo" Jenny nauroi toisen ihastumiselle. "No ei, suloista"
"Miks sä rakastat sitä?" Hailyn kysymys seisautti Olgan hegityksen hetkeksi.
"Mä en rakasta sitä..." tuo sopersi.
"No tykkäät sitten. Sehän on sun jumaloinnin kohde" Jenny naurahti.
"Jumaloinnin kohde?" Olga ihmetteli toisen sanavalintoja.
"Joo joo..." Haily marisi kärsimättömästi.
"En mäkään heti rakastunu Ikeen" Jenny naurahti muistellen poikaystäväänsä. Äkisti Olga muisti, kuinka Jenny oli paasannut Ikestä suhteen alkuaikoina, ja Olga ei olisi millään jaksanut kuunnella toisen selitystä. Nyt hän tajusi, että teki aivan samaa juttua toisille.
"Mut teitä ei taida kiinnostaa tää mun juttu yhtään..." Olga sanoi hiljempaa tuntien taas syyllisyyden läpäisevän kehonsa.
"Hei kiinnostaapas!!" Jenny huudahti niin, että korviin sattui. "Malik on niin jännä tyyppi"
"Niinpä. Mäki tykkäsin alussa Zaynistä, mut en enää, ku sä ihastuit siihen" Haily möläytti ohimennen.

Olga seisahtui paikoilleen moneksi sekunniksi koittaen tajuta ystävänsä sanoja.
"Sä tykkäät sitä?" Olga lopulta älähti.
"En mä enää" Haily hymyili, mutta Olga tunsi, ettei osannut hymyillä takaisin.
"Sä siis olit ihastunu siihen, kunnes sitten mä paljastin, et oon lätkässä siihen?" Olga sovitteli paloja yhteen. Sen takia Haily oli koko ajan niin ihmeellisen kiinnostunut tästä musta tukkaisesta jumaloinnin kohteesta. Olga käpertyi sisäiseen kuoreensa vetäen suun tiukaksi viivaksi.
"Olga, älä suutu" Haily koitti sovitella sanojaan. "Mä en tarkottanu..."
"Nii, Zayn on sun" Jenny yhtyi huolestuneena. He kyllä tunsivat Olgan. Hän saattoi vetäytyä kuoreensa suremaan, eikä tulisi ulos enää.
"Puhu meille" Haily pyysi. "Mä hankin sulle sen numeron ja osoitteen, niin voit mennä Zaynin luokse, mut juttele nyt meille" Tuo yritti lahjoa Olgaa.
"Älä pahastu nyt" Jenny vilkaisi Hailyä huolestuneena. Kaikki olivat hiljaa paikoillaan ja vain kello tikitti seinällä hitaasti kohti kahta yöllä. Sitten Olga henkäisi.
"Mä en oo ikinä ihastunu kehenkään tällä tavalla. Ja nyt kun paljastan sen kerranki suoraan, Haily tulee ja sanoo et 'nii, mäki tykkäsin siitä, mut tyydyn sitten johonkin muuhun, koska sä tykkäät siitä'. Sun kuuluis saada Zayn, sä oot ihana ja kaunis ja mukava ja hauska. Ei Zayn tuu ikinä edes huomaan mua" Olga puhui hiljaa. "Mun kai pitäis joskus opetella olemaan hiljaa..." Olga painoi päänsä käsiin, hän ei kestänyt toisten katseita. Kuitenkin hän tunsi lämpimän käden laskeutuvan olkapäälleen lohduttavasti.
"Ei se oikeastaan oo edes mun tyyppiä. Mä tarviin jonkun seikkailuhaluisen, vauhdikkaan tyypin, en mitään tylsää maalaajaa" Haily sanoi. "En siis tarkota et se on huono juttu, mut..." tuo naurahti lopulta.
"No tiiän" Olga sanoi, mutta samalla häntä nolotti, että painui näin alas tuollaisesta pikku asiasta.
"Älä Haily suutu, mut musta Malik sopii paremmin Olgalle, kun sulle" Jenny sanoi ja Olga nosti katseensa ylös.
"Sä oot ihan oikeessa. Mun unelma ei oo sen unelma" Haily sanoi, mutta Olga tuskin kuunteli. Hän alkoi valmistautua puhumaan.
"Sitä paitsi se osoitta, et sulla on hyvä maku" Haily virnisti.
"Huomenna kukaan ei sitten mökötä" Jenny sanoi.
"Miks mä ees sanoin mitään?" huokaisi Haily ja puristi käsiään.
"Ei se oo sun vika" blondin ääni kuului. "Eikä kenenkään muunkaan"
"Ajattelin kerran olla rehellinen ja tässä sitä ollaan" Tumma tukkainen huokaisi toisensa perään.
"Ää päätä särkee" Jenny ja Haily juttelivat kahdestaan, kuin Olgaa ei olisi olemassakaan. Mutta hänestä se oli vain hyvä.
"Söit liikaa karkkii" Haily tuhahti toiselle.
"Mut musta Zaynie sopisi niin hyvin Olgalle" Jenny totesi ja sai Olgan heräämään kuplastaan.
"Niin, Zayn on Olgan"
"Zayn ei oo mun. Eikä tuu koskaan olemaankaan. Painakaa se jo päähänne" Olga murahti hieman vihaisena toisten jankutukselle.
"Älä vihaa mua Olga, please" Haily valitti aidosti surullisena.
"En mä sua vihaa. Olisit vaan voinu sanoo jotain, etkä vaan niellä totuutta" Olga sanoi hiljaa.

"Mökötätte kummiskin huomenna" Jenny tuhahti.
"En mökötä" totesi Haily hiljaa.
"Mä mökötän aina" Olga sanoi hiljempaa.
"En haluu, että mökötät" Haily sanoi yrittäen hymyillä toiselle.
"Ei mököttäminen mitään merkkaa" tiuskaisi Olga ja huokaisi sen jälkeen. "Ja mä oon jo unohtanu koko Zaynin" tunnusti Olga, vaikkei ollutkaan niin varma asiasta.
"Sä et voi unohtaa sitä noin vain. Tykkäät siitä kuitenki vielä" Jenny kertoi.
"Se ihastus on kuollu ja kuopattu. Tajuutteko? Unholassa" Olga valui koko ajan alemmas, mutta tästä asiasta hän oli varma. Hän ei jaksaisi enää pitää kiinni asiasta, mikä ei ikinä johtaisi mihinkään. "Voidaanko nyt mennä nukkumaan?" Olga kysyi toiveikkaana silmäluomien painaessa sata kiloa.
"Ei voida. Tää selvitetään nyt" Jenny päätti.
"Sulla on kaikki mahdollisuudet Zayniin. Oot kaunis, taitava, lahjakas piirtäjä, hyvä koulussa, ihana persoona ja luotettava" Haily sanoi, mutta Olgasta tuntui, ettei hän halunnut uskoa mitään noista.
"Mä nukahdan, enkä jaksa ajatella selvästi enää tyypit" Olga valitti. Jenny katsoi Hailyä, joka katsoi Olgaa.
"Mut me puhutaan tästä vielä" Haily sanoi Olgan luvatessa sen käsi sydämmellä. "Tää ei jää tähän" Haily toisti.

Sitten tytöt nousivat vaitonaisina sohvalta ylös. Olga suuntasi vessaan, pesi kasvonsa ja hampaansa, ennen kuin päästi muut kylpyhuoneeseen. Onneksi he olivat jo aijemmin levittäneet kaksi patjaa Olgan makuuhuoneen lattialle. Olga kampesi sänkyynsä ja taisi nukahtaa, ennen kuin toiset ehtivät edes huoneeseen.

*****

Voi en mä sitten kummallisempaa riidan aihetta keksinyt tähän... Mut sainpahan jatkettuu jo tänään :):)

I'd hold you, I'd need you, I'd get down on my knees for you ~ 4

Zayn nosti päänsä juuri täydellisellä hetkellä Olgan kävellessä hänen ohitseen. Vaikka se hetki kesti vain sekunnin murto-osan, Olgan oli pakko laittaa silmänsä hetkeksi kiinni, jotta saisi henkensä taas kulkemaan. Jotain, jotakin ihan pientä, mutta kuitenkin niin suurta, pyörähti Olgan sisässä, kun hän näki Zaynin kulkevan häntä kohti. Ihastus. Niin vahvaksi tunteeksi se oli noussut, ettei tyttö pystynyt pitämään sitä enää kasassa. Joka ilta hän kuvitteli Zaynin vierelleen ja unelmoi heräävänsä tuon ruskea silmäisen suudelmiin. Mutta sitten kuvaan astui todellisuus, mikä iski Olgaa päivä päivältä alemmas. Hän ei koskaan saisi Zayniä itselleen. Ei hän voisi ikinä saada Zayniä ihastumaan häneen niin palavasti, kuin itse jumaloi tumma tukkaista. Aivan turha edes kuvitella.

Olga halusi vain pidellä tuon kasvoja käsiensä välissä ja painaa huulensa pojan huulille. Miksei hänelle edes sitä voisi suoda? Mutta ei. Elämä oli tehty hankalaksi, kivuliaaksi ja raskaaksi, josta vain muutamat selviäisivät vahvana loppuun asti. Olga tiesi, ettei saisi luopua unelmista - se hänelle oli opetettu jo ensimmäisenä koulupäivänä. Mutta tämä unelma oli liian vaikea. Tätä unelmaa ei saisi millään todeksi. Vaikka Olga voisi lukea raamatun takaperin, opetella rakentamaan lentokone silmät kiinni ja tanssia alasti koko maailman edessä, se ei silti antaisi Zayniä hänelle. Ei, mikään ei koskaan soisi Olgalle sitä onnea.

"Miksi?" Olga valitti puhelimeen kävellessä kotiin päin. "En mä jaksa oikeesti"
"Tuu nyt. Ei ne läksyt niin tärkeitä oo. Ja mistäs sitä tietää, vaikka Malik ilmestyisi sinne?" Olga kuuli Hailyn äänessä virneen.
"Unissas" Olga naurahti ja ylitti tien.
"Niin, sun unissas. C'mon, nää bileet on kerran vuodessa" Hailyvalitti.
"Oikeesti, Haily, mä en millään jaksaisi" Olga huokaisi väsyneesti. "Sä et tiiä, kuinka rankkaa koulussa on tällä hetkellä..."
"Piristyisit siellä!" tyttö painosti. "Oot niin epätoivoinen sen Zaynin kanssa, ettet enää edes välitä muusta" Hailyn puhe muuttui mutinaksi. "Takerrut kirjaan kuitenki koko illaksi, ihan sama. Älä sitten tule". Samassa puhelu katkesi ja Olga tunsi syyllisyyttä. Mutta se laantui nopeasti. No ei ollut hänen vikansa, jos oli koulutehtäviä tekemättä, eikä ehtinyt 'vuosisadan bileisiin'? Olga raahautui kotiovelle ja avasi sen avaimillaan. Hän heitti tavaransa huoneeseensa ja suuntasi keittiöön. Tyttö mussutti ruisleipää ja joi soijamaitoa. Enää hän ei edes jaksanut ruveta estelemään ajatuksia Zaynistä. Olga painoi silmänsä kiinni ja valui pöydän päälle. Elämästä alkoi tulla kurjaa, jos vain ajatteli unelmaa, mitä ei koskaan kykenisi saamaan. Ehkä Haily oli oikeassa. Hänen pitäisi lähteä bilettämään. Mutta miksi torstai-illalla? Miksei vasta huomenna, kun seuraavana päivänä ei olisi työpäivä? Olga pärisytteli huuliaan ja tunsi päätään särkevän. Olga katsoi ulos ikkunasta, missä ihme ja kumma, satoi. Olga laahusti huoneeseensa, jossa oli pimeää, kuin suljetussa säkissä. Hän ei vaivautunut laittamaan edes valoja päälle, vaan hapuili sänkyä kohti ja kömpi peiton päälle. Tyttö veti farkut jalastaan, keipsautti peiton ylleen ja käpertyi kerälle. Hän halusi nukkua, nukkua koko loppu elämänsä. Olga puristi silmänsä tiukasti kiinni ja rutisti peittoa. Niin kovin hän toivoi peiton olevan se ruskea silmäinen kuuma pakkaus.

Vaikka hän ei sitä itselleen myöntänytkään, Olga pelkäsi tulevaisuutta. Mitä se toisi tullessaan? Ongelmia, helppoja ratkaisuja, riitoja vai rakkautta, tuskaa ja kipua vai helliä halauksia? Tie ei koskaan olisi kuitenkaan suora, elämän tie on aina kivikkoinen, mutkikas, ja täytyy tarkasti miettiä, kumpaan tienhaaraan kääntyy. Ja mitä jos valitseekin väärän reitin? Mutta Olga eli uskossa, että jokaisen ylämäen jälkeen avautuisi alamäki.

Jokin painoi häntä käteen, ja hän havahtui hereille. Olgan hiukset olivat aivan takussa ja hän kohotti päätään raukeana. Tyttö veti puutuneen kätensä selkänsä alta pois ja kohottautui istumaan. Tuo ravisti kättään, jotta veri alkaisi taas kiertää siinä. Olga hieroi kasvojaan muistellen eilistä. Silmänräpäyksessä hän oli pompannut ylös sängyltä ja juoksi suoraa päätä eteiseen, jossa Olgan tavarat olivat eilisen jäljiltä. Matkalla Olga kuitenkin huomasi, että olohuoneen ikkunasta tulvi valoa asuntoon. Hänen kätensä hapuili takin taskuja, ja lopulta kännykkä osui tuon kämmeneen. 04.58. Kaamea kellon aika iskeytyi hänen kasvoihinsa. Vaalea tukkainen tyttö raahasi laukkuaan perässä ja kampesi puoliunessa olohuoneen valkoiselle sohvalle. Nyt jos milloinkaan Olga toivoi voivansa käpertyä sen tumman komistuksen viereen. Mutta enää takkutukka ei ajatellut sitä pahalla. Ehkä se johtui aamuyöstä, ehkä väsymyksestä - mutta Olgasta oli mukava unelmoida. Elämä oli tehty, jotta kaikki saisivat unelmoida. Tyttönen toivoi itsekin pienenä voivansa muuttua näkymättömäksi, ja vaikka hän tiesi sen olevan mahdotonta, ei hän kieltänyt itseään unelmoimasta siitä. Joten miksi hän ei saisi unelmoida Zaynistä ihan rauhassa? Ei kukaan osannut lukea ajatuksia, vaikka Olga olikin taikauskoisena sitä pohtinut monet kerrat.

Jokin tippui lattialle ja sai Olgan havahtumaan uudestaan. Hän nosti pudonneen puhelimensa ja katsahti kelloon varovasti. Sitten tyttö nousi ylös, venytteli käsivarsiaan ja tallusteli keittiöön sytytellen valoja asuntoon. Ulkona paistoi aurinko, ja takkutukalla oli sellainen kutina, että tästä päivästä tulisi muutenkin aurinkoinen. Ensinnäkin oli perjantai, toiseksi hän oli sopinut tyttöjen illan Hailyn ja Jennyn kanssa - he toisivat syötävää ja leffan, jos saisivat tulla Olgan luokse. Jennyn asunto oli liian sotkuinen ja tuon poikaystävä kuorsasi, Hailyn isoveli ei pitänyt tyttöjen kikatuksesta. Ja muutenkin täällä he saisivat puhella rauhassa syvällisiä.

Mutta kolmas asia, mikä tässä päivässä tulisi olemaan hyvää, oli se, ettei Olgan tarvinnut enää estää itseään unelmoimasta Zaynistä. Kaiken kukkuraksi hän oli päättänyt mennä juttelemaan pojalle tänä päivänä.

*****

Ens osassa tapahtuu jotain jännää sitten koska tää oli niin tylsä :)

Kommentteja? :D

I'd hold you, I'd need you, I'd get down on my knees for you ~ 3

*Huomatkaa kertojan muutos*

Olgan katse osui tumma tukkaiseen nuorukaiseen, joka nojasi kylmään seinään, niin kuin joka päivä. Tyttö olisi voinut tuijottaa tuota koko loppu elämänsä, mutta se olisi herättänyt liikaa huomiota. Hän tyytyi vähän väliä vilkuilemaan Zayniä, joka salaperäinen ilme kasvoillaan tuijotti ihmisten kenkiä. Olgan ympärillä tytöt juttelivat tulevasta kokeesta, mutta Olga oli keskittynyt tutkimaan ihastustaan. Hän tuijotti noita kasvoja yrittäen painaa kuva mieleen mahdollisimman tarkasti. Yhtäkkiä kohde nosti kasvojaan Olgaan päin ja vaalea tukkainen tyttö käänsi katseensa äkisti toiseen suuntaan. Hän ei missään tapauksessa haluaisi tuon huomaavan hänen tuijotustaan. Mitä Zaynkin siitä ajattelisi? Olga ei kuitenkaan voinut lopettaa Zaynin tiirailemista, vaan teki sitä nyt vain hieman varovaisemmin.

Koulupäivän jälkeen Olga kävi lokerollaan ja pakkasi kirjansa laukkuun. Hänen kaikki kamansa eivät mahtuneet pieneen olkalaukkuun, joten hänen täytyi kantaa kädessään muutamaa kirjaa ja A3 kokoista luonnostelu vihkoa. Lukittuaan kaappinsa, Olga kääntyi ympäri vauhdikkaasti. Samassa kun hän oli lähdössä viilettämään kohti ovea, tyttö melkein törmäsi oppilaaseen, joka oli kumartunut omaan lokeroonsa. Olga sai juuri ja juuri pidettyä tavarat käsissään, ja silmänräpäyksessä poika oli noussut seisomaan katsoen suoraan Olgan vihreisiin silmiin. Siinä hetkessä tyttö olisi voinut pyörtyä. Miten hän ehti tänne jo? hän ihmetteli. Zayn laski katseensa pois ja hymähti hiljaa. Olga olisi mielellään antanut vaikka miljoonan, että olisi saanut katsella vielä noita ruskeita silmiä hetken pidempään. Tyttö tiesi, että ruskea silmäinen katoaisi tuosta minä hetkenä hyvänsä, joten rohkaisi itsensä ja avasi suunsa.
"Moi... Oliks se niin, että meijän keskiviikon äikän tunti on peruttu?" Olgan mielestä hänen äänensä kuulosti typerältä, eikä keksinyt mitään järkevää sanottavaa, joten tyytyi kysymään päivän selvää asiaa.
"Ei ole. Luulis sun tietävän..." Zaynin puhe oli matalaa muminaa.
"Okei, nähään taas" Olga olisi voinut vajota maan sisään ja homehtua sinne. Hän lähti nopeasti pakoon paikalta ja pysähtyi vasta ulkona. Sadetta tuli melkein vaakasuoraan, mikä sai tytön huokaisemaan. Olga kaivoi sateenvarjoaan laukun pohjalta manaten säätä. Kun hän sitten löysi sateenvarjonsa, tyttö huomasi sivusilmällä tutun tumman nuorukaisen, joka juoksi ulos toisesta ovesta ja katosi kulman taakse. Olgaa tuli sääliksi tuota, ei omistanut edes sateenvarjoa. Mutta ennen kaikkea hänen oli jo nyt ikävä tuon tumman ruskeita silmiä.

"Mikä kesti?" Jenny marmatti Olgan astuessa suojaan sateelta.
"Sorry" vaalea tyttö sai ja riisui päällistakkinsa asettaen sen naulakkoon. "Unohduin tekemään muistiinpanoja" Olga tarkensi. Jenny mutisi jotain liiasta opiskelusta, joita Olga ei ottanut kuuleviin korviinsa. He menivät keittiöön, jossa Jenny alkoi keittää teetä Olgan unohtuessa katselemaan ulos. Sadepisarat valuivat ikkunalasia pitkin kuin kyyneleet. Olgalle tuli ahdistunut olo muistaessaan, miten itki aamulla ajatellessaan, ettei ikinä saisi herätä Zaynin vierestä toisen kädet ympärillään. Tuo painoi päänsä alas ja väänteli sormiaan. Hän nosti päänsä vasta, kun kuuli Jennyn kaatavan teetä mukeihin.
"Missä Haily on?" Olgan ääni oli muuttunut käheäksi, ja hän yskäisi kuivasti.
"Tulee treenien jälkeen" Jenny sanoi istuen alas ja kaatoi teehensä sokeria. "Se se sitten jaksaa" toinen jatkoi.
"Se on sen koko elämä" Olga totesi ja kulautti teetä kurkkuunsa. Se oli kuitenkin niin kuumaa, että juoma poltti hänen kielensä.
"Niin on" Jenny sanoi katsellen ankeaa ilmaa ulkona. "Millasta oli koulussa?"
"Ikävystyttävää" Olga vastasi toden mukaisesti muitellen yhteiskuntaopin tuntia, jolloin olisi voinut nukahtaa siihen paikkaan. "Alotettiin tekemään lyijykynä työtä haluamastansa aiheesta" Tuo kertoi ja hörppäsi nyt varovaisemmin teetä.
"Eiks se oo kauheen hankalaa? Mistä teet?" Jenny kummasteli otsa kurtussa.
"No vaatiihan se vähän kärsivällisyyttä" Olga totesi. "Teen sellasen sateisen katukuvan"

"Iltaa taloon!" Joku paiskasi oven selälleen ja marssi sisään.
"Haily!!" Jenny huudahti ja hyppäsi alas tuolistaan. "Meillä olikin jo ikävä" Tuo katosi eteiseen ja tytöt juttelivat siellä muutaman minuutin. Olga oli ajatuksissaan ja korjasi teekupit tiskikoneeseen. Zaynin kasvot tunkivat hänen ajatuksiin ja tyttö halusi hänet ulos päästään. Hän ei ollut huomannut toisten tulleen keittiöön ja säikähti heitä kääntyessään.
"Sori, oli raskasta koulussa..." Olga selitti tyttöjen katsoessa häneen ihmetellen.
"Näiks Zaynii?" Haily hyppäsi suoraan asiaan virnistäen. Olga mietti kahdesti kertomista.
"Joo. Yhtä vähäpuheinen, kuin aina ennenkin" tyttö vastasi. He suuntasivat Jennyn huoneeseen, joka oli yhtä sotkussa, kuin aina ennenkin.
"No en mä jaksa tuhlata elämää siihen, että siivoon huonetta" Jenny puollusteli. "Sitä paitsi näistä vaatteista suurin osa on Iken..." tuo mutisi kerätessään vaatteita tuolin karmille.
"No sehän selittää kaiken..." Haily totesi kulmat koholla. Tumma tukkainen käveli sängyn vierelle ja katseli vaatteita lattialla. "Tais olla vauhdikas ilta, kun vaatteetki on vaan heitetty tähän... Ihmekös, kun sä et vastannut mun viesteihin" Haily sanoi vihjailevasti.
"Vastasinhan!"
"Niin, aamulla" tumma hiuksinen sanoi kaatuen sängylle.
"Mutta jos nyt keskityttäisiin tähän ajankohtaiseen aiheeseen, meijän ihastuneeseen yksilöön" Jenny kääntyi Olgaa päin ja odotti jotain. Olga ei jaksanut vastata noille, he kuitenkin vain tahtoivat tietää, oliko tämä puhunut Zaynille vihdoin, vai pysynyt taas suu tukossa. Saisivat itse kysyä, jos kiinnosti niin kovin.

*****

No olipas tylsä luku... Kirjotin sitten 'ei kenenkään' näkökulmasta, mikä onki ihan kivaa vaihtelua :D

I'd hold you, I'd need you, I'd get down on my knees for you ~ 2

Aurinko kiipesi hitaasti taivaankantta pitkin ja kipusi yhä korkeammalle. Minulla oli hyvä olo, olin juuri käynyt puolen tunnin mittaisella aamulenkillä. Kuivasin itseni vaaleaan pyyhkeeseen ja kipitin huoneeseeni. Minusta tuntui, että se oli taas päässyt sotkuun ja keräsin vaatteita lattialta. Käteeni osui valkoinen pitsitoppi ja kaivoin siihen sopivat vaalean punaiset kukkashortsit. Pujottaen kaulaketjua ylleni, huomasin puhelimen tärisevän pöydällä. Nappasin kännykän juuri, kun sain korun kaulaani.
"Huomenta" vastasin ystävälleni.
"Moi, mitä teet tänään?" Jennyn ääni kysyi ja taustalta kuului hälinää.
"En mitään erikoista" mietiskelin. "Pitäis varmaan raapustaa tota yhteiskuntaoppia ja kirjoitelmaa". Huokaisin tahtomattani katsellen kirjapinoa pöydän päällä.
"Sä ehit tekee ne huomenna. Tänään sä tuut kattomaan Hailyn esitystä, ne tanssii siinä leipomon eessä ja sit mennään shoppailemaan" Jenny ilmoitti, eikä minulla ollut siihen paljon sanomista.
"Puol yheltä leipomon edessä?"
"Joo, mä tuun kerranki ajoissa..." ystäväni nauroi ja jätti sitten heipat. Punnistin aikaa ja tyydyin siihen, etten ehtisi tekemään mitään hyödyllistä 45:ssä minuutissa. Hyppäsin kolme rappusta huoneestani ja sujahdin keittiöön. Kasasin leipätarvikkeita, mysliä ja jogurttia pöydälle. Mussuttelin aamiasta lueskellen samalla twitteriä puhelimestani.

"Vitsit sä oot niin loistava!" halasin hikistä Hailyä, joka hymyili minulle hengittäen syvään.
"Meni aika hyvin" tanssija totesi ja naurahti ilmeillemme.
"Aika hyvin?" Jenny kohotti kulmiaan. "Super hyvin!". Rivissä kävellen suuntasimme kauppakeskusta kohti, juttellen ja nauraen samalla niin kovaa, että jokainen vastaantulija kääntyi katsomaan meitä.

Siinä pienessä kulmakahvilassa oli paljon porukkaa, mutta löysimme silti paikkamme ikkunan vierestä. Laskin tarjottimen pöydälle varoen kahvin läikkymistä. Jenny istahti viereeni cappucino kädessään ja Haily meni vastapäätämme. Istuimme siinä syöden croissantteja, kun äkisti Haily muuttui kummalliseksi. Tiirallen jonnekin taakseni, tumma tukkaisen kasvoille laskeutui virnistys.
"Mitä te tuijotatte?" kuiskutin tytöille, kun Jennykin alkoi virnistää. "Haloo?" heilutin kättäni Hailyn silmien edessä.
"Eihän me mitään katsota" Haily sanoi hörppien kahviaan. Tutkailin hänen silmiään. Ihan kuin hän seuraisi jotain tyyppiä katseellaan... Käänsin päätäni liiankin nopeasti ympäri hiukset liehahtaen ja tuttu tunne täytti taas vatsani. Seisoit muutaman sadan metrin päässä pöydästämme jutellen kavereillesi. Et hymyillyt, sinulla oli samat ilmeettömät kasvot, kuin aina ennenkin. Huulesi liikkuivat nopeasti, kun sanoit jotain toisille pojille ja käännyit meitä kohti lähteäksesi. Aika tuntui hidastuneen ja joka askeleella tulit lähemmäksi. Tummat hiuksesi olivat hieman tavallista sekaisemmin, mutta ruskeat silmäsi tuijottivat lattiaa. Yhtäkkiä nostit pääsi ja käännyin nopeasti pois. Hautaduin hiuksiini ja toivoin, ettet huomaisi minua. Kun uskalsin nostaa katseeni ylös, olit mennyt, ja nousin paremmin istumaan. Haily ja Jenny katsoivat minua ja sitten toisiaan.
"Mitä?" kysyin ja kumosin loput juomat kurkustani alas.
"Tästä tuleekin hankalampaa, kuin me kuviteltiin" blondi huomautti suuntaan, minne sinä olit kadonnut. "Mut voi vitsi Zayn on komee" Jenny jatkoi. Haily yhtyi siihen ja tytöt alkoivat taas keskustella sinusta kovaan - aivan liian kovaan - ääneen.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä ehdin nukkua vain viisi tuntia. Ilta meni pitkäksi, enkä saanut unta ennen yhtä, mutta silti minun vain oli kammettava ylös kuudelta. Silmät vielä puoliksi ummessa pesin hampaani ja huuhtelin kasvoni viileällä vedellä. Vaatekaapille päästyäni kello näytti jo ties mitä ja päädyin samoihin vaatteisiin, kuin lauantaina. Pakkasin kaikki kirjat ja eväät mustaan olkalaukkuun ja kipitin keittiöön. Rouskutin vihreää omenaa samalla, kun juoksentelin ympäri asuntoani etsien puhelinta, kirjojani ja muita tavaroitani.
"Ääsh kello on jo noin paljon!" supisin itsekseni ja juoksin eteiseen. Työnsin mustat maiharit jalkaani ja nappasin painavan laukun olalleni. Lukittuani oven, lähdin suuntaamaan kouluun.

Kello soi samalla sekunnilla, kun pääsin koulun pihalle. Pujahdin muiden oppilaiden mukana sisään ja suuntasin toiseen kerrokseen, jossa tunti alkaisi näillä minuuteilla. Opettaja saapui juuri luokkaan, kun sujahdin omalle paikalleni. Vasta, kun istuin alas tuolille ikkunariviin, ehdin katsoa ympärilleni. Alitajunnastani vilkuilin heti takakulmaan, jossa sinä useimmiten istuit. Mutta sinä päivänä et ollut siellä. Pettymys kulki lävitseni ja hymyilin vaivalloisesti vierustoverilleni, joka istui viereeni. Yritin etsiä katseellani vaivihkaa sinun mustia hiuksia, mutten tavoittanut sinua mistään.
"... Ensi viikolla saatte sitten näyttää taitonne minulle, joten ahkeroikaa nämä tunnit nyt kunnolla..." opettajan ääni kähisi edessä ja kaivoin luonnosteluvihkoni pöydälle. Teroitin lyijykyniäni ja asettelin ne pituusjärjestykseen pulpetille kuunnellen aihetta. Ajatukseni kuitenkin kaikesta huolimatta pohtivat, olitko sinä kenties myöhässä, kipeä vai muuten vain pois? Yritin vielä tiirailla ympäri luokkaa kasvojasi, mutta kolmenkymmenen oppilaan joukosta sinua ei näkynyt. Olin niin pettynyt - tämä oli ainoa yhteinen tuntimme koko viikkona, sillä keskiviikon luova kirjoitus oli peruttu.
"... Ja takaseinällä näette loistavan malliteoksen Franco Clunin lyijykynä teoksesta" opettaja selosti ja käännyin tylsistyneenä muiden tavoin takaseinää kohti.

Ja se teos totta tosiaan oli upea. Kaksi tummanruskeaa silmää osuivat omiini muutamaksi pitkäksi sekunniksi. Äkisti teos heräsi eloon ja kääntyi ympäri. Silmät katosivat ja tilalle ilmestyi mustat hiukset. Samassa tajusin sinun istuvan siinä takaraivo minuun päin. Et ollutkaan kipeänä tai lintsaamassa. Sinä istuit takanani - niin lähellä, etten ollut edes tajunnut sinua siinä. Käännyit takaisin minua päin ja siirsin nopeasti silmäni teokseen. Se erityinen tunne, joka läpäisee minut joka ikinen kerta, kun vain ajattelenkin sinua, pyörähti vatsassani. Vilkaisten vielä nopeasti jumalattoman komeita kasvojasi käännyin takaisin taululle päin.
"Joten annan teille täysin vapaat kädet tähän työhön. Muistakaa vain, että sen täytyy olla valmis ensi viikolla, joten..." opettajan sanat hiipuivat hitaasti pois päin, kun ajattelin sinua. Istuit takanani, niin lähellä, että pystyin kuulemaan, kun raapustit kynällä jotain paperille.
"Ja sitten vain töihin!" opettaja kuulutti oppilaiden lähtiessä hakemaan paperia, kyniä ja inspiraatiota. Minä katselin ulos ikkunasta ja seurasin mummon taistelua sateenvarjon kanssa. Puiden lehdet alkoivat hitaasti vaihtaa väriään keltaisen ja punaruskeiden sävyihin. Taivas näytti uhkaavalta ja kohta alkaisi varmasti satamaan. Miksi koko syksy aina sataa? Eilen oli juuri näyttänyt siltä, että aurinko voisi näyttäytyä, mutta sitten pilvet veivät taas vallan. Aloin hahmottelemaan hiljaista katua ja uhkaavia pilviä paperille ja huomaamattani pyörit koko ajan mielessäni.

*****
Oon kipee ja siks ei eilen tullu uutta tekstiä :)
Mut tänään varmaan saan kirjotettuu vielä toisen, mut mitäs pidätte? :D

I'd hold you, I'd need you, I'd get down on my knees for you ~ 1

Tunsin sydämmeni pomppivan rinnassa, hengitykseni jäi kurkkuuni ja vatsassa lenteli perhosia, kun sinä kävelit ohitseni. Pettymyksekseni et edes huomannut minua, vaan tuijotit niin kiihkeästi maata, ettei nähnyt mitään muuta. Jatkoin kävelyä normaalisti, kokien tuskaa sisälläni. Vilkaisin taakse päin onnistuen juuri näkemään sinun katoavan kulman taakse. Minua ärsytti, kun reagoin sillä tavoin aina, kun kohtaan lamaannuttavat kasvosi. Mutta tiedän varsin hyvin, mistä se johtuu.

Tumman ruskeat, salaperäiset silmäsi, pystyssä sojottavat mustat hiuksesi ja tatuoidut käsivartesi - kaikki sinussa saa minut kummallisella tavalla ihastumaan sinuun. Enemmän kuin olisi tarpeen.

Oli perjantai-ilta. Jenny ja Haily - kaksi parasta ystävääni ja ainoat sellaiset - olivat kutsuneet itse itsensä luokseni sateisena syys-iltana. Istuin teemuki hyppysissäni ja vartosin ystäviäni. Pieni opiskelija-asuntoni oli siivottu juuri edellisiltana ja olin päntännyt pääni täyteen läksyjä.

Pian pihalta kuului naurua ja tunnistin välittömästi kaksi tuttua ääntä. He marssivat ovelle ja hakkasivat siihen kärsimättömästi. Jompi kumpi kokeili ovea, mutta se oli lukossa. Nousin siis tuolista ja menin avaamaan oven. Tumma tukkainen tervehti kuuluvasti ja astui sisään vetäen blondia mukanaan. Suljin oven ja hymy kohosi huulilleni.
   "Mitä istut täällä pimeessä?" Haily mäkätti ja peilasi itseään eteisen peilistä. "No, onneks me ollaan nyt täällä" Tyttö sanoi ja pörrötti kiharoitaan.
   "Olga, onks sul jotain syötävää?" Jenny välitti mahansa murinaa. "Iken oli pakko viedä mut taas juoksemaan...". Ike oli Jennyn poikaystävä Keniasta.
   "On..." vastasin hiljaa ja tallustin keittiöön. Avasin leipälaatikon, kuiva-aine- ja jääkaapin. "Ottakaa mitä haluutte" totesin hymähtäen. Jenny ryntäsi myslin luokse ja kaatoi sitä kulhoon maidon kera.

"Olga, oot kauheen hiljainen tänään" Haily huomautti minulle, kun katselin Jennyn mussuttamista.
   "Enkä ole..." vastasin kierrellen. "Ajatukset vaan pyörii vähän". Tiesin siinä samassa paljastaneeni liikaa.
   "Jaa että ken... Missäköhän siis?" Jenny virnisti. Katsoin häntä varoittavasti, mutta tiesin tämän olevan noiden kahden lempiaihe; Olgan suuri rakkaustarina. Kuinka kauan he vielä jaksaisivat etsiä minulle poikaystävää. Vaikka aina väitänkin, etten tarvitse poikia pilaamaan elämääni, olisihan se kiva kokeilla. Ikuiset Forever alone -vitsit ovat minultakin jääneet vähemmälle, ja olen yhä enemmän alkanut ajattelemaan seurustelua ja kaikkea sellaista.

Kaikki tämä johtuu luultavasti äidistäni, hän halusi minun pysyä pikku tyttönä mahdollisimman kauan, enkä olisi saanut mistään hinnasta seurustella alle 20 vuotiaana. Nyt ajatus on jäänyt päälleni, vaikka olen ylittänyt kyseisen rajan jo.

   "Haloo?" havahduin Hailyn ääneen. "Me ollan kyllä jo huomattu monta viikkoa, et jotain on meneillään"
   "Kerro meille nyyyt!" Jenny vinkui. Katsoin ensin heitä ja laskin pääni sitten alas. "Kenestä sä tykkäät?" Tuo jatkoi innoissaan, kuin pikku tyttö.
   "Lopettakaa toi" pyysin hiljaisena. Haily pudisti päättäväisenä päätään ja alkoi tuijottaa minua painostavasti.
   "Kuka se on?"
   "Mikä 'kuka'?" tiesin ärsyttäväni tyttöjä tällä, ja tein sen ihan tahallani. Sain mulkoilevia katseita molemmilta osapuolilta. "Otitteko muuten ensi jaksoon kuvista?"
   "Älä vaihda aihetta, tyttönen" Haily touhutti. "Kerro nyt, kuka on sun jumaloinnin kohde!" vertaus sai minut nauramaan valkoisella kulmasohvalla.
   "Jumaloinnin kohde?! Etkö parempaa keksinyt!" hihitin yksinäni. "Jaa..." rauhotuin sitten.
   "Me odotamme" blondi naputti kynnellään sohvan päällysteeseen. "Ja jos sä vielä ajattelit kierrellä asiaa --"
   "Okei okei! Se on Zayn!" Tiuskahdin lopulta. Nimesi sanominen sai vatsani muljahtamaan. Ensin he näyttivät yllättyneitä, kunnes Jennyn ilme alkoi muuttua innostuneeksi.
   "Se, joka on sun kanssa samassa kuviksen ryhmässä? Aww... Suloista, se on niin sun tyyppiä!" tuo hihkui. "Maanantaina meet juttelemaan sille suoraapäätä! Zayn on juuri täydellinen sulle, eiks niin Haily?". Haily oli jäänyt mietteliään näköiseksi ja havahtui takaisin tähän maailman toisen huudosta.
   "Mitä?" toinen möläytti. "Aa... Joo niin on totta kai" hän sopersi. Tarkkailin häntä, mutta tuima vilkaisu sai minut kääntämään katseeni.

   "No niin!" blondi hehkutti asiaa. "Nyt kerrot Zaynistä kaiken. sun tunteet, kuvailet sitä - sen hymy, luonne, ihan kaikki - miten sä kiinnostuit siitä, mitä se on sanonu sulle ja kaikki"
   "Rauhotu nyt vähän" Haily keskeytti. "Zayn? Malik?"
   "Tumma tukkainen, ruskea silmäinen. Se tatuoitu tyyppi" Kuvailin ystävälleni, joka näytti jotenkin hämmentyneeltä.
   "Joo, kyl mä tunnen sen..." Haily ilmoitti hiljaa. Sitten hän vaihtoi asennetta ja hihkaisi innoissaan. "Millon pidetään häät?!"
   "Joo, mä haluun olla sun... Mikä sen nimi on??" Jenny höpötti. "Se se... Ääh! Aivokatkos! Se morsiammen apulainen se..." blondi yritti keksiä oikeaa sanaa.
   "Kaaso?" autoin ystävääni.
   "Just se!" hän huudahti. "Mä haluun olla sun kaaso!"
   "Hei, mä tahdon!" Haily vinkui. Jenny tarttui käsivarteeni ja luetteli syitä, miksi hänen pitäisi olla morsiamen apulainen. Tumma tukkainen vastasi samalla mitalla.
   "Okei, voitte molemmat lopettaa, koska mitään häitä ei oo tulossa" sanoin aavistuksen surullinen sävy äänessäni. Mutta se oli niin pieni, ettei kumpikaan huomannut sitä. "Ystävät hyvät, olkaa hetki hiljaa, kiitos".

*****

Sori lyhyt luku, mut teen tähän vähän niin ku samalla tän esittelyn;

Olga, 20, asuu itsenäisesti Lontoossa, opiskelee taideakatemiassa - samassa, missä myös Zayn Malik opiskelee. Luonnon läheine kasvissyöjä voi käyttäytyä jopa ujosti tuntemattomia ihmisiä kohti, vaikka yleensä on sosiaalinen ja juttelee mieluusti pitkälle yöhön ystäviensä kanssa.

Haily, 19, harrastaa streetdancea, ei seurustele, huumorintajuinen ja hyvin sosiaalinen tyttönen asustelee Lontoon reunamilla.  

Jenny, 19, nautiskelee elämästä täysillä, poikaystävänään kenialainen Ike. Jenny on todellinen blondi, hieman vajaa älyinen, unohteleva tyttönen, joka asuu veljensä kanssa keskustassa ja opiskelee politiikkaa. 

Ja tässä vielä mielikuvan raknetamiseksi muutama kuva Olgan asunnosta, olohuoneesta pikku kuva ja keittiö alhaalla :)

*

No miltäs tällainen Zayn-ficci kuulostaa? Ei oo siis homoa (onks toi sanottu oikeen? xD). Täs alussa ei oo yhtään darkii, mut mitä tapahtuukaan alkuhuuman jälkeen...?
Ahah, laittakaa kommnetti, jos jaksatte! :)

Ilmoitusta, heh :)

Toi uusi ficci ei lähteny kulkemaan oikeen kunnolla, joten poistin sen ja unohdetaan se :)

Joten nyt laittakaapa tulemaan ehdotuksia, kenestä, minkälainen, ihan kaikki ideat!! Jos tulee joku inspiraatiokohtaus, nii alotan jo tänään uuden!! :D

You don't wanna see my darkside ~ 20

Päivät lipuivat ohi ja kuukauden kuluivat omaan tahtiaan. Yhtenä päivänä Harry oli pyytänyt minua ottamaan illan vapaaksi. Hän veisi minut kuulemma jonnekin, muttei tietenkään kertonut minne. Olin siis saanut opiskelupaikan ja opiskelin parhaillani juristi- ja toimittajanalaa. Harry kyseli aina, että miten minä sellaista jaksan opiskella, mutta minusta se oli kiinnostavaa. Itse miehenalku oli saanut töitä kuntosalilta, personal trainerin paikka oli avautunut tuolle juuri sopivasti.

Luin vielä viimeisen sivun ja kirjoitin muistiinpanot loppuun. Sitten läpsäisin kirjan kiinni ja heitin sen pöydän kulmalle. Huokaisin helpottuneesti - viimeisetkin tehtävät tehty. Makasin selälläni sängyllä, kun tajusin, että kello oli melkein puoli kuusi. Pomppasin ylös ja sujahdin meikkipöytäni eteen. Laitoin ohuen kerroksen meikkivoidetta, sitten kulmakynää, tein ohuet rajaukset silmiini, hieman ripsiväriä ja vaaleaa huulipunaa. Suihkautin hieman hajuvettä, josta Harry piti eniten, ja suuntasin sitten vaatekaapilleni. Otin valkoisen mekon, jossa oli kaksi tummansinistä raitaa, sen pujotin sen päälleni. Sitten kipitin vessaan ja suoristin hiukseni nopeasti. Kello kulki yhä nopeampaa ja melkein jouduin juoksemaan takaisin huoneeseeni. Siirsin Harryn vaatteita pois naulakosta ja nappasin pinkin laukkuni. Tungin sinne kukkaroni, puhelimeni ja aurinkolasit. Kipitin eteiseen ja vedin vaaleat korkokengät jalkaani. Ja kuin taikaiskusta Harryn musta auto kaahasi tielle ja pieni virnistys hiipi huulilleni.

Harry johdatti minut ulos autosta. Ei mennyt kauaa, kun tunnistin paikan.
"Hazza... Miks sä toit mut tänne?" kysyin hymyillen.
"Koska tää oli meijän eka treffipaikka" tuo vastasi ja lukitsi auton ovet. "Vaikka ne treffit ei menny ihan niin, kuin elokuvissa" Harry naurahti ja veti minut käsikynkkää. Harryllä oli päällään farkut ja tumma kauluspaita. Kävelimme ravintolaan ja jäimme istumaan ulkopöytään. Vanhat muistot saivat pääni hieman pyörälle, mutta nyt kun tiesin kaiken tuosta pojasta, kaikki tuntui niin selvältä. Tiirailin kesäistä katua ja aurinko lämmitti mukavasti. Nopeasti huomasin poikaystäväni katseen ja käänsin pääni häneen.
"Mitä?" kysyin hämilläni. Harry naurahti ja pudisti päätään.
"Ei mitään..." hän sanoi ja katseli maassa nokkivaa lintua. Tuijotin häntä pitkään painostavasti.
"Nooh?" tuo lopulta mölähti.
"Ei mitään" matkin häntä ja nauroin. Nousin ylös ja kiersin pöydän toiselle puolelle. Harry avasi sylinsä kuin aavistaen aikeeni. Hän veti minut syliinsä ja painoin huuleni hänen huulilleen. Pidin kättäni Harryn poskella tuon vetäessä minua vain lähemmäksi. Irrottauduin hänestä hitaasti ja hymyilin. En tiedä, tottuisinko tuohon ikinä. Harry suutelee aina niin huumaavasti. Palasin omalle paikalleni, kun huomasin tarjoilija tulevan pöytäämme.

Istuimme joen vierustalla ja heilutimme jalkojamme tumman veden yllä. Harry oli laittanut toisen kätensä selkäni taakse ja juttelimme välillä pussaillen.
"Amy..." Harry sanoi yhtäkkiä vakavasti ja suki hiuksiaan taakse päin.
"No?" käännyin sivulle nostaen jalkani Harryn syliin.
"Sun ei oo pakko vastata tähän myöntävästi... Mä vaan niin ku ajattelin et jos sä tota... Siis jos me öh..." Harry sönkötti minun nauraessa. Pyörittelin sormeani tuon poskella ja hämmennyin ajatellessani, ettei kukaan näyttäisi ikinä noin komealta, kuin Harry.
"Niin Haz...?" kysyin odottaen.
"Sitä vaan, että haluisitko lähtee mun kanssa kiertää maailmaa?" hän sanoi nopeasti. Ensin en edes tajunnut, mitä toinen höpötti, kunnes se iskeytyi tajuntaani.
"Mitä? Siis oikeesti?! Nyt sä pilailet, ei sul ees oo sellasii rahoja" tuhahdin ja toruin itseäni, kun olin ensin uskonut toisen pilaan.
"En mä vitsaile!" tuo puollustautui.
"Mut mistä-"
"Yks kaveri töistä pyysi mua sen kiertueelle, kun se kiertää sen yrityksen kanssa maailmaa. Mä sanoin, et mietin asiaa" Harry sepitti.
"Mitä sä selität?" kysyin rypistäen otsaani. Harry pyöräytti silmiään.
"Anteeksi, jos selitin sekavasti pikkunen. Että minä olen saanut työtarjouksen, jonka avulla pääsisin kiertää maapalloa. Ja nyt kysyin, haluatko tulla mukaan? Koska ilman sua mä en lähe" Harry lässytti, ihan kuin olisin ollut joku vauva.
"Sä et siis pilaile?" varmistin saaden toisen nauramaan.
"No en en!" hän pyöritti silmiään. Ennen kuin ehdin ajatella kunnolla, Harry suuteli minua yllättäen inothimoisesti. Silmäni sulkeutuivat ja uppouduin hänen pehmeiden huulien mukana taivaisiin. Sitten hän irrottautui yhtä nopeasti, kuin oli iskenytkin huulensa omilleni.
"Helpottiko päätöstä?" tuo virnisti leveästi otsa otsaa vasten. Tökkäsin häntä kylkeen ja nauruni kajahti ilmoille.
"Tosi asiat ensin. Millon suurin piirtein?" Kysyin ja toivoin, etteivät opiskeluni haittaisi matkaa.
"Heinäkuusta lokakuuhun" Harry vastasi.
"Lokakuuhun?!" henkäisin. "Sanoit pari kuukautta?"
"Haittaako?" tuo pörrötti hiuksiani.
"Noh... Oikeastaan mulla on lomaa koko syyskuu ja voisin järjestää niitä opiskeluja nii, et pääsisin mukaan" sanoin hymyn leikkiessä huulillani.
"Eli sä tuut?" tuo kysyi innoissaan, eikä meinannut pysyä nahoissaan.
"Katotaan nyt jos kestän sua..." mutisin naurahtaen toisen ilmeelle. "Hah, totta kai tuun!" huudahdin ja silmänräpäyksessä Harry kietoi kätensä ympärilleni. Hän jo melkein suuteli minua, mutta laitoin sormeni hänen huulillensa. Tuo ilme värähti kummastuksesta.
"Mut se tarkottaa sitä, et mun pitää opiskella kahta kauheemmin nyt" totesin vakavana. "Ja sä saat autaa mua" jatkoin pitäen pokkani. Harry näytti niin suloiselta, että teki mieli vain jäädä tähän istumaan.
"Nytkö?" Hän kysyi.
"Joo, just nyt pitää mennä" sanoin, mutta sitten pokkani petti. Aloin nauramaan ja kutitin toista nenään.
"Eikö ehdi antaa edes yhtä suukkoa?" Harry kysyi virnuillen.
"En usko..." mumisin lähentyessäni toista. "Tai ehkä ihan pieni...". Huulemme koskettivat ja vedin toista lähemmäksi. Vatsassani kutitteli ja tunsin Harryn hymyilevän.

Vihdoinkin elämäni oli kunnossa. Minulla oli kaikki, ja olin suorittanut kaikki tavoitteni. Hankkisin pätevyyden, saisin töitä ja rahaa. Cathy oli sydänystäväni nyt ja loppu elämäni. Asuimme Harryn kanssa yhdässä ja maksoimme puoliksi laskut. Olin päässyt masennuksesta ja kaikki oli mallillaan. Nyt vielä pääsisin toteuttamaan unemani. Pääsisin kiertämään maailmaa. Yhdessä unelmapoikaystäväni kanssa. Kukaan ei ikinä voisi viedä Harryä minulta. Ja vaikka eroaisimmekin joskus, en ikinä unohtaisi, kuka korjasi minut ja piti minut kiinni elämässä. Siitä muistuttivat myös ikuiset arvet ranteissani.

Mutta nyt kaikki oli kääntynyt hyvin päin. Minulla oli tulevaisuus ja minulla oli Harry. Muuta en tarvitsisikaan. Kaikki oli tässä.

*****

Ja se oli siinä! Vau mä oon niin kauan oikeesti tätä suunnitellu ja kirjottanu, et oon kiintyny tähän niin paljon, et tuntuu oudolta vaan lopettaa tää. Oon kuitenki ihan tyytyväinen tähä tarinaan, mut mitä mieltä te ootte? :) Ois kiva kuulla teijän mielipiteitä! :D

Mut mukavaa tässä on se, että pääsen taas alottaa uuden ficin :):)
Ja jos nyt paljastan et se on... ZAYNISTÄ!! Hah haa :):)

You don't wanna see my darkside ~ 19

Harry oli lähtenyt käymään kaupungilla. Olin jäänyt kotiin katselemaan työpaikkoja. Aihe sai stressin kiertämään kehossani. Jäätelömyyjän palkalla en kauan eläisi. Ja asuntomaksu kasvoi koko ajan. 

Epäröin niin monta kertaa, mutta lopulta minun oli vain alunnuttava sille tasolle. Purskahdin itkuun, kun taas tajusin tehneeni sen. Olen toivoton tapaus, ja oikeasti ihmettelen, miksi Harry pitää minusta. Samassa kaikki muutkin pahat ajatukset tulivat mieleeni. Paruin siinä keskellä keittiötä katsoessani vuotavaa rannettani. Vain yksi ainut viilto, eikä sekään ollut syvä, mutta olin silti rikkonut lupaukseni. Monenteen kertaan. Mutta tästä Harry ei saisi tietää. Hän pysyisi autuaan tietämättömänä koko loppu ikänsä ja kärsisin itse oman kohtaloni. Juoksin vessaan ja huuhtelin kasvoni. Yritin lisätä meikkiä peittämään punaisuutta, mutta tuntui, että kyynelvanat näkyivät kilometrien päähän. Minua alkoi itkettää, kun vain ajattelinkaan enempää. Tarkastin perusteellisesti koko talon ja vaihdoin pitkahihaisen paidan päälleni. Ihan vain varavuoksi. 

Kun Harry sitten tuli, sydämmeni jyskytti rinnassani ja olin ihan varma, että Harry kyllä huomaisi olemuksesta jotakin. Mutta niin ei tapahtunut. Harry marssi suoraan sisään ovesta ja laski pusun kylmälle poskelleni. Tuo hymyili minulle selittäen samalla jotain, mitä oli äsken tapahtunut. Yritin kuunnella häntä ja vastailla luontevasti, vaikka minusta tuntui, että olin kuin rehtorin kuulustelussa. Laitoimme ruokia jääkaappiin, joka oli taas tyhjä. Harry söi hirveästi. Hän vähän niin kuin asui luonani, tuon entinen poikaystävä oli heittänyt hänet ulos vanhasta asunnostaan, eikä ollut ehtinyt etsiä omaa asuntoa. Mutta ei se minua haitannut, oli vain mukavaa, kun sai nukahtaa joka ilta tuon kiharapään viereen. Vaikka juuri näinä hetkinä se oli tuskaa. 

Harry naureskeli itsekseen minulle, olin vastannut jotain ihan pöljää ja toruin nyt itseäni. Jos vähän keskittyisin nykyhetkeen, turha niitä menneitä murehtia. Poikaystäväni ehdotti, että mentäisiin kävelylle, salille tai nyrkkeilemään. Yritin vastata mahdollisimman sopivasti, ettei minua huvittanut juuri nyt, vaikka toinen suorastaan puhkui intoa. Tuntui jotenkin pahalta pilata hänen innostuksensa, vaikka Harry väitti, ettei se mitään haitannut.
"Menen sitten huomenna, kellonkin on jo neljä" hän sanoi iloisesti, mutta vahva pettymys kuului hänen äänestään. Huomaavaisena hän ei enää jauhanut asiaa, ja minusta tuntui taas pahalta. En ansaitse tuollaista täydellistä poikaystävää. Purin huultani, jotten purskahtaisi itkuun ja nolaisi itseäni totaalisesti. 

Vietimme laiskan koti-illan syöden pitsaa -josta poika söi kahdeksan palaa kymmenestä-, jutellen rennosti ja Harryn näyttäessä minulle 'hauskoja' youtube videoita. Tosiasiassa Harry nauroi niille itsekseen ja minä vain esitin nauravani. Koko päivä oli ihan pilalla, ja olin itse turmellut sen. Itse olin ollut vaitonainen ja katkera itselleni. Oma valintani. 

Kun illalla laskeuduimme makuulle, olin jo avannut suuni tunnustaakseni tekoni, kun tulin katuma päälle. En voisi kertoa sitä, sen olin jo päättänyt, joten suljin suuni ja tyydyin suudelmaan. Tuntui lohdulliselta saada pitkä hellä suudelma turmio-päivän jälkeen. Ajattelin positiivisesti -mikä oli harvinaista minulle-; huomenna olisi uusi, kaunis päivä, jolloin unohdettaisiin meennet ja keskityttäisiin valoisaan tulevaisuuteen. Niihin runollisiin sanoihin nukahdin kultani kainaloon. 

Säpsähdin äkisti hereille. Uni palasi mieleeni kuvina ja kylmä hiki valui otsaltani. Harry... Tumma verijana, joka tippui pisaroina lattialle... Ahdas huone... Terän kiilto... Kuvat kiersivät kehää. Uni oli ärsyttävä, eikä poistunut mielestäni, vaikka kuinka puskin. Kohotin varovasti pääni ja näin digitaalikellosta ajan. 02.58. Ulkona satoi, sen kuuli katon läpi selvästi. Sadepisarat rummuttivat kattoon tasaisesti. Oli oikein rankkasade. Katselin kattoa ja vähitellen uni heikkeni mielestäni. Se ei kuitenkaan kadonnut kokonaan. Uni sai minut sen sijaan muistamaan eilisen. Äkillisesti mieleni valtasi vallaton halu kertoa Harrylle siitä. Vaikka olimme juuri muutama ilta sitten puhuneet sitä -Harry oli pitänyt minulle puhuttelun- ja olin luvannut yrittää elää ilman viiltelyä. Silti, mikään ei pysäyttänyt minua, kun sille päälle satuin. Huvalton halu satuttaa itseäni, laittaa itseni kärsimään vaikka ihan pienestä asiasta, tuli jostain syvältä sisältäni. En edes itse tiennyt, mistä se juurensa johti. Silti en voisi, saisi saatika pystyisi kertomaan sitä tuolle nukkuvalle miehelle. Se satuttaisi häntä liikaa. Enkä usko, että hän pystyisi luottamaan minuun kovin hyvin. Tunsin poskeni märiksi ja aloin pyyhkimään niitä voimakkaasti. Hetkessä minun tuli kovasti ikävä Eddien lohduttavia kappaleen sanoja. Ja siinä samassa kaikki on taas päin helvettiä. 

Silmänräpäyksessä olin tehnyt päätökseni. En pystyi pitää tätä itselläni.
"Harry? Harryy" kuiskasin ja heilutin toisen kättä. Hän mumisi jotain, ennen kuin avasi silmänsä väsyneesti.

"Amy? Mikä nyt?" hän kysyi huomaten punaiset silmäni. Kylmä aalto iski lävitseni ja aloin yhtäkkiä väristä. Vedin peitton ylleni ja pyyhin silmiäni.
"Hei? Mikä hätänä?" Harry kuiskasi ja silitti olkapäätäni. Sitten käskin itseäni rohkaistumaan ja avaamaan suuni. 

"Harry... Mä rikoin sun lupauksen" tunnustin keskellä yötä. Nostin ranteeni varovasti esiin ja verestävä haava näkyi pimeässäkin. Tunsin poikaystäväni mielialan muutoksen ja yritin katsoa häntä silmiin. Mutta tuo oli hiljaa, eikä halunnut kohdata katsettani. Nousin istumaan ja katsoin sormiani.
"Mä ymmärrän, jos et haluu olla mun kanssa enää..." sopersin hiljaa, mutta äkisti minut vedettiin takaisin makuulle ja Harry kietoi kätensä ympärilleni. 

"Ei... Mulla ei oo mitään väliä jos sä rikot sun lupauksen. Se oli vaan sun takia. En haluu, et sä satutat itteäs, koska se satuttaa myös mua" Harry sanoi hiljaa katsoen pimeässä kiiluviin silmiini. 

"Lupaan, etten enää --"
"Älä lupaa. Sä et kuitenkaan pystyis siihen" toinen komensi jatkaen nopeasti. "Mut sun pitää yrittää saada se pois sun elämästä. Niin ku mäki sain nyrkkeilyn. Niin monta vuotta yritin erota siitä, onnistumatta. Sit yhtäkkiä huomasin, etten oo käyny sielä koko viikkoon. Kunnes ihan äkisti sitte taas mun oli mahdotonta estää itteäni ja kappas, olin taas siellä" Harry sanoi kaihoten. Minua alkoi huvittaa hänen edellinen lauseensa. 

"Puhuks sä nyt unissas, vai ootko aina noin tunteikas, ku puhelet yö aikaan?" naureskelin pienesti. 

"En! Mähän vaan..." Harryn puhe muuttui mutinaksi. "Yritän saadan jotain järkee sun päähän"
Katsoin toista pitkään haroen hiuksiani taakse päin. 

"Luulitko, etten muka huomais mitään outoo sussa päivällä?" Harry kysyi minulta.
"Sori... Pilasin sen kaiken" sanoin ja painoin sitten pääni tyynyyn.
"Kaikki okei?" kysyi Harry ja nojautui ylleni vieden toisen kätensä lantiolleni. Minun täytyi oikeasti miettiä vastausta pitkään.
"Saanko kysyä yhtä juttua?" Totesin arasti. Harry nyökkäsi ihmeissään. Nielaisin ja hengitin raskaasti.
"Miks sä oot mun kanssa?" kysymys vain tulvahti suustani. "Siis, miten sä jaksat olla tämmösen tunarin ja itsetuhoisen pikku tytön kanssa. Seittemästä miljardista ihmisestä, miksi sä valitsit mun? Koska mä en ansaitse sua" sanoin uhmakkaasti. Harry katsoi minua väsyneesti silmiin.
"Miks sä oot mun kanssa? Murhaajan, petturin, paskiaisen kanssa" Harry sanoi käheästi. 

"Koska sä oot ihana" sanoin pienen hymyn kohotessa kasvoilleni. 

"Koska sä oot suloinen ja kaunis ja täydellisin ihminen, mitä oon ikinä tavannu" Harry kuiskasi ja painautui alas laskemaan suudelman huulilleni. "Siksi" hän naurahti. Pieni hymy kohosi kasvoilleni. Käperryin tuon kylkeen ja kuiskasin hiljaa:
"Nähään aamulla, Haz" kuulin matalan naurahduksen ja tunsin tuon pussaavan hiuksiani. 

"Hyvää loppu yötä, kulta" hän kuiskasi ja vaivuin varovasti uneen.

*****

Hihii, toisiks viiminen luku!! Mitä ootte pitänyt tästä ficistä? Ja tykkäsittekö tästä luvusta? :D

You don't wanna see my darkside ~ 18

Ja sinä täydellisenä päivänä heräsin elämään unelmassani.

Räpyttelin silmiäni hitaasti ja annoin niiden tottua valoon. Kuulin tasaista tuhinaa takaatani ja pieni hymynpoikanen nousi huulilleni. Vedin peittoa paremmin olkapäilleni. Samassa kuulin makean haukotuksen vierestäni ja tunsin käden kietoutuvan tiukemmin ympärilleni. Se etsi käteni ja risti sormemme yhteen peiton alla. Suljin silmäni uudestaan ja melkein nukahdin uudestaan. Tunsin pehmeiden huulten painautuvan niskaani. Ne löysivät tiensä kaulalle ja leuan kautta poskelle ja sieltä suupielelle. Käänsin kasvojani varovasti niin, että Harry sai painettua huulensa laiskasti omilleni. Hän suuteli minua pitkään sormeni kietoutuivat hänen kiharoihinsa tuuheuttaen niitä. Hiljaa hän irrottautui ja kierähti omalle puolelleen. Käännyin ympäri ja käperryin kultani kainaloon. Harry availi silmiään ja hymyili nähdessään minut. Suljin silmäni väsymyksestä ja tunsin käden silittävän hiuksiani.

Olin kai nukahtanut uudelleen, sillä heräsin hetken kuluttua siihen, että joku ravisteli minua voimakkaasti.
"Amy, herää! Kello on kaksi, eikö sulla ollu töitä tänään?" Kuulin hätääntyneen äänen. Hetken minut valtasi stressi, mutta sitten päätin tehdä jotain spontaania.
"Rauhotu. Niin oli. En jaksa mennä töihin enää sinne. Irtisanoudun ja hankin paremman työn" sanoin välinpitämättömästi.
"Mistä lähtien oot ollu noin laiska?" kuulin Harryn nauravan.
"Haittaako se?" mutisin väsyneenä.
"Ei. Nyt me voidaan maata koko päivä tässä" tuo sanoi ja tunsin suudelmien painautuvan kasvoilleni. Avasin silmäni ja katsoin toisen kasvoja.
"Sulla alkaa kasvaa partaa" sanoin hieman inhoten, mutta huvittuneena. Sivelin hänen leukaansa hellästi.
"Mä kasvatan oikeen pitkän parran, mihin saa tehtyy sellasen letin" Harry nauroi.
"Sit saat kyllä hankkia uuden tyttöystävän" nauroin hänen vitsailulleen ja hieroin silmiäni toisella kädellä.
"Jos noustais" ehdotin. Harry kietoi kätensä vyötäröni ympärille ja painoi päänsä rintakehälleni.
"Ei jaksa..." hän mumisi ja suukotin toisen päälakea.
"No mun puolesta voidaan tuhlata koko päivä tähän" naureskelin ja silitin toista hitaasti.

Tunti toisensa jälkeen muuttui vain paremmaksi. Olimme Harryn kanssa kaksi vastarakastunutta ja käyttäydyimmekin sen mukaisesti. Se tunne, kun toisesta ei vain saa tarpeeksi, vahvistui koko ajan. Päivä hurahti ohi meidän katsoessa kauhuleffoja ja suudellessa. Ulkona satoi ja oli vaikea kuvitella, että samaisena aamuna olimme olleet ulkona viiden aikaan, jossa kerroimme tunteistamme. Käännyin katsomaan Harryä, joka kokkaili meille paraikaa ruokaa.
"Mitäs meijän mestari kokki tällä kertaa tekee?" kysyin uteliaana ja nousin tuolilta mennäkseni katsomaan tuon puuhia.
"En mitää ihmeellistä" Harry sanoi ja ojensi minulle salaattilautasen.
"Vau... Et mitään ihmeellistä" naurahdin. Harry käski minun avata suuni ja sitten tuo työnsi paprikan suuhuni. Rouskutin vihannesta ja vein herkullisen näköisen salaatin pöytään. Laitoimme loput ruuat pöytään ja istuuduimme pöytään vastakkain nauttimaan ruuasta.

Ruuan jälkeen lösähdimme kylläisinä makoilemaan sängylleni. Pääni oli toisen vatsalla ja hän silitti hiuksiani mietteissään.
"Te ilmeisesti saitte sovittua kaiken Cathyn kanssa?" Harry kysyi matalalla äänellään, mikä sai vatsani pyörähtämään.
"Kuta kuinkin" totesin ja laskin käteni vatsalleni. "Se tyttö ei vaan hirveesti pidä susta" huokaisin äänettömästi. Harry käänsi minut ympäri niin, että näin hänen kasvonsa.
"Mutta ei sillä niin väliä" Tuo mutisi.
"Pääasia, että mä tykkään susta... Enemmän ku tarpeeksi..." sanoin ennen kuin huulemme kohtasivat. Harry kieräytti meidät toisinpäin ja jatkoi suudelmaa. Kesken kaiken mieleeni putkahti omituinen ajatus. Mitä jos teen väärin kun luotan Harryy? Mitä jos hän todella on vain joku hyväksikäyttäjä...? Ei, eihän mitään sellaista tekisi. Hänhän on paljastanut minulle niin paljon itsestään. Ja välittää minusta oikeasti. Luultavasti... Irrottauduin hänestä hitaasti nousten istumaan. Ristiriitaiset ajatukset kieputtelivat pääni sisällä ja aivan pusikosta Louisin pyöreät kasvot palasivat mieleeni.
"Amy...?" kuulin toisen äänen ja tunsin hänen nojautuvan eteen päin. Värähdin tuon kosketuksesta selkääni ja pomppasin seisomaan. Heilutin käsiäni hätäisesti yrittäen keksiä nopeasti jonkun hätävalheen.
"M-mun piti ettiä se työpaikka..." mutisin ja pujahdin ulos huoneesta. Nojasin seinään ja suljin silmäni. Älä kuvittele mitään, mikä ei oo edes totta! sanoin itselleni. Kuulin lattian narinaa huoneestani ja kipaisin nopeasti tietokoneen luokse toiseen huoneeseen, joka on vähän niin kuin työhuone. Avasin koneen nopeasti ja kirjotin salasanan. Mutta Harry löysi minut liian nopeasti. Painoin kasvoni käsiini ja hengitin syvään. Sitten kirjoitin hakukenttään työpaikat Lontoossa ja odotin Harryn kysyvän jotain. Olin jo valmistautunut, mitä vastaisin. Mutta hän ei kysynyt mitään. Nuorukainen katseli takaatani työpaikkoja, eikä viitannyt mitenkään äskeiseen. Ehkä hän arvasi, mitä ajattelin? Ajatustenlukija? Okei, olenko ehkä vähän väsynyt... Selailin hetken sivustoja, kun tunsin Harryn painavan päänsä olkapäälleni.
"Haz... Mua väsyttää..." Sitten naurahdin "Koska sä valvotit mua viimeyönä" sanoin tuolle ja kuin taikaiskusta haukotus pääsi huuliltani.
"Mut eikö olluki hyvä, että tulit?" Harry kysyi ja huomasin hänen virnistävän. Hetken epäröinti kaivoi koloaan minuun, mutta puskin sen äkkiä pois.
"Oli. Mut mennäänkö nukkumaan?" Kysyin toiselta sammuttaen tietokoneen.
"Odotinki, et millon sanot ton" Harry sanoi ja pussasi minua nopeasti suulle. Nousin ylös ja kipitin makuuhuoneeseen. Nappasin yöpukuni tuolinkarmilta ja poistuin vessaan, ennen kuin Harry oli edes ehtinyt tajuta asiaa.

Pikasuihkun ja hampaiden pesun jälkeen oloni tuntui raikkaalta ja käperryin kirjan ääreen siksi aikaa, kun Harry kävi suihkussa. Tosissani luin ensimmäisen lauseen kirjasta ja sitten jo ajatukseni lähtivät harhailemaan. Yhtäkkiä Harry hyppäsi sängylle viereeni ja sydämmeni pomppasi kurkkuuni.
"Älä säikäytä noin!" tuhahdin ja sammutin valot. Huoneeseen tuli pilkkopimeää ja vain verhojen välistävä katulamppujen valo oli ainut valonlähde huoneessa.
"Mää en nää sua..." mumisin etsien tyynyn kulmaa. Käänsin sen oikein päin ja vääntelehdin paikoillani tovin.
"Lopeta se säheltäminen jo" Harry tuhahti ja veti minut itseensä kiinni. Yritin kääntyä toisin päin, mutta tuo ei antanut minun tehdä niin.
"Harreeh!" Kiljahdin kun tuo alkoi kutittaa minua kyljistä. Löin häntä käsivarteen ja nauroin samalla yrittäen saada häntä lopettamaan.
"Äää!! Ei saa! Lopeta jo!!" kikatin ja sain lopulta kierähdettyä irti hänestä. Vedin peiton korviini ja mökötin yksinäni. Tiesin, että se toimisi tuohon kiharapäähän. Hetken odoteltuani tunsin liikettä takanani ja sitten joku veti peiton pois päältäni. Harry suuteli kaulaani virnistäen ja lopulta kierähdimme vierekkäin sängylle. Painoin pääni toisen rintakehää vasten ja suljin silmäni.
"Tiesin, et toi toimii suhun" sanoin toiselle. Harry hykerteli silmät ummessa. Hän tuhisi tasaisesta ja ajattelin hänen jo nukahtaneen, mutta itse en saanut unta. Kaikenlaiset ajatukset työpaikoista Cathyyn pyörivät mielessäni. Kello taisi olla kuitenkin reilusti yli puolenyön, ennen kun sain nukutuksi.

*****
Sori vähän tylsä luku, mä en jaksa oikeen nyt kirjottaa kunnolla... :):)
Mut laittakaa kommentti ja näin :D

You don't wanna see my darkside ~ 17

"Amy, sori" Cathy sanoi kotiovellaa. Jäin kuuntelemaan ystävääni seisoen muutaman metrin päästä tuosta. "Ei ollu tarkotus taas aiheuttaa riitaa. Lupaan, etten enää arvosele Harryä, tai sua" Cathy sanoi katsoen anteeksi pyytävästi minua.
"Vannotko, et kuuntelet mun päätöksiä ja mielipiteitä?" Kysyin tuolta. 

"Joo, vannon" sain nopeasti vastauksen. 

"No saatan antaa sulle anteeksi, jos tarjoot mulle just nyt suklaajäätelöä" sanoin hymyillen pienesti. Cathy alkoi nauraa ja veti minut sitten sisään. Potkin kenkäni jalasta ja kysyin, mitä tehdään. Juttelimme, nauroimme, söimme jäätelöä ja pistimme toisen kertomaan koko totuuden syvimmistäkin asioita. Olin kuitenkin sen verran varovainen, että jätin kaikkein tuskaisimmat salaisuudet itselleni. En ollut valmis kertomaan niistä kenellekään, enkä tiedä olisinko koskaan. Jokaisella on jotain, mitä ei halua muiden tietoisuuteen, minulla vain oli niitä vähän enemmän. 

Ilta alkoi pimetä ja minusta alkoi tuntua, että tahdon pitkään suihkuun kotiini.
"Cathy, mä taidan lähtee kotiin päin" sanoin noustessani tuolilta ja nappasin samassa kännykkäni pöydältä. 

"Olisit sä voinu hetkeks vielä jäädä... Mut mee vaan jos tahot" ystäväni sanoi ja saattoi minut eteiseen. Laitoin kenkäni jalkaan toisen katseen alla. 

"No, nähään taas huomenna?" Cathy puoliksi kysyi minun avatessa ulko-ovea.

"Vaikka, öitä!" huikkasin ja painoin oven kiinni. Lähdin kävelemään kotiani kohti katulamppujen valossa. Minusta oli aika karmiva olla ulkona yksin pimeässä, mutta tuskin nyt kukaan hyökkäisi kimppuuni. Reipastin tahtia huomatessa kellon lähenevän kymmentä. Taivas oli pilvetön ja puolikuu valaisi maahan asti. Hölkkäsin kadun yli ja talsin sitten joen yli tuttua reittiä. Vaikka ilta oli viileä, minulla ei ollut kylmä. Katsoin autoja, jotka huristivat ohitseni ja käännyin sitten kotikadulleni. Sisukseni valtasi kummallinen tunne, kun harpoin pihatietä kohti ovea. Pudistin tunteen kuitenkin pois päästäni. Kuvittelin vain. Nostin katseeni oven edessä ja hyppelin kaksi porrasta ylös. Avasin oven avaimilla ja pujahdin sisään. 

Pitkän lämpimän suihkun jälkeen käperryin pitkiin housuihin ja toppiin sängylleni. Otin aikakausilehden käteeni ja selailin sitä hetken. Sitten sammutin pöytälampun ja vedin peiton ylleni. Kun suljin hitaasti silmäni, ajatukseni juoksivat välittömästi hänen luokseen. Tuon vihreät silmät ja suloiset hymykuopat... Käännyin turhautuneena selälleni ja avasin silmäni. Katsellessani kattoon, mietin, miksi joka ilta nukahdan unelmiini Harrystä. Kuvittelen hänen pitkän vartalonsa viereeni ja toivon herääväni kiharapään vierestä. Nopeasti silmäluomeni alkoivat painaa yhä enemmän ja vaivuin levottomaan uneen. 

Heräsin säpsähtäen karmivaan koputukseen ovellani. Hieroin silmiäni ja huomasin olevan yö. Kännykän kello kertoi ajan olevan puoli viisi aamuyöstä. Kuvittelenko itsekseni, vai koputtiko joku oikeasti? Unen pörreröisenä yritin kuulostella, mutta mitään ei kuulunut. Asetuin takaisin makuulle, mutta juuri silloin kuulin taas koputusta. Nousin ylös ja lähdin reippaasti ovea kohti. Avasin oven varovasti, pelkäsin kai, että joku humalainen olisi sen takana.
"Amy?" kuului tuttu ääni. Räpyttelin silmiäni ja luulin olevan unessa, mutta sitten kaikki muuttui ihan todellisuudeksi.
"Harry?" en ollut ihan varma tulijasta. Pitkä tumma hahmo pujahti ovesta sisään.
"Mitä hittoo.." kähisin puoliunessa, mutta Harry oli pirteä, kuin peipponen.
"Tuu nopeesti. Laita takkis päälle nyt" Harry hoputti.
"Mitäh? Mä en oo kyl lähössä mihinkään. Tiiäks sä mitä kello on? Harry, käveletkö sa unissas vai ootko seonnu?" mumisin toiselle hieroen kasvojani, mutta pian tunsin jonkun tarttuvan käteeni.
"Ei, tuu nyt vaan. Kiität mua vielä" Hän vakuutti ja minä huokaisin. Milloinkohan Harry oli noin sanonut ja mitä tapahtuikaan? Hän vei minut London eyelle ja seuraavana päivänä olinkin murhaaja... Laitoin kiltisti, hetken epäröinnin jälkeen tosin, takin päälleni ja vedin kengät paljaisiin jalkoihin. Harry veti minut ulos ja hoputti kävelyäni.
"Haz, mitä ihmettä oikeesti?" jupisin hiukan kiukkuisena, kuin karhu, joka on herätetty kesken talviunten.
"Älä kysele, tuu nyt jo" hän supisi ja veti minut auton luokse. Istuin penkille ja vedin oven kiinni. Pian Harry oli kuskin paikalla ja kaahasi matkaan. Laitoin vähän tuuletinta lämpemmälle ja keskityin katsomaan ikkunasta ulos. Harry kaahasi hiljaisilla kaduilla kellon näyttäessä 04.51. Vilkaisin nopeasti toista, joka keskittyi kaasuttamaan eteenpäin.

Pian hän pysäytti kaaran ja astui ulos ovesta. Vasta kun olin saanut turvavyön irti, kiharapää oli jo juossut puolelleni ja lähes veti minut ulos.
"No voi hyvänen aika, mikä täällä nyt palaa?" tuhahdin vieläkin unihiekkaa silmissäni.
"Sulje silmäsi" Harry käski katsoen minuun vihreillä kimaltelevilla silmillään. Hymy kohosi kasvoilleni katsoessani toisen innostusta, ja tottelin vanhempaa poikaa.
"Tule tänne" kuulin hänen äänensä. Hapuilin eteen päin ja tunsin pian Harryn käden ottavan kiinni omastani. Kävelimme hetken matkaa hiljaa.
"Saanko jo avata?" kysyin kärsimättömänä ja yhtäkkiä uneliaisuus oli kadonnut kokonaan.
"Ei! Et sää vielä" Harry sanoi ja naurahti lopuksi. Meinasin vahingossa avata silmät katsoakseni toista, mutta pidin silmäni ummessa.
"Nyt?" kysyin uudestaan käveltyämme jonnekin korkealle.
"Et"
"Entä nyt?"
"Eii!"
"No joko?!" naurahdin ja tunsin, kuinka Harry pysähtyi.
"Kohta..." Harryn matala ääni kuului takaatani. "Nyt voitte avata, neiti Belmont" Harry kuiskasi korvaani.

Avasin silmäni ja kesti muutaman sekunnin, kun ne kohdistivat maiseman. Haukoin henkeäni ja laitoin käden suulleni. Harry oli tuonut minut korkealle kukkulalle, josta näkyi aamuun heräilevään Lontooseen. Tower Bridgen takana aurinko nousi sumupilvestä pikku hiljaa ja se valaisi maiseman kauniisti. Big Benin kellon viisarit tikittivät eteen päin hitaasti. Thames-joki kimalteli aamuauringossa.
"Vau... Tääl on niin... Kaunista" sanoin uskomatta silmiäni. Harry käänsi minut itseensä päin ja katsoi silmiini. Siinä hetkessä oli jotain maanpäällistä enemmän.
"Amy... Sä ansaitsisit paljon parempaa ku tämän" tuo sanoi miettien tarkkaan sanojaan. "Kun mä sut ensimmäisen kerran näin, en tienny, et tää johtaa näinki pitkälle" Harry sanoi ja uppouduin hänen vihreisiin silmiinsä.
"Harry..." henkäisin hiljaa.
"Sä oot niin kaunis, tajuun sen kunnolla vasta nyt. Amy, en haluu menettää sua. Oot mulle tärkeempi, kuin kukaan on ikinä ollu tai tulee olemaan. Sä kesytit mut. Kukaan ei oo ikinä tehny sitä" nuorukainen sanoi ja hymy kohosi hänen kasvoilleen tuon astuessa eteen päin.
"Kukaan ei oo ikinä välittäny musta yhtä paljon, kuin sä. Oon kertonu sulle synkimmätki salaisuudet, ja sä tiedät musta enemmän, kuin mä itsekään" sanoin saaden toisen naurahtamaan.
"En tiedä, onko tää liian aikaista, mut... Älä enää ikinä jätä mua silleen. Amy, mä... Rakastan sua" Harry sanoi, enkä ollut ikinä nähnyt leveämpää hymyä kenelläkään, kuin mikä kohosi tuon kasvoille.
"Mäki sua, Harry" sanoin hymyillen. Harryn suupielet olivat revetä, ennen kuin hyppäsin hänen syliinsä ja tuo painoi täydelliset huulensa omilleni. Pidin hänen kasvojaan käsieni välissä ja suutelin häntä, kuin viimeistä päivää. Harry pyöri ympäri, ennen kuin laski minut alas ja puristi tiukkaan halaukseen. Nauru kumpusi syvältä sisältäni, kun ajattelin, miten onnellinen olin siinä hetkessä.
"Kiitti, ku toit mut tänne, Haz" hymyilin ja katsoin jokea. Harry veti minut kiinni itseensä, eikä päästänyt irti. Enkä minä sen puollen olisi halunnutkaan. Käänsin päätäni sivulle ja katsoin hymyillen pidempää poikaa. Kosketin nenälläni Harryn nenää ja sain hänet nauramaan. Sitten upotin käteni nuorukaisen hiuksiin ja syvennyimme suudelmiin toisensa jälkeen.

Tää kuva on musta jotenki niin kaunis <3

*****
No, pidittekö tästä luvusta? :o
Laittakaa kommenttii kiitos! :D:D

You don't wanna see my darkside ~ 16

Heräsin seuraavana aamuna unen pöpperöisenä auringon säteisiin. Hymy oli ensimmäinen asia, joka nousi kasvoilleni. Olin selvittänyt asiat Cathyn kanssa, mikä oli yksi viidestä tavoitteistani. Ensimmäinen oli maksaa ne kauhistuttavat puoli miljoonaa ja päästä siitä jutusta eroon. Toinen oli löytää kunnollisia töitä jostain. Kolmas, joka oli nyt hoidettu, oli sopia asiat Cathyn kanssa. Toisiksi viimeinen oli haastava. Minun pitäisi lopettaa viiltely ja saada kiinni elämästä. Viimeinen, ja kaikista tuskaisin asia, oli saada Harry luokseni. Tiesin, että onnistuisin siinä vielä joskus. Ja nyt olin kaksi kertaa varmempi asiasta. Kaikki järjestyisi vielä jonain kauniina päivänä.

"Huomenta Amy!" Cathy huikkasi ja veti vehot pois ikkunan edestä. Nousin lattialta, jossa olin nukkunut patjan päällä, ja katsoin kelloa.
"Se on jo yheksän!" huudahdin ja pommasin pystyyn. "Ei vitsit mun työt alko jo tunti sitte" panikoin ja aloin paniikissa vetää housuja jalkaani.
"Rauhotu, tänään on lauantai" Cathy ilmoitti ja huokaisin helpotuksesta. Laitoin harmaan paitani päälle ja seurasin ystävääni sitten keittiöön. Hän lörpötteli jotain itsekseen ja oli muutenkin ihmeellisen eloisan näköinen. Tyttö kokkasi aamupalaa meille reippasti.
"E-ei mulla oo nälkä..." sanoin, kun hän latoi lautaselle leipää, mysliä, hedelmiä ja jogurttia.
"Miksei? Söisit nyt ees vähän" Cathy sanoi ja vilkaisi minua. Ei minulla ollut nälkä. Ei ollut enää pitkään aikaan ollut.
"No voin mä ihan hiukan ottaa" sanoin epävarmasti ja sain eteeni kaksi leipää ja jogurttia.
"Mä sanoin mielestäni hieman" huomautin ystävälleni.
"No sun pitää olla iskussa tänään" hän sanoi ja tunki suuhunsa banaania.
"Miten niin?" kysyin varoittavalla äänen sävyllä. Cathy vilkaisi minua kulmiensa alta.
"Sä menet tänään pankkiin ja maksat sun velkasi pois" hän sanoi innoissaan.
"Mut... Ei mulla oo rahaa" sanoin ihmeissäni.
"No tiedetään! Sen takia mä hommasin sulle rahat kasaan" Cathy ilmoitti onnellisena.
"Mä en ehkä halua tietää mistä..."
"Mä ja Harry autetaan sua" tyttö totesi.
"Harry? Mitä?! Ettekä auta!" Kivahdin ja läpsäisin käteni pöytään.
"Rauhotu nyt jo, asia on jo päätetty" Cathy sanoi ja vei tyhjän lautasensa tiskikoneeseen. Minun loputkin ruokahalut menivät. Olin taas tulossa vihaiseksi. En halunnut muiden sekaantuvan minun asioihini. Hengitin syvään ja vein lautaseni tiskipöydälle. Cathy oli kadonnut jo huoneeseensa, ja heitin huomaamatta leivän roskikseen. Kaadoin teen viemäriin ja laitoin astiat hitaasti tiskikoneeseen.
"Kiitos aamupalasta!" huikkasin ystävälleni ja suuntasin vessaan. Harjasin hiukseni ja laitoin ne ponihännälle. Poistuin vessasta ja totesin olevani valmis. Valmis kohtaamaan maailman. Ajatus sai minut naurahtamaan typerästi.
"Mennäänkö jo?" kysyin ja Cathy tuli valmiina ulos huoneestaan. Hänellä oli ihana luonnollinen meikki kasvoillaan ja hiukset kivasti ponnarilla.
"Miksen mä oo noin kaunis?" kysyin epätoivon sävähtäessä äänessäni. Cathy tuli luokseni ja hymyili.
"Sähän oot. Ja ei ulkonäöllä oo väliä" tuo sanoi ja tunki sitten kenkänsä jalkaan hoputtaen minua.

"Sehän meni hyvin!" Cathy hihkaisi pankin ulkopuolella.
"Paremmin ku hyvin" totesin ja hymyilin itsekseni. Vilkaisin nopeasti vieressäni tallustavaan Harryyn, mutta käänsin pääni pois. Olimme nyt maksaneet sen puoli miljoonaa kolmeen osaan. Lupauduin kyllä maksamaan heille takaisin, mutta eivät he huolineet rahojani.
"Ystävät auttaa hädässä" Cathy oli sanonut. Pankin johtaja oli tyytyväinen päätökseemme ja saimme asian hoidettua pois päiväjärjestyksestä. Varsinkin minä olin helpottunut.

"No, Harry. Mistä tää juttu oikeen juurtaa juurensa?" Cathy kysyi kiharapäältä. Tuo epäröi hieman, mutta vastasi totuuden mukaisesti.
"Kun Trevorin ja Chazin kaverit kuoli nyrkkeilymatsissa, ne halus kostaa mulle, että olin tappanu niitten kaverit" Harry kertoi hieman sekavasti.
"Mut ethän sä niitä oikeesti tappanu" Cathy naurahti, ja minä painoin pääni maahan.
"Kyllä mä sen taisin tehä" Harry tunnusti ystäväni kauhistuessa.
"Ai... No se juttu on varmaan sitten loppuun käsitelty" Tyttö sopersi. Hänelle taisi tulla yllätyksenä, että juoru olikin totta. "Mennään Amy" Cathy sanoi minulle ja vilkaisin nopeasti nuorukaiseen.
"Nähään" huikkasin ja juoksin sitten Cathyn perään toiseen suuntaan.
"Mistä sä nyt noin kiivastuit?" ihmettelin tosissani. Hän katsoi minua tuimasti.
"Se. On. Murhaaja. Et sä siihen voi olla ihastunu" Cathy sanoi. Hallitsin vihani ja koitin keksiä järkevän vastalauseen.
"Murhaaja on ihminen, joka suunnitellusti tappaa haluamansa ihmisen" sanoin samalla tavalla, mikä minulle oli opetettu kuulusteluissa.
"Mitä ikinä, se on hullu"
"Älä arvostele sitä. Tai mua!" kivahdin, mutta kaduin sanojani. Cathy ei enää puhunut minulle, vaan kävelimme vaitonaisina kohti ystäväni asuntoa.

*****
SO SORRY!! Tuli sika lyhyt ja tylsä luku tää :( 

Mielipiteitä? :D Onks tää surkee... 

You don't wanna see my darkside ~ 15

Kuukauden päästä: (sori tiiän, ettette tykkää näistä aikahypyistä!)

Tulin juuri töistä jäätelökioskilta ja kävelin kaupungilla ruokakassi kädessäni ja olin parhaillaan ylittämässä tietä, kun joku törmäsi minuun. Katseeni kohta sinisilmäisen miehenalun kanssa, joka pahoitteli äskeistä.
"Oon tosi pahoillani" Ruskea tukkainen sanoi ja katsoin tuon kauniin sinisiin silmiin. Hänellä oli suloinen arka hymy kasvoillaan.
"Ei se mitään" hymyilin takaisin ja jatkoi matkaani. Ylitin tien ja olin suuntaamassa kotiin päin, kunnes muistin mitä minun piti hoitaa. Käännyin ympäri ja suuntasin pankkiin. Kävisin nopeasti katsomassa tiliäni, kauhistuttavat puoli miljoonaa olivat vieläkin maksamatta. Olin saanut osa-akaisia töitä yhdestä kahvilasta tarjoilijana ja tiskaajana. Lisäksi olin jäätelökioski myyjänä. Tiedän, ei mitenkään ihanimmat työpaikat, mutta minun oli revittävä rahat jostain. Viiletin pankkiin, hoidin asiani ja jouduin taas pettymään. Milloinkohan saan rahat kokoon? Lisäksi asuntovelka kasvoi uhkaavasti ja palkkaa tuli liian vähän kerran kuukaudessa. Pikku hiljaa ääni sisälläni kasvoi, ja minusta tuntui päivä päivältä, etten selviäisi tästä ilman ihmettä.

Terä kimalteli ihollani ja veri valui pitkin käsivarttani. Kipu valtasi koko kehoni. Ärähdin itselleni ja heitin terän pöydälle. Avasin vesihanan ja vein kirvelevän ranteeni sen alle. Nautin kivusta ja sammutin hanan. Painoin paperin ranteelleni ja suuntasin ulos vessasta. Juuri, kun olin saanut television päälle, viesti kilahti kännykkääni.
"Moi, tulisitko illalla töihin, yksi työntekijä sairastui?" Se oli kahvilasta. Huokaisin ärtyneesti, mutta vastasin myöntävästi. Juuri kun ajattelin pääseväni hetkeksi lepäämään. Söin leipäni nopeasti ja lähdin sitten vaihtamaan vaatteeni. Otin lyhyet mustat farkkushortsit ja valkoisen pääkallo topin. Ajattelin, että niillä saattaisi pärjätä huhtikuussa, mutta vedin päälleni harmaan pitkähihaisen. Se suojasi uteliaat katseet ranteiltani. En pystynyt olemaan erossa siitä. Viiltely oli pakkomielle. Pidin vanhan kelloni kädessä ja suuntasin sitten taas eteisen kautta ulos.

Perjantai illaksi oli harvinaisen paljon ihmisiä. Yleensä kaikki olivat juhlimassa jossain. Pikku hiljaa, kun kello läheni kuutta, ihmiset vetäytyivät ja sain hengähtää. Pidin kyllä kahvilasta paikkana, mutta kahvilassa oli minusta aika ankea tunnelma työntekijöiden välillä. Muut olivat kyllä aika iloisia ja ystävyksiä, mutta minä olin se yksinäinen sielu. Olin kyllä yrittänyt jutella muutamalle ikäiselleni tytölle, muttä he olivat kääntäneet huomionsa nopeasti muihin. Kahvilassa oli lähinnä 20-30 vuotiaita töissä. Pyyhin pöytiä itsekseni, kun joku tupsahti sisään. Nostin katseeni ja alakuloisuuteni katosi äkisti.
"Jaa, törmätään taas" Miehenalku naurahti ja hymyili minulle. Hänen leuassaan kasvoi sänki, ja hiukset olivat pörrössä pään päällä.
"Mitäs sä täällä, ootko töissä täällä?" tuo kysyi uteliaana.
"Joo, tavallaan..." sanoin hiljaa peläten, että tuokin häipyisi nopeasti pois luotani. Osaltaan toivonkin sitä.
"Tavallaan?" Sinisilmäinen jatkoi ja katsoi minua pitkään.
"Osa-aikaisesti, tajuut kai?" naurahdin pienesti ja siirryin kassalle. "No mitä haluut?" Kysyin tuolta hymyillen.
"M-mä itse asiassa odotan tuota... Mun k-kaveria. Sen pitäis tulla kohta" sopersi mies ja katsahti nopeasti ovelle. Samassa yksi työntekijöitä tuli kahvilan puolelle ja katsoi minua nenän varttaan pitkin. Sitten hän meni siivouskoppiin tuhahtaen, mikä oli suunnattu selvästi minulle.
"Onks noi aina tollasia?" nuorukainen edessäni kuiskasi minulle.
"Ei kai.. Ne vaan vihaa mua" kerroin hiljaa katsoen sivusilmällä, kun tyttö lakaisi lattioita.
"Miks? Ei sua voi vihata, Amy" Poika sanoi ja pieni hymy nousi hänen huulilleen. Katsoin häntä pitkään säikähtäneenä.
"Sä et tunne mua, vaikka tiiätki mun nimen. Ja turha esittää kilttiä" sanoin tiukasti, hieman pelästyneenä, mutta samassa ovi aukesi ja sisään pyyhälsi pitkä mies.
"Sori kauheesti, Lou. En saanu autoo mihinkään parkki-" tuo keskeytti puheen kun nosti katseensa. Se oli kuin salama.


"Harry?" Kysyin iloa ja epävarmuutta äänessäni.
"Amy! Missä sä oot luurannu koko kuukauden?" Harry henkäisi ja juoksi luokseni. Hän puristi minut tiukkaan halaukseen.
"Uudelleen näkemisen riemua" Kuului toinen ääni. Harry päästi minusta irti ja palasin tiskin taakse. Harry jäykistyi ja yskäisi.
"Amy... Tässä on L-Louis" kiharapää sanoi. Hetken kaikki olivat hiljaa, ennen kuni aivoni toimivat. Sydämmeni pomppasi kurkkuuni, kun tajusin juuri äsken jutelleeni Louis Tomlinsonille.
"Mutta te ilmeisesti tunsitteki jo" Harry lisäsi hiljaa. Toinen tarjoilija tuli tiskille ja puski minut sivuun.
"Mitä herroille saisi olla?" Tyttö kysyi ja otti tilauksen vastaan. Katsoin hetken Harryä merkitsevästi, mutta pakenin sitten nopeasti takahuoneen puolelle. Istuin tuolille ja suljin silmäni. Ei enää monimutkaisemmaksi voi mennä. Siis Harry tuli tänne Louisin kanssa... Luulin, että he olivat riidoissa tai jotain... Ainakin minun tietääkseni he erosivat kuukausi sitten. Minun takiani. Minusta vaan oli kummaa, että pystyin juttelemaan Louisille niin rennosti. Vaikken tietenkään silloin vielä tiennyt, kuka hän oli. Yhtäkkiä joku pyyhälsi takahuoneeseen. Luulin sen olevan joku työntekijöistä, mutta se oli, kukas muukaan kuin herra Styles.
"Harry, ei nyt" kielsin häntä, mutta tuo vain tuli itsepintaisesti luokseni.
"Mä voi selittää. Louis, me-" Nuorukainen alkoi selittää nopeasti, kunnes keskeytin hänet heti.
"Ei täällä" sanoin ja vedin pojan mukanani suljettuun henkilökunnan huoneeseen. Sitten vain odotin, että Harry selittäisi.
"Amy, me ollaan erottu, sä tiiät sen. Vaikka vaikeeta se olikin, mä oon päässy jo tunteistani yli. Loun osalta, en sun. Mä oon kaivannu sua niin..." Harry muuttui äkkiä ihmeellisen tunteelliseksi.
"Ooks sä käyny nyrkkeilemässä?" kysyin katsoen maahan. Harry selvästi yllättyi kysymyksestäni.
"Joo, se on mulle terapiaa" hän totesi. Kiharapää oli hiljaa hetken.
"Mitä sä oot tehnyt?" Harry kysyi vaihtaen puheenaihetta.
"Haz, tää ei oo ehkä paras aika kuulumisten kyselemiseen" sanoin ääni väristen. Harry oli silti toista mieltä.
"No oon hankkinu töitä niin ku näkyy, yrittäny saada ne rahat. Ja koittanu unohtaa kaiken muun" kerroin lyhyesti. "Paitsi sut". Nostin katseeni toisen vihreisiin silmiin. Mutta sitten en pystynytkään siihen enää.
"Mitä teet Louisin kanssa täällä?" kysyin nopeasti.
"Tultiin kahville, kavereina" Harry totesi. "Mut asuntoa mulla ei ole. Louis ei haluu mua enää sinne"
"Tunnistiko Louis mut heti ensimmäisen kerran, ku me törmättiin kaudulla?" kysyin varovasti.
"Luultavasti. Ei susta voi paljoa erehtyä" Harry sanoi ja hymyili pienesti. Suloiset hymykuopat, joista en voinut sanoa, ettenkö niitä olisi ikävöinyt, ilmestyivät tuon poskille. Se sai minut hieman paremmalle tuulelle.
"Harry, nyt mä ymmärrän, miks rakastuit Louisiin" kuiskasin peläten ääneni pettävän.
"Mun täytyy mennä nyt" sanoin ja olin lähdössä, kun Harry yhtäkkiä tarttui ranteeseeni. Säpsähdin pienestä kivusta, ja mieleeni palasi puolituntinen ennen töihin tuloa. Kuva verisestä terästä vessan pöydällä sai minut pidättämään hengitystä. Harry rypisti otsaansa huolestuneena, mutta vedin käteni nopeasti pois ja avasin oven.

Samassa ovi läimähti kiinni ja sai minut perääntymään. Harry painoi minut seinää vasten ja piti minusta kiini. Hänen lämmin hengityksensä tuulahti kasvoilleni. Laitoin silmäni hetkeksi kiinni, mutta avasin ne pikaisesti. Harry katsoi kasvoihini ja laski kätensä sitten kädelleni. Hän nosti hihaani ylös ja tunsin epäonnistuneeni taas. Tässäkin. Pystyin tuntemaan Harryn katseen uusissa ja vanhoissa arvissani.
"Se on mulle terapiaa" lausuin kylmästi, ilkeä sävy äänessäni ja juoksin sitten ulos huoneesta. Menin kahvilan takaosaan, jossa oli tiskikoneet ja kaikki astiat. Kuulin jostain kauaata Harryn matalan äänen.
"Me otetaan mukaan. Kaks kahvia ja muffinia" Ennen kuin kukaan ehti tulla sanomaan tilausta minulle olin jo laittanut kaksi muffinia paperipussiin. Nappasin kynän taskustani ja raapustin lyhyen viestin pussin kylkeen.
"Sä tiedät, missä mä asun. Meijän pitää jutella. xx". Sitten tarjoilija tuli takahuoneeseen ja annoin hänelle pussin hymyillen. Kuulin oven sulkeutuvan ja syvennyin sitten likaisten astioiden pariin.

Olin viimeisiä töissä, olin päättäny olla viimeisenkin työvuoron täällä.
"Vietkö tilauksen pöytään yhdeksän?" tarjoilija tyttönen kysyi ja hymyilin hänelle väsyneesti. Otin tiskiltä tarjottimen ja vein kaakaon ja toastin musta tukkaiselle tytölle.
"Tässä olkaa hyvät..." sanoin hiljaa, kunnes asiakas nosti kasvonsa. Ei, tämä oli jo liikaa tälle päivälle...
"Kiitos, Amy" tuttu tyttö sanoi hymyillen arasti. Epäröin hieman, mutta käännyin sitten pois. Kuulin kuitenkin samassa äänen takaatani:
"Älä mee vielä" hän sanoi ja käännyin ympäri. Enää en hymyillyt, vaikka ystäväni näkeminen sai mielialani kohoamaan.
"Istu tohon hetkeksi, jos vaan ehdit" Cathy pyysi ja otin paikan häntä vasta päätä. Cathy alkoi heti puhumaan, hyvä niin, minä en olisi keksinyt mitään sanottavaa.
"Ootko päässy tänne töihin?" Hän uteli, eikä vaikuttanut yhtään kiukkuiselta.
"Joo, tarviin rahaa. Ja paljon" Naurahdin ja jatkoin Cathyn näyttävän kysyvältä. "Mun pitää maksaa siitä Trevor Redingtonin jutusta puoli miljoonaa" huokaisin. Vanha ystäväni näytti uteliaalta, eikä tuntunut edes muistavan parin kuukauden takaisia juttuja.
"Miten siinä lopulta sitten kävi?" Hän kysyi hörppien kaakaotaan.
"No se Trevorin kaveri, Chaz oli huumannut Trevorin. Trevor kuoli niihin huumeisiin, ja Chaz sai vankilatuomion. Mun pitää maksaa... Puoli miljoonaa heinäkuun lopussa" Kaverini henkäisi kauhistuneena.
"Mitä? Mistä sä sellaset määrät vedät? Mitä ne oikeen ajattelee siellä..." Cathy kummasteli tavalliseen tapaansa. Siinä hetkessä älysin, miten olinkaan kaivannut tuota tyttöä.
"Cathy... Mun pitää varmaan pyytää anteeksi siitä kaikesta... Oon tosi pahoillani ja toivon, et me voidaan olla viel ystäviä" tunnustin hänelle. Vääntelin sormiani hermostuksissani. Nostin katseeni tyttöön, jonka kasvoilla oli helpottunut hymy.
"Mä jo ajattelin, etten saa enää ikinä juoruu sun kanssa pojista ja nauraa sun mokille" Cathy iloitsi. "Totta kai saat anteeksi, Amy" hän sanoi ja hymyilin hänelle takaisin.
"No, mites Stylesin kanssa menee?" Cathy siirtyi heti asiaan vinkaten.
"Lopeta..." mumisin ja nauroin pienesti.
"Eiku ihan tosissani! Miten teillä menee?" Hän uteli. Muutuin vakavemmaksi, ja ystäväni huomasi sen.
"Ei oo 'meitä'" sanoin ja katsoin ystäväni silmiin. "Kumpa kaikki olis yhtä helppoa, ku sun kanssa, ystäväiseni" Naurahdin.
"Mikä mättää?" Cathy vaati saada tietää jokaisen yksityiskohdan.
"Kaikki on niin monimutkaista" totesin huokaisten.
"Hei tytöt! Kahvila suljetaan nyt!" työn johtajani tuli ilmoittamaan. Vein tavarani työhuoneeseen ja menin sitten takaisin Cathyn luokse. Poistuimme kahvilasta ja lähdimme kävelemään kotiin päin.
"Haluutko tulla mun luokse?" Ystäväni kysyi ja nyökkäsin iloisena.

"Nyt voit kertoo kaiken Harrystä" Cathy sanoi istuessamme hänen sängyllään. Tuon asunto oli niin kotoisan oloinen ja huoneet olviat ihanasti sisustettu.
"Sanot vaan mistä alotan" totesin naurahtaen. Oikein odotin, että saisin purkaa kaiken sisältäni.
"Mitä teille tapahtu sen lakijutun jälkeen?" Cathy sanoi ja avauduin hänelle kaikesta. Kerroin kireistä keskusteluista, suudelmastamme, Louisita, tämän päiväisestä ja kaikesta, minkä vain saatoin muistaa. Jätin kertomatta, mitä tein itselleni, kuinka kuvittelin Harryn nukkumaan viereeni iltaisin ja miten vähissä rahoissa olin. Ja sen, että en tahtonut muuta, kuin Harryn lämpimät käsivarret ympärilleni.

*****

No niin... Pikku hiljaa tämäkin stoori tulee päätökseen, ehkä sellaset viis lukuu vielä...
Mut laittakaa mielipiteitä tästä! :D:D

You don't wanna see my darkside ~ 14

Harry:

"Louis! Anna mun selittää!" Huusin miehenalulle, joka pakkasi minun tavaroitani matkalaukkuun.
"Ei, Harry. Mä tiesin siitä koko ajan. Ja näin teijät eilen" Louis tunnusti.
"Mikset sä sanonu mitään?" Kysyin kummissani kaverin rauhallisuudesta. Oletin, että tyyppi alkaisi paiskoa tavaroita ympäriinsä.
"E-en pystyny. Sitä paitsi Amy on parempi sulle, kuin mä" Louis sanoi hiljaa.
"Älä lähde... Tai siis onko mun pakko lähteä. Me voidaan puhua!" vinguin, kun toinen nosti laukkun lattialle, ojensi sen minulle ja suuntasi eteiseen.
"Harry, tää on koko ajan ollu mun asunto, joten sun täytyy mennä. Kyllä me vielä joskus nähään" Louis sanoi surullisena.
"Lou... Mä en tarkottanu satuttaa sua" sanoin pää maassa. Seisoimme vastakkain eteisessä. Tunsin Louisin pehmeän sormen pyyhkivän kyyneleen pois silmäkulmastani.
"Mä tiedän sen. Nähään Harry" Louis huikkasi ja ennen kuin ehdin hyvästellä, hän oli paiskannut oven kiinni ja minä olin ulkopuolella.

Amy:

Aurinko oli kohonnut jo yli keskipäivän, mutta Harryä ei ollut vielä näkynyt. Poika oli lähettänyt viestiä tulevansa puolen tunnin päästä, mutta siitä oli jo kaksi tuntia. No kai siellä poliisilla menee aina vähän yli. Istuin keittiönpöydän ääressä ja pyörittelin lusikkaa kylmässä kahvissani. Tylsistyneenä naputin pöytää ja kuuntelin kellon tikitystä. Ajatukseni eksyivät koko ajan Harryyn. En tiedä oikeastaan, mitä se eilinen suudelma merkitsi Harrylle, mutta minä olin vieläkin hurmiossa. Paha myöntää, mutta olin tainnut ihastua häneen. Tuon kiharat tuntuivat niin pehmeiltä käsissäni ja hänen huulensa olivat pehmeimmät, mitä olin ikinä kokenut. Säpsähdin todellisuuteen kuullessani koputuksen ovellani. Laskeuduin alas tuolista ja tassuttelin eteiseen. Ovea avatessa nostin katseeni vähitellen ylös.
"Harry?" henkäisin nähdessäni hänet. "Mi... Mitä on tapahtunu?" Kysyin kauhistuneena. Hänen silmänsä olivat punaiset itkemisestä ja kasvot kalpeat. Nuorukaisen hiukset olivat pitkin päätä, ja hän näytti harvinaisen kuolleilta. Harry ei astellut tavalliseen tapaan sisälle, vaan painoi päänsä maahan.
"Ooks sä itkeny? Harry?" Kysyin nuorukaiselta huolestuneena ja vedin hänet sisälle kylmästä ulkoilmasta.
"L-louis... S-se tiesi tästä k-koko a-ajan... Amy mä oon niin pahoillani... M-mä en ansaitse tätä..." Harry hiljaa sopersi.
"Shh, älä nyt. Tuu tänne" sanoin ja vedin hänet kummastuneena halaukseen. Harry veti kätensä selälleni ja puristi minua. Silitin hänen selkäänsä miettien tuon sanoja. Yritin rauhoitella häntä ja tunsin toisen hengityksen alkavan pikku hiljaa tasaantua.

Katsoin tuota tarkkaan ja koitin tulkita hänen eleitään. Harry pyöritteli sormeaan teekupin pinnassa ja väsyneet silmät kiertelivät huonetta.
"No niin. Nyt kerrot kaiken" sanoin, mutta samassa minussa sävähti vanha muisto. Cathy oli käyttänyt aivan samoja sanoja minun kertoessa ensimmäisen kerran Stylesista. Puskin kuitenkin vanhat muistot pois ja keskityin nykyhetkeen.
"En taho kertoo sulle sitä" Harry sanoi huokaisten. "Sä et enää ikinä haluu nähä mua sen jälkeen"
"Jos mä lupaan, et haluun" kysyin uteliaana. Harry pyöritti päätään ja huokaisi.
"Sä lupaat. Et huuda, äläkä suutu mulle. Tai suutu vaan ja lyö oikeen kovaa. Mä ansaitsen sen" Harry sanoi naurahtaen ankeasti lopuksi.
"Aha. No mitä? Kerro jo" painostin. Harry käänsi katseensa pois minusta ja laski teekuppinsa pöydälle. Hän katsoi olohuoneen lattiaa ja käsiään.
"Älä jätä mua" Harry nyyhkäisi. "Niin ku Louis teki" hän kuiskasi.
"Harry, mitä nyt on tapahtunu? Ja kuka on Louis?" Kysyin kummissani. Harry pärisytti huuliaan ja löi itseään reidelle.
"Vitut tää on niin..." Harry sähisi ja kirosi hiljaa itsekseen.
"Nonni. Lopeta nyt se kiroaminen ja kerro, kuka hitto on Louis ja miten sä nyt tälläseks oot muuttunu?!" Tuhahdin ja nousin vaistomaisesti ylös seisomaan. Harry ponkaisi pystyyn perässäni. Kun hän avasi suunsa, puhumisesta ei tullut loppua.
"Mulla ei ollu rahaa, joten mun piti muuttaa vuokralle jonkun toisen kanssa samaan asuntoon. Louis Tomlinson sattus olemaan niin mukava ja vitsikäs kämppis, etten voinut itselleni mitään. Amy, Louis oli... Se vaan sai mut... Se sai mut rakastumaan. Ja hitto, nyt Louis jätti mut. Tai oikeastaan mä jätin sen. Voi helkkari, mä tiiä mitä mun pitää tehä!" Harry ärähti ja jännitti nyrkkinsä vihasta.
"Siis mitä?" ihmettelin hiljaa. "Siis Louis oli sun kämppis ja poikakaver... Ooks sä Harry h-ho-hom-"
"Joo oon mä! No osaltaan, kyl sä tiiät!" Tuo huudahti.
"Rauhotu nyt vähä, Styles!" Kivahdin ja tuijotin tuimasti toista. Harryn silmät olivat tummuneet vihasta, surusta ja mistä muustakaan... Yhtäkkiä Harry ryntäsi ulos huoneesta ja tunki kenkänsä jalkaansa. Seurasin häntä ja yritin pysäyttää toista.
"Minne oot menossa?!" Huusin, toisesta oli tullut kuuro.
"Anteeks, Amy. Mun on rikottava mun lupaus" Harry kuiskasi ja juoksi sitten pois talosta.

Minä en jäänyt odottelemaan, vaan panin vauhtia toimiini ja heitin takkin nopeasti ympärilleni. Se oli Harryn takki. Juoksin ulos ja lukitsin oven. Juoksin pihalle ruskea pitkä Harryn nahkatakki heiluen takanani. Heilutin taksille ja hyppäsin kiireesti kyytiin.
"Seuraa tota autoa" käskin sihisten ja osoitin Harryn mustaa kaaraa.

"Se tekisi 4-" kuski aloitti, mutta läppäsin viiden kympin hänelle.
"Pidä loput" kuiskasin ja hyppäsin ulos autosta. Näin Harryn auton pimeässä heikosti, mutta se oli pysähtynyt rakennuksen eteen. En nähnyt ihmisiä, enkä ollut ikinä käynyt täällä. Huomasin vilaukselta, kun suuren rakennuksen ovi pamahti kiinni ja lähdin juoksuun. Takkin helma heilui takanani, kun juoksin rappuset ylös ovelle. Se aukesi vetäisemällä tarpeeksi lujaa ja astuin pimeään saliin. Se oli pikemminkin joku halli. Hiivin hitaasti eteen päin pimeässä hallissa, jossa haisi lievästi hiki. Arvelin, ettei täällä sittenkään ollut ketään. Yhtäkkiä johonkin syttyi valot ja säikähdin. Katsoin ympärilleni ja huomasin kauempana loistavan valoa. Kävelin sinne päin, kun aloin kuulla ääniä. Kuin joku... Hyppisi, juoksisi paikoillaan tai löisi jotain pehmeää. Kävelin eteen päin vetäen Harryn takkia paremmin. Se liukui pois pieniltä hartioiltani ja helma melkein laahasi maata. Näytin varmaan maailman luokan salapoliisilta. Kävelin eteen päin, kunnes valot olivat lähelläni. Ne valaisivat suurta kehää. Nyrkkeilykehää. Sen keskellä oli musta, kettingeillä kaukaa katosta roikkuva nyrkkeilysäkki. Nyrkkeilijä löi tasaisesti säkkiin oransseilla hanskoillaan. Nyrkkeilyhanskat osuivat kerta toisensa jälkeen säkkiin, aiheuttaen samanlaisen tömähdyksen. Kerta toisensa jälkeen. Nyrkkeilijällä oli mustat shortsit ja hänen tumman harmaa toppi alkoi kastua hiestä. Jäin katsomaan tapahtumaan varjoon. Kehän ympärillä oli siniset pehmeät 'aidat' ja pystyin kuvittelemaan hurraavaa yleisöä kehää kiertävään katsomoon. Isku toisensa jälkeen. Puhallus ulos ja sisään. Lyönti vasemmalla ja oikealla. Seisoin pimeässä, mutta näin estotta kehän. Kymmenien voittojen kehän. Satojen häviöiden kehään. Tuhansien tunteiden ja sanojen värittämään areenaan, jossa nyt tuo itseensä pettynyt poika hakkasi säkkiä monien vuosien jälkeen.

Katsoin Harryä lumoutuneena. Hän oli kuin eri ihminen kehässä. Hänen silmissään leiskui ja lihakset jännittyneenä hän hakkasi säkkiä väsymättä. Hiki oli kastellut hänen paitansa edestä ja selästa, mutta silti hän ei lopettanut. Välillä lyönnit hidastuivat, mutta sitten taas jostain hän löysi uutta puhtia. Lähdin kävelemään hitaasti eteen päin takki takana heiluen. Kenkieni kopse kovalla lattialla hiipui korkean hallin ilmaan. Astelin pikku hiljaa kohti Harryä. Vielä kerran hän kiihdytti ja löi säkkiä kuvitellen sen olevan suurin vihamiehensä. Sitten hän astui kauemmas ja hengitti syvään. Pidätin hengitystäni, kun astuin ensimmäiselle portaalle, kohti korotettua kehää. Sitten Harry huomasi minut.
"Suu kiinni Styles" sähähdin, kuin äkäinen käärme, kun toinen avasi suunsa valmiiksi puhuakseen. Pidin käsiäni takin taskussa, kun astelin kehään, kuin mikäkin supermalli. Sitten pysähdyin. Harryn silmät hohtivat tummina, niistä paistoi puhdas raivo. Huomasin Harryn jännittävän kätensä ja syöksyi sitten taas nyrkkeilysäkin kimppuun, vain metrin etäisyydeltä minusta. Annoin nuorukaisen purkaa vihansa siihen, kunnes hän väsyi ja valui hitaasti istumaan maahan vesipullonsa viereen. Hän joi kaiken veden kerralla ja heitti loput päällensä.

"Mitä sä täällä teet?" Hän kysyi hieman äkäisenä katsomatta minuun.
"Sitä sä saat kysyä itteltäs" sanoin matalasti. "Miks tulit tänne? Taas, vaikka olit luvannu, ettet enää nyrkkeile?" kysyin uudestaan.
"Rikoin lupaukseni näköjään" hän murahti. Harry hengitti raskaasti ja hiki valui hänen kehoaan pitkin. En voinut myöntää itselleni, että hän näytti taivaallisen seksikkäältä.
"Näköjään" toistin nopeasti.
"Miks sä et edes olis saanu nyrkkeillä?" kysymys oli alusta lähtien jäänyt mietityttämään minua.
"Sen jälkeen, ku hakkasin ne veljekset, en oo halunnu edes koskee nyrkkeilyhanskoihi..." Tuo sanoi nopeasti. Sitten olimme molemmat hiljaa odottaen, että toinen sanoisi jotain.
"Nyt sä puhut mulle, Harry Styles. Äläkä kysy mistä" kiristin tunnelmaa entisestään ja lukitsin katseeni häneen. Miehen suusta pääsi huokaus.
"Louis oli mun pitkäaikainen poikaystävä. Me pidettiin se salassa kaikki ne vuodet, mut nyt se on loppu. Mä en oo ikinä osannu tehä mitään oikein. Sit tapasin sut ja... Jäin suhun koukkuun. Tunsin koko ajan tunteita sua kohtaan, vaikka rakastinki Louista ja sulle olin pikemminki joku pedofiili ja sit tuli se Trevorin juttuki ja... Kaikki on ihan päin helvettiä" tuo kertoi. "Ja koko ajan Lou ties meistä ja vaan teeskenteli tietämätöntä. En halunnu satuttaa sua, halusin sun parasta. Sun ja Louisin. Mä oon idiootti, tiedän" Harry puhui keskeyttämättä.
"Louis siis tosiaan on -sori oli- sun poikaystävä!" tiuskaisin ja tunsin sisälläni virtaavan jotain.
"No näin oli! Ja ei siinä muuten mitään, mut se ties koko ajan, et olin sun kanssa. Ja Lou näki meijät eilen, siellä joella, k-ku m-me..." hitaasti Harryn ääni alkoi hiipumaan ja tuo vajosi yhä alemmas. En mennyt lohduttamaan häntä.
"Miks teit niin?" kuulustelin tuntien itseni lakimieheksi.
"Turha kysyä. Tehty mikä tehty"
"Kadutko sitä?"
"Niin mitä?"
"Et tapasit mut" sanoessani sen, Harry hiljeni. Hän käänsi katseensa minuun.
"En. Amy, se on parasta, mitä mulle on tapahtunu monen vuoden jälkeen"
"Rakastatko Louista?" ääneni muuttui koko ajan lempeämmäksi.
"Vieläkin" Harry myönsi. "Mut sä... Sä oot mulle tärkeempi" kiharapää lisäsi kiireesti.
"Ja mitä mun pitäis nyt tehä?" kysyin melkein purskahtaen itkuun. Toinen ei vastannut minulle.
"Tule tänne ja sano, et mä oon idiootti" hän huokaisi ja viittoi minut luokseen. Sekunnin epäröinnin jälkeen kävelin pojan eteen ja sanoin:
"Harry. Se ei ehkä ollu sun elämäs viisain teko, seurustella yhen pojan kanssa ja vietellä samaan aikaan toista tyttöä, mut kaikki tekee virheitä. Mä en ehkä pysty antaa sulle anteeksi tänään tai huomenna, enkä ehkä ensi kuussa, mutta ehkä joskus. Jonain kauniina päivänä, jos sä sitä haluat" totesin ja kumarruin sitten alas.
"Amy..." Harry sanoi hiljaa ja repi hanskoja pois käsistään. Hän heitti ne pois ja nousi parempaan asentoon.
"Mä todellaki toivon, et pystyt luottaa muhun vielä joskus" Tuo sanoi, ennen kuin syöksyi halaamaan minua. Meinasin kaatua tuo voimasta, mutta kun sain pidettyä tasapainoni, halasin tuota takaisin. Hän haisi hielle, mutta vähät minä välitin. Sitten hän irrottautui ja katsoi minua.
"Sun pitäis käyttää mun vaatteita useemminki. Näytät ihan sairaan hyvältä" Harry sanoi virnistyksen kohotessa kasvoilleen ja vinkkasi silmäänsä.

Istuimme vierekkäin kehässä ja annoin katseeni kiertää ympäristössä. Neljä spottivaloa valaisi kehää, jossa keikkui yksinäinen nyrkkeilysäkki. Käänsin katseeni hanskoja näpertävään Harryyn.
"Sun pitää joskus opettaa mua nyrkkeilemään" Totesin saaden tuon kummastumaan. "Ihan totta"
"No vaikka heti" Harry sanoi innoissaan ja hypähti ylös maasta. Nousin hitaammin ja Harry heitti isot nyrkkeilyhanskat minulle. Tungin ne käteeni, vaikka ne olivat ällöttävän märät sisältä.
"No niin..." Harry sanoi ja jopa virnisti. Tavallinen Harry oli tulossa pikku hiljaa takaisin.
"Asetu tähän näin ja laita jalat tolleen erilleen" Harry ohjeisti ja asetteli jalkojani hyvin. "Sitten toinen käsi vähän eteen ja toinen on takana päin..." Tuo kosketti käsiäni. Käänsin pääni ylös, juuri kun Harry vilkaisi kasvoihini. Katseemme kohtasivat liiankin pitkäksi aikaa, ja tunsin sisälläni pyörähtävän. Yskäisin käheästi ja käännyin taas pois päin.
"Ja sit lyön tasaisesti tohon säkkiin" Harry jatkoi. Hyppelin hieman paikoillani saadakseni oikean tuntuman, mutta minusta se näytti tyhmältä. Ja Harryn tuijotus häiritsi minua.
"Älä kato mua" Naurahdin ja näin sivusilmällä tuon kääntyvän ympäri. Jännitin lihakseni ja löin säkkiä.
"Aika surkeeta" Harry nauroi takanani. Käännyin hetkeksi katsomaan toista. "Sun pitää kuvitella et se on sun vihollinen" Hän ohjeisti. Mieleeni tuli viipymättä kuva Cathystä. Kuvittelin hänen naamansa siihen ja pidätin hengitystäni. Sitten aloin lyömään ensin hitaasti säkkiin. Hoin mielessäni vanhan ystäväni nimeä, ja lyönnit alkoivat sujua koko ajan paremmin. Pidin pienen tauon ja kuulin Harryn kehuvan minua. Sitten syöksyin taas säkin kimpuun ja hakkasin sitä kuin viimeistä päivää. Kenkäni hiersi, ja paitani tuntui kuumalta, mutten voinut lopettaa. En vain voinut. Nyrkkeily vei kaiken mukanaan. Isku, isku, isku, isku... Tahti koveni koko ajan. Harryn ääni jäi taustalle, ja hengitykseni kiivastui. Samalla kuvittelin Louista. Jos Harry ei olisi ikinä tavannut häntä, kaikki voisivat olla paljon paremmin. Okei, tuo oli itsekästä. Sitten kuvittelin säkin kylkeen oman naamani ja aloin hakata sitä raivolla.
"Amy, voit jo lopettaa" kuulin kauaisen Harryn äänen. "Sä tuuperrut kohta" Ja pah! Minä löin säkkiä, kuin hullu hevonen. Jatkoin ja jatkoin samalla tahdilla.


"Amy!" Harry murahti ja samassa tapahtui jotain. Kompastuin omiin jalkoihini ja lensin lattialle. Vaikka se näytti pehmeälle, se tuntui asvaltilta. Iskeydyin maahan suoraan vatsalleni ja ilmat lensivät pihalle. Haukoin henkeäni puristaen silmiäni kiinni. Tunsin sydämmeni lyövän kiivaasti. Hengitys lähti hitaasti kulkemaan, mutten pystynyt nousemaan maasta. Ennen kuin joku käänsi minut ja nosti syliinsä. Harry istui maassa ja veti hanskat pois käsistäni. Olisin halunnut puhua, mutta hengittäminenkin oli jo liian kivuliasta.
"Amy? Kaikki okei?" Harry kysyi hätääntyneenä. Kohotin toista suupieleäni hänelle tuskaisesti ja tunsin hänen helpotuksen huokaisun. Hengitykseni tasaantui ja avasin silmäni. Huomasin kasvoni olevan kosteat ja katsoin Harryn vihreisiin silmiin.
"Ei ehkä ihan huippusuoritus" sanoin ja tunsin toisen nauravan.
"No voi olla, ettet ihan olympialaisiin pääse tolla" hän nauroi ja silitti hiuksiani.
"Nyt mä tiedän sentään, mikä tossa viehättää" myönsin ja koitin nousta istumaan.
"Sitä ei vaan voi lopettaa..." Harry sanoi minun nojatessa häneen. Olimme hetken hiljaa, kunnes aloin nauraa.
"Oon mä kyllä ihan super. Kompastua nyt omiin jalkoihin" naurahdin.
"No ei se niin paha ollu. Mä putosin kerran täältä alas" Harry kertoi ja näytti kehän reunaa, josta oli muutaman metrin pudotus maahan. Nauroin hänelle, ennen kuin nousin ylös ja pudistin vaatteitani.
"Ehkä me nyt mennään kotiin nukkumaa" mutisin miettiessäni, mitä kello voisi olla. Kuusi, seitsemän, kahdeksan...
"Louis heitti mut ulos meijän asunnosta" Harry tunnusti ilman harkintaa. Leukani loksahti alas.
"Mitäh?" henkäisin.
"Tuu meille" "Mä meen johonki hotelliin" sanoimme peräkkäin. Kummastuneet katseemme kohtasivat, mutta käännyimme nopeasti pois.
"Voit nukkua mun sängyssä" mumisin katsellen maahan, mutta sain nopeasti vastaväitteen.
"Mä en tarvii mitään armopaloja. Keksin kyllä iteki, mihin meen" Harry murisi hieman vihaisena ja nappasi sitten nyrkkeilyhanskat käteensä. Seurasin häntä perässä kantaen tuon takkia kädessäni. Seurasin tuota pimeässä ja saavutimme pian hallin oven. Harry sammutti valot ja avasi sitten oven.
"Nähään joskus" Harry mutisi ja oli lähdössä.
"Ota takkis. Hyvää yötä" sanoin, ja hetken epäröinnin jälkeen laskin pienen pusun kiharapään poskelle. Harry oli hiljaa ja lähti sitten autonsa luokse.

Awws... <3

Vähä vanha kuva, mut tossa se takki :):)

*****

Joo nyt vähän pidempi luku, toivottavasti tykkäsitte! :)
Ja tää oli muuten mun 200 teksti!! Jee! En olis kyllä ihan heti uskonu pääseväni näin pitkälle :DD