"Zayn, mun on parasta mennä" sanoin hiljaa katsoen maahan. "Kukaan ei tarvitse mua" sanoin yhden 100% tosiasian. Kukaan ei tarvitse minua. Ei vanhemmat, kaverit, veli, poikaystävä, jota minulla ei ole enää.
"Jess, eikö me voida olla edes ystäviä?" Zayn kysyi. Katsoin heidän käsiään, jotka oli liitetty yhteen. Pudistin päätäni. Lähdin kävelemään pois kauppakeskuksesta. Ulkona Zayn juoksi perääni ja sanoi:
"Mä oon pahoillani tästä kaikesta sotkusta. Mun olisi heti alussa pitänyt tehdä jotain toisin, kuin ihastuttaa itteni suhun turhaan" hän sanoi.
"No se on nyt historiaa, moikka" huikkasin tavallisen pirteän "moikka" ja lähdin pois. Ilman päämäärä. Tahdoin vain pois tästä kaikesta hullunmyllystä. Kävelin pitkän matkan ja saavuin Lontoon suurimmalle sillalle. Nojasin sen kaiteeseen. Alhaalla vesi ei ollut jäässä, mutta sen päällä oli pieni kerros jäähilettä. Lumihiutaleita alkoi sataa. Katulamppu syttyi vieressäni päälle, en huomannutkaan, että oli tullut pimeä. Kylmä tuuli puhalsi ohitseni ja kiedoin takkiani tiukemmin ylleni. Painoin piponi päähän ja otin taskusta lapaset. Katsoin kauas horisonttiin. Tuuli heitti hiukseni olkapäideni taakse. En nähnyt yhtään ihmistä. Olin aivan yksin.
Se klassinen lause: kaikki oli päin peetä. Miten saisin kaiken palaamaan ennalleen? Kaiken niin, kuin asiat olivat ennen. Silloin, kun vanhempani välittivät minusta ja isoveljestäni. Kun rakensimme Jamien kanssa hiekkalinnoja lomamatkalla Kreikassa. Söimme hyvää ruokaa yhdessä koko perheen kanssa. Kun minulla oli huolena vain se, että Jamie ei söisi minun karkkejani.
Nyt minun pitää huolehtia monesta jutusta. Ensinnäkin minulla ei ole paljoa rahaa, ja asuntokin on huonossa kunnossa. Kirjoituspöydällä on vino pino laskuja maksamatta. Voi kumpa voisin lentää jonnekin kauas pois ja aloittaa kaiken alusta.
Aivoissani välähti. Pitkästä aikaa sain mahtavan idean. Minä muutan! Jonnekin, jossa kukaan ei tunne minua ja saisin aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä. Jopa toiseen maahan. Keksin nopeasti maan, jonne muuttaminen oli aina ollut suuri unelmani. Irlanti.
Mutta seuraava este hyppäsi jälleen eteeni. Rahapula. Mistä vetäisin rahat uuteen asuntoon? Tavaroiden kuljetuskin toiseen maahan maksoi maltaita. Tällä kertaa en antanut asian lannistaa minua, vaan mietin positiivisesti, joka oli minulle uutta. Myyn vanhan asuntoni, otan pankista lainaa ja menen töihin. Yksinkertaista. Siinä menisi kyllä kauan.
Yksinäinen kyynel valui silmäkulmastani poskea pitkin leualle. Siitä se putosi alas ja lähti pitkälle matkalle alas kohti jokea. Siltä meni tovi, ennen kuin se kosketti veden pintaa. Niin kauan minultakin meni unelmani löytämiseen. Niin kauan minulta menee sen toteuttamiseen. Niin kauan minulta menee kaiken entisen taakse jättäminen. Sitten saan alkaa elää oikeaa elämääni.
-----
Sori lyhyydestä, mut en oikeen keksinyt mitään hyvää loppuu tälle stoorille :):). Saatan joskus jatkaa tätä tarinas tulevaisuudessa, mut en tie.
Alotan luultavasti uuden Harry-ficcin sit jossain vaiheessa. Millaisen teen?
-Maija :D
tee seuraavaks dark ��
VastaaPoistaokei... voin yrittää :):)
PoistaJatkaa nopee tää oon iihaaanaaa :):):):):):):) xxxxxxx xoxoxox
VastaaPoista