"Huomenta muru" hän sanoi lempeästi.
"Huomenta" sanoin vieläkin hymyillen. Auringon säteet sokaisivat minut ja rutistin silmäni uudestaan kiinni. Kuulin Harryn makean haukotuksen.
"Nukuitko hyvin?" Hän kysyi ja pussaili poskeani.
"No ihan ok. Entäs sinä?"
"En nukkunut melkein yhtään" Harry sanoi. Nousin kyynerpäitteni varaan ja katsoin Harryä silmiin. Olimme molemmat hiljaa. Kumpikaan ei keksinyt mitään sanottavaa.
"Miksi et?" Kysyin.
"En vain saanut unta ja miettin kaikenlaista" Harry sanoi ja silitti hiuksiani. Harry painoi päänsä kaulalleni ja suuteli sitä.
"Harryy..." Sanoin, kun tuo ei lopettanut lainkaan. "Ei nyt" sanoin naurahtaen, kun hän kutitti kielellään niskaani.
"Miksi ei?" Hän mumisi kaulaani vasten.
"Ainakin siksi, että mulla on nälkä" sanoin ja yritin nousta ylös. Todellakin vain yritin.
"Älä mee" Harry sanoi surullisen kuuloisena. Jäin makaamaan Harryn viereen. Siinä oli oikeastaan mukavan lämmintä ja Harrykin oli tyytyväinen. Harry taisi vihdoin nukahtaa, joten en viitsinyt lähteä. Olisin kuitenkin herättänyt hänet, kun nousisin tästä. Katselin ulos ikkunasta. Myrskyn tuhoja näkyi aika paljon. Puita oli kaatunut tielle ja jokin auto oli lytyssä sen alla. Pomppasin pystyyn, kun huomasin sen olevan Harryn auto.
"Mitä nyt?" Harry kysyi ja heräsi. Hupsista.
"Harry! Sun autos on ton puun alla" huudahdin. Harry nousi istumaan ja nojasi sängyn päätyyn. Hänen silmänsä suurenivat, eikä hän uskonut tätä.
"Perhana" Harry kirosi. "Toi kesti vain puoli vuotta" Harry käänsi katseensa minuun. Yritin pidätellä naurua.
"Ja mitä sää naurat?" Harry kysyi huvittuneen kuuloisena. Purskahdin nauramaan.
"En mitään. Sä vaan olet niin söpö" sanoin ja nojauduin suutelemaan Harryä.
"Pitää varmaan pyytää iskältä rahaa uuteen autoon" Harry naurahti. Tuntui oudolta ajatella, että Harrylläkin oli iskä. Omat vanhempani asuivat jossain pienessä mökissä Skotlannissa.
"Missä sun vanhemmat asuu?" Kysyin.
"No tällä hetkellä ne lomailee Floridassa" Harry vastasi.
"Varmaan rikkaita?"
"Todellakin"
Noin tunnin päästä:
"Harry, ajatteliks sä jäädä tänne makoilemaan koko päiväksi?" Nauroin. Kello näytti puolta yhtä, eikä Harry ollut suonut ajatustakaan noustakseen ylös.
"Joo, täällä on mukava makoilla ja jutella sun kanssa" Harry vastasi ja jatkoi kutittamistaan.
"Harry usko jo, mä en tykkää tostaa!" Huusin ja kiemurtelin sängyllä. Viimeisen puolen tunnin aikana Harry oli kutittanut minua joka puolelta. Syöksyin suutelemaan häntä, sillä hän ei muuten lopettanut.
"Miksi sä et lopeta, vaikka mä käsken" kysyin esittäen kiukkuista.
"Koska sun naurusi on musiikkia korvilleni" Harry sanoi ja suuteli minua uudestaan.
"Saathan sä mut muutenki nauramaan" sanoin suudelmien välistä.
"Kuten miten?" Harry kysyi. Hänen puhuessaan, huulemme sipaisivat toisiaan.
"Ainakin sillä, että sä nouset nyt ylös" sanoin ja pomppasin seisomaan. Sitä minun ei kyllä olisi pitänyt tehdä. Päässäni alkoi huimaamaan ja painoin silmäni nopeasti kiinni. Yritin saada seinästä tukea, mutten löytänyt seinää. Putosin mustaan aukkoon ja silmissäni pimeni.
Harry:
Sidney pomppasi seisomaan. Yhtäkkiä hän alkoi huojua, painoi silmänsä kiinni ja yritti huitoa käsillään. Hän ilmeisesti yritti saada tukea seinästä. Nousin seisomaan ja kävelin nopeasti hänen luokseen. Sidney horjahti taakse päin. Sain hänet juuri ja juuri kiinni, ennen kuin hän kaatui maahan.
"Sidney!" Huusin häntä. Laskin hänet sängylle makaamaan ja ravistin häntä. Sidney tuntui löysältä eikä herännyt. Hain nopeasti puhelimen yöpöydältä ja soitin sairaalaan. Puhelu ei kuitenkaan yhdistänyt, sillä puhelinlinjat olivat poikki myrskyn takia. Kirosin ja heitin puhelimen takaisin pöydälle. Laitoin Sidney pään tyynylle ja käänsin hänet makaamaan selälleni. Siinä oli kaikki ensiapu taitoni, jotka tiesin kun joku pyörtyi.
Sidney ei ollut vieläkään herännyt. Kiersin huonetta turhautuneena ympäri. Miksi hän pyörtyi? Ehkä hän oli heikkona, koska ei ollut syönyt mitään. Ja se kyllä olisi minun vika, sillä en päästänyt häntä syömään aamulla. Vilkaisin kelloa, joka näytti kolmea. Nappasin tyynyn tuolilta ja viskasin sen seinääpäin. Harry, sä olet idiootti! Miksi et antanut hänen mennä syömään? Jos hän nyt ei herää, saat kyllä kuulla kunniasi! Raivosin itselleni. Yritin taas soittaa sairaalaan, mutten onnistunut. Kuulin heikon aivastuksen ja hyppäsin melkein kattoon. Ryntäsin Sidneyn luokse ja huomasin hänen heränneen.
Sidney:
Heräsin aivastuksen tunteeseen. Nenäni kutitti ja aivastin. Kuulin askelia ja näin kiharapäisen hahmon pian vierelläni.
"Sidney!?" Hahmo kysyi nimeäni.
"Harry?" Ihmettelin.
"Voi Sidney! Ootko sä kunnossa? Anna anteeksi mun olis pitänyt päästää sut syömään ja nyt en saanut sairaalaan yhteyttä kun-" Harry hätäili.
"Shh!" Käskin häntä. Päätäni särki ja join pienen tilkan vesilasissa, joka oli yöpöydällä.
"Mitä kello on?" Kysyin.
"Vähän yli kolme" Harry sanoi ja oli tullut viereeni istumaan.
"Kolme!" Huudahdin ja pomppasin istumaan. Harry painoi minut takaisin makuulle.
"Rauhoitu" Harry käski. "Mitä sulle tapahtui?" Harry kysyi.
"En tiedä. Nousin kai liian äkkiä ylös, kun en ole syönyt pitkään aikaan mitään" sanoin.
"Anteeksi. Mun olisi pitänyt antaa sun mennä syömään aamulla" Harry pahoitteli.
"Ei se mitään. Ei tää ollut eka kerta" sanoi huokaisten.
"Onko sulle käynyt ennenkin näin?" Harry kysyi silittäen käsivarttani.
"Joo. Silloin kyllä kukaan ei ollut pelastamassa mua, niin kun sä nyt. Kaaduin maahan ja sain aivotärähdyksen. Silloin makasin tajuttomana muutaman päivän" sanoin. Harry pussasi minua nopeasti huulille ja sanoi:
"Tästä lähtien annan sun aina mennä syömään" Harry sanoi. Hymyilin hänelle ja suutelin häntä.
"Joten saanko nyt mennä syömään?" Kysyin.
"Et. Mä tuon sulle" Harry sanoi ja nousi sängyltäni.
"Annan sun aina mennä syömään..." Matkin Harryä ja virnistin tuolle, kun hän lähti keittiöön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Ne saa mut aina hymyilemään :)