The sun will be rising back home ~ 17

Seuraavat kolme kuukautta olivat ikimuistoisia. En tulisi ikinä unohtamaan niitä.

Sain tavata muut bändin jäsenet vasta poikien studiolla Lontoossa. He olisivat kuulemma herättäneet liikaa huomiota, jos olisivat tulleet kaikki lentokentälle meitä kolmea vastaan. Niall piteli minut koko ajan kädestä, kun seilasimme pitkin kiireisiä katuja ja ahtaita metrokäytäviä. Olisin ollut hukassa ilman häntä jo lentoaseman ulkopuolella. Ihmisiä oli hämmästyttävän paljon. Ja heitä oli kaikenlaisia. Näkyi tummaihoisia, afrikkalaisia pitkissä värikkäissä leningeissään, aasialaisia, intialaisia ja muslimeja pitkissä hameissaan. Kadulla istui kerjäämässä lapsiperheitä, katusoittajia ja myyjiä. Päässäni pyöri, kun vihdoin Niall ilmoitti heidän autonkuljettajan saapuvan edestä päin. Istuimme tummaan autoon ja se tööttäili pois Lontoon ydinkeskustasta.

Poikien tapaaminen jännitti minua kaikin tavoin. Mitä he tuumaisivat pienestä maalaistytöstä Australian maatilojen perukoilta, joka esittäytyisi Niallin tyttöystäväksi? Päästin irti irlantilaisen kädestä, kun tuo avasi oven studioon. Ilmassa leijui tunkkainen partavesien, hien ja ruuan haju.
"Yh! Etteks te tuuleta täällä lainkaan?" puuskahdin Niallille pitäen nenästäni kiinni. Yhtäkkiä kuulin vapautunutta naurua huoneesta. Käännyin katsomaan paremmin saliin, jossa ruskeatukkainen tatuoitu miehenalku naureskeli minulle. Huomioni kiinnittyi lattialla vilistäviin johtoihin, kaikkiin sähkövempaisiin ja muutamiin nahkasohviin, joissa retkotti toinen ruskeatukkainen kaveri. Vilkaisin nopeasti Nialliin, joka heitti läpyt poikien kanssa. Zayn pyyhälsi toisesta ovesta huoneeseen vino pino papereita hyppysissään.
"Louis! Etkö sä oikeesti osaa pitää mitään järjestyksessä?" nuorukainen tiuskahti ja kääntyi katsomaan minuun. "Ai tekin tulitte jo" hän tokaisi. Pidemmillä hiuksilla varustettu poika nousi puhelimensa äärestä ja nappasi puolet pinosta pöydälle.
"Näähän kaikki on ihan järjestyksessä" hän selitti ja alkoi selata papereita Zaynin kurkkiessa kaverin olan takaata. "Kato: Midnight Memories, sun ja Liamin stemmat, Alive, mun ja Liamin stemmat ja Niallin kitara..."
"Hei kaverit, jo riitti!" joku parrakas mies huusi tullessaan huoneeseen. Zayn ja Louis -ilmeisesti- alkoivat keskustella biiseistä kiivaasti. Samassa tilaan alkoi kerääntyä kaikenlaista väkeä, ja minä hivuttauduin seinustalle. Istuin sohvalle arasti ja katsoin muiden touhuja.

Pojat hyppelivät sinne tänne hakiessaan nuottejaan lattioilta ja hyllyiltä.
"Missä hitossa se Styles taas kuhnii?!" joku mies huusi. Poikien katseet olivat kyllästyneitä, kun mies huitoi käsillään sinne tänne. Liamiksi esittäytynyt suuri sydämminen nuorukainen lupasi mennä soittamaan Harrylle. Zayn ja Louis kinastelivat oktaaveista ja koittivat päästä yhteisymmärrykseen kappaleen kulusta. Niall hivuttautui kitaransa turvin luokseni sohvalle ja istahti viereeni.
"Onko tää aina tällaista?" kysyin hieman huvittuneenakin. Irlantilainen näppäili sattuman varaisia sointuja kitaralla ja nyökkäsi.
"Kuta kuinkin" tuo hymähti. Olin kysymässä häneltä jotain, mutta samassa pääovesta pyyhälsi sisään pitkä hoikka komistus. Nuorukainen omisti pitkän takin, mustat rikkinäiset pillifarkut, nahkakengät, ja kiharat hiukset pään päällä. Tuo kääntyi katsomaan minua.
"Sä oot varmaan se kuuluisa Australialainen?" hän kysyi matalalla äänellään. Nousin ylös ja esittelin itseni.
"Joo, Aurora. Ja sä oot luultavimmin Harry?" kysyin ja katsoin häntä vihreisiin silmiin.
"Niin" Harry vastasi nopeasti, ennen kuin heitti takkinsa sohvalle. Sitten hän kääntyi katsomaan Nialliin ja kuiskasi: "Eihän noi tapa mua nyt? Mulla vaan oli yks tärkee juttu kesken..." Niall pudisteli päätään nauraen selvästi tottuneesti ystävänsä myöhästelyyn. Irlantilainen nousi sohvalta, antoi minulle nopean pusun poskelle ja jolkotti sitten muiden poikien kanssa pieneen koppiin. Heille annettiin kuulokkeet, mikit ja jokaisella oli omat nuotit. Jäin kuuntelemaan heidän lauluaan lumoutuneena koko illaksi.


"Mmm... Ei nousta vielä" Niall mumisi korvani juuressa.
"Miten sä ikinä pääset sängystä ylös?" Huokaisin kyllästyneenä ja vedin tuon peiton lattialle.
"Älä vie mun peittoa..." irlantilainen jatkoi mutinaansa. Pyöräytin silmiäni ja tallustin sitten alakertaan. Niallin talo oli siisti. Se oli järkyttävän suuri ja hieno. Siellä kävi joka viikko siivooja ja se teki kaikki laikaiset työt. Minä menin eteisen kautta keittiöön vilkaisten samalla itseäni peilistä. Minulla oli päälläni uusi valkoinen paitani, vaaleat shortsit ja koru kaulassa. Aloin tekemään aamiaista irlantilaiselle. Paistoin kanan munaa, pilkoin hedelmiä ja tein kaksi voileipää suursyömärille. Asetin yhden vaalean punaisen kukkasen pöydälle ja huomasin hymyileväni itsekseni. Pyörähdin ympäri ja hyppelin portaat ylös Niallin huoneeseen. Tuo oli vallannut koko parisängyn ja nukkui taas sikeästi.
"Niall Horan!! Nyt ylös sängystä tai mä lähen!!" Huusin irlantilasen korvaan. Hän nousi kyynerpäidensä varaan ja skannasi minua unisilla silmillään.
"Mut jos sä lähdet niin kukaan ei oo käskemässä mua sängystä ylös" Niall mumisi peiton alta tyytyväisenä. Lähdin huoneesta vähin äänin, mutta jäin odottamaan oven ulkopuolelle. Hetken oli hiljaista, kunnes kuulin jonkun kömpivän ylös sängystä. Askeleet lähestyivät ovea ja se aukesi narahtaen.
"Mä tiedän kyllä toisenkin keinon, millä mut saa ylös..." Niall sanoi painautuen minua vasten. Hän Laski kätensä kyljelleni ja suuteli minua huulille. Kylmät väreet kulkivat selässäni ja käteni hapuilivat pojan niskahiuksia. Niall painoi minua seinää vasten ja syvesi suudelmaa. Samassa irrottauduin hänestä ja vedin hänet kädestä portaisiin.
"Kyllä olikin hyvä keino" sanoin nauraen, kun talutin toista portaat alas. Hän seurasi kiltisti perässäni ja sain ylimääräisen suukon, kun olin tehnyt hänelle aamupalaa.

Muutaman päivän päästä poikien kiertue alkoi. Se olisi kuulemma vähän rankkaa, mutta hauskaa siitä tulisi. Niall oli kaikkista innoissaan, Louis suri tyttöystävänsä jättämistä yksin, Liam manaili tekemättömistä asioista ja Zayn ja Harry suunnittelivat, mihin klubille menisivät ensimmäiseksi.

Istuimme kymmenen hengen taksissa matkalla lentokentältä hotellillemme. Ilta oli pimennyt jo tunteja sitten ja tuijottelin suurkaupungin valoja.
"Miltä tuntuu olla toisella puolella maapalloa? Etelä-Carolinassa asti?" Liam kyseli minulta. Muut olivat syventyneet kännyköidensä saloihin.
"Jotenki haikeelta, mut silti mahtavalta" sanoin täpinöissäni. Tumma taksi ajoi yön läpi hotelliamme kohti. Juttelimme Liamin kanssa hiljaa, välillä minun lumoutuneena maisemiin.

Jättimäinen hotelli oli aivan aaltoilevan meren rannassa. Jo pihalta oli hienot näkymät kaupunkiin. Olimme tulleet Charlotteen, Pohjois-Carolinan suurimpaan kaupunkiin. Tämä kaupunki ei nuku koskaan; kello näytti puoltayötä, mutta kaupungissa kävi vilske, kuin muurahaispesässä.
"Kuinka monta ihmistä täällä oikein asuu?" kysyin vieressä seisovalta Niallilta, joka veti matkalaukkujamme autosta.
"Noin 8 miljoonaa" hän vastasi ohimennen. Hämmästyin väkilukua, mutta olin jo saanut kuulla, että New Yorkissa, jossa pojat vetäisivät komean keikan, asusteli huimat 19 miljoonaa asukasta. En malttanut pääsyä sinne, vaikka eksyisinkin varmaan heti ensimmäisessä kymmenessä minuutissa ihmisjoukkoon.
"Aurora! Ihailetko sä sitä kaupunkia vielä kauankin, vai ootko tulossa?" Jonkun huuto keskeytti ajatukseni. Käännyi katsomaan Louista, ja raahasin laukkuni muiden poikien perässä hotelliin.

*****

Hahaa, nyt päästiin jo Charlotteen asti! Tän tarinan loppu alkaa jo pikku hiljaa lähestyä, mut mä oon tosissani nauttinu tän kirjottamisesta. En aina tosin niinkään paljon, mut suurimmaks osaks kyllä :))
Lukisin mielelläni teijän mielipiteitä tästä osasta, joten kommenttia kiitos! :D