sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

The sun will be rising back home ~ 7

Havahduin painajaisesta hikisenä ja heitin peiton lattialle ajatuksissani. Vilkaisin yöpöydällä tikittävään antiikkiseen herätyskellooni. Puoli kuusi, liian aikaista nousta, liian myöhäistä alkaa nukkua uudestaan. Jäin kiemurtelemaan sänkyyn vielä hetkeksi, kunnes painajainen sai piinattua minua tarpeeksi ja nousin varovasti istumaan sängylle. Käänsin väsyneet silmäni ulos ikkunasta, aamuun heräävään Australian luontoon. Noustessani ylös sänky narahti hiljaisesti, ja kipastelin pitkin paljasta lattiaa varpaillani huoneen poikki. Avasin inhottavia tomuisia asusteita pursuvan komeron, jota joku nimittää todennäköisesti vaatekaapiksi. Käteeni hakeutui ensimmäiseksi tummat housut ja harmaa, toisesta hihasta karjanajossa revennyt, pitkähihainen paita. Pujotin pukineet ylleni ja hissuttelin sitten alakertaan, vaistomaisesti kurkistaen ensin ystäväni huoneeseen. Sipsutin keittiöön, ja painoin pientä valokatkaisijaa. Valot syttyivät, ensin tosin rätisten ja suunnistin sitten jääkaapille. Nappasin sieltä kannullisen appelsiini tuoremehua, jota kaadoin puhtaaseen lasiin tiskipöydällä. Valutin juomani kurkkusta alas ja hiiviskelin sitten toista kautta eteiseen. Työnsin kutistuneilta tuntuvat buutsit tassuihini ja heilautin jo elämää nähneen hattuni päähäni. Piilotin häiritsevät hiustupponi hatun alle ja talsin ulos raikkaaseen ilmaan. Vedin syvään henkeä ja köpöttelin tallille. Keskeytin Brownin aamupalalta ja vedin sen ulos suojastaan. Harjasin sen, kiinnitin satulan ja hyppäsin sen selkään vanhana tekijänä. Hymyilin itsekseni ja lähdimme jolkottelemaan kukkulalle, jossa lisäsin vauhtia korvia huumaavaan laukkaan. Nautin siitä vapaudentunteesta, tuulesta ja aamuauringosta, ihan niin kuin mitään muuta ei olisi keksittykään.

Saavuin koillislaitumelle, ja korviini kantautui moottoripyörän ääniä. Katsahdin nopeasti äänen suuntaan, ja näin vain tomupilven loittonevan hiekkatiellä. Mopedi kääntyi kuitenkin yllättäen ja punainen maali, jossa oli musta lieska, kiinnitti huomioni. Kukakohan se oli ja mitä hän täällä teki? Hymähdin itsekseni ja käännyin katsomaan rauhallisia lampaita. Ne määkivät hiljaa ja mussuttivat ruohoa. Laskin varmuuden vuoksi kaikki karitsat. Pitäisikö niitä olla enemmän, kuin 17, pohdin, mutta jätin asian sikseen. Katseeni hakeutui hitaasti maahan, jossa näkyi moottoripyörän jälkiä. Kohotin katseeni hiekkatielle ja puraisin huultani. Aavistin ilmassa jotain epäilyttävää.

Laukkasin takaisin kotiin ja hyppärin alas hevoseni selästä. Talutin Brownin aitaukseen heittäen sille kuivaa heinää ohimennessäni. Tassutin mietteissäni päätaloon. Kuvittelenko kaiken, vai liittyykö moottoripyörä ja karitsoiden katoamiset toisiinsa? Joku yskäisi vierestäni, ja hätkähdin säikähdyksestä. Palasin maankamaralle kuullessani sen tutun, äänekkään naurun.
"Kuinka kauan sä siinä ajattelit istua ja tuijottaa kaukaisuuteen?" kysyi Niall huvittuneena.
"Eh, öö... en... mä mietin vaan..." mutisin ja nyppisin pöytäliinaa. Irlaintilainen oli hiljaa hetken ja hörppi kahvia minun lempimukistani.
"Ootsä syöny aamupalaa?" sinisilmä kysyi herättääkseen minut taas. Hymähdin ja nyökytin, vaikken oikeasti ollutkaan syönyt mitään.
"Hei juntit!!" Marcuksen karjunta kuului jostain. Sitten hän ilmestyi kuistille.
"Ketä sä junteilla mahdat tarkottaa? Ollieta ja Walteria kenties?" naurahdin.
"Teitä kahta kuule ihan" isoveljeni naurahti ja osoitti meitä.
"No mitä nyt?" Niall kysyi katsoen Marcusta. Hän viittoi meidät mukaansa ja nousin tuolista yllättyneenä. Niall kiirehti viereeni ja hölkkäsimme veljeni perässä sisäpihalle, jossa Ollie ja Walter juttelivat jonkun kanssa. Kun kävelimme eteenpäin, moottoripyörään nojaava hahmo alkoi näkymään selvemmin. Ensiksi kiinnitin huomiota hänen ällöttäviin housuihin. Ne olivat tummat tiukat nahkahousut. Sitten nostin katseeni nahkatakin kautta tuon kasvoihin. Keski-ikäinen mies mulkoili minua tuimasti ja kavahdin hänen katsettaan. Se herätti Niallin huomion, joka vilkaisi mieheen ja sen jälkeen minuun huolestuneen näköisenä. Kun Marcus siirtyi miehen eteen, tuo veti kasvoilleen laajan hymyn. Vilkaisin sinisilmää nopeasti kävellessämme muiden luokse.
"Päivää, tässä on Aurora, ja öh... Hänen hyvä ystävänsä Niall" Ollie sanoi inhottavasti. Potkaisin kiven hänen jalkoihinsa. Nyökäytin epämiellyttävälle miehelle tervehdykseksi, ja käänsin sitten kysyvän katseeni poikiin.
"Garry tuli kysymään töitä täältä" Walter sanoi yrittäen hymyillä.
"Ja me vähän niin kun lyötiin kättä päälle" Marcus jatkoi katsahtaen inhovaa ilmettäni merkitsevästi.
"Joten tervehdi uutta työntekijäämme" Ollie päätti, mutta näin hänen silmistään, ettei hänkään nyt niin innoissaan tästä ajatuksesta ollut.
"Ai, sehän on kiva" sanoi parhaimmalla tekohymyllä, mitä nyt sain kasvoilleni tähän hätään. "Tervetuloa munkin puolesta". Tämä Garry katsahti vielä kerran minuun ja silloin kun kukaan muu ei huomannut, hän viesti ilmeellään jotain. Jotain salamyhkäistä, karmivaa, epäilyttävää ja ilkeää. Siteen mies kääntyi ja nousi pois moottoripyöränsä päältä. Näin silmänräpäyksessä punaisen maalin ja mustan lieskan, täysin saman, kuin laitumella aamulla. Päässäni heitti, ja sipsutin hetimiten pois tuon miehen luota. Kompuroin työhuoneeseen ja aukaisin vähän päälle 50 vuotta vanhan tietokoneemme. Näppäilin salasanan ja avasin internetin. Naputin kärsimättömänä pöytään.
"Aurora?" Ollien ääni kuului työhuoneen ovelta. Katsoin häneen, ja odotin hänen jatkavan. Kun hän ei sanonut mitään, ymmärsin tuon odottavan minulta jonkinlaista selvennystä.
"Eikö niin, et meil on 25 karitsaa koillislaitumella?" Kysyin nopeasti. Sain selvän nyökkäyksen vastaukseksi.
"Nyt niitä on enää 17" sanoin kylmästi. "Kävin aamulla siellä, ja näin ihan varmasti Gerryn, tai mikä se ikinä olikaan, mopon lähtevän sieltä"
"Ja sä oletat, että se on vieny meiltä kahdeksan karitsaa moottoripyörällä?" Ollie lisäsi kulmat kohollaan. Nyökäytin päätäni epävarmasti, ja kysyin Garryn sukunimeä.
"Hei sis, sä et usko tohon itekään" Veljeni naurahti ja istui pöydälle sammuttaen tietsikan. "Ei se oo mikään varas, ja kyllä ne lampaat on jossain tallella" Ollie lisäsi.
"Mut --" Ollie sulki suuni nostaen sormensa ylös.
"Mees nyt auttaa sitä irlantilaista, se palaa halusta päästä ajamaan lampaita" veljeni sanoi ja läimäytti minua olkapäälle isolla kämmenellään.
"Ai toi sattus..." tiuskahdin ja lampsin sitten ulos huoneesta. Tallustin portaiden vierestä keittiön kulmalle. Suuntasin katse lattiassa keittiöön, kunnes kolaroin jonkun kanssa.
"Ai, sua mä etsinkin" Niall nauroi ja veti minut kädestä pihalle. "Mun on niin pakko päästä teijän kanssa sinne lampaiden ajoon!" sinisilmä hihkaisi. Hän alkoi selittää jotain minulle, mitä en epäystävällisenä ihmisenä kuunnelut. Ajatukseni pyörivät jossain muussa. Punaisessa mustalla liekillä varustetussa mopedissa, karitsoissa ja tässä salamyhkäisessä uudessa työntekijässämme.


~~~
Sain tänään vaan kirjotettuu tällasen tylsän, pitkäveteisen, ikävystyttävän, kyllästyttävän ja pystyyn kuolleen tarinan pätkän ((oho! mistä noita oikein tuli :)))... Lupaan!!!, et ens osassa tapahtuu jotain... Ehkä julkasen sen huomenna, ylihuomenna, sitä seuraavana, sitä ei koskaan tiedä :):):)
Oke, joo...
Laittakaa kommentii kiitos :DD

3 kommenttia:

  1. Sä oot kaunis ja osaat vielä kirjottaa... Mistä tollasia tyttöjä saa? ;__:
    + Joo, oon poikadirectioner.

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana taas kerran! Julkase toki huomenna:D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! Ne saa mut aina hymyilemään :)