The sun will be rising back home ~ 8

Kun pienet villakasat olivat taas uudella laitumella, huusin toisille Brownin selästä:
"Hoi! Tuleeks joku mun kans puhdistaa kaukaloita?".
"Minne?" Ollie kysyi joutuen huutamaan minulle.
"Old Khakille!". Niall, joka oli jo ihan mestari tässä ratsastuksessa, käänsi hevosensa Ollien perässä minua kohti. Lähdimme laukkaamaan hienoisessa tuulessa kohti Old Khakin laidunta. Katsoin poikia vähän sillä silmällä. Ollien aivot toimivat hitaammin, kuin irlantilaisen.
"Ei ei ei!" tekoblondi huudahti. "Mä en mitään kisaa ala ottaa!" hän puollusteli. Naureskelin hänelle ja katsoin kysyvästi veljeäni, joka nyökkäsi.
"Hei sä oot tuomari!" Ollie huusi Niallille."Old Khakin portille asti!"
"Mä tuun niin voittamaan sut!" sanoin itsevarmasti veljelleni. Niall nauroi meidän lapsenmielisyydelle ja minun laskettua kolmeen, lähdimme laukkaan. Nojauduin eteen päin ja pakotin Brownin laukkaamaan kovempaa. Ajelehdimme vastatuulessa Ollien edelle. Hymyilin itsekseni ja lisäsin vain vauhtia. Maisemat vilahtivat ohitsemme ja vain hevosen laukka kantautui korviini. Käänsin päätäni sivulle, nähdäkseni, missä Ollie kuhnii. Siinä samassa veljeni viiletti minun ohitseni. Olin juuri kiihdyttämässä vauhtia, kun näin jotain epätavallista pensaassa. Tein äkkipysähdyksen ja käänsin Brownin kohti punaiseksi maalattua moottoripyörää mustalla lieskalla. Ollie huusi jotain perääni, mutten jäänyt kuuntelemaan häntä. Laukkasin pyörän luokse, joka oli parkeerattu pusikon viereen. Missä se hiton Garry on?
"Hei! Tuu esiin!" huusin ja laskeuduin alas Brownin selästä sitoen sen puun oksaan. Kävelin mopon luokse ja huomasin Niallin ratsastavan tänne päin. Samassa mies hyppäsi esiin puskasta vetäen housuja jalkaansa. Läpsäisin käden naamalleni.
"Mitä? Kai nyt vessatauon saa pitää?" Garry kysyi ja katsoi minua tuimasti.
"Mitä sä täällä teet?" utelin.
"Olin läpikulkumatkalla" hän vastasi. Pudistin päätäni ja näin sivusilmällä, kun Niall laskeutui hevosen selästä ja asteli luoksemme. Tuijotin nahkatakkista miestä tuimasti silmiin.
"Mitä täällä tapahtuu?" irlantilainen kysyi.
"Ei mitään, saimme asiamme jo loppuun" Garry tuhahti.
"Joo, niin saatiin" myönnyin ja vilkaisin vielä huomaamattomasti miehen moottoripyörää. Panin merkille, että moottoripyörän istuimesta roikkui lampaan villaa. Käännyin kannoilla ympäri ja otin Niallia käsivarresta kiinni. Kävelin Brownin luokse vetäen Niallia perässäni. Kun Garry oli poissa kuuloetäisyydeltä, kuiskasin Niallille:
"Näitkö ton lampaan villatupon?". Irlantilainen nyökkäsi ja otti hevosensa kiinni narusta.
"Tää liittyy jotenki niitten karitsoiden katoamiseen" sanoin mietteliäänä.

Lähdimme Niallin kanssa ratsastamaan kohti Old Khakia, jossa Ollie odotteli meitä nojaten hevoseensa.
"Hah, ja kukas se voittaja taas olikaan?!" Ollie hihkui. Hänen voitonriemuinen hymynsä muuttui ihmetykseksi, kun en alkanut väittää mitään vastaan.
"Mit..." veljeni aloitti, mutta hiljeni nopeasti.
"Ollie, se Garry on --" sanoin, kunnes minut keskeytettiin.
"Hei, mä tiiän, et sä et hirveesti tykkää siitä, mut älä koko ajan puhu siitä tolla äänen sävyllä" isoveljeni käski. Hyppäsin alas hevosen selästä.
"Se on varastanu meijän karitsoja!" puollustauduin.
"Aurora, sul ei oo mitään todisteita tosta!" Ollie ärähti.
"Onpas! Näin sen moottoripyörän kanssa aamulla siellä laitumella ja nyt äsken sillä oli lampaan villaa sen pyörällä!" tuhahdin takaisin.
"Jaaha, mut et voi väittää meijän työntekijää varkaaksi!" veljeni murahti.
"Ei kaikista voi tykätä!!" huudahdin ärsyttävälle veljelleni.
"Oo hiljaa!!" Ollie huusi ja vilkaisi Niallia, joka oli mennyt sivummalle. Hän ei halunnut kuunnella meidän riitelyämme. Irlantilainen huitoi harjan kanssa jotain.
"Sun olis pitäny pysyä siellä Sydneyssä" Ollie tuhahti. Käänsin järkyttyneenä katseeni häneen.
"Mitä?" tiuskahdin hänelle.
"Olisit jääny sinne kaupunkiin!" tuo huusi.
"No niin olis pitäny!" Murahdin takaisin ja Ollie hyppäsi hevosen selkään. Vilkaisin sivusilmällä Niallia, joka oli jähmettynyt paikoilleen.
"Ja veisit noi kaupunkilaiset takaisin. Ne ei pärjää täällä hetkeäkään" tuo sanoi hampaat irvessä katsoen Niallia. Tuijotin Ollieta inhoten. Miten hän voikaan olla noin tyhmä? Päässäni kiehui.
"Mä en haluu sua tänne" hän sanoi ja minuun sattui. Käänsin pääni maahan keksimättä mitään sanottavaa.
"En haluu nähä sua enää tänään" Tuo murahti. Nostin surullisen katseeni häneen. Yhtäkkiä kuului kiljaisu. Käänsin vaistomaisesti katseeni äänen suuntaan.
"Niall?!" huudahdin, kun näin nuorukaisen maassa.
"Hoida sää sun Niallis!" Ollie murahti ja lähti laukkaamaan pois. Pudistin päätäni hänelle ja juoksin sitten Niallin luokse. Poika makasi maassa kasvot kalpeana, kuin olisi aaveen nähnyt. Kumarruin maahan hänen viereensä ja yritin tulkita tuon kasvoja.
"Niall?" huhuilin häntä. Nuorukainen koitti nousta, mutta parkaisi kivusta ja veti kätensä puristukseen.
"Niall, mitä tapahtu?" kysyin huolissani. Hän nosti kätensä ja käänsi sen ympäri. Haukoin henkeäni nähdessäni kaksi pureman jälkeä.
"Voi luoja Niall! Minkä näkönen se käärme oli?" kysyin kauhuissani.
"S-se oli sellanen tumma... En ehtiny kattoo kauheesti" tuo änkytti. Katsoin ympärilleni, ettei käärme ole missään takanani.
"Pysy tässä, tuun ihan kohta takaisin" käskin ystävääni, joka naurahti.
"Mihin mä tästä menisin?" tuo sanoi heikosti. Juoksin Brownin luokse ja kaivoin nahkalaukkua hevosen kyljessä. Huokaisin helpotuksesta, kun radiopuhelin osui käteeni. Soitin heti Marcukselle
"Vastaa nyt..." kuiskasin itsekseni ja hölkkäsin sitten takaisin Niallin luo.
"Haloo?" toisesta päästä kuului heikosti.
"Marcus!" huudahdin entistä helpottuneempana.
"Aurora?" hän kysyi ihmettyneenä. En käytä puhelinta, kuin hätätilanteissa. "Onks kaikki --"
"Ei! Niallia puri käärme! En tiiä mikä se oli" panikoin puhelimeen. Marcus käski minua rauhoittumaan.
"Onks se ihan ok? Onko kalpee iho, tai jotain poikkeavaa?" veljeni kyseli. Avasin Niallin paidan ja kokeilin hänen rintaansa.
"Joo, hän on kalpee, ei pysty nousemaan, pureman ympärillä oleva iho punoittaa. Muuten ihan normaali lämpö ja kaikkee" sanoin mahdollisimman nopeasti ja selvästi. Huomasin Niallin virneen, kun pidin kättäni yhä hänen ihollaan. Vedin sen nopeasti pois. Marcus sanoi tulevansa Walterin kanssa tänne autolla.
"Joo, kiitti" sanoin ja lopetin puhelun.
"Nialler, pärjäile vielä hetki" pyysin ja autoin hänet ylös. Talutin hänet puun alle istumaan. Juttelin hänelle rauhallisesti ja sidoin hänen kyynerpäänsä tiukalle siteelle, jonka olin tehnyt paidastani. Se estäisi mahdollisen myrkyn kulkeutumasta kädestä muualle kehoon.
"Ei taida olla sun eka käärmeenpurema" Niall kysyi katson minuun.
"Hah, no ei kuule. Muakin on purtu muutaman kerran" sanoin hymyillen ja pidin nuorukaisen kättä. Samassa Walterin maastoauto kaahasi laitumelle. Marcus syöksyi ulos ja juoksi luoksemme.
"Ai, hengissä täällä sentään ollaan" Tuo virnisti, silti selvästi helpottuneena. Autoin Niallin autoon, vaikka hän yritti vähätellä asiaa koko ajan.
"Mitä te oikein olitte tekemässä tuolla?" Walter kysyi viitaten Niallin aukinaiseen paitaan ja minun vähäiseen vaatetukseeni. Löin häntä mahaan ja hyppäsin autoon irlantilaisen viereen. Marcus kaahasi kotiin ja Walter sanoi hakevansa hevoset myöhemmin.

**

Istuin yksinäni tuulimyllyn rautaisella tangolla. Törmäsin taas Ollieen, ja tulin rauhoittumaan tänne. Samassa huomasin jonkun istuutuvan viereeni. Nojasin hellästi Niallin kylkeen ja katsoin alas kumpuilevaan maastoon.
"Se ei sittenkään ollut mikään myrkyllinen, onneksi" Niall ilmoitti laittaessaan kätensä epävarmasti toiselle puolelleni.
"No hyvä sitten" sanoin ajatuksissani.
"Ja Ollie lähti jonnekin kaupunkiin kuulemma" irlantilainen jatkoi. Minulla oli jotenkin ontto olo. En ollut koskaan riidellyt Ollien kanssa. Hän oli aina ollut se, joka sopi minun ja Walterin tai minun ja Marcuksen typerät riidat. Nyt hän oli vihainen minulle, eikä minulla ollut sitä tuttua ja turvallista lohduttavaa olkapäätä vierelläni. Paitsi Niall. Käänsin katseeni tekoblondiin ja huomasin hänen katsovan minua.
"Ei Ollie kauan sulle pysty olemaan vihainen. Kukaan ei pystyis olemaan kauan vihanen tollaselle tytölle" sinisilmä sanoi. Niall otti hattuni pois päästäni ja laittoi sen viereensä. Hiukseni heiluivat tuulessa sekaisin. Jäimme tuijottamaan toisiamme syvälle silmiin.
"Aurora... En... tiiä miten... mä sanoisin tän mut... M-mut mun kai täytyy kertoo t-tää j-joskus" Niall änkytti, kuin minä ensimmäisenä esityspäivänä koulussa. Irlantilainen ei sanonut mitään, mutta hän veti yhtäkkiä kitaran takaataan. Hän asettui vähän kauemmaksi, mutta vain niin, että sai kitaran syliinsä. Ei yhtään kauemmas. Niall alkoi soittamaan melodiaa ja alkoi laulaa. Unohdin kaiken muun siinä tilanteessa. Kuuntelin vain sanoja ja katsoin Niallia. Hän lauloi kauniisti, en edes tiennyt, että hän osaa laulaa. Parhaimmillaan hän oli matalimmissa äänissä minun mielestäni.
"Been a lot of places.
I've been all around the world.
Seen a lot of faces.
Never knowing where I was.

On the horizon.
Oh, well, I know, I know, I know, I know the sun will be rising
Back home.

Living out of cases,
Packing up and taking off.
Made a lot of changes
But not forgetting who I was.

On the horizon.
Oh, well, I know, I know, I know, I know the moon will be rising
Back home.

Don't forget where you belong–home.
Don't forget where you belong–home.
If you ever feel alone–don't.
You were never on your own.
And the proof is in this song.

I've been away for ages
But I've got everything I need.
I'm flicking through the pages.
I've written in my memory.

I feel like I'm dreaming.
Oh, so I know, I know, I know, I know that I'm never leaving.
No, I won't go.

Don't forget where you belong–home.
Don't forget where you belong–home.
If you ever feel alone–don't.
You were never on your own.
And the proof is in this song --"  

"En oo saanu tota ihan loppuun asti" Niall sanoi ja rämpytti viimeisen, epävireisen soinnun. Sinisilmä lopetti ja asetti kitaran maahan.

"Vau... Mä en tienny, et osaat laulaa ja soittaa noin hyvin" sanoin yllättyneenä. "Ja ootsä säveltäny ton ite?" kysyin hämilläni. Niall nyökkäsi.
"Joo, mitä tykkäsit?" Hän kysyi asettuen taas viereeni.
"Se oli... Ihana. Rakastin sitä" sanoin hymyillen.
"Sä innotit mua säveltämään sen. Ja tää paikka" Niall sanoi katsoen ympärilleen.
"Niin, australian sydän" lausuin sanat ilmaan. Tuo katseli maisemia vaikuttuneena. Sitten hän käänsi kasvonsa minuun. Istuimme siinä hiljaa toisiimme katsoen. Niallin silmät kimalsivat kauniisti ilta-auringon valossa. Sitten jotain tapahtui. Sinisilmä alkoi lähestymään kasvojani. Hän siirsi kätensä lantiolleni. Niall epäröi katsoessaan minua. Kasvomme olivat lähellä toisia. Tunsin hänen lämpimän hengityksen. Sitten Niall rohkaisi itsensä ja painoi lämpimät huulensa huulilleni.

Ensi tilanne oli shokki, joka jähmetti minut paikoilleni. Sitten lämmin tunne alkoi leviämään huuliltani koko kehooni. Vatsassani tuntui olevan perhosten vuosikokous. Päässä pyöri ja tuntui heikolta ja sydän pumppasi kaksikertaa nopeammin, kuin yleensä. Silmäni olivat kiinni. Käteni lipuivat Niallin hiuksiin ja vedin hänet yhä lähemmäksi itseäni. Hetken päästä irrottauduimme ja kasvoilleni kohosi väistämättä hymy. Katsoin Niallia, jonka huulilla leikki ujo hymynpoikanen. Nyt tuntui siltä, että koskettava kitarasoolo alkaa soittaa ja unohdumme tähän ikiajoiksi. Empimättä vedin hänet uuteen suudelmaan, joka kutkutti vatsan pohjasta. Sisälläni tuntui olevan ilotulituksia. Sitten vetäydyin irti. Emme sanoneet mitään, jäimme istumaan sylikkäin ilta-auringon säteisiin. Ikiajoiksi tuntuvan ajan.

~~~
No, mitäs tällä kertaa sitten tykkäsitte? Kommentteja kiitos, jos vain jaksatte :))