The sun will be rising back home ~ 10

Heräsin aamun valjetessa tokkuraisena, tietämättä olinpaikkaani. Räpytin ja hieroin silmiäni yrittäen nousta vaivalloisesti. Samalla mieleeni palautui tapahtumia ennen tätä. Otin puutolpasta tukea, ja pääsin seisomaan. Katsellessani ympärilleni, tajusin olevani jossain huoneessa. Huone oli matala, kolmion muotoinen, kuuma paikka. Lattialla oli kuivaa heinää pahvilattian päällä. Seinät ja katto oli hiomatonta puuta ja joka puolella oli kaikenlaista roinaa. Yhtään ikkunaa ei näkynyt. Minua alkoi ahdistaa ja henki ei kulkenut kunnolla. Tuskahiki kohosi otsalleni, kun en löytänyt mitään pakoreittiä. Kävelin huterasti eteen päin ja äkkäsin yhtäkkiä olevani jonkinlaisella ullakolla. Muistan päivän, sain pienenä mennä vanhempieni kanssa navetan ullakolle. Aurinko porotti tummaan kattoon niin, että sisällä oli paahtua. Tämä huone tuntui samalta. 

Yhtäkkiä aloin kuulla lähestyviä askeleita. Voisikohan se olla Garry? Askeleet kulkivat rappusia pitkin ylös päin. Hätäännys aiheutti liikkumattomuuden, mutta selätin pelon ja tartuin irtonaiseen puulautaan. Käsivarressani livisti hämähäkki ja olin kiljaista. Tukahdutin sen kuitenkin nopeasti, kun kuulin askelten pysähtyvän. Kuulin avaimien hälinää, ja avain työnnettiin lukkoon. Näin pienen oven edessäni, ja hiivin sen sivulle. Voisin pamauttaa tulijaa laudalla päähän. Sitten ääni lukossa hiljeni. Ovi avautui hitaasti narahtaen ja olin valmiina lyömään. Yhtäkkiä tulija kuitenkin läimäytti oven selälleen ja sen kulma osui kipeästi kylkeeni. Vingahdin kivusta ja pudotin lautan vaistomaisesti maahan. Jonkun tumma hahmo katsoi minuun alaspäin. 

"Hei, täällähän ollaan jo jalkeilla" matala ääni sanoi. En vastannut Garrylle. Pitelin kylkeäni ja hivuttauduin huomaamattomasti lähemmäksi puulautaa. Mies äkkäsi sen ja potkaisi minua käsiin. Sain hänen jalastaan kiinni ja purin hänen nilkkaansa, muutakaan en voinut tehdä. Garry sähähti ja paiskasi minut voimalla kauemmas. Ryömin lähemmäksi seinää pelokkaan näköisenä. 

"Mä taidan tästä lähteäkin töihin" Garry ilmoitti ärsyttävällä äänellä. 

"Sulla ei oo mitään asiaa enää meille" sihisin uhmakkaasti. 

"Hah, mäkö sua uskoisin?" Parrakas mies nauroi. "Ja kuule, en mä sinne nynnyjen tilalle mene" Garry jatkoi. Hän astui muutamia askeleita eteen päin ja kumartui ylleni. 

"Voi Aurora. En mä susta ikinä pitänytkään. Mut tän jälkeen mä lupaan, et me ei enää ikinä tavata" mies sanoi ja sai minut värähtämään. Olin liikkumatta, mutta äkisti hyppäsin ylös ja löin Garryä kasvoille. Potkin hänen vatsaansa, mutta mies ei edes kaatunut. Ilmekään värähtämättä Garry heitti minut maahan. Lensin selälleni ja ulvahdin kivusta, joka läpäisi koko kehoni.
"Kukaan ei ikinä oo välittäny susta!" Mies huusi. "Sun aika on ohi, neiti McCarthy! Ja koko teijän perheen, myös se ärsyttävä näsäviisas blondi!" Garry murahti. Niallin muistuttaminen sai veren taas kulkemaan suonissani. Missäköhän hän on juuri nyt? Onkohan hän jo huomannut minun poissaoloni? Katsoin Garryä. En voinut antaa tuon äijän lannistaa minua. Samassa huomasin, että Garry oli ottanut jostain punaisen bensatankin. Aavistin hänen aikeensa ja hyökkäsin tuon kimppuun. Sain bensatankin käteeni, ja yritin keksiä, minne sen heittäisin, ettei siitä olisi vaaraa. Aivoni toimivat liian hitaasti, sillä Garry syöksyi päälleni, ja nappasi tankin. Kierimme pitkin lattiaa painien toistemme päällä. Paitani repeytyi lattiasta irronneeseen naulaan, mutten antanut sen häiritä. Sain muovikapistuksen käteeni. Ehdin hädintuskin hengähtää, kun hullu mies hyppäsi päälleni, ja bensatankki lensi ulos ovesta ja kolisi alas portaita. Huomasin verta käsissäni, mutta siihen ei ollut aikaa kiinnittää huomiota. Garry asteli sytkäri kädessääni minua kohti. Hypähdin ylös kivusta vinkaisten ja peräännyin vastapuolelle. Mitä minä oikein teen?! Olin juuri oven vieressä!! kirosin mielessäni.
"Kukaan ei jää kaipaamaan sua. Hyvästi" oli viimeiset sanat, jotka kuulin. Sitten tuli leimahti heinäkasassa ja ovi läimähti kiinni.

Bensaa oli ehtinyt levitä jo hieman, joten koko puoli ullakkoa paloi raivokkaasti. Yritin raivoissani taltuttaa tulta vanhalla matolla, jonka olin napannut lattialta. Siitä ei tullut mitään, ja minun oli pakko keksiä jotain muuta. Yritin etsiä jotain pakoreittiä, mutta kaikki tuntui turhalta. Hakkasin yhä yhtä tulipesäkettä, mutta palo levisi itsepintaisesti. Yritin huutaa apua, mutta tuskin siitä mitään tulisi. Yhtäkkiä jokin palava puurakennelma kaatui eteeni. Kiljahdin epätoivoisena kaatuessani maahan selälleni. Tuntui niin helpolta vain jäädä siihen makaamaan. Silmienkin sulkeminen tuntui luonnolliselta. Vaivuin ajatuksiini. Ehkä Garry oli oikeassa: kukaan ei tulisi auttamaan minua. Kaikki tuntui turhalta. Voisin vain kuolla tähän. Muistelin lapsuuttani, nuoruuttani, vanhempiani ja veljiäni. Sitten ajatuksiini leimahti kuva Olliesta. Mietin, miten hän syyttäisi itseään siitä, ettei ollut sopinut riitaansa kanssani. Ei, en voisi luovuttaa nyt. Niall palasi mieleeni. Mieleeni tuli Niallin nauravat kasvot ja hymyilin vaivalloisesti. Tuskainen kuva irlantilainen itkemässä minun takiani sai minut hengähtämään. Ehkä minulla olisi jonkin keino vielä päästä täältä pois...

Yhtäkkiä polttava tunne jalassani sai minut säpsähtämään. Räväytin silmäni auki räpsytellen niitä savussa. Jalkani oli tulessa! Hakkasin sitä huutaen jollain säkillä. Lieska hiipui nopeasti, mutta jalkaani poltti kuumeisesti. Huomasin tulen levinneen uhkaavasti melkein koko huoneeseen. Minulla ei olisi mahdollisuuksia. Uskallatkin luovuttaa nyt! pieni ääni päässäni sanoi. Ajattelin sinisilmää, ja sain yhtäkkiä voimia lisää. Katsoin ympärilleni. Kirkas tuli leiskui kohti minua joka sekunnilla. Tumma savu peitti koko huoneen ja minun keuhkoni. Yskin häkää pois sisuksistani ja kompuroin eteen päin. Silmiäni kirveli ja hiki kohosi otsalleni. Ajatuksiini valkesi pian, että minulla oli vain yksi pakoreitti: tuo puuseinä edessäni. Kaikki muu roihusi tulessa.

Löysin sokeana lattialta jonkin rautaputkilon, vähät minua kiinnosti mikä se oli. Aloin hakkaamaan seinää viimeisillä voimillani. Seinän toisellä puolella täytyi olla jotain. Voi kumpa siellä olisi toinen huone, josta pääsisin ulos. Huusin apua, elin toivossa, että joku kuulisi sen. Minua alkoi yskittää ja tuntui, että pyörtyisin kohta. Kirosin Garryä ja hakkasin seinää, johon olin saanut vain pienen naarmun. Tuli lähestyi uhmakkaasti ja minulta alkoi loppua keinot ja toivo. Iskin vielä kerran metallin seinään, kun räsähti. Puu meni poikki lyönnin voimasta ja raikas ilma tulvahti sisään. SIitä tulipalo sai lisää happea, ja roihahti vimmatusti. Olin pudota reijästä alas, mutta sain itseni pidettyä pystyssä. Olin saanut seinään kolon, josta mahtuisi hyvin ulos. Olisin voinut vaikka tanssia, mutta siihen ei ollut aikaa. Samassa iloni lopahti, kun katsoin alas. Maahan olisi monen kymmenen metrin pudotus. Silmäni kostuivat.
"Miten hitossa mä pääsen tästä?!" Huusin ääneen ja kaaduin maahan itkien. "Apua! Auttakaa joku mua!" Yhtäkkiä kuului kova huuto jostain alhaalta. Punnersin itseni ylös ja pakotin silmäni auki.
"Aurora!!" Kuulin nimeäni huudettavan. Syöksyin aukolle ja näin hahmon alhaalla. En erottanut häntä, sillä silmäni olivat kyynelistä ja savusta sumeat.
"Auta... Auta mua..." kuiskasin ja nojauduin eteen päin.
"Älä tuu alas! Älä hyppää!!" Ihminen huusi, ääni kuulosti jotenkin tutulta. Kaaduin koko ajan eteen päin, enkä pystynyt enää ottaa mistään tukea. Yhtäkkiä kuului kova pamaus ja sitten kaikki vain räjähti. Näin tulta kaikkialla - kaikki paloi. Suljin silmäni, enkä enää jaksanut avata niitä. Tunsin putoavani, mutten välittänyt siitä. En välittänyt enää mistään.

~~~
No niin... I'm back!!! Eli nyt yritän taas saada tekstiä tulemaan. Tää tarina voi nyt mennä vähän kovaa vauhtia, pahoitteluni, mut yritän saada tän mahdollisesti loppuunki joskus. Mun kone jotain sekoilee ja jouduin kirjottaa tänki luvun melkeen kolme kertaa!! Sen takia voi olla vähän tönkköö tekstiä, kosk ei kauheesti huvittanu kirjottaa samaa osaa monta kertaa uudestaan...
Mut laittakaa kommenttii, - jos tätä enää ees kukaan lukee -, kiitos!! :)))