A cup of tea makes everything better ~ 9

Felicia:

Hengitin vielä kerran syvään ja painoin sitten ovikelloa. Minullä oli päälläni musta mekko, jossa oli valkoisia kukkia yläosassa. Hiukseni olivat auki, kuten melkein aina. Ovi avautui hitaasti edessäni, mutta kukaan ei seissyt sen takana.

"Haloo..?" Huhuilin epävarmana. Kun kukaan ei vastannut, astuin sisään. Talossa oli pimeää, ja hoipertelin eteiseen. Huomasin kynttilän pöydällä. Menin sen luokse ja huomasin käytävällä lisää. Aloin seuraamaan niitä, ja ne johdattivat minut ulos takapihalle, jossa oli hiljaista. Yhtäkkiä Louis ilmestyi musta siisti paita yllään esiin pimeydestä. Hänen hiuksensa olivat hieman siistitty, ja kasvoja koristi leveä hymy. En voinut olla hymyilemättä takaisin. Louis osoitti kädellään sivulle. Käännyin sinne suuntaan ja huomasin pyödän, jonka päällä oli kaksi lautasta ja ruokaa. Keskellä oli suuri kynttilä, joka toi valoa pimenevään iltaan. Louis lähti kävelemään ensin luokseni ja menimme sitten yhdessä pöydän ääreen. 

**

Iltaa oli kulunut jo aika kauan, olimme syöneet, jutelleet kaikenlaista ja nyt istuimme nurmikolla vierekkäin. 

"Umh... Felicia, mun pitäis kai sanoo jotain..." Louis sönkötti. Sydämmeni jätti yhden lyönnin välistä, kun ajattelin, mitä se voisi olla. 

"Mä o-oon pahoillani kaikesta siitä sotkusta, mitä aiheutin. Mä todella toivon, et me voidaan olla ystäviä vielä" Louis sanoi. Huokaisin olemattomasti. 

"Joo, ystäviä..." sanoin hyväksyen. Ehkä Louis ei ollutkaan kiinnostunut minusta. Mitä minä oikein odotin? Ihan liikoja... Viileä tuuli lennähti ohitsemme ja sai minut värähtämään kylmästä.

"Mennäänkö sisälle?" Louis kysyi. Ei, hän ei kietonut kättään ympärille lämmittääkseen... 

"Joo" Vastasin vaisusti. Louis vilkuili minua, kun kävelimme pihan poikki takaovelle ja suljin sen perässäni. Louis seisahtui eteeni ja kohautti olkiaan. 

"Mitä haluut nyt tehä?" Louis kysyi.

"Öö..."Mutisin ja vilkaisin nopeasti seinäkelloon, joka tikitti uhkaavasti seitsemää kohti.

"No, katotaan joku leffa?" sanoin kun en muutakaan tekemistä keksinyt. Louis nyökkäsi ja meni hyllylle, jossa oli läjä leffoja. Louis ehdotti elokuvia, jotka kaikki kuulostivat tylsiltä tai olin nähnyt ne jo. Valitsin kuitenkin jonkun ja meni, sohvalle istumaan, kun Louis laittoi levyn kooneeseen. Leffa alkoi ja meinasin kuolla tylsyyteen jo ensimmäisen vartin aikana.

"Meen käymää vessassa" sanoin ja nousin sohvalta. Louis hymähti minun kävellessäni ulos olohuoneesta. Menin vessaan ja lukitsin oven. Huokaus pääsi taas huuliltani ja katsoin itseäni peilistä. Haroin hiuksiani hieman järjestykseen ja join hanasta vettä. Päätin mennä takaisin tylsistymään sinne ja avasin vessan oven. Laahustin olohuoneeseen ja menin istumaan Louisin viereen. Vilkaisin nopeasti Louisin paljasta rannetta. Henkäisin liiiankin kovaa ja Louis huomasi tuijotukseni.

"Louis!" kiljaisin kauhistuneena. "Mitä sä oot taas tehny?!" jatkoin ja riuhtaisin Louisin käden syliini. Nostin hihaa ylemmäs ja katsoin haavoja. Yksi oli selvästi tuoreempi.

"Millon sä teit ton?" sylkäisin. Louis ei vastannut.

"Louis!" sanoin ääntäni korottaen.

"Lou- aloitin taas, mutta Louis hyppäsi seisomaan.

"Mitä väliä sillä on?! Okei, tein sen eilen ja sun ei kuulu puuttuu tähän enää!" Louis huusi. Hän oli punainen raivosta ja puristi käsiään nyrkkiin.

"Sä lupasit olla tekemättä sitä enää!" tiuskaisin takaisin.

"Ja sä pidät sun kaikki lupaukses vai?!" Louis huudahti. "Mitenkäs se kun et saanu kertoo tästä kellekään, häh?!" Louis huusi. Mistä hän nyt noin vihastui?

"Louis rauhotu, mä vaan-"

"Ja pah!" Louis tuhahti. Louis katsoi minua vihaisena, mutta hänen silmänsä kiilsivät onnettomina.

"Louis, sä et saa satuttaa itteäs, vaikka sä kuinka haluisitkin. Se satuttaa kaikkii muitaki" sanoin rauhallisesti.

"Lou..." kuiskasin hiljempaa.

"Ehkä tää kaikki oli suunniteltu. Ehkä me ei voida olla enää ystävii" Louis sanoi itkuisena.

"Eih!" huudahdin ja pompahdin ylös sohvalta. "Tai siis... Mehän ollaan oltu ystävii jo kolme vuotta! Eikä tää kaikki kaadu tähän" sanoin. Louis ei puhunut mitään. Pitkän aikaa olimme hiljaa. Telkkari pauhasi yksinään edessämme. Kello tikitti hiljaa seinällä. Louisin kuva alkoi vääristyä mielessäni. Ehkä olin jotenkin kuvitellut hänet väärin. Hän ei ole enää se sama hauska päivän piristäjä, vaan tuollainen onneton renttu. Pilaa kaikkien muidenkin päivät ja kehtaakin syyttää minua kaikesta huolimatta.

"Vitun kusipää" sylkäisin ilkeästi. "Voisit ihan hyvin tappaa ittes. Kukaan ei tarvii sua. Painu jonneki kauas, pois mun silmistäni, senkin paskiainen" sanoin hampaat irvessä. Louisin kasvoilla näkyi sekunnin murto-osan ajan suru, mutta kova kuori ei pettänyt. Louis astui suoraan eteeni ja kohotti kätensä. Hänen kämmenensä liikkui ilmassa hidastetusti ja saavutti poskeni. Kipeä läpsäisy seisautti kaiken. Pääni oli iskun voimasta kääntynyt sivulle, mutta käänsin sen takaisin. Louisin silmistä paistoi viha, eikä itsekään tajunnut, mitä teki. Sylkäisin kirjaimellisesti hänen naamaansa ja marssin ulos. Juoksin kotiini ja avasin kerrostalon oven. Pysähdyin vasta omassa sängylläni peiton alla. Purskahdin itkuun ja halasin tyynyä onnettomana. Poskeani jyskytti ja päätä kiristi. Yhtäkkiä kaikki oli kääntynyt taas päinvastoin. Kaikki oli pielessä.

 

// yhyy... Must tuntuu niin pahalta kirjottaa pikku Lousta tällee... Mut mitäs tykkäsitte, vaiks tuliki vähä lyhyt...? :DD

ja tossa se hame >>