Live your life ~ 2

Katie:

Olin juuri läpsäisemässä Zayniä poskelle, kun huoneen ovi avattiin. Kemian opettajamme tuli huoneeseen ja laittoi valot päälle. Zayn veti minut kovakouraisesti hyllykön taakse. Hengitin mahdollisimman hiljaa Zaynin edessä. Rillipää kantoi koeputkia, joissa oli vihreitä ja sinisiä liuoksia. Hän kaatoi ne yksitellen viemäristä alas. Aika tuntui hidastuneen. Tiesin hyvin, ettei täällä saisi olla, siitä seurasi kerran kaksi tuntia jälki-istuntoa pojille, jotka pelleilivät täällä. Opettaja tuskin tykkäisi, jos huomaisi meidät piileskelemässä täällä. Noin 50- vuotias miesopettajamme otti koeputket käteensä ja alkoi tulla meitä kohti. Tunsin Zaynin kiristyvän takanani ja koitin huvittautua vielä pienemmäksi. Opettaja avasi hyllyn oven aivan vierestäni. Hän laittoi koeputkia kaappiin ja olin koko ajan varma, että nyt hän huomasi minut. Opettaja laittoi kaapin ovet kiinni ja käppäili sitten ovelle. Valot sammuivat ja ovi laitettiin lukkoon.

Huokaisin helpotuksesta ja hypähdin pois Zaynin edestä.
"Huh! No se oli lähellä!" Zayn huokaisi aidosti helpottuneena. Käännyin katsomaan häneen. En nähnyt häntä kunnolla, sillä huoneessa oli vain pieni ikkuna, josta tuli valoa.
"Nii, Sulla tais olla jotain asiaakin?" kysyin epäillen. Zayn muuttui äkkiä kireäksi ja samalla käytävältä kuului huutoa. Joku huusi Zaynin nimeä ja toinen käski olla hiljaa. Zayn juoksi nopeasti varaston ovelle ja avasi sen äänettömästi. Hän tarkkaili ympäristöä ja kun opettajia ei näkynyt, hän luikahti ulos. Menin ovelle ja pujahdin ulos varastosta. Laitoin oven hiljalleen kiinni, kunnes törmäsin johonkin.
"Jaaha, mitäs nuori neiti siellä mahtoi tehdä?" matala ääni sai minut nostamaan katseeni ylös päin.
"M-mä voin s-selittää..." änkytin rehtorillemme.

**

Avasin raskaan ulko-oven ja heitin laukkuni eteisen lattialle.
"Mooi!" Huusin ja avasin kenkiäni. Heitin ne nurkkaan ja nappasin laukun mukaani. Kävelin yläkertaan ja törmäsin Liamiin.
"Missä sä oikeen olit?" Liam tuhahti ärsyyntyneenä.
"Öh, jäin hetkeksi kaupungille Sandran kanssa" sanoin ja menin omaan huoneeseeni. Liam kuitenkin seurasi minua.
"Aijaa. Ihmettelen vaa, että miten sä olit sen kanssa kaupungilla, koska Sandra soitti kotipuhelimeen ja kysys olitko sä kotona..." Liam ihmetteli ääneen.
"Ai... No ku siis..." sopersin.
"Niin? Missä sä olit?" Liam tiukkasi.
"Kuule sä et oo mikään mun äiti, joten häivy!" Huusin isoveljelleni ja osoitin ovea.
"Katie, sun on hankala salata mitään multa. Mä tiiän, et jäit jälki-istuntoon" Liam sanoi ja häipyi sitten ovesta. Huokaisin ja otin matikan kirjat laukusta. Tuhersin laskuja puoli tuntia, kunnes sain kaikki tehtyä. Maantiedosta pitäisi lukea kappale, mutta luen sen sitten ennen tunnin alkua. Otin pienen kalenterin laatikosta ja laskin jäljellä olevat koulupäivät. Enää viikko ja yksi päivä. Menin tyytyväisenä alakertaan ja huomasin Liamin kokkaavan keittiössä.
"Pöö!" Huudahdin ja Liam säikähti kuin pikkulapsi. Aloin nauramaan ja istuin tuolille. Liam kantoi ruuan pöytään ja aloimme syömään jutellen jostain tavallisista asioista.

Seuraavana aamuna heräsin varhain ja laahustin vaatekaapilleni. Ikkunasta porotti aurinko, joten halusin laittaa jotain kesäistä. Otin ohuen valkoisen t-paidan ja vaalean hameen, jossa oli sinisiä kuvioita. Laitoin lanteilleni myös vaalean ruskean vyön koristamaan asua. Menin meikkipöytäni ääreen ja meikkasin tavallisesti kouluun. Harjasin hiukseni ja jätin ne auki. Pakkasin koulukirjani kassiin ja menin alakertaan. Kello näytti puolta yhdeksää, joten minulle oli tulossa kiire. Mihin se aika taas katosi? Huomasin, ettei Liam normaaliin tapaansa taas makoillut sohvalla, joten kävelin hänen huoneeseensa. Liam kuorsasi omassa sängyssään. No, saapahan hänkin joskus nukkua, ajattelin ja suljin hänen huoneensa oven. Menin keittiöön ja söin nopeasti leivän ja kiirehdin sitten kouluun.

Uuvuttavan koulupäivän jälkeen kävelin taas kotiin päin, kunnes joku huusi nimeäni.
"Katie! Odota!" pojan ääni huusi takaatani. Käännyin ympäri ja näin Zaynin juoksevan luokseni.
"Mitä sä tällä kertaa haluat?" kysyin hieman ärsyyntyneenä.
"Läheks mun kaa klubille, nyt perjantain kunniaksi?" Zayn kysyi.
"Anteeks mitäh?!" tuhahdin hänelle.
"Kuulit kyllä" Zayn sanoi ja virnisti. Pyöräytin silmiäni ja huokaisin.
"Luuleks sä oikeesti, et voisin lähtee jonkun ventovieraan kanssa jonneki klubille? Mikä sua vaivaa?" tiuskaisin ja lähdin kävelemään kotiin päin.
"Hei, mut mehän ollaan ystäviä" Zayn sanoi. Poika. Pojilla on kehittymättömät aivot.
"Okei, joo. Mä en tunne sua, me ollaan tavattu noin kaks kertaa ja mua ei pätkääkään kiinnosta tulla sun kanssa minnekään" sanoin yrittäen tehdä itseni harvinaisen selväksi, mutta sekään ei tainnut tehota.
"Katie pliis" Zayn vikisi. Mulkaisin häntä ja jatkoi kävelyä. Zayn seurasi uskollisesti perässä,  mutta oli hiljaa. Meitä vastaan käveli kaksi poikaa, toisella oli ruskea tukka, joka oli hieman pystyssä, toisella oli hieman kiharat ruskeat hiukset. He virnuilivat meille ja pysähtyivät eteeni. Vilkaisin sivusilmällä Zayniä, joka katsoi poikia huvittuneena.
"Katie, tässä on Louis ja Harry, pojat, Katie" Zayn esitteli meidät.
"Joo, mulla ei oo aikaa mihinkään tälläseen, heippa!" sanoin ja lähdin marssimaan kotiin. Zayn ja poikien kanssa, eikä seurannut enää minua. Kävelin pää höyryten kotiin päin ja katsoin vastaantulijoita ilkeästi.
"Äiti, tuo tyttö murjottaa" joku pikku lapsi sanoi, kun katsoi minuun. Enkä murjota, likka! Teki mieli huutaa, mutta jätin sen sanomatta. Lähdin ylittämään tietä katsomatta autoja. Juoksin tiellä ja lähestyin kulmaa. Yhtäkkiä huomasin suuren rekan tulevan varmaan 100 km/s  kulman takaa, enkä ehtinyt väistää sitä, joten...

Olin aina ajatellut, että kuolema on rauhallinen ja hidastettu tapahtuma. Siina ei tunne kipua, eikä mitään tunteita. Avasin silmäni ja kohtasin valon. Olin siis päässyt taivaaseen, vaikka luulin meneväni helvettiin. Kohotin kasvojani ylös päin, jotta näkisin enemmän. Verkkokalvooni ilmestyi musta tukkaisen pojan kuva. Zayn oli edessäni. Olin sittenkin tullut helvettiin.

// sori jos on k-virheitä... Mut laittakaa kommenttii, niit on ihana lukea <3