Alone and afraid ~ 2

     Kun viimeinkin oli hukkunut aaltoilevaan uneen, alkoi tunkeutua puheen sorinaa. Räpyttelin silmiäni ja nousin istumaan hiljaa. Hieroin silmiäni muistaessani yhtäkkiä missä olin. Pomppasin pystyyn ja hiukseni valahtivat hartioilleni. Katsoin paniikissa, kun ihmisiä tulvi sisään ja koitin piiloutua kuoreeni. 

    Tekoblondi tuli sohvalle huomatessaan minut ja hymyili aurinkoisesti. 

    "Moi, ootko ollu täällä koko yön?" Niall kysyi kovaäänisesti saaden kaikkien huomion minuun. 

    "Eh, taisin nukahtaa tuohon sohvalle..." sopersin hiljaa huomatessani, kuinka lyhyt tukkainen poika kurkisti Niallin olan takaa. Muut lähtivät omiin touhuihinsa, kun Liam istui viereeni sohvalle.
    "Nukuitko täällä oikeesti?" tuo kysyi pehmeällä äänellään. Nyökkäsin varovasti ja viikkasin minua lämpimänä pitäneen viltin sohvan käsinojalle.
    "Mikset menny hotellille?" Liam kurtisti taas otsaansa. "Etkö olekin sen hmm... Ozzyn kavereita?"
    "En, Ozzy vaan tuntee mut" sanoin kylmästi ja nousin sohvalta. Kipitin nopeasti ovea kohti, kunnes kuulin tutun äänen huutavan vielä jälkeeni.
    "Hei nähään!" Käännyin hymyilemään väkinäisesti ennen kuin pujahdin ulos käytävään.

    Kävelin ripeästi ulko-ovea kohti. En tiedä, minne olin menossa, mutta pakenin ainakin parhaani mukaan uteliailta kysymyksiltä ja Ozzyn kavereilta. Tuuli puhalsi kylmästi, kun hyppelin kaksi porrasta kerralla alas päin. Olin hukannut takkini jonnekin stadionille, mutta vähät minua kiinnosti. Kyllä joku sen areenalta löytäisi ja palauttaisi nimetyn takkini minulle. Pysähdyin kulman taakse ja kumarruin solmimaan kenkieni nauhoja.
    Mutta se oli suuri virhe. Hupparini hupusta tartuttiin jykevästi kiinni ja samassa minut oli vedetty vasten seinää. Ozzyn silmät lieskuivat raivosta hänen katsellessa minua alaspäin. Hän painoi minut yhä kovemmin vasten betonista seinää ja haistoin tuon pahan pajuisen hengityksen.
    "Saanko kysyä..." Ozzy murahti karhealla äänellään. "Missä hitossa sä olit?!" Katsoin maahan, kunnes käsi tarttui leukaani ja riuhtaisi pääni ylös. Niskaani sattui, mutta tuijotin poikaa vihaisena.
    "Itse makasit varmaan jonkun toisen blondin sängyssä taas" tuhahdin muistuttaen häntä asiasta, mikä tapahtui viime viikolla.
    "Turpa kiinni" Hän murahti ja iski kätensä käsivarteeni, mikä oli ennestään jo täynnä mustelmia.
    "Mä en oo mikään sun orja" tiuskaisin hiljaisella äänellä. Ozzyn tuima katse olisi pelästyttänyt kenet tahansa muun, mutta minä olin jo niin tottunut siihen, etten hätkähtänytkään. Sen sijaan kivulias isku polveeni väänsi naamani kärsivään ilmeeseen.
    "Oletpas" Ozzy murahti ja paiskasi minut maahan. Löin kyynerpääni seinään ja painoin kasvoni alaspäin. "Nouse nyt jo ylös, meillä on töitä" hän sanoi hieman rauhallisesti ja katseli jonnekin sivulle päin. Kampesin itseni pystyyn ja nielin kyyneleeni. Paha olo velloi sisälläni, eikä asiaa auttanut yhtään, että nälkä kuristi vatsaani. Olin syönyt viimeksi toissa päivänä pahaisen pitsan palan, mikä ei kauaa energiaa antanut.

    "Täällä on kaikki valmista!" poika karjui viereltäni niin, että korviini sattui. Mies areenan toisella puolella näytti peukaloa ja huitoi meidät sitten luokseen. Pitelin selkääni, joka oli rasittunut sata kiloa painavien vahvistimien kannossa.
    "Hei tyttö!" muutaman kymmenen hampurilaisaterian vetänyt roteva mies huusi minulle. "Tule tänne!" Lähdin tallustamaan häntä kohti väsyneenä. Mies katsoi, kun taapersin hitaasti kohti häntä. "Etkö yhtään hitaampaa pääse, likka?!"
    "No, mitä nyt?" Kysyin turhautuneena, ja katselin, kuinka Ozzy lähti kavereineen ruokatauolle.
    "Joku idiootti on hukannut kameralaukkunsa tänne. Siis jättänyt sen kuulemma jonnekin penkin alle" mies sanoi rapsuttaen päätään.
    "Ja?" Kysyin huokaisten.
    "No sinun pitää nyt etsiä se" Mies tuhahti ja katsoi minua inhoten. Käänsin katseeni epäuskoisena jäätimäiseen areenaan.
    "Eli et yhtään tiedä, missä päin se on?" kohotin kulmiani. Huomasin sivusilmällä, kun Liam, Niall ja muut bändiläiset tulivat lavalle - luultavasti harjoittelemaan tai jotain.
    "No en, saat etsiä sen ihan itse. Hyvää ruokataukoa" mies kääntyi ympäri ja kaivoi taskustaan tupakka-askin.

    Huokaisin ja lähdin kävelemään ensimmäistä penkkiriviä. Kurkistin jokaisen tuolin alle, mikä teki hallaa jo ennestään kipeälle selälleni. Musiikkia, sekä valoja testattiin ja pojat tsekkailivat lavaa sekä areenaa. Kadoksissa oleva kameralaukku pysyi visusti piilossa.
    En ollut edes puolessa välissä ensimmäistä sivua, kun jo ajattelin luovuttavani. Kaikki muut olivat ruokatauolla, miksi minun piti etsiä jonkun kameralaukkua? Kumarruin alas ja pelkäsin jo selkäni katkeavan.
    "Moi" tutun kuuloinen ääni sanoi yllättäen yläpuoleltani ja meinasin lentää selälleni säikähdyksestä. Tunsin sydämmeni hakkaavan rinnassa kääntyessäni katsomaan ylemmälle riville.
    "Ai sä" sanoin huokaisten ja kävelin eteenpäin.
    "Mitä sä teet? Etsitkö jotain?" Liam kysyi ja seurasi minua.
    "Joo, joku on jättänyt kameralaukkunsa jonkun penkin alle" vastasin hiljaa ja vilkaisin nopeasti pojan kasvoja.
    "Kuka? Ja minne?" tuo ihmetteli ja alkoi itsekin katsoa tuolien alle.
    "En tiiä, mut määrättiin etsimään se" huokaisin ja hyppäsin ylemmälle penkkiriville. Samassa kiinnitin huomioni tummaan esineeseen edessä päin. "Hei..." kipitin sen luokse ja nostin esineen käteeni. Liam nauroi ja käveli luokseni.
    "Huh, vihdoinkin" huokaisin ja katsoin ylös Liamin kasvoihin. Ruskeat silmät katsoivat minua tuuheiden kulmakarvojen alta minuun.
    "Mitä teet muuten täällä?" kysyin tuolta ja kipusin tuolien yli.
    "Käytiin vähä tiirailemassa täällä ja huomasin sut niin päätin tulla morjenstaa" Liam hymyili aurinkoisesti valkoiset hampaat vilkkuen. Hän näytti suloiselta hymyillessään ja silmät vilkkuivat kirkkaissa valoissa.
    "Ai kiva..." sanoin hiljempaa ja painoin pääni sitten maahan. Vedin hihojani alaspäin ja tunsin vatsani kaipaavan ruokaa. "Mä taidan mennä syömään jotain..." mumisin ja hyppäsin aika uhkarohkeasti alas muutaman metrin korkeudesta. Kaaduin polvilleni, mikä ei olisi muuten sattunut, jolleivat jalkani olisivat olleet mustelmien peitossa.
    "Kaikki hyvin?" kuulin saman äänen läheltäni. Nousin nopeasti ylös ja koitin hymyillä mahdollisimman luontevasti. Liam katsoi minua pitkään, ennen kuin hymähti ja sanoi sitten menevänsä bändin jäsenten mukaan syömään jonnekin. Minä lähdin yksinäisenä taapertamaan kohti ulko-ovea, kunnes tajusin, että lompaakoni oli kadonneen takkini taskussa. Huokaisin ja lähtin tallustamaan kohti backstagea.

***

Tuli vähän lyhyt, sorry!!
Koitan jatkaa huomenna, mutten lupaa mitään :)
Kommenttii vaan jos jaksatte, kiitos :D