Why do you hate me 9

"Miks mun pitää mennä yksin?" vinkuin yksinäni. Minun pitäisi kuulemma mennä yksin tutkimaan sitä leiriä.
"Sä lintasit sen yhen kerran" Jasmin sanoi vastaan. Katsoin Zayniä anovana.
"Pliiis! Lupaan tehä jotain muuta" ulisin. Zayn tuli viereeni ja halasi minua takaata päin.
"Ei käy, meet sinne nyt" Jasmin kiristi.
"Mut mut.. Mitä jos mua ammutaan, eikä ketään oo pelastamassa mua?"
"Käytä luotiliiviä" Jasmin sanoi ohimennen.
"Ja pah!" tiuskaisin ja menin keräämään kamppeitani.
"Mä haluaisin tulla mukaas, mut Jaz ei-" Zayn keskeytettiin.
"Mä kuulin! Zayn ei tule mukaan" Jasmin huusi.
"Turpa umpeen kana!" Kiljuin takaisin teltasta, jonne olin kadonnut Zayn seuranani. Pakkasin tarvittavia kamoja reppuuni ja vedin repun vetoketjun kiinni. Laitoin vettä kestävän mustan tuulitakin ylleni ja annoin vielä pusun Zaynille.
"Älä tuu ammutuksi" Zayn vitsaili ja suuteli minua uudestaan. Vedin vasemmasta taskustani käsiaseen ja uhkasin sillä Zayniä. Hän hätkähti kauemmas naama valkoisena.
"Mul on tää" Sanoin salaperäisesti katsellen Zayniä ja pyöräytin asetta. Ei se ladattu sentään ollut, tietenkään. Zayn pyöräytti silmiään.
"Menee varmaan muutama tunti" Sanoin ja menin ulos teltasta.
"Moikka sitten kana!" Huusin Jasminelle naurahtaen.
"Toivottavasti et tuu takas!" Jasmin huusi takaisin ilkeästi.
"Hei Jaz, en mä sulle oo vihanen" Sanoin rauhallisemmin.
"Mut mä oon!" Tuo huusi ja näytti kesoa.
"Haista p-" sanoin, mutta käsi suullani esti puhumisen. Käännyin arvatenkin, ketä takanani oli.
"Malik" sanoin rehtorimaisesti.
"Eipäs kiroilla" Zayn sanoi syyttäen.
"Paraski puhuja" Mutisin tuolle. "Hauku Jaz, sitten ku oon menny" käskin Zayniä.
"Kyllä, sir" Zayn sanoi ja pussasi minua poskelle.
"Nähää!" Huusin ja vilkutin kättäni.

Lähdin hölkkäämään pikkusen, teki vain mieli juosta. Lähestyin pikku hiljaa leiriä, ja aloin hidastaa vauhtiani. En halunnut läähättää kuin koira, kun saavun sinne. Kävelin pientä sammaloitua metsäpolkua pitkin. Huomasin matkalla hämähäkin seitin ja kiersin sen kaukaa.  Katselin, kun keltainen perhonen liiteli edessäni. Kuulin auton ääntä ja menin nopeasti kyykyyn. Hivuttauduin lähemmäksi ääntä ja näin muutaman miehen nousevan autoon. En tunnistanut heitä, mutta he taisivat olla niitä kouluampujia. Vilkaisin rannekellooni, ja se näytti puolta yhtätoista. Alan oli laittanut kellooni paikantimen, ja näin missä liikuin koko ajan. Muutenkin agenttina sai käyttää kaikkia hienoja laitteita. Niillä oli kai omat nimensäkin, mutten ikinä ollut opetellut niitä. Oli läpinäkyvä kynä, jolla voi kirjoittaa salaviestejä agenteille, äänetön pyssy, erikoisaurinkolasit, niillä näki taakse ja sivuille päätään liikauttamatta, mini tabletti, joka tiesi kaiken ja sai yhteyden Alaniin, eri aineita, joista sai sekoitettua phystamiinia tai aksodisia. Phystamiinia juonut ihminen ei pystynyt enää valehtelemaan ja kertoi vain totta.  Aksodisi nukutti välittömästi. Olin kerran itse juonut sitä, ja nukkunut tapahtuma paikalla, kun Jasmin kamppaili venäläisten vakoojien kanssa...

Auto katosi hiekka pölyyn ja nousin varovasti piilostani. Hipsin puskalle ja tarkistin mahdolliset vartijat tai muut ihmiset. Ketään ei näkynyt missään. Seuraavaksi tarkistin valvontakamerat. Yhdessä puussa roikkui vaalea kamera, jossa välkkyi punainen valo. Se oli helposti hoidettu alta äänettömän aseen avulla. Kävelin hiljaa, mutta ripeästi pienen kodan taakse. Katsoin vielä ympärilleni ja juoksin nopeasti kodan ovelle. Siinä oli koodi lukko. Kaivoin minitabletin repustani ja lähetin nopeasti Alanille viesti. Hän vastasi muutamassa sekunnissa: "85D621D" Alan lähetti. Näpytin koodin nopeasti laitteeseen ja se piippasi. Ovi loksahti auki ja avasin oven. Luikahdin sisälle ja aloin tutkia paikkaa. Etsin jotain johtolankaa. Selasin paperikasaa läpi ja tutkin kaikki laatikot. Niissä oli jotain rakennuksen piirroksia. Otin niistä varmuudeksi kuvia. Istuin penkille ja katselin ympärilleni. Penkiltä tippui jokin paperin pala. Nostin ryppyisen ruutupaperin ylös ja avasin sen taitoksesta. Yritin jotenkin saada selvää käsialasta.
"Kessivikko, Abudabi, kolli 12.00" Luin hiljaa ääneen. Mitä ihmettä? Lähetin Alanille kuvan, mutta hän ei vastannut. Luin paperia uudestaan ja uudestaan. Kunnes sitten vihdoin hoksasin:
"Keskiviikkona, Aberdeessa, kello 12.00" Sehän oli tänään! Huomasin kaukana pienen metallisen laatikon. Siinäkin oli koodilukko, mutta kappas, se aukesi samalla koodilla, kuin ovikin. Sisällä oli kalliin näköinen käsiase, ladattuna. Aloin jo hahmottamaan tilannetta. Yhtäkkiä ovi lennähti auki.
"Tulinkin hakemaan juuri sitä" Matala ääni sanoi. Käännyin ympäri ja olin valmis ottamaan asetta taskustani, mutta kun näin tulleen henkilön, tiesin ettei asetta tarvittaisi tähän.
"Pitkästä aikaa, Jonathan" sanoin viekkaana.

// Sori vähän lyhyt, mut halusin jättää sen tohon ihan vaan kiusatakseni teitä... <3