"Amanda!" Hän huudahti ja pomppasi ylös tuolista. Hän silitti poskiani ja suuteli hellästi otsaani. Joku hoitaja tuli luoksemme ja Louis palasi istumaan ennen kuin ehdin sisäistää kaiken.
"Sattuuko johonki vielä?" Hoitaja kysyi. Tunnustelin jäseniäni. Selässä oli pieni kipu ja toisen jalan sääreen koski.
"Vähän selkään ja toiseen jalkaan" sanoin.
"Okei, selkä on luultavasti vain venähtänyt, mutta jalasta otamme vielä röntgen kuvan" hoitaja selosti. Hän sanoi vielä jotain ja kertoi, että lääkäri tulee ottamaan kuvan kohta. Sitten hän lähti. Katsoimme toisiamme hiljaa Louisin kanssa.
"Mä pelästyin niin kauheasti, kun näin sut siellä rappusissa" Louis sanoi ja piti kädestäni kiinni. Pudotin sormeni hänen sormiensa väliin tiukasti. Ovi aukesi taas ja valkopukuinen naislääkäri saapui luokseni. Hän toi mukanaan jonkun laitteen ja selosti kuvan ottamista.
Röntgenkuvan jälkeen lääkäri lähti ja jäimme taas kaksin. Juttelimme hotein arkista ja nauroimmekin. Lääkäri palasi noin vartin kuluttua takaisin ja katseli jotain paperia.
"Valitettavasti oikean jalan ala sääriluu on murtunut" hän totesi. Mitä?
"Joudumme kipsaamaan sen" hän jatkoi.
"Kuinka kauan sen pitää olla?" Kysyin.
"Noin Kaksi viikkoa" lääkäri vastasi. Minut vietiin sängyssä toiseen huoneeseen, mikä oli hyvin ahdistavaa. Louis sai tulla mukaan. Kipsi laitettiin nopeasti ja pian onneksi palasimme "omaan huoneeseeni". Louis hymyili koko ajan rauhoittavasti ja piti kädestäni kiinni. Oikeasti olin ihan paniikissa.
"Louis, tuotaa..." Aloitin.
"Sopiiko jos käyn hakemassa jotain syötävää tuolta aulasta?" Hän kysyi. Nyökkäsin, sillä sitä juuri toivoinkin. Halusin rauhoittua hetken yksin. Kokosin mieleeni jonkinlaisen kuvan tapahtumista. Yksi: olin pudonnut rappusista keskellä yötä, ja selkäni venähti. Kaksi: jalkani oli kipsissä kaksi viikkoa. Miten selviäisin? En pääse töihin, en osaa edes käyttää noita keppejä, näytän niin tontulta, en pysty tekemään ruokaa, siivoamaan, vaihtamaan vaatteita, enkä yksinkertaisesti pysty olemaan liikkumatta niin kauan. Siis, miten selviäisin? En mitenkään.
Ovi lennähti auki ja viisi poikaa ryntäsi sisään. Neljä heistä jäi seisomaan riviin sänkyni eteen hämmästynyt ilme kasvoillaan ja yksi tuli istumaan tuolille kaksi sämpylää ja vettä tarjottimella.
"Ootko sä kunnossa?" Niall kysyi ensimmäisenä.
"Joo, kai" vastasin.
"Mikä toin kipsi on?" Liam kysyi seuraavaksi.
"Se on kipsi" vastasin.
"Kuinka kauan joudut pitää sitä?" Zayn kysyi.
"Kaksi viikkoa" vastasin.
"Louis oli tosi huolissaan susta" Harry lopetti. Käännähdin Louisia kohti ja vilkasin häntä. Hän hymyili pienesti.
"Selvä, onko muita kysymyksiä vielä?" Naurahdin. Pojat puhdistivat päätänsä. Louis ojensi minulle sämpylän ja nousin hieman istuma-asentoon. Juttelimme poikien kanssa hetken, kunnes he lähtivät, kun hoitaja tuli. Louis jäi viereeni taas.
"Te voitte sitten lähteä, jos kaikki on selvä" hoitaja sanoi ja nyökkäsin. Hoitaja lähti ja antoi kepit. Toivoin, että Louis olisi mennyt jonnekin muualle, kuin jäänyt tänne. En halunnut osoittaa, kuinka kömpelö olin. Huokaisin ja käännyin istumaan sängyn reunalle. Jalkani koskettivat maata ja laitoin kepit niiden viereen. Huokasin uudestaan ja yritin nousta keppien varaan. Tupsahdin kuitenkin takaisin sängylle.
"Tarviitko apua?" Louis kysyi ja laittoi takkiaan päälle. Joo, paljonkin.
"En kai" valehtelin. Yritin nousta keppien varaan uudestaan, paremmin tuloksin. Pääsin jopa seisomaan.
"Meen viemään tän tarjottimen" Louis sanoi ja lähti huoneesta taas. Käännyin ikkunaan ja katselin, kun lintuja laskeutui lehdettömän puun oksille. Oksat heiluivat tuulessa. Kadulla nuorehko pariskunta riitelivät. Nainen huusi miehelle ja heitti jonkin kassin miehen päälle ja lähti vetämään. Mies lähti pois välittämättä. Kyynel vieri silmä kulmaani. Ihmiset riitelevät aina niin turhasta. Tuossakin he kai riitelivät kumpi kantaa kassi tai mitä kautta mennään kotiin. Turhaa. Aloin ajattelemaan, kuinka paljon rakastinkaan Lousia. Tunsikohan hän samoin? Välittikö hän minusta yhtä paljon? Tekisikö hän vuokseni mitä vain? Onpas minulla paljon kysymyksiä tänään. Enkä ole saanut vielä yhteenkään vastausta. Ovi aukesi takanani. Käännyin ja näin Louisin ovella. Kun hän huomais minun itkenee, Louis kiiruhti luokseni. Kiedoin käteni hänen vatsansa ympäri. Louis piti päätäni käsiensä välissä ja silitti hiuksiani. Nyyhkytin hiljaa hänen rintakehäänsä vasten.
"Mikä on huonosti?" Louis kysyi. Olipa tyhmästi kysytty. Mikä on huonosti? No kaikki! Purskahdin itkuun enemmän ja kaadoin vahingossa kepit vieressäni. Louis nosti minut sängylle ja laittoi makuu asentoon. Makasin hänen kainalossaan hiljaa nyyhkyttäen. Louisin käsivarret olivat ympärilläni ja pitivät minut kiinni hänessä. Kuuntelin Louisin hengitystä. Se on niin rauhoittavaa. Kuuntelen sitä aina ja se saa jotenkin rauhoittumaan, ja viestii, että kaikki on hyvin. Ja se on myös aika nukuttavaa. Hetken päästä olin taas unessa. Ja niin taisi olla Louiskin.
----
Tulipas urpoo... :)
-Maija
Ihana! Jatka nopee
VastaaPoista