Mieliala nimeltä Rakkaus - Harry one shot

     Kuulokkeista kaikui lempibiisejä. Nojailin raitiovaunupyäkin tolppaan. Vettä tuli taas kuin saavista kaataen. Oli synkkää ja tuuli heilutti alastomia puita. Katulamppu syttyi ylleni. Kaikki oli niin synkkää.
     Jauhoin purkkaa ja skippasin melankoliset biisit listaltani. Jotain menevampää. Raitiovaunu saapui ja pysähtyi eteeni. Nousin muiden ihmisen mukana vaunuun ja tungin tieni ahtaassa junassa tolpan viereen.
    Matka kului hitaasti. Takanani oleva äijä hengitti niskaani ällöttävästi ja haisi tupakalle ja alkoholille. Likainen parta roikkui tuon leuasta. Kavahdin ja siirryin huomaamattomasti kauemmaksi, kun vaunu taas hidasti seuraavaan pysäkkiin. Huoh, kuusi vielä, ennen kun minä pääsen kotiin...
    Ihmisiä lähti ennätysmäärä pois, ei kuitenkaan tarpeeksi, jotta olisin päässyt istumapaikalle. Kolme pikku kakaraa juoksentelivat ympäri vekotinta äiti perässä huutaen. Huokaisin ja käännyin katselemaan ohikiitäviä maisemia. Treenikassi painoi olallani ja olin laskemassa sitä maahan.
    Yhtäkkiä raitiovaunu kuitenkin jarrutti äkillisesti ja menetin tasapainoni. Laukkuni jäi kiinni johonkin, kun kiisin holtittomasti eteenpäin. Tömähdin nopeasti johonkin sydän pamppaillen.
    "Sori, sori..." sopersin pyyhkien hiuksia kasvoiltani. Kohotin katseeni ylös nuoren miehen kasvoihin. Hän näytti huvittuneelta, tukahdutti naurunsa.
    "Ei se mitään" pitkä nuorukainen sanoi ja suki hiuksiaan paremmin. Palasin takaisin laukkuni luokse ja koitin repiä sen irti vekottimesta, johon se oli jäänyt hihnastaan kiinni.
    "Samperin kassi..." sihisin hiljaa ja yritin riuhtoa sitä itsepäisesti. "...Voi juma..." mittani alkoi melkein olla täynnä. Seuraavaksi olisin vetäissyt oikein voimalla, mutta joku laski kätensä laukulleni. Nostin kasvoni ylös kohdaten nuo vihreät silmät. Miehenalku näytti melkein yhtä hilpeältä, kuin äsken.
    "Anna kun minä..." tuo naurahti toivottomuudelleni ja kieputti hihnani irti. Ojentaessaan painavaa kassia minulle, hän hymyili leveästi hymykuopat poskillaan.
    "Olla hyvä" hän virnisti leveästi.
    "Kiitti" mutisin punastuen. Minun ei tarvinnut taikoa kiitollista hymyä kasvoilleni - toinen oli tehnyt sen jo puolestani.

    Tuo komistus nojaili vaunun töherrettyä seinää vasten ja näpräsi puhelintaan. Tummat hiukset kihartuivat latvoista ja korostivat omanlaisia kasvonpiirteitä. Ei hänen muotimakukaan mikään huono ollut, mietiskelin katsellessani pitkää takkia ja kauluspaitaa sen alla. Miehenalku nosti katseensa ja minä käännyin äkkiä pois.
    Kunpa juna pysähtyisi ja jäisi tähän koko loppu illaksi. Voisin vain jutella tuolle tyypille...
    Yritin pitää ajatukseni jossain muussa - poissa tuota jumalasta. Huomenna alkaisi uudet kurssit koulussa. Yhteiskuntaoppia, kirjallisuutta, oliko psykologiaakin...
     Mistäköhän hän on saanut nuo kengät..? Varmaan aika kalliit -- Hupsista...
     Vaikka kuinka haaveilin meteoriiteista, jotka syöksyisivät raiteille, pysäkkini tuli ennen aikojaan. Kompuroin kassini kanssa ulos ja tallustin kotiini - ajatukset tuossa miehessä...

     Psykan tunti K4-luokassa... Olin ihan pihalla kurssien ajoista ja paikoista. Suunnistin koulussa ja yritin etsiä luokkaa. Kun lopulta sen löysin, oppilaat olivat jo sisällä ja tunsin punastuvani tallustaessa myöhässä takapulpettiin - ainoaan vapaaseen paikkaan.
    Häpeä kuitenkin haihtui, kuin tuhka tuuleen, kun huomasin, kuka istui takanurkassa. Mikä sattuma! Hymyilin pojalle, kuin aurinko ja istuin tuolille sydän lyöden tuhatta ja sataa.
    "Hei" vierustoverini sanoi matalalla äänellään. Katsoin ruskea tukkaiseen ja vastasin tervehdykseen.
    "Eikö se törmättykin eilen?" Hän muisti minut!! 
    "Joo, kirjaimellisesti" naurahdin kankeasti muistellen eilistä noloa tilannetta raitiovaunussa.
    "Aika sattuma, että satuttiin samalle kurssille" poika - mikä hänen nimensä edes on? - puheli kaivaen kynänsä esille.
    "Niin..." sanoin hiljaa. "Olen muuten Taika" jatkoin hymyillen.
    "Harry" tuo katsoi minua lämpimästi. Jäin katselemaan hetkeksi Harryn kasvoja. Ihanan tasainen iho, kauniisti loistavat silmät, kapeat pinkit huulet, tummat kulmakarvat... Opettaja alkoi kimittää edessä ja sai huomiomme.
 
    Parityö. Psykoligiassa. Ihmisen mielen muutoksista. Harryn kanssa!
    Mikään muu ei pyörinyt päässäni, kun tallustin kotiin samana päivänä. Harry oli kerrassaan ihana - niin ystävällinen, vitsikäs ja muuttui aina vaan komeammaksi, mitä tarkemmin häntä katsoi.
    Kiirehdin taas psykologian luokkaan - into puhkuen kasvoistani. Astuin luokkaan ja petyin: takapulpetti oli tyhjä. Jäin paikalleni nököttämään.
    "Sulla on hiukset kivasti tänään" joku kuiskasi takaani säikäyttäen minut. Käännähdin ympäri hengittämättä.
    "Ai kiitti" sopersin äimistyneenä seuraten katseellani, kun Harry käveli ohitseni paikalleen. Jatkoin hänen perässään. Olin aivan poissa tolaltani. Yksikään poika ei koskaan ole kiinnittänyt huomiota, miten hiukseni ovat...
     "Kaikki hyvin?" ääni kysyi vierestäni. Katsoin sivulle ja kohtasin kaksi suurta silmää.
     "Juu totta kai..." sanoin hymy huulillani. Opettaja käveli luokan etuosassa ja selitti jotain turhan päiväistä esitelmistämme.
     "Kuka opettaa sulle matikkaa?" Harry kysyi yhtäkkiä. Kesti hetken miettiä noinkin vaikeaa kysymystä, mutta nuorukainen vain sai ajatukseni sekaisin. Opettaja paljastui samaksi, kuin Harrylläkin. Kuiskimme takakulmassa, vaikka olisi pitänyt tehdä töitäkin. Haukuimme kaikki opettajat pystyyn. Ketä haisi hielle, ketä ei osannut sanoa presidenttiä oikein...
     "Joo, ja hissan maikka 'No jaa, vuonna 1940 toinen maailmansota käkätikäkäti...'" Harry matki mummon ääntä ja sai minut nauramaan.
    "Tukkikaa suunne" edessäni istuva silmälasinen tyttö marisi ilkeästi. Irvistin hänelle, kun tyttö kääntyi pois päin. Harry räkätti vieressäni.
    "Oikeesti" tyttö vinkui.
    "No voi anteeksi, neiti rillipää" Harry pahoitteli virnistäen. Tyttö kääntyi päätään pudistellen pois.
    "Vitsin pahis" kikatin hiljaa.
    "Ja sä et sitten yhtään vai?" Haz kysyi minulta. Yritin näyttää loukkaantuneelta - huonon tuloksin.
    "Takapenkillä! Antakaa työrauha muille ja keskittykää!" opettaja kirkui. Meinasin purskahtaa nauruun vierustoverini ilmeestä.
     Me todella yritimme - yritimme ihan tosissamme - tehdä parityötä, mutta se ei oikein sujunut.
    "Ihmisen mielialat?" Kysyin pyöritellen kynää käsissäni.
    "Mielenjalat?" Harry repesi vieressäni.
    "Hei koita keskittyy" marmatin itsekin naureskellen, vaikka koitin pysyä vakavana. "Mistä onnellisuus lähtee? Miksi mielialat muuttuvat äkisti... Haz, mitä sä touhuut?" Huokaisin huvittuneena, kun pojan viikari tähtäsi kumia etupulpetissa istuvaa hikaria kohti.
     "Täysosuma" Harry virnisti, kun ampui kuminpalasen pojan hiuksiin. Etupenkillä hän näytti kummastuneelta, vilkaisi luokkaa, mutta jätti asian sikseen.
     Olin juuri kysymässä Harryltä, mitä hän aikoi saada työstä, jos vain pelleili, kun opettaja kuulutti luokan edestä: "No niin, valitettavasti tunti on lopuillaan" Valitettavasti... " Tuokaa valmiit työnne tänne. Jos ette saaneet tehtävää valmiiksi, mikä on kumma, tehkää kotona ja tuokaa perjantaiksi" opettaja sanoi kohentaen lasejaan. Katsoin meidän aikaan saannosta. Otsikko, muutama vinoon kirjoitettu lause ja pieni kukkanen.
     "Meijän varmaan pitää tehdä tätä jossain vaiheessa" Harry totesi katsahtaen minuun.
     "No voi olla..." sanoin pakaten kamojani laukkuuni. Tarkoittiko hän, että tekisimme sitä yhdessä vai molemmat kotona...?
     "Kirjastossa vois olla hyvä tehdä..." ruskea tukkainen mutisi. "Kävistkö vaikka huomenna kolmelta?" Harry kysyi nousten seisomaan tuolista. Huomenna...
    "Juu, hyvin käy" sanoin hymyillen. Tiirailin Harryä ylöspäin.
     "Hyvä. Moikka" Harry sanoi ja kiiti ulos luokasta.
     Sydämmeni pomppi rinnassani. Hymyni valaisi varmasti koko koulun. Sitä onnellisuuden tunnetta en vaan voinut kuvailla.

    Kello oli viisi yli kolme ja melkein juoksin kirjastoa kohti. Sydämmeni hakkasi kovaa. kun saavuin kirjaston ovien eteen. Harryä ei näkynyt missään. Oliko hän jo lähtenyt? Mietin kaikkia vaihtoehtoja ja pyöriskelin ympäri aulaa. Kuin taivaan tuulista, Styles seisoi yhtäkkiä edessäni. Sateen tuoksui hehkui hänen nahkatakistaan ja pitkä poika hymyili minulle hiuksiaan pörröttäen.
    "Sori et oon myöhässä" tuo pahoitteli ja hymyilin sanoen, ettei se haitannut. Menimme pöydän ääreen, hieman etäämmälle paikalle istumaan ja kaivoin työmme esille. Harry höpötti rennosti ja sulatti minunkin jäykkyyteni. Työstä ei oikein tullut vieläkään mitään - kyllä me muutaman asian saimme kerrottua, muttei sen enenmpää. Kaikista ihaninta oli viettää Harryn kanssa aikaa.

    Taas yksin puuduttava kemian tunti ohitse. En tajua niistä merkeistä yhtään mitään. Kaikki merkit kuitenkin katosivat kauas pois, kun huomasin erään pitkän pojan tunkevan ihmisten läpi. Hän hymyili huomatessaan minut ja pysähtyi yllättäen luokseni.
     "Moi Taika"
     "No moi Haz" vastasin hymyillen itsekin.
     "Sitää vaan... Onks sul tänään jotain?" Harry kyseli niskaansa rapsuttaen. Huomasin seinustalla Harryn kaveriporukan katselevan virnistäen. Käänsin heille selkäni ja vastasin:
     "Ei mielestäni" sanoin odottaen.
     "Tuutko pitsalle mun kanssa?" Harryn kysymys pysäytti sydämmeni. Tämä ei voinut tapahtua minulle. Apua! Huomasin toisen odottavan kärsimättömänä.
     "Joo, milloin?" kysyin yli-innoissani. Voi pöljä... 
     "Sopiiko viideltä siinä pitserian eessä?"
     "Juu" sanoin hymyillen arasti.
     "Nähään" hän sanoi ja katosi, ennen kuin ehdin selvittää ajatukseni. Jäin paikoilleni seisomaan. Näinkö unta??

     Tällä kertaa minä olin myöhässä. Hiukseni ei vain asettuneet kunnolla. Harry odotteli minua pitserian edessä valkoinen pystyraitapaita päällään ja mustat pillifarkut. Nahkaiset kengät olivat hieman kastuneet sateessa. Kaulassa hänellä roikkui tuttu ristikoru.
     "Moi" tervehdin hymyillen. Harry virnisti takaisin katsoen silmiini. Hän ohjasi minut sisälle avaten oven ystävällisesti. Tilasimme pitsan ja menimme kulmapöytään.
     Juttelimme, söimme pitsaa nauraen ja keskustelimme lapsuudestamme ja perheistämme.

    Kello oli varmaan lähemmäs kahdeksaa, kun Harry tarjoutui heittämään minut kotiin.
    "Ala sitten sanelemaan ohjeita" tuo sanoi käynnistäen autonsa.
    "Käänny heti vasemmalle ja ajele sitä tietä sitten muutaman kilsan" sanoin - olin aina ollut surkea opastamaan reittejä. "Hetkonen, tosta olis pitäny kääntyä!" huudahdin yhtäkkiä.
     Harry nauroi minulle ja teki U-käännöksen. "Ootko nyt ihan varma?" tuo kysyi naureskellen.
    "No juu juu..." kikatin pelkääjän paikalla. Auto kaahasi tielle minun katsellessa Harryn kasvoja profiilista. Vatsassani lentelivät perhoset, jotka olivat olleet siellä koko illan.
     Pian - aivan liian pian - auto oli pysähtynyt tutun rivitalon eteen.
    "Kivan näkönen talo" Harry totesi kurkistaessaan ikkunasta. Nousin ylös autosta ottaen tavarani mukaan. Harrykin nousi autosta ja käveli toiselle puolelle kaaraa. Ulkona oli pimeää ja kylmää, kuu loisti taivaalla salaperäisenä.
     "Voin tulla saattamaan ovelle" Haz hymyili taikoen hymyn minunkin huulilleni. Kävelimme mahdollisimman hitaasti, mutta ovi juoksi meitä vastaan.
     "No, sun täytyy varmaan nyt mennä kotiin..." mutisin vastentahtoisesti. Harry nousi yhden portaan ylemmäksi ja seisoi nyt samalla korkeudella kuin minä - yhden portaan alempana.
     "Ei ihan vielä..." tuo sanoi salaperäisesti. "Mikäs nyt on mieliala?" Harry virnisti muistuttaen yhteisestä psykoligian työstämme. Olimme vihdoin ja viimein saaneet sen valmiiksi - ei siihen ollut mennyt kuin kuukausi. Kuukausi joka päivä yhteistyötä tuon komistuksen kanssa.
     "Hmm... Iloinen, yllättynyt kai" sanoin sanoja etsien. "Mites sulla?" kysyin takaisin hymyn leikitellessä huulillani. Harry seisoi hiljaa edessäni ja tuijotti silmiini. Kuin etsien jotain.
     "Oon onnellinen, että saan katsella sun kauniita silmiäs" Harry sanoi matalasti. Värähdin sisältä päin. Harry kosketti kättäni. Seisoin paikoillani pojan edessä. Harry nosti kätensä poskelleni hymyillen. Katsoin hänen vihreinä kimaltelevia silmiä. Harryn kasvot olivat kymmenen sentin päässä omistani. Hänellä oli kauniit poskipäät, kun niitä läheltä tarkasteli. Harry hymyili, ennen kuin painoi pehmeät huulensa varovasti huulilleni.
     Ensin minut valtasi järkytys. Sitten pääsin mukaan leikkiin ja suljin silmäni onnellisena. Harry vetäisi minut kiinni itseensä. Käteni olivat nuorukaisen niskan takana ja hiuksissa. Vatsassani kutitteli. Harryn vahvat kädet pitivät minua vasten hänen rintakehäänsä.
     Pikku hiljaa irrottauduimme. Harry virnisti, minä purin huultani. Naurahdin pienesti ja tunsin, kuinka Harry veti minut halaukseen.
     "Mistä noin kauniit silmät saa?" tuo kysyi katsellen silmiini.
     "Sulla on kauniimmat" totesin pienesti hymyillen. Pörrötin pojan hiuksia ja irrottauduin hänen otteestaan. "Mutta, nähdään huomenna" sanoin avaten oveni avaimilla.
     "Hetkonen nyt..." Harry huudahti kun olin menossa sisälle. Miehenalku nappasi lantioltani kiinni, käänsi minut itseään vasten ja suuteli huuliani. Pidimme käsistämme kiinni ja uppouduin suudelmaan. Varvistin, jotta Harryn ei tarvinnut olla niin kyyryssä.
     "Tyytyväinen?" Kysyin saaden vastaukseksi varman nyökkäyksen.
     "Nähdäänkö taas joku päivä?" kysyin ujosti hymyillen. Katsoin pidempää poikaa kasvoihin.
     "Vaikka joka päivä" toinen virnisti.
     "Hahhah. Nuku hyvin, Harry"
     "Öitä" hän huikkasi hypellessään portaita alas. "Oman kullan kuvia" poika nauroi ja vinkkasi silmäänsä saaden vatsassani muljahtamaan. Harry käveli autolleen, vilkutti minulle ja hyppäsi sisään kulkuneuvoon. Nuorukainen käynnisti autonsa ja kaahasi pois.
      Kuu katseli minua taivaalta. Sekin hymyili.
      "Sinä olet sitten ihana" kuiskasin ääneen ja tallustin sisälle mahdottoman suuri hymy huulillani.

Tässä Taikalle one shot, oliko semmonen, mitä toivoit? Piditkö?
Tänään siis varmaan Niall one shot vielä. Siit ei ehkä tuu ihan näin pitkää :))
Ja kaikki menee nyt äänestämään, kenestä seuraava fici tonne ylälaitaan!!! :D:D