Alone and afraid ~ 3

    Katselin, kuinka valot vilkkuivat ja ihmismeri velloivat areenalla. Blondi poika - Niall - hyppeli lavalla ja nauroin ajatukselle, että hän makaisi kohta jalka poikki lattialla. Keikka oli jo melkein lopussa ja päätin lähteä takahuoneisiin, ennen kuin nuo kaikki ihmiset alkaisivat rynnätä ulospäin.
    Törmäsin suoraan Ozzyyn, ennen kuin ehdin käytävältä pois.
    "Hei Elyyse!" Ozzy sammalsi ja hoipersi luokseni.
    Vilkaisin rannekelloa ja huokaisin. "Kello on kymmenen ja sä oot jo umpikännissä..." mutisin ennen kuin otin toista käsivarresta ja lähdin viemään häntä ulos päin.
    "Ei mennä vielä... Mun piti oottaa Andyy..." Ozzy riuhtaisi itsensä otteestani ja lähti tömistelemään toiseen suuntaan.
    Mietin kaksi kertaa; pitäisikö hakea tuo juopunut poika ja viedä hänet hotellille vai antaa hänen tehdä mitä itse tahtoo? Pieni huokaisu pääsi huuliltani, kun ajattelin, mistä hän aamulla heräisikään, jos jättäisin hänet oman onnensa ojaan.
    "Ozzy!!" huusin käytävällä ja sain tuon kääntymään ympäri. "Tuu tänne! Vien sut hotellille" Mies tuli yli-innokkaasti luokseni ja ennen kuin huomasinkaan, hän oli painanut minut seinää vasten. Ozzyn henki haisi niin hirveälle, että minun teki mieli oksentaa. Meinasin pyörtyä, kun hän yhtäkkiä iski huulensa omilleni. Niin, hän luuli yhä, että rakastin häntä, vaikka tosiasiassa en ollut ikinä pitänytkään tuosta.
    "Lopeta" tuhahdin ja tönäisin hänet ehkä liiankin kovaa pois. Ozzyn hallintakyky oli sen verran heikko, että nuorukainen iskeytyi vastakkaiseen seinään ikävästi. Ozzyn tummat silmät katsoivat minuun vihaisesti ja hän nousi parempaan ryhtiin.
    "Tule nyt jo" sanoin tiukasti ja lähdin kävelemään ovelle päin. Vilkuilin sivusilmällä, että Ozzy varmasti seurasi minua, ennen kuin pysähdyin ovelle odottamaan tuota. Ruskea tukkainen otti minut kiinni muutamalla juoksu askeleella ja avasin oven hänelle. Ozzy katsoi minua jotenkin ärtyneenä - kuin pikku poika, jolta oli viety karkkipussi.
    Yhtäkkiä käytävän päästä alkoi kuulua puheen sorinaa ja oletin keikan päättyneen. Ozzy tyrkkäsi minut ulos ovesta ja tuli itse perässä paiskaten oven kiinni.

    Tallustimme pitkin mainosvalojen valaisemia katuja kohti hotellia. Autoa ei ollut - Ozzy ei tuossa kunnossa voinut ajaa, eikä hän pitänyt siitä, että minä ajoin, joten en jaksanut alkaa kiistelemään siitä asiasta.
    Katselin rauhoittunutta miehenalkua vierelläni. Hänen hiuksensa olivat sekaisin päänsä päällä ja tuon silmät olivat suuntautuneena maahan. Samassa hän nosti vihreät silmänsä minuun ja käänsin pääni nopeasti pois. Tunsin hänen polttavan katseen minussa.
    Henkäisin syvään. "Ozzy..." keskeytin lauseeni muistaessa, että tuo oli edelleen juonut ja olisi kiihtyneessä tilassa hyvinkin äkkiä, jos sanoisin jotain väärää.
    Ozzy oli kuitenkin jo lukenut ilmeen kasvoiltani. "Niin?" Hän tiesi, että minulla oli jotain sanottavaa.
    "Ei mitään..." sopersin nopeasti ja käännyimme sivukadulle.
    "Kerro" Ozzyn äänestä kuuli, että hän ei antaisi periksi, joten huokaisin.
    Mietin pitkään, miten sen sanoisin. 'Tää ei toimi' 'Meijän pitää erota' 'En tykkää susta enää'... Mikään ei kuulostanut hyvältä, kaikki jotenkin liian kovia.
    "Puhu jo" Ozzy murahti ja huomasin hänen ilmeensä muuttuvan vihaisemmaksi.
    "Oz, tää meijän juttu ei oikein toimi. Sä oot aina humalassa ja..." en ehtinyt sano enempää, ennen kuin Ozzy oli työntänyt minut korkean talon ulkoseinää vasten.
    "Mä tiesin koko ajan, että petät mua. Kuka se on?! Häh?! Kerro!" Jotenkin oli aavistanut, että Ozzy tekisi omat johtopäätöksensä, ennen kuin olin ehtinyt mitään sanoa.
    "Rauha, ei oo mitään sellasta. Tää ei... Meitä ei vaan tehty toisillemme" sanoin ja yritin nähdä toisen kasvoilla jotain ymmärrystä. Mutta päinvastoin - hänen kasvonsa täyttyivät pikku hiljaa kiukusta.
    Arvasin, ettei Ozzy osaisi suhtautua asiaan hyvin, mutta mitään tällaista en olisi osannut odottaa.
    Ozzy repi ja ravisti minua käsivarsista huutaen törkeyksiä päin kasvojani. Ensin yritin pitää tuiman ilmeen kasvoillani, mutta se vain pahensi tilannetta.
    "Väkivaltaa..." yritin sanoa, mutta Ozzy repesi yhtäkkiä kovaääniseen nauruun. Totta kai, hänhän oli edelleen alkoholin vaikutuksen alaisena.
    "Minäpä näytän, mikä on väkivaltaa, tyttöseni" Ozzy murahti ja tunki kätensä kaulani ympärille. Yritin saada henkeä, mutta Ozzyn tarkoitus oli ilmeisesti kuristaa minut hengiltä.
    "Mitä nyt sanot?! Tekeekö vielä mieli jättää mut?!" hän huusi ja pystyin vain puristamaan silmiäni kiinni samalla, kun kyyneleet kastelivat poskeni.
    "Oz" kuiskasin heikosti, mutta samassa ote vain tiukkeni kaulani ympärillä.
    "Ole hiljaa! Ja jos tosissas tarkotit, mitä sanoit, niin saat kyllä kärsiä!" mies huusi vihaisena. Yritin repiä hänen käsiään irti, mutta samassa hän paiskasi voimattoman kehoni seinää vasten. Valahdin hermottomana maahan ja hengitin katkonaisesti. Ozzy ei voinut vastustaa kiusausta potkaista minua vielä lopuksi jalkaan ja romauttaa minua täysin.
   
     Ozzy katosi jonnekin muualle, lähti varmaan hotellille tai juomaan lisää, jättäen minut siihen. Kuulin, kuinka pääkadulla huristelivat autot ohitseni, mutta kukaan ei edes vahingossa eksyisi syrjäiselle sivukujalle, jossa makasin voimattomana.
    Annoin pääni valahtaa rennoksi ja suljin silmäni välittämättä siinä tilanteessa yhtään mistään.

    "Elyse? Ootko se sä?" leijuin tajuttomuuden rajoilla, kun kuulin yhtäkkiä tuntemattoman äänen. Yritin selvittää, missä olin.
    "Voi juma, on se se!" Joku toinen sanoi. Yhtäkkiä ympärilläni alkoi kauhea sähellys. Olisin tahtonut vain huutaa, että menkää pois, tahdon nukkua, mutta en saanut ääntäkään suustani. Tunsin jonkun ravistelevan minua.
    "Mitä sulle on käynyt?!" joku huusi, liian kovaan suoraan korvaani.
    "Oo hiljaa!" huusin yhtäkkiä yllättyen itsekin, että sain sanottua jotain. Kurkkuni tuntui karhealta ja kirkas valo paistoi silmiini.
    "Ootko kunnossa?" "Mitä teit tuolla?" "Sattuuks sua johonki?" ääniä kuului ympäriltäni ja suljin silmäni uudelleen. Minua väsytti ja aloin hitaasti vaipua takaisin unten maille sekasortoisten äänten jäädessä taustalle.

*****

Tällasen hieman tyngän luvun sain tehtyy, sori kun kesti, kiireitä koulussa...

Laittakaa kommenttii kiitos :D

Alone and afraid ~ 2

     Kun viimeinkin oli hukkunut aaltoilevaan uneen, alkoi tunkeutua puheen sorinaa. Räpyttelin silmiäni ja nousin istumaan hiljaa. Hieroin silmiäni muistaessani yhtäkkiä missä olin. Pomppasin pystyyn ja hiukseni valahtivat hartioilleni. Katsoin paniikissa, kun ihmisiä tulvi sisään ja koitin piiloutua kuoreeni. 

    Tekoblondi tuli sohvalle huomatessaan minut ja hymyili aurinkoisesti. 

    "Moi, ootko ollu täällä koko yön?" Niall kysyi kovaäänisesti saaden kaikkien huomion minuun. 

    "Eh, taisin nukahtaa tuohon sohvalle..." sopersin hiljaa huomatessani, kuinka lyhyt tukkainen poika kurkisti Niallin olan takaa. Muut lähtivät omiin touhuihinsa, kun Liam istui viereeni sohvalle.
    "Nukuitko täällä oikeesti?" tuo kysyi pehmeällä äänellään. Nyökkäsin varovasti ja viikkasin minua lämpimänä pitäneen viltin sohvan käsinojalle.
    "Mikset menny hotellille?" Liam kurtisti taas otsaansa. "Etkö olekin sen hmm... Ozzyn kavereita?"
    "En, Ozzy vaan tuntee mut" sanoin kylmästi ja nousin sohvalta. Kipitin nopeasti ovea kohti, kunnes kuulin tutun äänen huutavan vielä jälkeeni.
    "Hei nähään!" Käännyin hymyilemään väkinäisesti ennen kuin pujahdin ulos käytävään.

    Kävelin ripeästi ulko-ovea kohti. En tiedä, minne olin menossa, mutta pakenin ainakin parhaani mukaan uteliailta kysymyksiltä ja Ozzyn kavereilta. Tuuli puhalsi kylmästi, kun hyppelin kaksi porrasta kerralla alas päin. Olin hukannut takkini jonnekin stadionille, mutta vähät minua kiinnosti. Kyllä joku sen areenalta löytäisi ja palauttaisi nimetyn takkini minulle. Pysähdyin kulman taakse ja kumarruin solmimaan kenkieni nauhoja.
    Mutta se oli suuri virhe. Hupparini hupusta tartuttiin jykevästi kiinni ja samassa minut oli vedetty vasten seinää. Ozzyn silmät lieskuivat raivosta hänen katsellessa minua alaspäin. Hän painoi minut yhä kovemmin vasten betonista seinää ja haistoin tuon pahan pajuisen hengityksen.
    "Saanko kysyä..." Ozzy murahti karhealla äänellään. "Missä hitossa sä olit?!" Katsoin maahan, kunnes käsi tarttui leukaani ja riuhtaisi pääni ylös. Niskaani sattui, mutta tuijotin poikaa vihaisena.
    "Itse makasit varmaan jonkun toisen blondin sängyssä taas" tuhahdin muistuttaen häntä asiasta, mikä tapahtui viime viikolla.
    "Turpa kiinni" Hän murahti ja iski kätensä käsivarteeni, mikä oli ennestään jo täynnä mustelmia.
    "Mä en oo mikään sun orja" tiuskaisin hiljaisella äänellä. Ozzyn tuima katse olisi pelästyttänyt kenet tahansa muun, mutta minä olin jo niin tottunut siihen, etten hätkähtänytkään. Sen sijaan kivulias isku polveeni väänsi naamani kärsivään ilmeeseen.
    "Oletpas" Ozzy murahti ja paiskasi minut maahan. Löin kyynerpääni seinään ja painoin kasvoni alaspäin. "Nouse nyt jo ylös, meillä on töitä" hän sanoi hieman rauhallisesti ja katseli jonnekin sivulle päin. Kampesin itseni pystyyn ja nielin kyyneleeni. Paha olo velloi sisälläni, eikä asiaa auttanut yhtään, että nälkä kuristi vatsaani. Olin syönyt viimeksi toissa päivänä pahaisen pitsan palan, mikä ei kauaa energiaa antanut.

    "Täällä on kaikki valmista!" poika karjui viereltäni niin, että korviini sattui. Mies areenan toisella puolella näytti peukaloa ja huitoi meidät sitten luokseen. Pitelin selkääni, joka oli rasittunut sata kiloa painavien vahvistimien kannossa.
    "Hei tyttö!" muutaman kymmenen hampurilaisaterian vetänyt roteva mies huusi minulle. "Tule tänne!" Lähdin tallustamaan häntä kohti väsyneenä. Mies katsoi, kun taapersin hitaasti kohti häntä. "Etkö yhtään hitaampaa pääse, likka?!"
    "No, mitä nyt?" Kysyin turhautuneena, ja katselin, kuinka Ozzy lähti kavereineen ruokatauolle.
    "Joku idiootti on hukannut kameralaukkunsa tänne. Siis jättänyt sen kuulemma jonnekin penkin alle" mies sanoi rapsuttaen päätään.
    "Ja?" Kysyin huokaisten.
    "No sinun pitää nyt etsiä se" Mies tuhahti ja katsoi minua inhoten. Käänsin katseeni epäuskoisena jäätimäiseen areenaan.
    "Eli et yhtään tiedä, missä päin se on?" kohotin kulmiani. Huomasin sivusilmällä, kun Liam, Niall ja muut bändiläiset tulivat lavalle - luultavasti harjoittelemaan tai jotain.
    "No en, saat etsiä sen ihan itse. Hyvää ruokataukoa" mies kääntyi ympäri ja kaivoi taskustaan tupakka-askin.

    Huokaisin ja lähdin kävelemään ensimmäistä penkkiriviä. Kurkistin jokaisen tuolin alle, mikä teki hallaa jo ennestään kipeälle selälleni. Musiikkia, sekä valoja testattiin ja pojat tsekkailivat lavaa sekä areenaa. Kadoksissa oleva kameralaukku pysyi visusti piilossa.
    En ollut edes puolessa välissä ensimmäistä sivua, kun jo ajattelin luovuttavani. Kaikki muut olivat ruokatauolla, miksi minun piti etsiä jonkun kameralaukkua? Kumarruin alas ja pelkäsin jo selkäni katkeavan.
    "Moi" tutun kuuloinen ääni sanoi yllättäen yläpuoleltani ja meinasin lentää selälleni säikähdyksestä. Tunsin sydämmeni hakkaavan rinnassa kääntyessäni katsomaan ylemmälle riville.
    "Ai sä" sanoin huokaisten ja kävelin eteenpäin.
    "Mitä sä teet? Etsitkö jotain?" Liam kysyi ja seurasi minua.
    "Joo, joku on jättänyt kameralaukkunsa jonkun penkin alle" vastasin hiljaa ja vilkaisin nopeasti pojan kasvoja.
    "Kuka? Ja minne?" tuo ihmetteli ja alkoi itsekin katsoa tuolien alle.
    "En tiiä, mut määrättiin etsimään se" huokaisin ja hyppäsin ylemmälle penkkiriville. Samassa kiinnitin huomioni tummaan esineeseen edessä päin. "Hei..." kipitin sen luokse ja nostin esineen käteeni. Liam nauroi ja käveli luokseni.
    "Huh, vihdoinkin" huokaisin ja katsoin ylös Liamin kasvoihin. Ruskeat silmät katsoivat minua tuuheiden kulmakarvojen alta minuun.
    "Mitä teet muuten täällä?" kysyin tuolta ja kipusin tuolien yli.
    "Käytiin vähä tiirailemassa täällä ja huomasin sut niin päätin tulla morjenstaa" Liam hymyili aurinkoisesti valkoiset hampaat vilkkuen. Hän näytti suloiselta hymyillessään ja silmät vilkkuivat kirkkaissa valoissa.
    "Ai kiva..." sanoin hiljempaa ja painoin pääni sitten maahan. Vedin hihojani alaspäin ja tunsin vatsani kaipaavan ruokaa. "Mä taidan mennä syömään jotain..." mumisin ja hyppäsin aika uhkarohkeasti alas muutaman metrin korkeudesta. Kaaduin polvilleni, mikä ei olisi muuten sattunut, jolleivat jalkani olisivat olleet mustelmien peitossa.
    "Kaikki hyvin?" kuulin saman äänen läheltäni. Nousin nopeasti ylös ja koitin hymyillä mahdollisimman luontevasti. Liam katsoi minua pitkään, ennen kuin hymähti ja sanoi sitten menevänsä bändin jäsenten mukaan syömään jonnekin. Minä lähdin yksinäisenä taapertamaan kohti ulko-ovea, kunnes tajusin, että lompaakoni oli kadonneen takkini taskussa. Huokaisin ja lähtin tallustamaan kohti backstagea.

***

Tuli vähän lyhyt, sorry!!
Koitan jatkaa huomenna, mutten lupaa mitään :)
Kommenttii vaan jos jaksatte, kiitos :D

Alone and afraid ~ 1

     Nurkassa kävi pieni tuulen vire, kun järjestelin yksinäni laatikoita. Ihmisiä kulki ohitseni koko ajan viemässä tavaroita stadionille. Nostaessani painavaa metallilaatikkoa, minua tönäistiin kipeästi seinää vasten ja joudun pitelemään kaikin voimin laatikkoa. Ozzy virnisteli ilkikurisesti ja katosi toiseen huoneeseen. Huokaisin äänettömästi ja lähdin raahaamaan tavaroita stadionille.

     "Tuo tyttö se laatikko tänne!" roteva mies huusi kiukkuiseen sävyyn. Vein armeliaasti laatikon hänelle ja kipitin takaisin takaovelle pitkin käytäviä.
     Tumma tukkainen poika nauroi Ozzyn kanssa, mutta huomatessaan minut, he lopettivat ja olivat hiljaa. Piilouduin hiusteni taakse ja nostin kasan pitkiä mustia johtoja käteeni. Kieputin ne käsivarteeni ja nostin vielä salkun olalleni. Vilkuilin poikia hermostuneena vasemmalla puolellani ja tunsin, kuinka käteni alkoivat hikeentyä.
     "Et sä jaksa kantaa noita kaikkia" karhea ääni ivasi ja tunsin kun jotain pientä kovaa heitettiin selkääni.
     Vaikka olisin vastannut mitä, minulle olisi naurettu, joten tyydyin uppoamaan vain yhä syvemmälle.
     Pojat naureskelivat keskenään - en olisi ihmetellyt vaikka naurun kohde olisi minä. Kävelin yhä reippaammin kohti rautaovea, josta tumma pukeinen mies oli juuri äsken mennyt sisään. Ryntäsin kohti ovea, joka pamahti kiinni juuri ennen kuin ehdin pujahtaa siitä sisään. Huokaisin ja yritin kurottaa käteni laatikon alta kohti ovenkahvaa.
     Yhtäkkiä vaalea hiuspehko ilmestyi silmieni eteen, eikä mennyt kauaa, kun tavarat olivat leviänä lattialla ja ovi pamahti kiinni. Matala ivallinen nauru kuului toisesta huoneesta. Nojatessani kylmään seinään puristin silmäni kiinni ja kynteni painoivat kämmentäni pusertaessani käsiäni tiukasti nyrkkiin.

     One Directionin keikkakiertue. Ihmisille tulee mieleen viisi komistusta, jotka matkaavat ympäri maailmaa ja esiintyvät hehtaarien kokoisilla areenoilla joka toinen päivä sadoille tuhansille faneilleen. Pomppivat lavalla ja keikan jälkeen hengaavat toistensa kanssa. Elävät unelmaansa. Ainoana huolenaan vain muutaman tunnin yöunet. 
     Niin sitä helposti ajattelee. Mutta miettiikö kukaan, mitä kulissien takana oikeasti tapahtuu? Ei. Kukaan ei tiedä, ettei se ole sitä, miltä ulospäin näyttää. Se on paljon enemmän; loppupeleissä noiden viiden poikasen ei tarvitse muuta kuin laulaa ja hymyillä kiltisti. Muut tekevät raskaan työn - siirtävät jättimäiset äänentoistolaitteet, valot ja vahvistimet paikoista toiseen. 
     Eikä se työ jää siihen. Lisäksi pitää vielä kestää kaikki stressi ja ihmissuhde kriisit, joita työ tuottaa... 

     Avasin silmäni kuullessani hennon äänen. "Elyse? Kaikki hyvin?" Katsoin suuri silmäistä poikaa edessäni kun hän kumartui nostamaan tavaroita maasta.
     Nyökkäsin huulta purren ja otin vastaan pudottamani tavarat. Kiitollinen hymyni jäi puolitiehen ja kiiruhdin stadionille. Niall oli katselemassa areenaa ja napsi kuvia ympäriltään. Hän nauroi Ozzyn kanssa ja pojat katosivat toiseen huoneeseen.
     Autoin koko loppuillan ääni- ja valomiehiä. Kävelin hiljaa kohti pukuhuoneita areenan takaosassa. Joka puolelta kuului ihmisten juttelua ja minulle tuli yksinäinen olo. Yhtäkkiä ovi avautui aivan edessäni ja hämmästynyt nuori mies asteli ulos.
     "Elyse!" Ozzy huudahti ja nappasi kovakouraisesti kädestäni. "Lähdetäänkö jo hotellille?" Haistoin oluen ja jonkin vähän vahvemmankin juoman hänen hengityksestään.
     Pudistin päätäni "Taidan järjestellä vielä muutamia papereita, mene sä vaan jo".
     Yritin olla hänelle kiltti, vaikka en todellakaan tiedä miksi. Ehkä pelkäsin, että hän suuttuu ja satuttaa minua. Vaikka milloin hän ei muka loukkaisi minua? Niin fyysisesti, kuin henkisestikin.
     "Ootko ihan varma?" Ozzy kysyi, ennen niin suloisen siniset silmät kimaltaen.
     Nyökkäsin nopeasti, ennen kuin pujahdin hänen ohitseen ja kipitin vieraaseen huoneeseen.

     Huoneessa oli pimeää ja lattialla kiemurteli tummia johtoja. Painauduin suljettua ovea vasten ja annoin silmieni sulkeutua hitaasti. Valuin ovea pitkin lattialle ja puristin polviani lähemmäksi kehoani. Hiukseni lepäsivät sotkuisina olkapäilläni ja annoin kyyneleiden valua poskillani sotkien meikkini.
     Yhtäkkiä tunsin, kuinka joku yritti avata ovea ja pomppasin säikähdyksestä pystyyn. Ovi avattiin ja joku astui sisälle haparoivin askelin. Käsi etsi valokatkaisijaa - toivoin hiljaa, ettei se löytäisi katkaisijaa - mutta pian huoneeseen syttyivät kirkkaat valot.
     "Oho, mä en tienny et täällä on joku" karhea, tuntematon ääni sanoi änkyttäen. Huokaisin helpotuksesta, ettei se ollut Ozzy tai hänen joku idiootti kaverinsa.
     Katsoin sisälle tullutta nuorukaista hiuksieni takaata ja pyyhin kasvojani hihaan. Toivoin, ettei hän ollut huomannut minun itkevän - vihaan huomiota, vaikka toivonkin joskus, että saisin itkeä rauhassa lohduttavaa olkapäätä vasten.
     "Mä kai unohdin mun puhelimen jonnekin tänne, ku oltiin suunnittelemassa uutta valoshowta keikalle..." jätkä selitti ja raapi niskaansa. Hänen toinen käsi oli kipsissä - mitäköhän hän sillekin oli tehnyt? Hän näytti jotenkin tutulta, mutten keksinyt äkkiseltä, kuka hän oli.
     Huomasin sivupöydällä mustan möykyn ja nostin sen käteeni. "Tämäkö?" ääneni oli hento, mutta poika nosti salamana katseensa minuun. Näin hänen ruskeat silmänsä kiiluvina kattolampun valossa ojentaessani puhelimen hänelle.
     "Kiitti" miehenalku sanoi helpottuneena.
     Hän oli jo melkein oven suulla, kun kääntyi takaisin minuun päin. "Mitä muuten teit täällä pimeässä yksin?" poika rypisti otsaansa.
     Mietin kahdesti, mitä sanoisin. "T-taisin nukahtaa vahingossa..." änkytin surkean valheen ja tungin käteni taskuun. Vedin syvään henkeä ja annoin pääni valahtaa taas kohti lattiaa.
     Oletin, että nuorukainen katoaisi nopeasti ulos ovesta, mutta hän astuikin askeleen takaisin päin.         "Onks kaikki hyvin?" Hänen pehmeä äänensä paljasti minulle lopulta, kenestä oli kyse. Nostin katseeni hänen kasvoihinsa.
     "Sä... Sä oot Liam?" Yhdistin lopulta langan pätkät yhdeksi langaksi. Ruskea silmäinen nyökkäsi hymyillen pienesti ja loi minulle hetken rauhan sisälleni.
     Se hymy sai soluni kihelmöimään ja tuijotin komeaa nuorukaista silmiin. Suklaan ruskeat silmät sulattivat jään sisältäni. Muutaman sekunnin unohduin siihen tuijottamaan.
     "Kaikki ok?" Liam toisti kysymyksensä herättäen minut kuplastani.
     "Joo, väsyttää vaan" sanoin hiljaa ja kömmin sitten ulos huoneesta hänen perässään. Liam pyöritteli puhelintaan kädessään kiusallisen hiljaisuuden vallitessa ympärillämme.
     "Mun täytyy mennä. Mut törmäillään taas" Liam sanoi hymyillen hampaat vilkkuen, enkä enää yhtään ihmettellyt, miksi One Directionilla on miljoonia faneja...
    Yritin hymyillä hänelle, kunnes hän kääntyi kulman taakse ja jätti minut yksin pimeälle käytävälle. Mietin hetken, minne suuntaisin. Päädyin vastakkaiseen suuntaan ja etsiskelin hetken sopivaa paikkaa. Mielessäni kävi Ozzy, mutta syrjäytin hänet nopeasti. En jaksanut enää pahoittaa mieltäni ajattelemalla, kuinka paljon se idiootti vetää juomaa tänä iltana.
     Samassa löysin jonkinlaisen oleskelu huoneen suurelta stadionilta ja astuin sisään. Yksinäinen pöytälamppu paloi sotkuisella pöydällä. Kaksi nahkasohvaa näyttivät houkuttelevilta ja pöydälle unohdettu avaamaton sämpylä veti minua puoleensa. Tyydyin kuitenkin vetämään kuluneen viltin paperikasan alta ja käperryin sohvalle.

     Sinä yönä nukuin huonosti, mikä ei ollut harvinaisuus minulle. Viltin alla oli kuitenkin lämmintä, eikä minun pitänyt surea, kuuliko kukaan hiljaista nyyhkytystäni. Jossain vaiheessa kuitenkin uppouduin levottomaan uneen...

Elyse, 19 vuotta, työskentelee kiertueella apulaisena. Masentunut 'entisen' poikaystävänsä Ozzyn vuoksi. Ozzy hakkaa tyttöä humalassa ja käyttää häntä hyväkseen. Elyse ei uskalla sanoa hänelle ei ja ajautuu aina masennuksen valtaan. 

Elysen isä on kadonnut hänen ollessa viisi ja äiti kuollut onnettomuudessa, kun hän oli kuusitoista. 

Ozzy, 23, työskelntelee kiertueella. Hän on hyvin suosittu jätkä muiden keskuudessa ja juhlii melkein joka ilta.

***

Vihdoin sain eka luvun valmiiksi! Toivottavasti piditte, koitin vähän uutta kirjotustyyliäkin :)
Laittakaa kommenttia jos jaksatte, kiitos!! :D:D

I'd hold you, I'd need you, I'd get down on my knees for you ~ 15

Aurinko lämmitti Olgan selkää. Tumma paita imi lämpöä vielä enemmän ja piti tytön lämpimänä syyskuun iltapäivässä. Olga katseli vaaleilla silmillään Zayniin, joka seisoi hänen edessään. Aurinko valaisi pojan kasvoja ja hän joutui siristelemään silmiään. Tähänkö se kaikki loppuisi? Tänä kauniina päivänä? Kaikki hyvä joutaisi unholaan, vain muistot jäljelle jäisivät.
"Zayn..." Olga kuiskasi, muttei osannut jatkaa. Zayn hymyili kauniisti, mutta Olga ei osannut.
"Tähänkö tää nyt loppuu?" Olga kohotti kulmiaan. Zayn astui lähemmäksi ja pujotti sormensa Olgan sormien välistä. Zayn suuteli tytön sormia hellästi.
"Ehkä tää aika ei ollu sopiva" Zaynin ääni oli ihanan pehmeä ja matala. Vaikka Olga kuulisi sitä joka päivä 24/7, hän ei varmaankaan ikinä kyllästysi siihen.
"Ja ehkä kohtalo ei luonu meitä toisillemme" Olga myöntyi. Hän katsoi noihin kiiluviin ruskeisiin silmiin, joita hän ei koskaan unohtaisi. Hän ei unohtaisi, miten ihastui tuohon jätkään, miten hän valvoi niin monia öitä tuon takia.

Itseasiassa Haily oli ollut se, joka oli avannut Olgan ajatukset. Hän oli kannustanut tekemään sen, mikä oikealta tuntui. Vaikka se ei ehkä olisi juuri mukavinta, se oli tehtävä. Jostain löytyy kuumempi. Hailyn virnistys ja silmän vikkaus saivat Olgan hymyilemään.

Zayn lähestyi Olgaa ja suuteli häntä pitkään. He irrottautuivat hitaasti katselleen toisia.
"Kiitti Zayn" Olga sanoi hiljaa. "Oot kultanen" Olga sanoi ja hymyili pienesti. Zayn nauroi matalasti ja heitti kätensä Olgan olkapäiden ylitse.
"Tuutko vielä meille?" nuorukainen kysyi - ehkä se oli pikemminkin kohteliaisuudesta.
"En... Mä taidan mennä kotiin" Olga hymyili ja irrottautui sitten toisesta. "Moikka" Olga huikkasi ja Zaynin hyvästeltyä hänet, tyttö kimpaisi vauhtiin ja kiirehti kotiinsa.

"Ei sun maailma siihen kaadu" Haily lohdutti. Olga katseli kauas syksyiseen jokeen, jossa kellui kellertäviä lehtiä.
"Joo, ehkä mä selviin tästä" tyttö totesi. Olga ponkaisi pystyyn ja veti tuulitakkinsa paremmin päällensä. "Mutta nyt tehään jotain ihan muuta, kuin suretaan Zayniä" Olga huudahti hymyillen. Hailyn kasvot kirkastuivat ja hän hyppäsi ylös maasta. Lehdet lentelivät tuulessa ja ilma tuoksui syksyltä. Olga sulki silmänsä ja hymyili. Sitten hän kuuli Hailyn huutavan häntä jonkin matkan päästä.
"Tuu jo!" Olga avasi silmänsä ja juoksi ystävänsä perään.

Zayn ei ehkä ollut hänelle se oikea. Mutta hänen ensirakkauttaan hän ei hevillä unohtaisi. Vieläkin tuon ruskeat, kauniit silmät saivat Olgan hymyilemään, mutta hän ei tuntenut sisällään perhosten lentelevän. Hän tunsi vain rauhaa ja onnellisuutta. Zayn kuului toiselle, ja Olgakin löytäisi vielä jonain kauniina päivänä unelmiensa prinssin.

*****

Aika surken lyhyt loppu... Sori!! Inspis oli mennyttä jo...
Mut nyt mulla ei oo harmaintakaan aavistusta, millanen seuraavasta ficistä on tulossa, joten kaikki mahdolliset ideat tänne päin!!! Huomasin just, etten oo ikuisuuksiin tehny Liamista, joten miten olis Liam-ficci? 

Kommentoikaa niitä ideoita kiitos!! Ihan kaikki ajatukset, päähänpistot, ehdotukset, neronleimaukset tänne päin!! :D:D

I'd hold you, I'd need you, I'd get down on my knees for you ~ 14

Nuo kaksi suutelivat intohimoisesti keittiössä. Ei ollut kulunut edes tuntia heidän tulosta, kun ovella oli jo joku. Zayn huokaisi ja kiirehti eteiseen. Olga jäi etäämmälle katsomaan, kuka ovella oli.
"Moi Zayn!" Naisen ääni kuului ja samassa Olgan sydän pysähtyi muutamaksi sekunniksi. Hän juoksi paniikissa kulman taakse.
"Öh, moi. Mitä sä täällä?" Zaynin ääni kysyi epävarmana. Olga pidätti hengitystään.
"Enkö sais tulla moikkaamaan omaa poikaystävääni?" Perrie leperteli. Olga pystyi aavistamaan, miten nainen kietoi pitkät kätensä Zaynin niskan taakse ja painoi suudelman nuorukaisen huulille. Yhtäkkiä hän kuuli askelten tulevan kohti keittiötä.
"Odota!" Zayn huudahti, juuri ennen kuin Perrie oli näkemässä minut. Huokaisin äänettömästi helpotuksesta.
"Mitä?" Perrie ihmetteli ja kääntyi takaisin.
"Tai siis... Mä m-mun pitäis lukee kokeisiin... Tota ne on huomenna ja..." Zayn sönkötti.
"Ja sä et oo yhtään lukenu?" Perrien ääni kuului. "Voi sua. No mä lähden täältä sitten häiritsemästä sua..." Perrien ääni tuli koko ajan lähemmäksi ja Olga hätääntyi. Hänen kätensä kostuivat ja tyttö syöksähti lavuaarin luokse avaten hanan. Perrie ilmestyi keittiöön hämmästyen.
"Ai moi Perrie!" Olga tervehti ylipirteänä ja oli kuivaavinaan käsiään pyyhkeeseen.
"Öö.. Moi" Perrie kummasteli Zaynin tullessa huoneeseen niskaansa hieroen. Miehenalku seisoi Perrien vieressä.
"Niin siis Olga tuli auttamaan mua siihen kokeeseen lu-lukemisessa" Zayn sopersi. Olga hymyili Perrielle kiusallisesti toisen tuijottaessa kylmästi.
"Jaa, että sillä tavalla" vaalea tukkainen otti kaapista lasin Olgan väistäessä syrjemmälle. Perrie joi vettä hitaasti, kuin ärsyttäeen tahallaan.
"No, mitä tuijotatte!?" Perrie kivahti yhtäkkiä saaden Olgan säpsähtämään. Zayn katsoi hieman vihaisena tyttöystäväänsä.
"No kuule, jos päästäisit meijät pänttäämään. Voit tulla illalla" Zayn silitti Perrien käsivartta. Olgan sisällä jokin mureni joka sekunnilla pienemmiksi murusiksi.
"Okei, soitellaan, kulta" Perrie kuiskasi ja suuteli Zayniä. Olga katsoi heitä irrottamatta katsettaan. Siihen Zayn kuului. Perrielle, ei hänelle. Lopulta nuo irrottautuivat ja Zayn saattoi Perrien eteiseen varmistaen, että nainen lähti.

Olga puri huultaan katsellessaan ikkunasta pihalle. Hän tunsi käsien kietoutuvan lanteilleen ja pää painautui tytön olalle. Olga veti itsensä kuitenkin irti. Zayn katsoi häntä hämillään.
"Mitä nyt? Perrie lähti jo" ruskea silmäinen tuijotti Olgaa, joka pidätteli kyyneliään.
"Siinä se just onkin!" Olga puuskahti todeten kuitenkin kiukuttelun täysin turhaksi.
"Hei älä nyt..." Zayn oli tulossa halaamaan Olgaa, mutta hän torjui senkin.
"Tää ei toimi. Ei toiminu alkuunkaan" vaalea tukkainen huokaisi. Hän kohotti leukaansa päättäväisenä ylös päin ja katsoi syvälle ruskeisiin silmiin.
"Mitä sä oikeesti kuvittelet?" Olga sanoi hieman ilkeästi. Hän ei tahtonut riidellä, vaan puhua asiat halki.
"Mä en tajuu" Zayn istui olohuoneen sohvalle ja taputti paikkaa vieressään.
"Sun täytyy valita. Kerrotko itse, vai kerronko mä" Olga ei istunut nuorukaisen viereen, vaikka paikka houkuttelikin. "Sä et voi valehdella Perrielle koko ikääsi" Zaynin katse heitteli ympäri huonetta. Lopulta hän laski katseensa käsiinsä ja pysyi hiljaa oudon kauan. Olga yritti nähdä toisen kasvoja, mutta Zayn hautasi ne käsiinsä. Olga istuutui sohvalle ja laski kätensä Zaynin olalle.
"Mä... En vaan ollu valmis siihen vielä. Kaikki tuli niin äkkiä" ruskeat silmät katsoivat Olgaan ja hän huokaisi.
"Mut mä en enää valehtele. En edes Perrielle" Olga oli valmistautunut, että Perrien sanominen ääneen olisi tuntunut oudolta, mutta ei. Se ei tuntunut miltään. Ei kipua. Ei mitään.
"Mä puhun sille. Tänään"
"Lupaatko?" Olga katsoi Zayniä silmiin.
"Lupaan" Zayn pussasi Olgaa nopeasti poskelle. "Piristy nyt vähän" Zayn sipaisi sormellaan Olgan huulia ja siirtyi silittämään pehmeää poskea. Olga hymyili pienesti.
"Mut se ei ollu valhe, että meillä on huomenna koe. Ja sua ainakin pitää opettaa hiukan..." Zayn mutisi, ennen kuin painoi huulensa Olgan huulille. Zayn kaatoi Olgan sohvalle pitäen huulet koko ajan yhdessä.
"Jaa, että tollasta" Olga virnisti ja irrottautui pojasta. Zayn nauroi ja Olga pukkasi häntä kylkeen.

Oli sateinen sunnutaipäivä. Olga makasi Zaynin kainalossa ja lueskeli kirjaa. Zayn oli uppoutunut puhelimeensa. Hän oli niin keskittynyt siihen, ettei huomannut, miten Olga luki välillä kännykän näyttöä. "Nähdään, kulta" oli viimeinen viesti, jonka Zayn oli lähettänyt. Äkkiä Zayn kääntyi katsomaan Olgaan. Mutta Olga näytti niin keskittyneeltä kirjaan, ettei Zayn osannut epäillä mitään.
Olga laski kirjan alas ja katsoi Zayniin vakavana.
"Ootko sä tunnustanu Perrielle?" Zaynin silmissä välähti jotain. Miehenalku katsoi maahan Olgan huokaisten raskaasti.
"Zayn, yrittäisit edes" Olga vastasi vihaisena. "Sä lupasit!"
"No sori vaan!" Zayn yhtäkkiä huudahti. Olga oli noussut sängyltä ja kääntyi nyt katsomaan miestä kummissaan.
"Mitä?" Olga kysyi otsa kurtussa.
"Oon pahoillani, etten oo saanu kerrottuu mun tyttöystävälle, että petän sitä!" Zayn korotti ääntään. Olga painoi päänsä lattiaa kohti. Molemmat pysyivät hiljaa koittaen miettiä, mitä sanoisi.
"Mun pahoillani pitäis olla. Mä tän sotkun aiheutin ja --" Olga aloitti, mutta Zayn keskeytti hänet.
"Etkä aiheuttanu. Mä vaan en olis saanu rakastua suhun" Zayn hymyili. Olgaan sattui. Hän veti nenän kautta sisään ja puhalsi ilman suun kautta ulos.
"Tai ehkä meitä ei vaan tarkotettu toisillemme" Olga sanoi yrittäen hymyillä.
"Tai mitä jos lopetaan tää keskustelu tähän?" Zayn ehdotti. "Puhutaan joskus myöhemmin". Olga nyökkäsi ja alkoi keräämään tavaroitaan.
"Joo, mun pitää varmaan mennä kotiin nyt. Mut tuo kouluun, jos multa jäi jotain" tyttö selitti ja viiletti ympäri taloa.
"Nähdään" Olga huikkasi ovelta. Zayn painoi vielä pusun tytön poskelle, ennen kuin Olga pujahti ulos.

"Tuu meille. Nyt" Viesti oli tarpeeksi selvä, että Haily varmasi ymmärtäisi sen. Olga istui olohuoneessaan juoden teetä ja katseli jotain älytöntä ohjelmaa. Hetken kuluttua ovikello soi ja Olga hyppäsi sohvalta. Hän juoksi eteiseen ja heitti oven auki. Haily virnisteli oven takana ja astui sisään heittäen kassinsa naulakon alle.
"Miten menee?" Haily kysyi. Yhtäkkiä Olga ei ollutkaan enää niin varma - halusiko hän oikeasti kertoa Hailylle kaiken? 
"Ihan ok" Olga vastasi kävellen olohuoneeseen. Haily hyppäsi sohvalle ja sammutti telkkarin.
"Joten, minkä takia mun piti tulla tänne niin kiireellä?" Haily kysyi kohottaen kulmiaan. "Kriisi tilanneko?"
"Lähes tulkoon" Olga henkäisi syvään ja alkoi sitten selostaa tapahtumia heidän ensisuudelmasta alkaen.

"Wow..." Oli ainoa, mitä Haily osasi sanoa. Tumma tukkainen istui pitkään hiljaa, mikä oli harvinaista hänelle. Olgasta se myös ennusti jotain pahaa.
"Noh?" Olga kysyi kärsimättömänä. Haily käänsi ruskeat silmänsä tyttöön.
"Toihan on mahtavaa!" Haily huudahti onnellisena. "Voi että, mä oon aina sanonu että joku päivä..." Olga pudisteli päätään.
"Sä et tajuu" Olga huokaisi.
"Kyllä mä tajuun. Mutta sun on selvitettävä se asia Zaynin - ja mahdollisesti Perrien kanssa. Siihen mä en voi antaa muuta vinkkiä" Haily hymyili iloisesti. "Mut vitsi sä oot kyllä pahis. En ois susta uskonu. 'Petturi'" Haily sai Olgankin nauramaan, vaikka kuinka hän yritti estellä. Onneksi hänellä oli tuollainen ystävä, kuin Haily.

*****

Jee sain jatkettua!! Teksti voi tosin olla vähän tönkköä, pahoittelen!
Kommentteja? Musta tuntuu, että tää alkaa olee jo aika loppu puolella, ehkä muutama luku vielä :)

I'd hold you, I'd need you, I'd get down on my knees for you ~ 13

"Mun pitäis mennä..." Zayn sanoi kankeasti. Olga katsoi maahan ja irrottautui toisen kyljestä, jossa oli ollut mukavan lämmintä.
"Joo, munki pitää mennä kotiin, tai jäädyn pian" Olga vastasi ja värähti sateen kasteleman villapaitansa alla. Zayn katseli kiusallisena käsiään ja puri huultaan. Olga olisi ehkä halunnut kysyä häneltä, miten tästä eteen päin. Nuorukainen ei ollut maininnut sanallakaan Perrietä, eikä mitään siihen viittaavaakaan. Eikä hän tiennyt, tunsiko Zayn jotain Olgaa kohtaan, vai oliko hän pelkästään mukava, koska oli huomannut Olgan olevan pihkassa häneen. Mutta miksi hän sitten oli suudellut minua? Vielä kahdesti. 
"Nähdään huomenna" Zayn nousi seisomaan ja revisteli vettä hiuksistaan. Eivät he siinä kauaa olleet istunut - muutama kymmenen minuuttia. Puoli tuntia korkeintaan.
"Zayn..." Olga avasi suunsa vielä saaden pojan kääntymään. Nuorukainen näytti kysyvältä.
"Ääh... Unohda. Unohda mut myös" tyttö sopersi ja tunki kätensä taskuihinsa. Yhtäkkiä Zayn syöksähti suutelemaan tyttöä. Olga irrottautui nopeasti hämmentyneenä.
"Miten sä ajattelit selvitä tästä sotkusta, minkä oot aiheuttanut?" Olga totesi suoraan ihmetellen itsekin sitä. Zayn näytti huolettomalta ja hymyili kirkkaasti.
"En tiedä, enkä välitä" Miehenalku sanoi. "Mutta susta mä en ainakaan luovu" Zayn asetti vielä pitkän suukon Olgan otsalle, ennen kuin kiirehti puistosta pois.

Olga jäi katsomaan nuorukaisen perään. Hän oli samalla onnellinen, mutta samaan aikaan murheellinen. Tämä ei ikinä pääty hyvin. Olga huokaisi ja kääntyi vastakaiseen suuntaan, kuin suklaasilmä. Hän tallusteli kädet taskussa kohti kotiaan pohtien samalla tilannetta. Ehkä herään kohta ja huomaan kaiken olevan unta. Osaltaan sitä hän toivoikin; silloin kaikki ei olisi niin solmussa, kuin nyt. Mutta sitten hän palaisi taas elämään siihen saman vaalean punaisen pilven ympäröimään elämään. Unelmoisi hiljaa taustalla ja nielisi tappionsa. Niin, mutta tämä ei ollut unta.

Zaynin komeat kasvot pyörivät Olgan päässä, kun hän potki kenkänsä jalasta ja tömisteli keittiöön. Hän lösähti tuolille ja pyöritteli puhelinta käsissään. Ehkä tarvitsisin Hailyn lohduttavia sanoja ja Jennyn päättömiä vitsejä. Olga päätti lähettää tytöille viestiä.

Hetken päästä Olgan kännykkä värähti ja sai viestin kiharapäältä.
"Sori, meijän treenit venyy, mut jos huolit mut vielä kaheksan jälkeen, niin tuun mielelläni :)" Olga näppäili nopeasti vastauksen ja hörppäsi sitten kupistaan teetä.
"Ok, teen sulle iltapalaa ;)" Hän lähetti hymyillen vastauksen Hailylle ja kampesi sitten ylös tuolista. Olga vei kupin tiskialtaaseen ja alkoi purkaa tiskikonetta. Olga unohtui hyräilemään kappaleita, ennen kuin yhtäkkiä muisti jotain tärkeää.
"Voi helvetti!" Olga puuskahti ja pisti vielä kattilan kannen laatikkoon, ennen kuin juoksi kiireellä huoneeseensa. Hän heitti kirjat pöydälle ja avasi vihonsa. Koekoekoekoe... Miten saatoin unohtaa!? Hän manaili yrittäessään paniikissa etsiä oikeita sivuja fysiikan kirjasta.

"F kertaa s on työn tehon... Mikä hiton s?!" Olga kiljahti ja viskasi kynän seinään. Hän pohti kiukkuisena, että miksi heidän piti opetella jotain fysiikkaa taideakatemiassa! Olga painoi päänsä kämmeniinsä ja koitti estää itkua. Oveen koputettiin, ennen kuin se avattiin. Samassa Olga tajusi Hailyn tulleen ja vilkaisi puhelimensa kelloon. Hän oli saanut kaksi uutta viestiä, muttei jaksanut lukea niitä nyt. Kello tikitti uhkaavasti kohti yhdeksää ja huokaisten Olga läimäisi kirjat kiinni. Hän laahusti eteiseen, jossa Haily oli vastassa. Tyttö heitti laukkunsa maahan ja potki tennarinsa jalastaan.
"Moii, sori et kesti... Hei mikä nyt?" Haily kysyi huolissaan, kun huomasi ystävänsä pyyhkivän kyyneliä.
"Ei mikään... Stressaa vaan kouluasiat" Olga vastasi huokaisten ajatellen fysiikan ihmeitä.
"Miten niin?" Haily tuli hänen perässään keittiöön.
"Unohdin, et meillä on huomenna fyken koe... En pääse läpi siitä" Olga asetti molemmille teekupit ja kaivoi kaapeista syötävää.
"Ei se nyt sun elämää kaada. Jutellaan jostain muusta, nii sä unohdat sen" tumma tukkainen sanoi. Olga huokaisi hiljaa ja istui sitten pöydän ääreen kuuntelemaan Hailyn juttusia.
"No sinäpä syöt vihreästi" Haily sanoi haukaten leivästään. Olga kääntyi katsomaan, mitä oli kasannut eteensä.
"No niin sitä usein, kun kerran kasvissyöjä olen" Olga naurahti katsellessaan omenajogurttia, pinaattilettuja ja päärynää pöydällä. Tytöt alkoivat jutella kaikenlaista, Haily piti Olgan ajatukset mahdollisimman kaukana kaikesta koulusta ja stressistä.

Kellot soivat. Olga laahautui masentuneena kohti seuraava luokkaa. Fysiikan koe ei mennyt ihan putkeen, ja seuraavaksi olisi kuollettavan tylsää matikkaa. Yhtäkkiä joku tarttui Olgan käsivarresta ja veti tytön naulakoiden taakse. Ruskeat silmät katsoivat tyttöä kiiltävinä. Zayn painoi Olgan vasten seinää ja suuteli häntä hellästi kulman takana, jonne kukaan muu ei tulisi katsomaan.
"Zaynie..." Olga henkäisi irrottautuen pojasta. Hänen sydämmensä hakkasi - Olga ei tiennyt johtuiko se säikähdyksestä ja suudelmasta.
"Oli ikävä" Zayn kuiskasi tytön korvaan ja painoi suudelmia hänen niskaansa. Olga sulki silmänsä ja veti Zaynin tuoksua sisään keuhkoihinsa.
"Mitä teet illalla?" nuorukainen kysyi nopeasti. Olga mietti hetken ja sanoi sitten:
"Mätänen kotonani" Zayn naurahti matalasti ja kuljetti käsiään toisen selkää pitkin.
"Tuu mun luokse" Zayn sanoi.
"M-mitä jos... P-perrie tulee sinne?" Olga tiesi, että Zayn melkein asui yhdessä tyttöystävänsä kanssa.
"Ei tule tänä iltana" tumma tukkainen ilmoitti vakuuttavasti. "Nähään kolmelta koulun portilla" Zayn suuteli tyttöä nopeasti ja kiirehti sitten tunnille. Olga jäi hiljaa katsomaan tuon perään. Zayn oli hurmannut hänet niin, ettei tyttö osannut enää ajatella selvästi. Koko juttu pitäisi lopettaa nyt, ennen kuin tulee vaikeuksia... Olga huokaisi hiljaa ennen kuin otti laukkunsa olalleen ja kiiruhti luokkaan muutaman minuuttia myöhässä.

Koulun jälkeen Zayn odotti portilla - ihan kuten oli luvannutkin. Olgan mielessä oli käynyt, ettei hän ehkä tulisikaan tapaamispaikalle, mutta siinä tuo komistus seisoi. Zayn meinasi pussata tytön poskea, mutta Olga pudisti päätään. Hän ei halunnut tätä vielä muiden tietoisuuteen. Ja sitä kautta Perriekin voisi saada tietää, ja sitten he molemmat olisivat pulassa. Olga kipitti Zaynin suurien askelten perässä, kun nuorukainen ohjeisti häntä luokseen. He juttelivat ja nauroivat matkalla, mutteivät osoittaneet muuta kuin ystävyyttä. Kukaan vastaantulija ei olisi voinut sanoa heitä pariksi. Ennen kuin Olga sulki oven perässään ja he olivat saapuneet talon seinien sisälle. Kumpikaan ei puhut mitään siitä eräästä. Ehkä siitä joskus pitäisi keskustella. Mutta ei tänä iltana. Ei tänään, sillä tästä päivästä Olga oli unelmoinut niin kauan ja hartaasti. Tätä iltapäivää ei pilaisi mikään. Tai niin hän ajatteli...

*****

Sori tauosta, kiirettä pitää :):)
Mut laittakaa kommenttia, jos jaksatte, niitä on kiva lukea, kiitos!! :D

I'd hold you, I'd need you, I'd get down on my knees for you ~ 12

Silmänräpäyksessä ovi avautui ja sisään juoksi kaksi tyttöä. Olga ei voinut olla hymyilemättä siinä vuoteella maatessaan. Jenny ja Haily alkoivat selittää kaikkea päällekäin ja saivat Olgan nauramaan.
"Rauhottukaa jo" Olga nauroi ystävilleen, jotka istuivat sitten sylikkäin ainoalle penkille.
"Mitä oikeen tapahtui?" Haily kysyi ensimmäisenä. Olga nousi hieman parempaan asentoon sairaalan kovalla sängyllä.
"Ylitin tietä, kun yhtäkkiä auto ja moottoripyörä törmäsi ja mä jäin ns. siihen väliin" Olga selosti ja katsoi, kun hänen ystävänsä ilmeet kauhistuivat.
"Oh my god, ooks sä kunnossa?!" Jenny hätääntyi. Vaalea tukkainen pyöräytti silmiään ja totesi taas:
"Joo, ei tässä mitään. Muutama pikku naarmu vaan" Olga sanoi ja näytti paketoitua reittään.
"Pikku naarmu?!" Haily puuskahti katsoen ystäväänsä.
"Hei muuten, Zayn lähetti sulle terveisiä" Olga vinkkasi Hailylle, joka kutristi kulmiaan. Olga huomasi blondin ystävänsä kasvoilla virneen.
"Jenny, hallitse itsesi" Haily tökkäsi toista kylkeen saaden hänet kiljahtamaan.
"Saatte kiittää Zayniä siitä, että oon vielä elossa" Olga sanoi silmät loistaen ajatellessa toista. Hän ei ollut nähnyt poikaa tapaturman jälkeen, mutta kiittäisi häntä vielä. Tytöt alkoivat juttelemaan kaikenlaisesta, kun yhtäkkiä ovi avattiin ja hoitaja ohjasi nuorukaisen sisään huoneeseen.
"Sieltä se sankari saapuu" Haily kuiskasi niin, ettei Zayn sitä kuullut.

Zaynin kasvoilla ei aluksi ollut mitään ilmettä. Hän katsoi valkoisissa lakanoissa makavaa tyttöä yhtä soittoa varmaan viiden minuutin verran. Sitten hän kohotti toista suupieltään ja katsoi Hailyä ja Jennyä. Olga tunsi itsensä tyhmäksi maatessaan peiton alla tukka sekaisin. Mutta Zayn näytti niin komealta valkoisessa collegepaidassa ja rikkinäisissä mustissa farkuissa, ettei Olga osannut enää hengittää.
"Tulin vaan tervehtimään" Zaynin ääni oli matala ja se värähteli Olgan sisällä. "Mutta sulla onkin jo seuraa näköjään" poika vilkaisi Olgan ystäviin, jotka olivat unohtuneet katselemaan Zayniä. Olga katsoi heitä murhaavasti ja pystyi kuvittelemaan heidän ajatuksensa.
"Me mennään hakemaan jotain juotavaa" Haily totesi ja työnsi Jennyn ylös hänen sylistään. Tytöt katosivat nopeasti pois huoneesta. Zayn käveli arasti sängyn vierelle ja katsoi pöydällä olevia kukkasia. Hän kohotti kulmiaan kysyvästi.
"Äh, joku hoitaja toi ne" Olga vastasi ja sai pojan nyökkäämään. Zaynin katse kierteli ympäri huonetta Olgan yrittäessä keksiä sopivia sanoja tilanteeseen.
"Zayn.." vaalea tukkainen aloitti hiljaa. "Kiitos. Pelastit mut nyt jo toisen kerran" Olga hymyili toiselle ja sai säteilevän hymyn takaisin.
"Siitä alkaa tulla rutiini" poika naurahti. "Miten pärjäilet?"
"Jalka on siteessä muutaman viikon. Ei mitään pahempaa" Olga vastasi irrottamatta katsettaan toisesta.

Zaynistä oli tullut niin tärkeä hänelle, ettei Olga edes uskaltanut myöntää sitä. Hän pelkäsi menettävän pojan, vaikka Zayn ei edes ollut hänen.
"Mitä mietit?" karhea ääni kysyi. Olga katsoi nuorukaisen ruskeisiin silmiin.
"En mitään..." Olga sanoi. "Eikö sun muuten pitäisi olla koulussa?" tyttö kysyi huomatessaan, että seinäkello näytti kahtatoista.
"Sain vapaata" toinen vastasi. Keskustelu alkoi muuttua kankeaksi, joten Olga ei jaksanut enää puhella mitään ylimääräistä.
"Saanko kysyä yhtä juttua?" Olga katsoi toista taas ylöspäin silmiin.
"Mitä ikinä" nuorukainen vastasi hymyillen kumartuen eteen päin. He katsoivat toisia pitkään silmiin. Silloin Olga tajusi, että Zayn oli varmasti huomannut, miten hän katsoi poikaa. Olga sulki suunsa nopeasti.
"Unohda" tyttö mumisi nopeasti. Olga katsoi pois päin.

Yhtäkkiä hän tunsi lämpimän käden poskellaan ja käsi käänsi hänen kasvonsa takaisin Zayniin.
"Mitä?" Zaynin ääni oli pehmeä ja matala, kuten aina ennenkin. Hän katsoi tyttöä sädehtivillä ruskeilla silmillään, kuten aina ennenkin. Hetkessä ei ollut mitään uutta. Kuin he olisivat olleet tässä tilanteessa ennenkin. Kaikki tuntui niin tutulta.

Kunnes äkisti Zayn kumatui alas päin. Hänen kasvonsa olivat lähellä Olgan kasvoja. Olga sulki silmänsä ja hengitti Zaynin tuoksua sisäänsä. Hän tiesi, että hetki oli ohikiitävä, joten otti siitä kaiken irti. Mutta sitten kaikki kääntyi selälleen.

Juuri, kun Olga raotti silmäänsä, hän näki Zaynin sulkevan ruskeat silmänsä. Nuorukainen oli niin lähellä Olgaa, että tyttö tunsi hänen hengityksensä kasvoillaan. Tyttö tajusi, että Zayn aikoi suudella häntä. Vaikka hän oli unelmoinut tästä niin kauan, nyt kun hetki oli käsillä, hän ei halunnutkaan tätä. Se tuntui väärältä. Vaikka tuntuikin niin oikealta. Zayn epäröi sekunteja, ennen kuin painoi täyteläiset huulensa Olgan huulille. Hän liikutti huuliaan ensin varovasti, kunnes huomasi, ettei Olga torjunut häntä. Olga pelkäsi, ettei osaisi, mutta nopeasti kaikki tuntui niin luonnolliselta. Olga vei kätensä Zaynin poskelle. Suudelma oli hellä, vatsan pohjaa kutittava, mutta se keskeytyi äkisti, kun ovi avattiin. Zayn lennähti kaksi metriä taakse päin pelästyneenä, tajuamatta, mitä meni tekemään. Huoneeseen tullut hoitaja käveli sängyn viereen huomaamatta, että keskeytti juuri jotain todella tärkeää. Olga tunsi punastuvansa Zaynin katseen alla.
"M-mä tästä meen. Nähään" samassa poika oli jo kadonnut. Mitä juuri äsken tapahtui? tyttö pohti sekavana. Hoitaja selosti jotain, ennen kuin otti verikokeen ja hetken kuluttua Jenny ja Haily palasivat huoneeseen.

"Kaikki hyvin, Olga?" Haily herätti Olgan ajatuksistaan. Tyttö käänsi hämmentyneen katseensa pois ikkunasta. Oli jo ilta, tytöt olivat koko päivän olleet viihdyttämässä Olgaa älyttömillä jutuillaan.
"Joo, väsyttää vaan". Jenny nousi sängyn laidalta ja ilmoitti menevänsä vessaan. Kun Haily ja Olga jäivät kahdestaan, tumma tukkainen kääntyi katsomaan toista.
"Kerro mulle" Haily savusti tietoa. "Zayn?" Yksi sana riitti tuhoamaan sen padon, jota Olga oli pitänyt koossa koko pitkän päivän. Nyt se rikkoutui ja kyyneleet virtasivat tytön poskille. Haily istui sängylle ja halasi ystäväänsä. He istuivat hiljaa, kunnes Olga sai itkettyä tarpeeksi.
"Se sattuu niin paljon" Olga mutisi hiljaa.
"Mä tiiän" Haily sanoi  myötätuntoisesti.
"Mistä muka?" Olga kysyi hieman ilkeästikin.
"Rakkaus satuttaa aina. Kannattaa miettiä, onko hän sen arvoinen" Haily kertoi. Olga meinasi kertoa ystävälleen suudelmasta, mutta päätti olla kertomatta. Jenny palasi vessasta Olgan pyyhkiessä viimeiset kyyneleet kasvoiltaan.
"Meijän pitäis varmaan mennä?" Jenny puoliksi kysyi. Haily katsoi hieman huolestuneena ystäväänsä.
"Menkää vaan, kyllä mä pärjäilen" Olga sanoi.
"Mee nyt nukkumaan" Haily käski.
"Kyllä kyllä, äiti" Olga naurahti käpertyen peiton alle.
"Hyvää yötä" Jenny sanoi ja otti takkinsa tuolin karmilta.
"Nukku hyvin, sisko" Haily hymyili ja pörrötti toisen hiuksia.
"Moikka" Olga mutisi ja sulki silmänsä. Hän kuuli, kuinka valot sammutettiin ja ovi laitettiin kiinni.

Olga pähkäili vielä päänsä sisällä päivän tapahtumia. Zaynin lämmin katse, hänen pehmeät huulensa ja nuorukaisen tuoksu sai Olgan pään sekaisin. Sisällään hän toivoi, että Zayn katui tekoaan ja tulisi huomenna myöntämään virheensä. Sitten kaikki palaisi taas ennalleen. Kaikki se, mikä veti Olgaa alas päin, painoi älyttömästi, joten lopulta Olga antautui unelle toivossa, että aamulla kaikki näyttäisi kirkkaammalta.

Tuli keskiviikko. Torstai päivä kului. Perjantaina Olga pääsi kotiin. Lauantaina satoi kaatamalla. Sunnuntaina side vaihdettiin ja Olga näki haavan reidessään olevan paranemaan päin. Se kuitenkin aristi jokaisesta kosketuksesta. Hänet käskettiin taas kotiin lepäämään.

Niin monen päivän lepäämisen jälkeen Olga oli kerrankin tyytyväinen, kun pääsi kouluun tekemään jotain. Zayn ei Olgan onneksi ollut koulussa. Häntä ei pätkääkään kiinnostanut nähdä tuota juuri nyt.

Koulun jälkeen Olga oli juuri asettunut peiton alle sohvalle ja aikoi ottaa lyhyet päiväunet, kun ovikello soi. Hän nousi ihmeissään ylös. Haily ja Jenny eivät ikinä soita ovikelloa. Kuka siellä olisi? Olga laahautui eteiseen ja katsahti peiliin, todeten että näytti kuin haudasta nousseelta. Kuitenkin hän avasi oven ja seisahtui paikalleen. Olga tunsi sydämensä lyövän ylimääräisen lyönnin ja hänen hengityksensä juuttui kurkkuun. Hän yskäisi, ennen kuin sai sanaa suustaan.
"Zayn?" hän naurahti. "Mitä sä täällä?" Olga kysyi hämillään. Zayn astui sisään sulkien oven perässään.
"Meidän kai pitäisi puhua siitä, mitä tapahtui" nuorukainen mutisi.
"Niin kai" Olga mutisi hiljaa. Hän ei pystynyt katsomaan toista kasvoihin. Nytkö se kaikki selviäisi ja palaisi taas ennalleen?
"Mennäänkö ulos?" Zayn kysyi kohottaen kulmiaan.
"En jaksa, sit pitäis vaihtaa vaatteet ja kammata hiukset ja --"
"Eikä tarvii. Näytät hyvältä noinkin" Olga kohotti katseensa Zaynin kasvoihin, jotka sädehtivät hymyä.
"No jos sä välttämättä haluat" Olga sanoi ja kieputti hiuksensa nutturalle niskaan.

He istuivat vieretysten syrjäisellä penkillä hiljaisessa puistossa. Taivas oli tumma ja uhkaili sadetta. Olga heilutteli jalkojaan penkillä ja katseli puista putoilevia lehtiä.
"Aloita sä" Olga totesi hiljaa. Zayn oli hetken hiljaa, koittaen yhdistää ajatuksiaan sanoiksi.
"Mistä aloittaisin?" nuorukainen lopulta puuskahti. Olga käänsi katseensa toiseen. Hän katsoi poikaa silmäripsiensä alta. Zayn näytti hyvältä mustassa nahkatakissaan ja katsoen Olgaa.
"Jos vaan unohdetaan tää ja kaikki palaa normaaliksi" Olga oletti, että molemmat pohtivat samaa asiaa. Zayn painoi päänsä hetkeksi käsiinsä. Olga jo pelästyi, että oli sanonut jotain väärää.
"Entä jos mä en halua?" tumma tukkainen sanoi yhtäkkiä. Olga unohti hengittää kuullessaan tuon sanat. Hänen sydämmensä takoi. He istuivat siinä varmaan kymmenen minuuttia aivan hiljaa. Tuulen henkäys käväisi Olgan kasvoilla, ennen kuin hän uskalsi taas puhua.
"Mitä se suudelma merkitsi sulle?" Zayn katsoi maahan mietiskellen. Sitten hän nosti ruskeat silmänsä Olgaan ja katsoi tyttöä pitkään. Miehenalku pudisteli päätään ja huokaisi sitten raskaasti.
"Miksi kaiken pitää olla niin monimutkaista?" Zayn nojautui penkin selkänojaa vasten.
"Kerro mullekin, kun keksit vastauksen" Olga huokaisi. Hän huomasi Zaynin hymyilevän hennosti. "Mitä nyt?"
"Ei mitään..." Zayn mumisi itsekseen jatkaen hymyilyä. Olga mulkaisi toista.
"Okei, mitä meijän kuulu tehdä nyt?" Olga ei jaksanut yrittää purkaa tätä solmua enää. Hän halusi vain ottaa sakset käteensä ja leikata solmun irti. Mutta sitten kaksi langan pätkää eivät koskaan saisi sitä, mitä ne halusivat.
"Se, mikä tuntuu oikealle" Zayn kohottautui istumaan. Miten hän löytää aina ne oikeat sana? Olga ihmetteli. Mikä tuntuu oikealle... Silmänräpäyksessä Olga oli kumartunut eteen päin ja lähestyi Zaynin kasvoja. Sitten hän pysähtyi. Zayn kurottautui lähemmäksi, mutta Olga pysyi kauempana.
"Onko tää sitten oikein?" hän kuiskasi.
"Se pitää selvittää" Zayn kuiskasi, ennen kuin kuroi viimeiset sentit heidän väliltään. Olgan sisällä kytenyt pieni liekki roihahti palamaan. Zayn veti tyttöä lähemmäksi itseään. Olga tunsi perhosten lentelevän vatsassaan. Suudelma vain jatkui ja jatkui. Hän kietoi kätensä yhä tiukemmin nuorukaisen ympärille. Yhtäkkiä hän tunsi vesipisaroiden laskeutuvan olkapäilleen. Hän irrottautui sateen kastellessa molemmat. Olga avasi silmänsä huomaten, että Zayn piti yhä silmiään kiinni. Hetken päästä poika avasi silmänsä ja katsoi silmät kiiltäen toista. Olga ei voinut muuta kuin hymyillä katsellessaan toista. Sade kasteli molemmat ja Zaynin mustat hiukset laskeutuivat hänen kasvoilleen. Nauru kumpusi syvältä Zaynin kehosta ilmoille, kun hän painoi kehonsa vasten Olgaa. Vaalea tukkainen nautti halauksesta ja sulki silmänsä välittämättä sadekuurosta.

Hän halusi elää siinä hetkessä, koska kaikki muu oli epävarmaa. Ehkä toista tilaisuutta ei koskaan tulisi. Siksi hän puristi Zayniä vielä kovemmin.

*****

Sanon jo nyt (oon kyl varmaan kertonu tän ennenki :)), että mulla ei oo mitään vastaan Zerrietä, musta ne on maailman suloisin pari <3
Ja varoituksena, kattelin just kokeita, niitä on tulossa ihan hirveesti, joka viikko vähintään kaks koetta, pahimmillaan neljä. Joten tää kirjotustahti saattaa vähän hidastua, koitan kuitenki kirjottaa mahdollisimman paljon aina kun ehdin :)
Aha xD mut laittakaa kommenttia kiitos :)

I'd hold you, I'd need you, I'd get down on my knees for you ~ 11

Maanantain kuvataiteen tunti herätti uusia tunteita pintaan. Olga istui tavallisella paikallaan ikkunan vieressä, kun Zayn ilmestyi kuin tyhjästä hänen viereensä. Tumma nuorukainen hymyili toiselle istuessaan alas. Lämmin tuoksahdus Zaynin ominaistuoksua lennähti Olgan hengitysilman joukkoon. Olga sopersi tervehdyksen tuolle ja kääntyi katsomaan opettajaa vastentahtoaan. Paljon mielummin hän olisi tuijottanut komistusta koko päivän.
"No niin oppilaat hyvät. Tänään onkin sen verran erikoinen päivä, että lähdemme käymään taidemuseossa. Tate Britain, teille varmaan hieman tuttu jo? Ensimmäiseksi menemme pienelle luennolle ja sitten pääsette kiertelemään museota omin nokkinenne. Miltä kuulostaa? Menemme metrolla, koulu kustantaa kaikki, paitsi paluumatkan. Paluu kotiin on noin kello kahdeksan." Oppilaiden joukosta kuului hyväksyvää mutinaa. Opettaja ohjasi oppilaat pihalle ja heidät jaettiin kahteen ryhmään. Olga hivuttautui huomaamattomasti samaan Zaynin kanssa.

Oppilaat rynnivät pois metrosta ja lähtivät kävelemään aurinkoisessa syyssäässä kohti Tate Britain- taidemuseoa. Zayn hölkkäsi Olgan vierelle ja tyttö hymyili toiselle.
"Miten hurisee?" Zayn kysyi potkien kiveä maassa.
"Hyvin kai" Olga vastasi. Hän ei voinut olla ajattelematta tuon tyttöystävää. Mutta se satutti liikaa ja Olga käänsi katseensa maahan. "Mites sä? Ootko toipunu?" tyttö kysyi toiselta.
"Joo, tuntuu, että siitä on jo monta kuukautta aikaa" Zayn naurahti viitaten välikohtaukseen viime perjantaina. Olga unohtui taas katselemaan toista. Tämän täytyy loppua... Hän ajatteli.

Hetken päästä he saapuivat museolle ja kipusivat pitkät portaat ylös. Opettaja selitti museon historiasta, mutta Olga keskittyi pikemminkin aurinkoon. Se oli tullut esiin monen viikon jälkeen ja katoaisi varmasti taas pian. Auringon lämpimät säteet osuivat tytön paljaisiin käsivarsiin. Sisällä museossa oli viileää ja Olgan täytyi kaivaa villatakkinsa laukusta. Kivestä rakennettu suuri rakennus sai kaikkien huomion. Katto häämötti kaukana ylhäällä ja kuuluisien maalarien tauluja roikkui seinillä. Oppilaat ohjattiin yläkertaan luennolle, jonka jälkeen heidät päästettiin vapaaksi katselemaan teoksia.

Aurinko oli laskenut jo taivaan rannan taakse, kun viimeisetkin oppilaat palasivat museosta sovitulle tapaamispaikalle. Koulu ei kustantanut paluumatkaa, joten jotkut lähtivät bussiin, toiset taas kohti metroasemaa. Yhtäkkiä Zayn oli taas Olgan vieressä.
"Moi" Zayn henkäisi. "Oliko hauskaa?"
"No joo, olihan se ihan kiinnostavaa" Olga totesi. "Mut en jaksa kävellä enää yhtään. Mun jalat on kuolemaisillaan" tuo naurahti ja istui penkille ravistellen jalkojaan.
"Millä meet kotiin?" ruskea silmäinen kysyi.
"En tiiä. Metrolla luultavasti" Olga ilmoitti katsellen kaupunkia, jota valaisi katuvalot ja mainoskyltit. "Entä sä?"
"Perrie tulee kohta hakemaan" Olga sävähti kuullessaan tytön nimen. Mutta samalla hän kuuli Zaynin äänessä jotain outoa. Ei sillä, että Olga olisi mitenkään super hyvä näissä ihmissuhteissa, mutta hänestä tuntui, että jotain oli meneillään. Vaalea tukkainen katsoi poikaa vieressään penkillä. Samassa Zayn nosti ruskeat silmänsä kohti tyttöä ja heidän katseensa kohtasivat. Katseessa oli jotain, mitä Olga ei ehkä olisi halunnut nähdä. Jotain Zayn halusi sanoa, muttei uskaltanut. Olga käänsi muutaman sekunnin kuluttua katseensa maahan.
"No, mutta mun pitäis varmaan lähteä" Olga nousi penkiltä ja samoin teki Zayn. "Lähen tästä kävelemään sinne metroasemalle" tyttö sopersi katsoen ujosti toista kasvoihin. Zaynin taivaalliset kasvot saivat hänen sisällään kiertämään. Olga katsoi toista ehkä liiankin kauan, sillä ei osannut enää irrottaa katsettaan.
"Tuun saattamaan sua" Zayn sanoi matalalla äänellään ja yskäisi kiusallisen katseen jälkeen. He lähtivät kävelemään jalkakäytävää pitkin vaitonaisina. Autot kaahailivat heidän ohitseen ja lenkkeilijöitä ja koiran ulkoiluttajia tuli heitä vastaan. Ulkona oli pimeää ja katulamput valaisivat heidän matkaansa viilenevässä illassa. Olga uppoutui ajatuksiinsa ja säikähti hieman, kun Zayn yhtäkkiä alkoi puhella.
"Olen muuten nähny kun Haily tanssii. Se on aika haka siinä" Olga vilkaisi toista nopeasti ennen kuin vastasi.
"Niin on. Se on sen koko elämä" Samassa hänen mieleensä palautui, miten Haily oli joskus ollut ihastuneena Zayniin. Juttu oli kauan kiehnannut ystävien välejä. Mutta nyt se oli jo vanha juttu.
"Voit sanoo sille terveisiä multa" Zayn virnisti katsoen maahan. Olga kummasteli hänen virnettään.
"Joo, sanon sanon" Olga vastasi ja hymyili tahtomattakin tuon seurassa. "Terveisiä Zayn Malikilta" Olga sanoi ja sai Zaynin nauramaan.

He lähestyivät metroasemaa koko ajan ja yhdessä kohtaa Olga lähti ylittämään tietä. Tie oli hiljainen, joten Olga oletti, ettei autoja tulisi. Äkkiä kaikki kuitenkin kääntyi ympäri.
"Varo!" Zayn huusi sekunnin sadasosan ennen kuin Olga kuuli auton jarrutus ääntä. Häneen kohdistui auton valot ja hän kauhistuneena kiljahti. Jostain kuului moottoripyörän kaahausta. Olgan sydän pysähtyi muutamaksi sekunniksi, ennen kuin kaikki pimeni.

Silmänräpäyksessä kaikki oli pysähtynyt. Zayn pidätti henkeään katsellessaan pimeää katua, jota vain yksi himmeä katuvalo valaisi heikosti. Tumma moottoripyörä lojui tiellä ja muutama metri siitä harmaa auto oli ajanut päin rauta-aitaa. Auton kyljessä oli klommo. Mutta missään ei näkynyt Olgaa. Zayn juoksi tielle huomaten auton valojen lähestyvän. Miehenalku heilutti käsiään hätääntyneesti saaden auton pysähtymään. Kuski nousi ulos ja katsoi poikaa otsa kurtussa.
"Jokin vinossa?" mies kysyi.
"Tuolla tapahtui onnettomuus!" Zayn osoitti taakseen ja korotti ääntään, että mies kuulisi varmasti auton kohinan ylitse.
"Onko loukkaantuneita?" Mies kumartui vielä autoon, nappasi puhelmensa ja läimäisi sitten oven kiinni.
"E-en tiedä" tumma tukkainen tunnusti ja mies hölkkäsi sitten takaisin auton luokse. Hän soitti hätäkeskukseen, kun Zayn palasi onnettomuus paikalle. Hänen sisällään oli epämukava tunne.
"Z-zayn?" hän kuuli heikon äänen jostain ja otti puhelimensa esiin. Näytön valon avulla miehenalku käveli kohti ääntä ja löysi nopeasti tumman hahmon maasta.
"Olga? Kuuletko?" Zayn huudahti ja kumartui alas tytön luokse. Olga piti silmiään kiinni irvistäen kivusta.
"Joo, mitä tapahtui..?" Olga sopersi heikolla äänellään. Zayn huomasi tytön lakanan valkoiset kasvot.
"Kaikki on hyvin kohta. Sattuuko sua johonkin?" Zayn kuuli hälytysajoneuvojen ääniä kaukaata toivoen, että ne tulisivat tänne.
"Jalkaan..." Olga sulki taas silmänsä. Zayn huomasi suuren tumman läikän tytön reidessä ja kosketti sitä varovasti. Nostaessaan sormensa hän huomasi verta käsissään. Tumma tukkainen riisui nopeasti kauluspaitansa ja kääri sen mytyksi.
"Mä pääsen pelastamaan sut jo toisen kerran" Zayn naurahti. Hän huomasi Olgan hymyilevän hennosti. Mutta tosi asiassa Zayn tiesi, että haava vuosi koko ajan verta, eikä heiveröinen tyttö jaksaisi kauaa pysyä hereillä.
"Mua väsyttää..." Olgan ääni hiipui koko ajan.
"Koita pysyä hereillä vielä. Ambulanssi tulee ihan kohta" Zayn kannusti. Olga katsoi vielä hetken poikaa, ennen kuin sulki silmänsä ja menetti tajunsa.

Yhtäkkiä autoja kaahasi paikalle jonossa ja alue valaistui autojen valokeiloista. Zaynin poskilla kiilsi muutama hätäännyksen kyynel. Hän ei halunnut nousta ylös maasta, ennen kuin miehiä ja naisia ryntäsi paikalle tusinoittain. Hän perääntyi ja jätti ystävänsä suosiolla lääkäreiden huomaan. Zayn piti kättään suunsa edessä ja katsoi sähellystä. Ihmisiä juoksenteli ympäriinsä kadulla. Ambulanssien ja poliisiautojen valot välkkyivät ja tekivät tilanteesta vielä sekavamman. Jotkut kantoivat paareilla moottoripyöräilijää, toiset yrittivät saada loukkaantunutta kuskia ulos autosta. Joku tuli kyselemään Zayniltä jotain, mutta hän oli niin sekaisin, ettei saanut sanoja suustaan.
"Oletko loukkaantunut?" häntä vanhempi nainen kysyi vakavana.
"E-en" Zayn yskäisi ja katsoi tapahtuma paikkaa. "Selviääkö hän?" Zayn kysyi nopeasti katsoen, kun Olga nostettiin paareille, kyyneleen tipahtaessa maahan. Nainen kääntyi ympäri, huusi jotain avuksi ja lopulta Zayn talutettiin autoon.

Paljoakaan Zayn ei ajatellut siinä, kun häntä vietiin autolla jonnekin. Jotain hänen sisällään kuitenkin myllersi. Olgan vaaleat kasvot, hänen tumma eloton hahmonsa maassa, hänen heikot sanansa saivat Zaynin pään pyörälle. Pojan mielessä kävi, että ehkä hän oli vain sekaisin tästä kaikesta, mutta ei halunnut kieltää ajatuksta, että oli huolissaan Olgasta. Vaikka, mitä pahaa siinä muka olisi?

*****

Ääh, makaan taas kipeänä sängyn pohjalla, sen takia tässä kesti niin kauan.
Ehkä nyt saan kirjotettuu enemmän, mut kommentteja? :)

I'd hold you, I'd need you, I'd get down on my knees for you ~ 10

Olga kääntyi hiiren hiljaa ympäri. 
"Kädet pään päälle ja kääntykää! Nyt!" mies heidän takanaan murahti, ja Olga totteli häntä. Tyttö huomasi rotevan miehen takana Harryn ja Louisin pelästyneet kasvot. He eivät siis olleetkaan tämän takana... Mies piteli kädessään käsiasetta, mikä sai Olgan varomaan liikkeitään.
"Mitä teette täällä?" tumma partainen mies kysyi karhealla äänellään. Olga pohti hetken, mitä pitäisi sanoa, mutta onneksi Zayn avasi suunsa.
"Päästiin koulusta ja ihmeteltiin, että miksi täältä kuului ääniä" ruskea silmäinen sanoi niin vakuuttavasti, että melkein sai Olgankin uskomaan.
"Toi ei puhu totta --" Louis aloitti, mutta hullu mies käännähti yhtäkkiä ympäri ja osoitti aseella poikaa.
"Hiljaa kana-aivo!" Olga hivuttautui aavistuksen lähemmäksi Zayniä. Nuoret vilkaisivat vakavina toisiaan, mutta kääntyivät nopeasti takaisin miehen suuntaan. "Jos sanotkin vielä jotain, niin rangaistus on karu" ukko uhkaili saaden ruskea tukkaisen valkoiseksi.
"Nyt te kaksi tulette tänne" hän puhui Olgalle ja Zaynille ja oppilaat astelivat varoen jokaista askeltaan kohti miestä. Olga vilkuili Zayniä aina välillä. Hän toivoi, että tuolla olisi jokin suunnitelma.

Saapuessaan luokkahuoneeseen Olga huomasi Zaynin alkavan vilkuilevan ympärilleen. Louiskin huomasi sen, muttei uskaltanut enää edes avata suutaan.
"Louis ja Harry, menkää nyt hoitamaan tää homma loppuun, mä pidän näitä tällä. No niin vauhtia!" Mies äksyili ja pojat juoksivat äkkiä pois huoneesta. Käytävältä kuului pientä puheensorinaa.
"Ja mitäs mä teille tekisin..." parrakas mies pohdiskeli.
"Päästä meidät pois. Me ei olla tehty mitään!" Olga korotti ääntään. Mies kääntyi kokonaan Olgaan päin, eikä nähnyt hetkeen, mitä Zayn puuhasi.
"Jaa, että päästäisin teijät vaan menemään? Ooks sä ihan hullu?" tuo hörähti ja nauroi niin, että tyypin kaljamaha heilui.
"Samaa voisi kysyä sulta..." Olga katsoi toisella silmällä, kun Zayn käveli huoneen seinustalle hiljaa ja nosti jalkalampun maasta. Tyttö näytti kaunistuneelta ja yritti välittää sitä Zaynillekin, mutta toinen ei huomannut mitään.
"Jaa, että mitä tuli sanottua?!" Mies tuiskaisi yhtäkkiä ja herätti taas Olgan huomion. Tyttö rypisti otsaansa ja pudisti päätään Zaynille. Musta tukkainen aikoi silti toimia oman päänsä mukaan.
"Nii, juu... Että ei minun sitä olisi pitänyt sanoa, juu..." Olga sönkötti Zaynin kohottaessa lampun miehen ylle.
"Siis mitä?" ukko rypisti otsaansa.
"Nii, että olis -- Zayn!!" Olga kiljahti painaen silmänsä kiinni juuri ennen kuin nuorukainen löi miestä. Kuitenkin ennen kuin lampun varsi kosketti miestä, ukko kääntyi ketterästi ympäri ja yhdellä huitauksella Zayn oli maassa. Samalla sekunnilla luokan ovi avattiin voimalla ja sisään ryntäsi tumma asuisia miehiä. Kaksi ottivat hullun ukon kiinni ja kolmas mies vain seisoi huoneen ovella. Olgasta tuntui, että hän voisi pyörtyä kaikesta tapahtuneesta ja nyt helpotuksesta. Olga ryntäsi kuitenkin automaattisesti Zaynin luokse. joka piteli päätään maassa maaten.
"Zayn? Ooks sä kunnossa?" tyttö kysyi toiselta, kun hän puristi silmiään kiinni.
"Joo, kaikki hyvin..." tumma tukkainen vakuutti nousten istuma-asentoon Olgan avustuksella. Yksi miehistä tuli nuorten luokse ja alkoi kyselemään Zaynin oloa.
"Ei tässä mitään... Löin vaan pääni" miehen alku sopersi hieroen otsaansa. Zayn nosti katseensa Olgaan, joka yritti hymyillä pienesti pojalle. Zaynin ruskeat silmät sulkeutuivat kivusta ja mies sanoi hakevansa kollegansa apuun.

"Kiitti" Zayn sanoi istuessaan ambulanssin takaosan päällä.
"Mistä sä kiität mua?" Olga kysyi kummissaan. Nuorukainen piteli päässään kylmäpussia ja Olgan haava otsassa oli juuri puhdistettu. Kumpikaan ei ollut tahtonut lähteä terveyskeskukseen tarkastukseen - he vakuuttivat olevansa kunnossa. Miehiä ja naisia hääräili heidän ympärillään, kun yhtäkkiä kimeä ääni huusi Zaynin nimeä. Väkijoukosta syöksyi esiin vaalea tukkainen nainen, joka kapsahti Zaynin kaulaan. Olgan sisukset valtasi se sama tyhjä tunne. Perrie. Zaynin tyttöystävä. Tyttö käänsi katseensa pois päin. Toisten hätäinen suudelma ei auttanut asiaa yhtään. Olga näki kauempana, kun Louista ja Harryä talutettiin poliisiautoon. Louis katsoi Olgaan päin. Hän ei ollut varma asiasta, mutta saattoi nähdä pojan kasvoilla anteeksi pyytävän ilmeen. Olga katsoi varovasti takaisin Zayniin. Perrie istui pojan sylissä ja silitti toisen kasvoja. Miehenalku ei näyttänyt kauheasti nauttivan siitä. Tai sitten Olga vain kuvitteli sen. Hän nousi ylös ja oli jo lähtemässä, kun kuuli Zaynin äänen.
"Mihin meet?" Olga huitoi käsillään ilmaa ja sönkötti jotain nuoren parin katseen alla.
"Mä... Öh meen tonne ja kysymään että pä-pääsenkö jo kotiin..." Olga sanoi, vilautti tekohymyn ja katosi nopeasti paikalta.

Hän ei oikeasti ollut vielä ymmärtänyt, mitä sydän surut tarkottivat. Mutta nyt hän tajusi asian. Monesti hän oli lukenut ja kuullut, että jotkut kärsivät särkyneestä sydämmestä tai sydän suruista. Silloin hän ei ollut tajunnut miten se muka voisi satuttaa. Mutta nyt - kun Olga kääntyi katsomaan taakseensa, hän näki Zaynin kädet kietoutuneena Perrien lanteille - hän tunsi, että se oikeasti sattui. Kuin sydämeen pumpattaisiin jääkylmää myrkkyä. Kuin hirviö raastaisi sitä kynsillään ja hampaillaan. Kuin joku varastaisi Olgan sydämmen ja siihen jäisi vain tyhjä ammottava aukko. Siinä hetkessä Olga olisi voinut kaatua maahan ja itkeä itsensä kuiviin.

Kun Olga kysyi ambulanssimieheltä tilannetta, hän sai positiivisia vastauksia.
"Joku tulee viemään sinut kotiin" pitkä mies sanoi. "Ja hyvin toimittu. Se oli rohkeaa ja tarkoin harkittua" Olga hymyili arasti tuolle ja kääntyi sitten mennäkseen takaisin auton luokse. Jotkut hoitajat juttelivat paraikaa Zaynille ja Perrie seisoi etäämmällä. Olga katsoi tyttöä, kunnes hän käänsi päänsä Olgaa kohti. Ehkä Olga odotti hymyä tai jotain, muttei ainakaan tuimaa katsetta, mikä kaunokaisen kasvoilla oli. Olga pelästyi niin, ettei osannut muuta kuin katsoa toista epäuskoisena. Sitten Perrie käänsi katseensa taas Zayniin ja Olga puri huultaan.
"Lähettekö nyt kotiin?" Olga kysyi nuorukaiseen ja tuo nyökkäsi. Olgasta tuntui, että Zaynillä oli jotain sanottavaa, muttei saanut kakistettua sitä ulos tässä.
"No, nähdään kai..." Olga totesi hieman kiusaantuneena ja käännähti sitten kannoillaan. Olga lähti kävelemään kohti mustaa autoa, muttei voinut vastustaa kiusausta kääntyä katsomaan vielä taakseen. Perrie suuteli ihan Olgan kiusaksi Zayniä, vaikkei miehenalku edes näyttänyt innostuvan puuhasta juuri nyt.

Olga kääntyi autolle ja istui takapenkille. Vieras nainen lähti ajamaan jutellen pelkääjän paikalla istuvalle miehelle. Tyttö katseli ikkunasta ulos. Aurinko oli syvällä pilven takana ja ilma uhkaili sadetta. Olga huokasi syvään. Vaikka hän oli juuri kohdannut varkaan, joka oli osoitellut asetta häntä kohtaan, tyttö ei silti tuntenut pelkoa tai ahdistuneisuutta.

Mutta nyt hänen sydäntään särki. Enemmän kuin koskaan ennen. Hän tajusi, ettei koskaan saisi uppoutua tuon ruskea silmäisen lämpimiin halauksiin. Vaan joku toinen saisi. Ja se, jos jokin, satutti syvältä.

*****

Toi loppu oli aika tönkköö ja taas kesti hiukan... Hihiii koitan jatkaa viim. perjantaina :):)

I'd hold you, I'd need you, I'd get down on my knees for you ~ 9

Joku ravisteli Olgaa voimakkaasti, ja tyttö alkoi pikku hiljaa availla silmiään.

Ensin Olga ajatteli sen olevan unta. Paidaton tatuoitu miehen alku oli kumartuneena hänen ylleen. Tyttö pystyi haistamaan tuoksun, mikä leijaili tuosta komistuksesta. Ei mennyt sekuntiakaan, kun tyttö tunnisti nuo ruskeat silmät. Mutta silmät olivat täynnä huolta, joka välittyi myös Olgaan.
"Olga? Kuuletko mua?" Zaynin ääni sopersi hätääntyneenä. Olga hieroi silmiään ja kohottautui istumaan. Vasta nyt hän huomasi, että tumma tukkainen piteli jotain hänen otsallaan. Zayn irrotti kätensä ja laski vaatemytyn maahan. Poika pyyhki kädestään jotain tummaa housuihinsa.
"Missä mä...?" Olga kuiskasi käheällä äänellään, kunnes tunnisti pimeän huoneen. Sitten hän katsoi
Zayniin, jonka kasvot punottivat ja hiukset olivat sekaisin. Olga yski käheästi ja sipaisi kädellään otsaansa. Nostaessaan kätensä ylös, tyttö huomasi sen likaantuneen vereen. Olga katsoi kauhuissaan Zayniä, joka nosti mytyn lattialta ja painoi sen takaisin tytön otsalle. Olgan harmiksi Zayn ei jäänyt pitelemään sitä, vaan tyrkkäsi vaatemytyn tytölle.
"Missä... Louis ja Harry on?" Olga kysyi tumma tukkaisen katsoessaan hetken huolissaan tyttöä.
"En tiedä. Ne lähti kauan aikaa sitten, eikä oo palannut" tuon ääni oli hiljainen, arka ja matala.
"Mitä mulle on tapahtunut?" Olga huomasi vaatteen olevan paita - Zaynin musta paita.

Hetkeksi Olga uppoutui kuvaan, jossa tuo riisuu paitansa puristaen sen mytyksi. Tumma tukkainen painaa paitansa veriseen otsaan. Paidattoman Zaynin kuva rieputtelee Olgaa, mutta tyttö saa pidettyä ajatuksesa kasassa. Ihastukseni istuu juuri edessäni ilman paitaa katsellen minuun. 

"Harry iski sua päähän, ennen kuin ne pakeni paikalta" Zayn selosti nopeasti.
"Sä siis olit täällä koko ajan?"
"Joo". Olga jäi katselemaan toisen kasvoja. Leuan muotoa korosti sänki ja kun Olgan katse matkasi vaaleiden huulien ohitse yli poskipäiden, hän kohtasi kaksi tummaa silmää. Mustat ripset koristivat kauniita silmiä, ja Olgan oli pakko kääntyä pois.
"Pitäiskö tehä jotain?" vaalea tyttö kysyi toiselta. Zayn mietti hetken katsellen ympärilleen huoneessa. "Mitä ne edes tekee? Ja miks ne halus meijät tänne" Yhtäkkiä Olga huomasi, ettei nähnyt sijaista missään. Hän katseli hätääntyneenä pimeän huoneen lattia tasoa.
"Ne vei sen jonnekin" Zayn tajusi tytön huolen.Vaalea tukkainen pakotti itsensä pysymään kaukana tuosta piadattomasta, joka veti häntä itseensä, kuin magneetti. Olga mietti vaihtoehtoja touhuun. He voisivat lähteä katsomaan, missä ne kaksi poikaa viilettivät, tai sitten jäädä tänne. Mutta luultavasti Harry ja Louis tulisivat vielä takaisin tänne, joten ei olisi viisasta jäädä tänne.
"Meijän täytyy päästä pois täältä" Olga sanoi päättäväisesti. "Ne tulee vielä takaisin tänne" Zayn katsoi toista hiljaa ja auttoi tytön nousemaan. Muutaman hassun sekunnin ajan Olgaa pyörrytti, mutta pian hän oli ennallaan.
"No, mikä on taistelusuunnitelma?" Zayn kysyi Olgan katsoessa lumoutuneena tuon virnistystä. Häneltä jäi hengitys kurkkuun ja joutui ponnistelemaan, että sai sanotuksi, ettei ollut keksinyt suunniltelmaa.
"Ehkä pitäisi ensin katsoa, onko tää ovi auki" Zayn totesi ja hiipi ovelle. Laskiessaan kätensä kahvalle, molemmat pidättivät hengitystään. Kahva meni alas, mutta ovi ei auennut.
"No olipas herrat järkeviä" Olga tajusi, että ovi oli laitettu lukkon ulkopuolelta, mutta sen sai auki sisältä. Ovi narahti auetessaan ja tyttö vilkaisi varovasti tyhjälle käytävälle.
"Tule" Olga kuiskasi Zaynille ja pujahti käytävään. "Eikö sun pitäis laittaa paita päälle?" Olga kysyi ääni värähtäen. Zayn katsoi toista alas päin ja naurahti hiljaa.
"Ei..." musta tukkainen kuiskasi toisen korvaan saaden Olgan sydämmen pomppailevan hänen rinnassaan.
"Palataanpa tähän suunnitelmaan" Olga henkäisi ja katsoi lattiaan.
"Meidän pitää hajaantua" Zayn totesi katsoen toista kasvoihin.
"Eh..." Olga keskeytti lauseensa hetkeksi miettiäkseen vaihtoehtoja. "Ehkä se ei ole paras idea"
"Miksei?" Zayn älähti. Olga katsoi toista silmiin kohottaen toista kulmakarvaansa. "Aa, sun pelotaa. No sitten" tuo nauroi matalasti.

Yhtäkkiä Olga tuli ajatelleeksi, miten mukava ihminen Zayn oikeasti oli. Vitsikäs ja järkevä, ei mitenkään sulkeutunut, ujo tai tyly, minkä kuvan Olga oli saanut toisesta tähän asti. Nyt poika jutteli avoimesti tytölle, aivan kuin he olisivat tunteneet monta kuukautta.

"En mä pelkää. Mut mitä jos ne huomaa mut?" Olga kysyi toiselta.
"Huudat kovaa ja juokset karkuun. Nyt sä meet tonne, mä meen tänne, jos ei löydetä mitään, nähään tässä kymmenen minuutin päästä" Olga katsoi kelloon seinällä, joka näytti varttia yli kolmea.
"Okei" Olga nyökkäsi ja katsoi hetken, kun Zayn pujahti kulman taakse. Itse hän lähti vastakkaiseen suuntaan käytävällä ja kurkisti ensimmäisestä ikkunasta sisään luokkaan. Tyhjä.

Alimman kerroksen kolmannesta huoneesta kuului puhetta. Se oli hiljaista ja tukahdutettua, mutta sen saattoi kuulla. Olga hiipi lähemmäksi seinän veirustalla ja pidätti hengitystään. Hän liukui koko ajan lähemmäksi luokkaa, josta tunnisti miesten ääniä. Yhtäkkiä joku laski kätensä tytön olkapäälle takaata päin. Olga pelästyi ja käännähti ympäri hengitys kurkussa. Zaynin virnistyksen nähdessään Olga pystyi taas hengittämään. Tyttö viittoi kohti luokkaa, josta kuului puhetta, ja he lähtivät hiipimään peräkkäin kohti raollaan olevaa ovea.

Oven kohdalla Olga kumartui hiiren hiljaa ja kurkisti varovasti sisään. Luokassa oli valot päällä ja kaksi tuttua poikaa juttelivat siellä miehelle. Mutta Olga näki jotain enemmän. Harry ja Louis - ne kaksi, jotka olivat aina porukan pomot - olivat nyt alistuvan näköisiä ja kuuntelivat miestä hiljaa.
"Tajusitteko nyt varmasti?" Parrakas mies murahti kahdelle nuoremmalle pojalle. Louis nyökkäsi arasti Harryn toistaessa saman.
"No menkäähän sitten jo. Ja muistakaa, että tällä kertaa ette selviä, jos vielä mokaatte" Miehen karhea ääni kuului, ennen kuin Olga käännähti ympäri ja tönäisi Zayniä. He lähtivät juoksemaan kohti käytävän päätä, kunnes ääni heidän takanaan huusi:
"Pysähtykää! Nyt tällä sekunnilla" Samassa kuului ääni, kun aseen varmistin napsautettiin pois päältä. Nuoret pysähtyivät säikähtäneinä paikoilleen, eivätkä uskaltaneet kääntyä ympäri.

*****

Joo, aika tylsää... Mulla ei oikeen inspistä riitä, mutta koitan kirjottaa nyt jotain...
Mut en oo pitkään aikaan saanu kommentteja. Tykkäättekö tästä lainkaan? o:
No, jatkoo varmaan huomenna... :)

I'd hold you, I'd need you, I'd get down on my knees for you ~ 8

Lyhyt vai pitkä reitti? Olga pohti askeleidensa osuessa maahan toisensa jälkeen. Pitkä. Jokin sanoi hänen sisällään, ja tyttö kääntyi ylämäkeen. Hänen hengityksensä kiihtyi koko ajan vain nopeammaksi. Ponnistelun jälkeen tyttö pääsi huipulle ja sai hengähtää hetken ennen alamäkeen syöksymistään. 

Viilentävän suihkun jälkeen Olga istuutui sohvalle ja katseli kellon kulkua. Pohtiessaan, mitä tekisi seuraavaksi, hän asettui makaamaan sohvalle koko pituudellaan. Sulkiessaan silmänsä, hän eksyi ajatusten maailmoihin ja upottautui niihin ruskeisiin silmiin, mitkä eivät koskaan katsoisi tyttöä ihastuksesta kimaltavina. 

Yhtäkkiä Olga havahtui hereille. Huoneessa oli pimeää ja tyttö nousi istumaan sohvalle. Aivastus kutitti hänen nenässään. Tyttö aivasteli väsyneenä ja räpytteli silmiään. Hän yritti tirkistellä kellotaulua, mutta se näytti sumealta pimeässä. Olga nousi seisomaan olohuoneen lattialle ja katsoi kelloon. Puoli kuusi?? Olga tallusti huoneeseensa ja avasi sälekaihtimet. Tummat sadetta uhkaavat pilvet saivat Olgan huokaisemaan. Onneksi sentään oli perjantai. Äkkiä Olga tajusi, että oli nukkunut koko yön sohvalla, nukahtanut siihen lenkin jälkeen. Tuo tallusti vessaan ja alkoi harjata hampaitaan väsyneenä. Hän pesi kasvonsa viileällä vedellä ja tunsi olevansa hieman virkeämpi sen jälkeen. Olga tallustelimme vaatekaapilleen ja veti mustat farkut kaapistaan jalkaansa. Hän pohti kauan tumman punaisen paidan ja valkoisen neuleen välillä. Lopulta hän päätyi tumman punaiseen paitaan ja pujotti sen ylleen. Muutama rannekoru vielä, niin hän oli valmis. Olga ei kauaa tuhlannut aikaa meikkaamiseen. Hieman ripsaria ja kulmakynää, siinä se. Lopuksi tyttö sipaisi vaaleaa huulirasvaa huulilleen ja asettui kirjoituspöytänsä eteen. 

"Historia, äikkä, äikkä, 'haukoitus' matikka... Kuvis" Olga luetteli lukujärjestystään ja pakkasi kirjoja laukkuunsa. Hän ei jaksanut suuremmin tarkistaa niitä, vaan sulki laukkunsa ja raahautui keittiöön aamiaiselle. 

Viimeiset kaksi tuntia koulussa perjantai-iltapäivällä olivat kuvaamataitoa. Olga raahautui matikan testin jälkeen masentuneena kuviksen luokkaan. Opettajan tilalla oli nuori sijainen, joka katsoi Olgaa nenän varttaan pitkin, kun tämä tallusti ikkuna paikalle. Tuolla oli lyhyet tumman ruskeat hiukset, ja Olgan mielestä mies saisi ottaa laihdutuskuurin heti viikonloppuna. 

"Jatkakaa vain töitäni, minä käyn selvittämässä muutamia asioita" noin 30-vuotias mies sanoi. Olgan olisi tehnyt mieli näyttää kieltä tuolle ylpeilevälle sijaiselle, mutta tyytyi kohtaloonsa. Olga jatkoi työtään kaupunki maisemasta. 

Hetken päästä, kun Olga nosti paperia ylös päin ja katsoi sitä kauempaa, tytön olisi tehnyt mieli rypistää ja repiä paperi kappaleiksi. Talot olivat ihan vinossa ja varjostus pielessä. 

"Onks se valmis jo?" Joku kysyi matalalla äänellä Olgan takaata. Tyttö kääntyi hiukset heilahtaen ympäri kohdaten musta tukkaisen pojan.

"E-ei..." Olga änkytti silmät pyöreinä.
"Se on hieno". Tuohon Olga olisi tahtonut väittää vastaan, mutta päätyi hymähtämään.
"Mitä sä täällä teet?" Hän huomasi lauseessa tylyn sävähdyksen ja katui sitä sisällään. 

"Umh, opiskelen" Zayn vastasi katsoen toisen kasvoja.
"Nii kai... Mut en vaa ollu nähny sua ennen täällä" Olga sopersi.
"Joo, mä vaihdoin kurssia" Zayn vastasi ilmeettömänä.
"Ok.." Tyttö kääntyi takaisin hämmentyneenä.

Rypistänkö vai revin palasiksi? Ennen kuin Olga oli ehtinyt päättää rypistäisikö vai repisikö piirustuksen, sijaisopettaja pyyhälsi luokkaan hiki kiiltäen miehen otsalla. No olipa hän aloittanut kuntoilunsa nopeasti. Olga tukahdutti naurahduksensa. Mies katsoi luokkaan nopeasti, ennen kuin pysäytti katseensa Olgaan.
"Sinä siellä, Olga!" Opettaja huusi ja koko luokkani hiljeni kääntyen katsomaan vaaleaa tyttöä. Jopa Zayn kurtisti otsaansa. "Ja myös sinä, Malik!" Zayn jäykistyi kuullessaan nimensä. "Tulkaa heti paikalla tänne!" Olga totteli käskyä ja asteli sydän pamppaillen sijaisen luokse Zayn perässään. Mies rapsutti sänkeään ennen kuin kahmaisi Olgaa kovakouraisesti käsivarresta. Eikö tuosta pitäisi saada oppilaan pahoinpitely syytös? Olga ajatteli turhautuneena ja katsoi, kun raivokas mies veti häntä pois luokasta. Zayn seurasi heitä heitä kummastuneena. Sijainen heitti oven kiinni perässään ja tyrkkäsi oppilaan vastapäiseen pimeään luokkaan. Zaynin hän tönäisi luokkaan, jossa istui kaksi miehen alkua - molemmat tämän koulun pahiksia. Olga sävähti, kun kuuli heidän nauravan hänelle.
"He kertoivat, että olitte rikkoneet varaston ikkunan ja käynyt varastamassa sieltä kadonneita akvarellivärejä. Onko tämä totta?" Sijainen uhmasi tyttö-parkaa. Hän kummaksui väitettä, ennen kuin muisti ketkä kaksi tämän syytöksen takana olivat - Louis ja Harry. Jokainen tässä koulussa tunsi nuo - lukuunottamatta tuota sijais-parkaa.
"Voin vannoa, etten rikkonut tai varastanut mitään" Olga puhui mahdollisimman vahvalla äänellä toivoen, että pääsisi pian pois tästä tunkkaisesta huoneesta. Zayn oli syrjemmällä ja Olga epäili, etteivät nuo kaksi poikaa olleet edes huomanneet häntä.
"Valehtelija!" Louis - pidempi ja vahvemman näköinen poika - äksyili ja hyppäsi ylös tuolista.
"No niin rauhoitutaampas nyt" tuo mies Olgan edessä sanoi. Sijainen vaikutti olevan ymmällään tilanteesta, mutta halusi selvennyksiä asiaan.
"Mitäpä jos kertoisitte jotain tästä epäilyksestänne?"
"Ei siinä mitään kerrottavaa ole. Tuo tyttö tuossa varasti satojen eurojen edestä maalia koulusta" Harry nousi ja hänen ruskeat hiuksensa sojottivat pystyssä kohti kattoa.
"Ehkä meidän täytyisi puhua tästä rehtorin kanssa..." Sijainen katsoi kauhuissaan Louisin vihaista katsetta.
"Tai ehkä teidät olisi aika olla puuttumatta tähän peliin" Harry virnisti ja lukitsi katseensa sijaiseen. Louis kohotti kätensä hitaasti ylös pitäen kädessään jotain tummaa.

Silmänräpäyksessä kuului korvia vihlova kiljaisu, kun sijainen kaatui tajuttomana maahan. Olga tukki suunsa pelokkaana ja katsoi päätä pidempiä poikia edessään, jotka olivat lyöneet puolueettoman opettajan tajuttomaksi. Yhtäkkiä Olgalle tuli mieleen, minne Zayn oli kadonnut, muttei uskaltanut kääntyä katsomaan. Hän toivoi, että poika olisi kadonnut paikalta. Ehkä hän tajusi tilanteen ja lähti hakemaan apua. Olga kuvitteli rauhoittuaakseen. Tai sitten hän jätti minut yksin noiden paholaisten kanssa. Kyllä tyttö oli kuullut ne kaikki kerrat, kun Louis ja Harry olivat pahoinpidelleet lukuisia nuorempiaan. Olga ei voinut sille mitään, että hän alkoi täristä.
"M-mitä te haluatte?" vaalea tukkainen tyttö yritti pysyä rauhallisena. Louis katsoi viatonta tyttöä silmiin vaaleilla silmillään. Louis astui eteen päin ja Olga pystyi haistamaan pojan mintun hajuisen hengityksen. Äkkiä Olga alkoi pohtia, miksi nuo kaksi halusivat sijaisen tuovan hänet ja Zaynin tänne. E-ehkä he huijasivat tai kiristivät sijaista. Hän yritti ajatella positiivisesti. Mutta se oli hankalaa tajutessaan, että oli puollustus kyvyttömänä kahden vanhemman ja vahvemman pojan edessä.

Huoneessa oli karmivan hiljaista, kun Louis nojautui Olga ylle koskettaen tuon poskea. Kipinä tuntui sähköiskulta, mikä sai Olga säpsähtämään kaksi metriä kauemmas.
"Älä nyt pelkää. Mä en voisi tehdä sulle mitään pahaa, pikku tyttö" Louisin ääni oli matala ja karhea, kun tuo puhui kävellen lähemmäksi pelosta tärisevää tyttöä. Olga ei ollut aivan varma, mutta saattoi huomata varjoissa liikkuvan mustan hahmon. Oliko se Zayn? Olgasta oli kuitenkin parempi jättää se selvittämättä. Tatuoidut käsivarret kietoutuivat Olgan kylmentyneen kehon ympärille. Pitkän pojan kasvoilla oli virne, ja hän selvästi nautti, kun sai viedä käsiään ympäri nuoremman tytön kehoa.
"Lou, lopeta sen kiusaaminen nyt" Kuului matala ääni varjosta, kun Harry astui esiin. "Se kuolee kohta pelkoon ja meillä on muutakin tekemistä" Louis nojautui taas lähemmäksi, mutta tällä kertaa nuorukainen kaappasi tytön kovaan otteeseensa ja väänsi tuon kädet selän taakse. Olga huusi, mutta vahva käsi tukki hänen suunsa. Olgan sisällä velloi epätoivoisuus ja hän punoi päässään pakosuunnitelmia. Pojat olivat selvästikin halunneet tytön vangikseen, mutta miksi - sen kun tietäisi.

Yhtäkkiä he kuulivat kellojen soivan, koulupäivä loppui. Kouluviikko päättyi ja oppilaat rynnistivät käytävästä ulos. Muutaman minuutin päästä tuli hiljaista. Kaikki olivat lähteneet kotiinsa ja Olga tiesi hyvin, että ovet menevät lukkoon varttia vaille kolme. Kukaan ei enää tulisi sen jälkeen tänne pelastamaan häntä. Hänellä ei ollut epäilystäkään, ettei nyt olisi tosi kyseessä. Oli toimittava sekä viekkaasti, että nopeasti. Hän ei halunnut homehtua koko viikon loppua täällä.
"Mitä te kaks haluutte?" Olgan ääni oli kimeä, mutta se kesti. Harry katsoi penkkiin istutettua tyttöä. "Miksi ihmeessä te vangitsitte mut?" Olga tivasi vihan kasvaessa sisällään. Louis lähestyi taas Olgaa, mutta juuri kun nuori mies kumartui alas päin katsoakseen tyttöä silmiin, Olga kohotti jalkaansa ja potkaisi toista jalkoväliin. Louis murahti ja syöksähti kauemmas painuessa kyyryyn.
"Toi ei ollu kovinkaan fiksu teko, tyttönen" Kuului matala ääni, ennen kuin kaikki pimeni, kuin sormien napsautuksesta.

*****

Huomasin just, et tää on jo 8. luku, eikä tässä ollut tapahtunut juuri mitään, joten nyt pientä toimintaa :):)
Ja tietenki jos jaksatte, nii kertokaa mielipiteenne!! :D

I'd hold you, I'd need you, I'd get down on my knees for you ~ 7

"Ruusuko?" Olga arvaili ystävänsä piirrosta.
"No ei ole tollo! Etkö sä nyt näe??" Haily tuhahti nauraen. "Se on kissa!" Tumma tukkainen nauroi. Olgan katse kirkastui.
"Ahaa, jos sitä kattoo näin väärin päin nii, kyllä se sitten..." hän sanoi huvittuneena. Olga katsoi maisemaa edessään. Puista putoili kellertäviä lehtiä pikku hiljaa, mikä teki iltapäivästä juuri täydellisen. Tytöt istuivat puiston penkillä nauttimassa syksystä. He juttelivat ja nauroivat kahdestaan. Kumpikaan ei ollut sanallakaan maininnut sitä erästä, eikä tarvinnutkaan. Olgaa inhotti aihe ja piti keskustelun kaukana tuosta tumma tukkaisesta. 

"Nyt sä!" Haily hihkui innoissaan pikku lapsen tavoin ja tyrkkäsi vihon Olgalle. Vaalea tukkainen mietiskeli hetken aihetta. Jos piirtäisin rikkoutuneen sydämmen... Ei, se liittyy liikaa Zayniin. Olga totesi itsekseen. Hmm, päärynäpuu... Sen parempaa Olga ei keksinyt, joten päätti sutaista päärynäpuun ottaen mallia heidän edellään kasvavasta vanhasta vaahterasta. Se värjäsi lehtiään kauniin oransseiksi ja punaisiksi. Olga aloitti rungosta ja siirtyi nopeasti latvustoon.
"Puu?" Haily arvuutteli.
"Mikä puu? Täytyy olla tarkka laji" Olga virnisti saaden toisen huokaisemaan.
"Omena?
"Ei" Olga puri huultaan nostaen katseensa ylös piirroksesta. 

Mutta juuri silloin - olisi vaikka kaksi sekuntia myöhemmin - tuttu poika käveli soratiellä. Olga nosti katseensa ylös kohdaten nuorukaisen viileän katseen. Ruskeat silmät eivät ilmaisseet mitään, ne katsoivat kiiluvina tyttöä, joka istui ystävänsä kanssa puiston penkillä. Olga saattoi kuitenkin ihmetyksekseen huomata aivan pienen hymynpoikasen tumma tukkaisen huulilla.

Ja silmänräpäyksessä Zayn oli poissa. Olga ei tiennyt, oliko Haily huomannut poikaa - ei ilmeisesti hänen ilmestään päätellen. Mutta Olgalle jäi kumma tunne. Hänen sisällään tuntui tyhjältä. Kuin palanen olisi viety pois. Kuin Zayn olisi ottanut mukaansa palasen Olgasta ja vienyt sen mukanaan.
"Olga? Päärynäpuu?" Haily herätti toisen kuplastaan ja vaalea tukkainen kääntyi katsomaan suttaustaan.
"Joo" Olga sai henkäistyä. Miksi hänen piti tehdä noin? Olga turhautuneena ajatteli. Miksi hänen piti kävellä juuri tästä? Miksi hänen piti katsoa minua? Nyt Olgasta tuntui, ettei todellakaan ollut päässyt tunteistaan yli. Tytön sisällä kyteneet tunteet olivat yhdestä lyhyestä katseesta leimahtaneet roihuvaan liekkiin.

"Haloo?" joku heilutti kättään tuon kasvojen edessä. Olga säpsähti hereille ja sulki vihon käsissään.
"M-mä just muistin, et mun pitää tehä yksi esitelmä huomiseksi" Olga änkytti nousten seisomaan. Haily katsoi tuota silmiin, mutta Olga käänsi katseensa nopeasti pois.
"Mennäänkö nyt jo?" Haily kysyi kummissaan. Tytöt katsoivat toisiaan. Haily tuijotti toista syvästi, kuin pyytäen häntä tunnustamaan. Olga piti pinnansa, eikä sanonut mitään, vaikka tiesikin, että ystävä oli huomannut mielialan muutoksen. 

"Mä näin kyllä Zaynin" Haily lopulta sanoi matalasti. "Mutta sä taisit nähdä jotain enemmän" tumma tukkainen hymyili ystävällisesti. Olga huokaisi, istui takaisin penkille ja avasi puhtaan sivun vihosta. Hän alkoi luonnostella särkynyttä sydäntä paperille vilkaisematta kertaakaan ystäväänsä. 

Vartin päästä hän näytti rikkoutuneen sydämmen toiselle. Haily katseli kuvaa pitkään. Hän vilkaisi nopeasti vaalea tukkaisen ystävänsä silmiin, muttei pysynyt kauaa erossa piirroksesta.
"Nyt mä tiedän, miksi opiskelet taideakatemiassa" toinen naurahti. Mutta sitten hän vakavoitui 

Olgan sanoessa:
"Tää ei johdu susta" Tyttö totesi hiljentyen sitten.
"Vaan..." Haily sanoi kuin odottaen jatko lauseelle. Olga punnisti ajatuksiaan ja katsoi Hailyn lämpimän vaalean ruskeisiin silmiin. Mutta sitten hän veti syvään henkeä ja paljasti:
"Zaynillä on tyttöystävä".

Viimein oli taas maanantai. Olga nojaili koulun seinään ja tuijotti huomattavasti käytävän toisella puolella seisovaa tumma tukkaista. Zayn näpersi puhelintaan ilmeettömänä. Tekstailee tyttöystävälleen. Olga ajatteli katkerana. Yhtäkkiä ruskea silmäinen nosti katseensa ja Olga kääntyi nopeasti pois. Kuitenkaan hän ei voinut olla kauaa erossa tuosta ja jatkoi vilkuiluaan. Opettaja saapui oppilaiden luokse ja nuoret alkoivat valua kuvaamataidon luokkaan. Olga katseli koko ajan Zayniä, joka asteli uhkaavasti lähemmäksi. Olga kiiruhti luokkaan, potkaisi kenkänsä jalasta ja siirtyi paikalleen ikkunan viereen. Vaalea tukkainen tyttö istui hänen viereensä hymyillen. Tuo tuoksui kukkasille, mikä sai Olgan hieman rauhoittumaan. Kuitenkin hän seurasi sivusilmällä, kun Zayn käveli sisään ja skannasi katseellaan luokkaa. Takapulpeteissa oli kaksi vapaata paikkaa. Mene tuonne, mene tuonne, mene tuonne... Olga rukoili ja katsoi hengitystä pidättäen, kun ruskea silmäinen lähestyi itseään. Hän ei voinut irrottaa katsettaan pojasta, joka siirtyi istumaan Olgan eteen. Zaynin kääntyessä ympäri, Olga yllättyi nähdessään aran hymyn. Tyttö yritti hymyillä takaisin, mutta se tuntui kankealta virnistykseltä. 

"No niin, sitten hiljaisuutta" Harmaa hapsinen opettaja herra kuulutti edestä. Olgan katse kiersi luokassa, jossa oli kova meno päällä. Opettaja rauhoitteli oppilaita ja Olga kaivoi tavaransa esiin. Koko ajan, kun opettaja selitti seuraavasta työstä, vaalea tukkaisen katse oli lukittautunut Zaynin takaraivoon. Osaltaan hän toivoi tuon kääntyvän. Mutta sitten taas ei. Hän halusi nähdä toisen kasvot, mutta ei halunnut, että Zayn näkisi hänen naamansa.

"Kaikki ymmärretty?" Opettaja kohotti katseensa luokkaan. Olga havahtui hereille ja vilkuili vieressä istuvaa blondia. Hän seurasi tuon toimia ja lähti hakemaan paperia luokan takaosasta. Olga nojasi pöytään ja sulki silmänsä. Zaynin täydelliset kasvot ilmestyivät hänen eteensä ja tytön sydäntä särki. Kuin koulun pitkä kynsisin tyttö raapisi sitä terävillä kynsillään. Ja samaan aikaan kylmät nyrkit iskivät eri puolille hänen kehoaan. 

"Annatko mullekin paperia?" karhea ääni kysyi Olgan takaata. Tyttö säikähti ja melkein kaatoi koko paperipinon. Kääntyessään ympäri Olga tunnisti tutut ruskeat silmät unistaan.
"J-joo..." Olga sopersi ojentaen suuren paperin Zaynille. Olga katsoi toista silmiin. Mutta yhtä nopeasti, kuin Zayn oli siihen ilmestynytkin, tuo lähti vikkelästi takaisin paikalleen. Olga kääntyi ottaakseen paperin itselleen ja palasi sitten paikalleen.

Silmänräpäyksessä Olga tajusi, ettei tumma tukkainen komistus enää istunutkaan hänen edessään. Olga säpsähti ja hänen sisuksensa valtasi ontto tunne. Nopeasti hän tavoitti musta paitaisen luokan toisella puolella. Äkisti hänet valtasi tunne, että Zayn lähti pakoon häntä. Ei se voi mahdollista olla... Olga päätteli, ettei jaksanut ikkunasta tulvivaa auringon paistetta. Sellainen synkkä ihminen, kuin olikin.

Mutta jossain sisällä Olga tiesi sen olevan valetta. Hän lähti karkuun minua. Hän on huomannut tuijotukseni ja välttelee minua. Ääh... Olen ihan tyhmä... Olga manaili. Hän katsoi valkoisena hohtavaa paperia edessään ja kääntyi sitten tiirailemaan ulos. Aurinko oli äkillisesti kadonnut ja tummat pilvet ottivat mittaa toisistaan taivaalla. Opettaja kulki juuri Olgan ohitse, kun tyttö käänsi katseensa.
"Mites täällä? Eikö aihetta löydy?" Opettaja uteli katsoen tyttöä harmain silmin.
"Eh.. Siis aihe oli vapaa vai?" Olga ei tosiaan ollut kuunnellut yhtään, mitä opettaja oli kertonut. Opettaja alkoi selittämään aihetta Olgan yrittäessä keskittyä tuntiin. 

*****

Sorrrysorrysorry!!!! Oon sika pahoillani et täs on kestänyt näin hirveen kauaa!! Nyt yritän saada taas tekstiä tulemaan useammin, vaikka reissussa oonki koko viikonlopun :):)

I'd hold you, I'd need you, I'd get down on my knees for you ~ 6

Olga heräsi tokkuraisena ja kampesi itsensä istumaan sängyn laidalle. Unisilla silmillään hän katseli lattialla makaavia ystäviään. Kun hän kääntyi katsomaan kohti ikkunaa, ei hänen ollut hankala arvata, minkälaista keliä päivä toisi tullessaan. Pikku hiljaa Haily alkoi heräilemään ja nousi istumaan hieroen silmiään. Tumma tukkainen huomasi Olgan istuvan sängyllä katsellen häntä. Tytöt katsoivat toisiaan silmiin, ja Haily yritti hymyillä pienesti kohottaen suupieltään. Yhtäkkiä Jennyn kumea haukotus sai Olgan tirskahtamaan.
"Mikä virtahepo..." Haily pyöritteli silmiään ja nousi patjalta. "Tee tilaa" tumma tukkainen pyysi ja lössähti Olgan viereen sängylle selkä seinää vasten.
"Huomenta..." Jenny mumisi tyynyä vasten. Kesti hetken, ennen kuin hän kurottautui istumaan ja sai silmänsä auki.
"Nii, meijän piti puhua siitä... Zaynistä" Haily pelkäsi nimen lausumista ääneen. Olgan läpi kulki kylmä virtaus.
"Mä oon jo hylänny sen pojan" Totesi Olga totuuden mukaisesti. "Ei mulla olis koskaan ollu mahdollisuuksia siihen. Tai kehenkään"
"Olga, älä kylve itsesäälissä" Haily totesi vakavasti. "Sä et voi tehdä sitä koko elämänsi"
"Nii just. Sä et arvaa, kuinka vaikeeta mun oli olla kertomatta sulle tosta Hailyn --" Jenny aloitti, mutta tukki suunsa nopeasti. "...Siis H-hailyn ööh..." toinen sopersi painaen päänsä kohti lattiaa.
"Mitä?" Olga älähti. "Sä siis tiesit, että Haily on ihastunu Zayniin, etkä kertonu mulle" Olga tiuskaisi.
"Mä olisin pettäny Hailyn luottamuksen"
"Mut nyt sä petit molempien" Haily ärähti Jennylle ja kääntyi pois päin hänestä. "Mut tää asia on nyt siis selvitetty? Eihän jääny mitään hampaan koloon?" Haily varmisti ystävältään. Olgan täytyi hetki miettiä vastaustaan. Hän tiesi, ettei pystyisi lopettamaan ihastustaan niin nopeasti, muttei hän ollut tytöille vihainen. Ei todellakaan.
"Joo, kaikki hyvin. Unohdetaan tää, jooko?" Olga pyysi ystäviltään. Haily nyökkäsi päättäväisenä.
"Entäs minä?" Jenny vingahti lattialta. Olga katsoi tumma tukkaista ystäväänsä ja virnisti.
"No me ehkä voidaan harkita anteeksi antoa, jos teet meille aamiasta" Olga hymyili ja sai ystävänsä huokaamaan helpotuksesta.
"No omapahan on menetyksenne. Huippukokki lähtee nyt keittiöön" Jenny nousi kompuroiden ylös ja kiepautti blondit hiuksensa nutturalle päälaelle.

Kun Jennyn askeleet olivat tarpeeksi kaukana, Haily kääntyi vielä Olgan puoleen.
"Onhan kaikki nyt oikeesti hyvin? Ethän pidä mua nyt sun vihollisena?"
"Joo joo" Olga naurahti toisen huolestuneisuudelle. "Mut kysymys kuuluu; osaatko sä pitää salaisuuden?" tyttö virnisti ja kampesi ylös sängyltä suunnaten kirjoituspöydälleen.
"Totta kai" Haily hymähti kysyvänä. Olga kaivoi laatikosta valkoisen suuren vihon ja avasi sen varovasti. Sitten hän etsi oikean sivun ja näytti piirrustuksen ystävälleen.
"Mitä sanot?" Olga kysyi innoissaan. Haily katsoi kuvaa, jossa istui yksinäinen tyttö ympärillään ankea, pimeä katu. Katulamppu osoitti häneen, joka oli painanut kasvonsa käsiinsä piiloon. Taivaalla kuu pilkisti pilven takaata luoden kuvaan aavemaisen värähteen.
"Vau... Onks tossa sä?" Haily kysyi nostaen katseen vaalea tukkaiseen. Olga kummastui ja katsahti kuvaan.
"Eh... En ainakaan ajatellu niin" hän mutisi huomaten, että kuva sopi hyvin hänen tilanteeseen. Särkynyt sydän.
"Se on upee" Haily sanoi ällistyneenä, ja hymyili toiselle. Olga tyytyväisenä sulki vihon ja tunki sen huolellisesti takaisin laatikkoon.
"Nyt varmaan kannattaisi mennä sinne keittiön tarkastamaan, että minkä katastrofin se yks on saanut aikaan" tumma tukkainen nauroi ja pystyi kuvittelemaan blondin ystävänsä keittiössä.
"Totta..." Olga naurahti ja suuntasi sitten huoneen ovelle.

"Mikä mestariteos!" opettaja huudahti nähdessään Olgan lyijykynätyön. Oli taas yksi sateinne ja synkkä maanantai. Olga seisoi kiusaahtuneena luokan edessä ja oli juuri luovuttanut teoksen opettajalle.
"Katsokaa nyt! Mikä luovuuden purkaus!" opettaja ylisti.
"Ei, älä kiitos..." Olga yritti mutista, mutta myöhään. Rillipää oli jo nostanut kuvan kaikkien näkyville. Opettajan ylistykset jäivät taustalle, kun Olgan katse kohtasi Zaynin. Musta tukkainen istui luokan perällä ja katsoi Olgan kuvaa mietteliäänä. Zayn oli pukeutunut mustaan collegepaitaan ja pureskeli kynää. Silmänräpäyksessä ruskea silmäinen oli kääntynyt katsomaan Olgaa. Mutta tällä kertaa vihreä silmäinen ei kääntänyt katsettaan nolostuneena pois, vaan katsoi toista silmiin. Zaynin kasvoille ilmestyi viekas hymy. Silloin se tunne taas iski; Olga tunsi sisällään lieskuvan, muttei pystynyt irrottamaan katsettaan tuosta pojasta. Pikku hiljaa tytön katse valui takaisin opettajaan, joka ojensi työn takaisin tekijälleen. Olga kiitti miestä ja palasi paikalleen tuntien ahdistavasti kaikkien katseet hänessä. Olga kulki hidastuneesti kohti takapulpettia. Vihreä silmäinen tunsi, miten Zaynin katse oli lukittautunut häneen, ja Olga yritti kaikin keinoin pysyä normaalina. Hän hengitti entistä pinnallisemmin. Juuri kun hän oli pääsemässä luokkahuoneen takana sijaitsevaan ateljeeseen, tyttö tunsi kosketuksen käsivarressaan.

Hän seisahtui kömpelösti paikoilleen ja kääntyi sivulle. Yllätyksekseen Zayn istui hänen edessään ja katsoi tyttöä salaperäisellä ilmeellä.
"Hieno työ" Oli kaikki mitä Zayn matalalla äänellään sanoi.
"Kiitos" Olga tunsi melkein hien valuvan otsallaan ja kiiruhti nopeasti pois. Tyttö hengitti syvään sulkien oven jääden odottamaan opettajaa ateljeeseen. Mitä äsken tapahtui? Olga luuli oikeasti, että oli päässyt tunteistaan yli, mutta äskeinen todisti, että ne kytivät vielä jossain syvällä.

Olga säpsähti sydämmen pompatessa kurkkuun, kun opettaja pöllähti huoneeseen. Ensin opettaja kummasteli tytön reaktiota, mutta tajusi sitten hänen säikähtäneen ollessaan ajatuksissaan.
"Vielä kerran, aivan loistava työ. Täyskympin arvoinen" opettajan karheat sanat saivat Olgan ihmettymään. Opettaja ei koskaan - siis ei ikinä - ollut kuullut, että tuo on antanut kenellekään tästä luokasta kymppiä työstä. Vain yhdeksän puoli.
"K-kiitos" Olga sönkötti hämmästyneenä. Opettaja katsoi tyttöä harmain silmin silmälasiensa alta.
"Särkyneitä unelmiako?" Opettaja kysyi saaden Olgan tolaltaan. Mutta sitten hän painoi katseensa lattiaan ja nyppi paperin kulmaa.
"Noinko selvästi se näkyy?" vihreä silmäinen kysyi kiepauttaen hiussortuvan korvansa taakse.
"Ei, vain minä ole huomannut sen" tuo todisti. "Mutta sehän on ihan ymmärrettävää". Olga ei tajunnut, tarkoittiko mies, että oli ymmärrettävää, että hän näki tuon Olgasta - vai oli ymmärrettävää, että oli särkyneitä unelmia.
"Jos haluat yhden neuvon, kuuntele minua. Muista, miksi sinut on luotu tänne" Opettaja sanoi, ennen kuin avasi ateljeen oven ja päästi tytön takaisin paikoilleen. Hänen silmänsä kohdistivat heti Zaynin takaraivon, kun toinen oli kumartunut kumittamaan työtään. Olga tunsi opettajan katseen kävellessään paikalleen.

Mutta kun hän istui paikalleen, Olga oli tuntevinaan toisenkin katseen selässään. Eikä ollut epäilystä, kuka katseli tytön kihartuvia hiuksia - Zaynin ruskeat silmät olivat melkein lopullisesti lukittautuneet tyttöön. 

*****
Hyvää syyskuuta kaikille!! Aha xD

Joo musta on kiva ku tulee syksy, rakastan sitä aikaa, kun lehdet putoilee puusta ja maa tuoksuu sateelta. :):)