My Crazy FanFic About 1D: The sun will be rising back home ~ 1

// Päivitin sen esittelyn, nyt siellä on niitten veljien kuvatkin :)
Esittely-luku

Aurora:

"Siis mitä?!" huudahdin Willow:lle ja Naomille. "Sydney!? Vau...Hei tää on ihan liikaa..."
"Eikä ole, kerranhan sitä vaan 19 täyttää. Ja kun me ei pystytty järjestää sulle mitään kivaa 18-vuotissynttäireksi, niin korvataan se tällä" Willow selitti ja heilutti käsiään samalla.
"Ei olis tarvinnut oikeesti... Millon me siis lähetään?" Kysyin tytöiltä.
"Me lähettäis huomenna, sä saat päättää, mennääks bussilla vai mun autolla" Naomi selitti.
"Okei, mennään sun autolla, bussissa on aina niin kuuma" naurahdin ja halasin vielä ystäviäni.
"Kiitti kauheesti, ootte parhaita" sanoin hymyillen heille ja laitoin sitten hattuni päähän ja lähdin ratsastamaan kotiin päin.

Kun pääsin kotiini, tiesin, että minun olisi ehkä pitänyt mennä puhdistamaan lampaiden juomakaukalot etelälaitumelta, mutta halusin pakata kaikki kamani jo tänään valmiiksi. En voi uskoa, että pääsen tyttöjen kanssa Sydneyyn! En ole ikinä käynyt siellä. Olen asunut 19 vuotta täällä maalla, enkä ole eksynyt Cobaria kauemmas. Cobar on siis lähin kaupunki tässä meidän tilan lähellä. On sinnekin sata kilometriä.
"Aurora?" kuulin veljeni Walterin äänen.
"Noh?" kysyin kävellessäni rappusia ylös päin.
"Sun vuoro putsata ne kaukalot" Walter muistutti.
"Joo joo, mut arvaa mitä!" Huudahdin ja juoksin rappuset alas. "Mä pääsen Naomin ja Willowin kanssa Sydneyyn!" sanoin innoissani.
"Hah, mä tiesin" Walter naurahti ja meni työhuoneeseen. Seurasin häntä sinne.
"Miten? Mikset kertonu mulle?" kyselin häneltä.
"Tytöt kysyi meiltä, et onks se ok, ku ne varas hotellin" Walter sanoi ja avasi 20 vuotta vanhan tietokoneemme.
"No just. Mut sä voitki olla niin kiva, et meet puhdistamaan ne kaukalot etelälaitumelta. Mun pitää katos pakata" sanoin ja virnistin Walterille. Hän näytti minulle kieltä. Nauroin hänelle mennessäni yläkertaan.

Kaivoin varastosta pölyisen laukun ja puhalsin siitä suurimmat pölyt pois. Menin se mukana vaatekaapilleni, josta meinasi tippua kaikki vaatteet ulos, kun sen avasi. Ehkä sekin pitäisi siivota joskus. Aloin sullomaan erilaisia housuja, paitoja ja muita vaatteita kassiin. Pitäisikö ottaa joku mekkokin? En ole oikein mikään kauhea mekkoihminen, mutta voisin nyt joskus laittaa sellaisen päälleni. Kaivoin kaapin pohjalta tumman mekon ja viikkasin sen kassiini. Laukku alkoi olla nyt jo täynnä, vaikka minulla ei ollut edes puolia tavaroita vielä siellä. Huokaisin ja istuin laukkuni päälle, jotta vaatteet menisivät enemmän kasaaan.
"Kop kop" joku sanoi ovelta ja käännyin katsomaan ovelle, jossa roikkui kahdet housuni.
"Oh, Naomi! Miten ihmeessä saan kaiken mahtumaan? Ja otanko nuo vaaleat housut vai tummat?" kyselin ystävältäni, joka oli matkustellut vähän enemmän, kuin minä.
"No ensinnäkin, sä et voi tunkea niitä kaikkia tonne yhteen laukkuun" Naomi totesi, ja haki varastosta toisen laukun. Aloimme yhdessä pakkaamaan ja juttelimme matkasta innoissamme.

**

Heräsin seuraavana aamuna varttia vaille kuusi. Kyllä, herään aina tähän aikaan. Vedin toiset housut jalkaani ja laitoin t-paidan päälleni. Keiputin hiukseni ponihännälle niskaani ja nappasin mennessäni hattuni mukaan. Kipitin rappuset alas ja menin suoraan ulos. Ulkona oli tavallinen ilma, aurinko paistoi ja kevyt tuuli pyöritti hiuksiani.
"Huomenta" sanoin vanhimmalle veljelleni, Marcukselle.
"No huomenta, mihin aikaan lähdette tänään?" Hän kysyi harjaten omaa hevostaan samalla.
"Joskus kolmelta sovittiin" kerroin hänelle. Hain hevoseni, Brownin, tallista ja harjasin sen. Juttelimme Marcuksen kanssa kaikesta tavallisesta, ja kinasimme siitä, kumpi menee ruokkimaan lampaat.
"Sä et joudu tekemään mitään moneen päivään" Marcus valitti.
"Elämä on, mä ruokin ne eilen" puollustauduin. Marcus vinkui niin kauan, että päätin sitten mennä. Talutin Brownin ulos aitauksesta ja kiristin satulaa vielä. Nousin sen selkään ja pudistin sen harjasta heiniä pois.
"Mä odotan sitten, että täällä on aamupala valmis, ku tulen!" huusin Marcukselle. Hän nosti kättään ja vilkutti minulle, ihan kun ei kuulisikaan. Pyöritin silmiäni ja lähdin laukkaamaan laidunta kohti, jossa lampaat olivat.

**

Palasin lampaiden luota ja vein Brownin aitaukseensa. Heitin sille kuivaa heinää ja lähdin sitten talolle. Pyörittelin hattua kädessäni ja kävelin kuistille. Ollie istui korituolissa ja tunki leipää suuhunsa. Marcus ilmestyi sisältä ja toi mehua, kahvia, leipää, hedelmiä ja jogurttia pöytään.
"Tässä olkaa hyvät, kaupunki prinsessa" Marcus vitsaili.
"Hah hah haa" nauroin sarkastisesti. Istuin pöytään ja kaadoin itselleni kahvia. Hetken päästä Walter ilmestyi terassille, jossa söimme kukonlaulun ateriaa. Sillä nimellä isämme aamiaista kutsui.
"Hah! Kaupat tehty, ennen..." Walter katsoi rannekelloaan. "...aamu kahdeksaa" Walter iloitsi.
"Mistä sä nyt löit kättä päälle?" Ollie ihmetteli suu täynnä leipää.
"Morales tuo hevosensa tänne koulutettavaks, ja maksaa paljon" Walter iloisti. Marcus huokaisi ja avasi suunsa:
"Mut mullahan on kahdeks viikoks nyt viis hevosta. Miten sä ajattelit, et mä ehdin?" Marcus koulutti hevosia, hän oli tosi hyvä siinä ja hänellä oli hyvä maine tällä seudulla.
"Hyvin sä ehdit. Ja me tarvitaan ne rahat. Sitä paitsi toi yks menee tuhlaamaan kaikki rahat Sydneyyn" Ollie naurahti ja katsoi minua.
"Nii, pitää teijän nyt pikkusiskolleen antaa rahaa" sanoin ja rullasin alahuuleni koittaen näyttä suloiselta.
"Saat sit ostaa tuliaisia" Ollie sanoi.
"En ainakaan sulle osta mitään" nauroin hänelle. Ollie nappasi lautaseltani leivän.
"Hei, se on mun!" huudahdin ja yritin napata leipääni takaisin.
"Anna se tänne!" huusin '5- vuotiaalle' veljelleni.
"Joskus mä oikeesti mietin, kuinka vanhoja noi pikkusisarukset on" Kuulin Marcuksen sanovan Walterille.
"Hehheh" nauroin heille sarkastisesti ja join kahvini loppuun.

**

"Nähään sitten viikon kuluttua" sanoin veljilleni, jotka olivat saattamassa minua.
"Ihanaa! Viikko ilman sua! Kokonainen viikko! Ajatelkaa sitä veljet!" Ollie ylisti. Mulkaisin häntä ja halasin Walteria ja Marcusta.
"Älä eksy, äläkä tuhlaa kaikkia rahoja mihinkään turhaan. Äläkä joudu mihinkään vaikeuksiin" Marcus luetteli sääntöjä minulle. "Ja muista olla tyttöjen kanssa. Oisko sittenki pitäny antaa sulle se puhelin...?" isoveljeni pohti.
"Hei rauhotu, kyllä mä pärjään. Nähdään, äiti" sanoin vanhukselle ja pörrötin hänen hiuksiaan, mistä hän ei erityisemmin pidä.
"Tuot sit kans tuliaisia!" Ollie käski vahvalla äänellä.
"Joo joo, pikkunen" naurahdin ja heitin laukkuni taakse. Kävelin auton ovelle ja vilkutin kolmelle veljelleni. Varmaan paras puoli tässä oli se, etten joudu katsomaan noita naamoja viikkoon. Istuin eteen, Naomi ajoi ja Willow istui keskellä takana.
"Moikka!" "Pitäkää hauskaa!" "Nähään!" He huutelivat meille ja vilkutin heille Naomin käynnistäessä auton.
"Kaikki mukana?" hän varmisti. Nyökkäsin. Naomi kaahasi pois pihasta ja unelmieni matka sai alkaa. Ensin pitäisi vaan körötellä 700 km maantietä...