The sun will be rising back home ~ 2

Seuraavana päivänä, kun aurinko oli kohonnut jo korkealle, saatoin kuulla jo liikenteen melua. Olimme majoittuneet yöksi pieneen hostelliin matkan varrella, ja lähteneet taas aamulla kohti määränpäätämme.
"Kestääkö viel kauan? Mul on vessahätä" Willow valitti etupenkiltä.
"Joku 50 kilsaa enää!" Naomi sanoi innoissaan. Nostin kädet niskani taakse ja nautin, kun tuuli viilensi sopivasti. Naomi kaahasi teiltä toisille. Minä katselin erilaisia autoja, jotka ajoivat perässä ja edessämme. Taloja alkoi olla enemmän ja ihmisiä näkyi koko ajan vain enemmän ja enemmän.
"Kattokaa!" Naomi hihkaisi, kun saavuimme korkealle kukkulalle. Katsoin alas päin ja henkeni salpaantui. Suuni loksahti auki ja katsoin miljoonia taloja ja pilvenpiirtäjiä. Kaupungissa meni joku joki, tai olikohan se merta, en tiedä. Se näytti kauniilta.
"Täältä tullaan, Sydney!" Huusin ja aloimme kaikki nauramaan.

**

Saavuimme monen tunnin päästä hotellille. Olin jo melkein eksynyt tänne kaupunkiin, kun olin lähtenyt hakemaan juotavaa kaupasta. Täällä kaikki ei olekaan niin, kuin maalla. Täällä kaikki on niin suurta ja outoa, kaikilla on kiire joka paikkaan. En voisi ikinä tottua tälläiseen sähläykseen. Autoja menee sinne tänne ja hyvä, jos selviää ihmisjoukkion ryntäyksestä.
"Aurora?" Kuului Willowin ääni.
"Nii?" havahduin maisemasta.
"Haluutko nukkua tossa ikkunan vieressä, vai tuolla seinän vieressä?" Willow kysyi minulta. Hotellihuoneemme oli minusta aika iso. Ja täältä oli hienot näkymät kaupunkiin.
"Mä otan tän sängyn" sanoin ja hyppäsin ikkunan viereiselle sängylle.
"Onko jollain nälkä?" Willow kysyi penkoessaan matkalaukkuaan.
"No, ehkä vähän..." sanoin tutkiessani kaukosäädintä. Telkkari ei totellut minua, sillä meillä ei ollut ikinä ollut tuollaista telkkaria. Meillä oli vain joku vanha röttänä.
"Mä en ainakaan jaksa lähtee minnekään!" Naomi ilmoitti. Hän oli vaihtanut vaatteensa toppiin ja shortseihin ja makasi nyt hiukset levällään sängyllä. Vilkaisin digitaalista kelloa.
"Jos ollaan täällä hetki, ja mennään sitten jonnekin vähän syömään illemmalla" ehdotin. Tytöt hyväksyivät sen ja minä nousin sängyltä. Suuntasin television luokse ja kopautin sitä. Se oli ehkä sentin paksuinen, eikä siinä ollut mitään selvää virtanappia. Painoin siis kaikista kaukosäätimen nappuloista, kunnes siihen syttyi valo. Näytölle ilmestyi kuva. Menin istumaan sängylle ja katsoin ohjelmaa. Siinä oli joku punatukkainen nainen, joka yritti korjata autoa epätoivoisesti.
"Harvinaisen tylsä ohjelma" totesin ja heitin kaken lattialle. Se kuintekin lensi kaaressa lattialle ja meni kahteen osaan. Kauhistuneena hyökkäsin sen kimppuun ja aloin tunkemaan paloja yhteen.
"Ei ei ei... Älä vain hajoa..." kuiskasin sille ja tungin muovinpaloja yhteen. Samassa palat loksahtivat paikalleen. Huokaisin helpotuksesta ja samassa Willow ilmestyi paikalle.
"Kannattaako edes kysyä, että mitä sä teet?" Willow nauroi.
"Ei kannata" sanoin ja laitoin kaukosäätimen pöydälle. Tuhahdin ja sanoin tytöille, että menen vähän katsomaan hotellia.

Kävelin hissille ja painoin nappia. Hissiin syttyi valo ja ovet aukesivat. Menin sisään, jossa oli joku tyttö.

"Hei" sanoin vaalealle tytölle, joka katsoi minuun ihmeissään. Mitä? Kai nyt tervehtiä saa? Maalla kaikki tervehtivät toisiaan. Hissi liukui hitaasti alimpaan kerrokseen ja jäin siinä pois. Se on hassua, kun maalla tuntee aina melkein kaikki, tällä taas jokainen on vieras ihminen. Kävelin hotellin aulassa ja päätin sitten lähteä ulos. Laitoin leveälierisen hatun päähäni ja astuin ulos isoista liukuovista. Ulkona autoja meni ristiin rastiin ja olin uhan hukassa ihmisjoukossa. Törmäilivät ihmisiin, ja yritin raivata tietä eteen päin. Näin vähän matkaan päässä jäätelökioskin. Menin sinne ja asettauduin jonoon. 

"Yksi vadelmasorbetti, kiitos" sanoin myyjälle. Hän teki sen minulle hujauksessa. Kiitin häntä ja annoin tasarahan. Käännyin pois päin ja olin heti törmätä johonkin. Pahoittelin sitä ja pujahdin nopeasti toiselle kadulle. Suunnistin kohti puistoa, jonka olin nähnyt tullessamme. Saavuin sinne ennätysajassa, en edes törmännyt kehenkään. Tai no...

"Oi! Anteeksi!" Huudahdin, kun suttasin jonkun paidan jäätelööni. Olin varmasti punaisempi, kuin jäätelö. 

"Öh... Mulla pitäis olla paperia täällä jossain..." Sanoin ja kaivoin taskujani. Vilkaisin nuorukaista, joka katseli puuhiani. Hänellä oli värjätyt blondit hiukset ja kauniit siniset silmät. Ja nyt hänen vaalea paita oli punainen vatsan kohdalta.

"Tässä" sanoin ojentaen paperin hänelle. 

"Kiitos" sinisilmäinen sanoi. Hän pyyhki paitaansa ja minä ahmin nopeasti jäätelöni suihini. Sinisilmäinen ei lähtenytkään heti pois, vaan alkoi juttelemaan minulle.

"Et taida olla ihan kaupunkilainen" poika naurahti ja oli selvästi nähnyt sekoiluitani. 

"Joo, asun Cobarin lähellä, maalla" sanoin hänelle naurahtaen. Lähdimme kävelemään puistossa. 

"Säkään et aksentista perustellen oo ihan täältä seudulta" totesin nuorukaiselle. Minusta hän puhui ihanalla aksentilla. 

"Joo, oon vaan täällä lomalla, asun Britanniassa, mut oon irlantilainen" hän sanoi paljastaen valkoisen hammasrivistönsä hymyllään. 

"Kiva" naurahdin. Olin aina näin avoin kaikille ihmisille. Sitä oppii, kun asuu pienessä kylässä, jossa tuntee kaikki. 

"Oon muuten Niall" nuorukainen esittäytyi.

"Aurora" sanoin ja ojensin käteni. Hymyilin Niallille. Juttelimme hetken, kunnes hänen puhelimensa soi. 

"Sori, pakko vastata" Niall sanoi kohteliaasti. 

"Joo, vastata vaan" totesin. 

"Moi Zayn... Öh, ei kai... No joo, ei ole! Okei, joo älysin! Moi" Niall murahti. Katsoin häntä kysyvästi.

"Mun kaveri pyys mua hotellille. Mennään kuulemma syömään" Niall selitti. 

"Okei, no nähään, jos nähään..." Sanoin hiljentäneen loppua kohti. 

"Moikka" Niall sanoi ja lähti sitten toiselle kadulle. Käveli ripeästi hotelliin ja painoin hissin 14. kerrokseen, jossa huoneemme oli.

// Sorry, tylsä... Koitan saada ens lukuun jotain toimintaa taas :)