Jo puolet kesälomasta oli tuhlautunut johonkin turhuuteen. Tulimme juuri sairaalasta Liamin kanssa. Olin saanut vihdoin kipsin pois kädestäni. Zaynistä taas ei ollut kuulunut yhtään mitään. Juttelimme Liamin kanssa niitä näitä, kunnes rohkenin kysymään yhtä asiaa.
"Hei Liam, miks sä niin kovasti inhoot Zayniä?" Liamin suupielet laskivat alas päin. Katsoin häntä kysyvästi.
"Se on vaan ärsyttävä" Liam totesi.
"Ärsyttävä?" Ihmettelin.
"Okei okei! Zayn ei ollu tarpeeks hyvä sulle mun mielestä" Liam tuhahti.m
"Miten niin ei ollut? Koska me ei olla virallisesti erottu tai mitään..." Sanoin. Liam katsoi minua ilmeellä ei-voi-olla-totta. Naurahdin hänelle ja istuin autoon. Liam istui ohjaajan paikalle ja oli suu yhtenä viivana koko matkan. Minä katselin maisemia ja tuumailin kaikkea maailman menosta. Saavuimme kotipihallemme ja nousin autosta. Menin suoraan omaan huoneeseeni ja laitoin oven lukkoon perässäni.
"Katie, mee kavereitten kaa ulos. Tuun joskus kymmenen maissa" Liam sanoi. Olin niin uppoutunut kirjaan, etten huomannut ajan kuluvan.
"Joo, pidä hauskaa!" Huudahdin. Kuulin oven paiskautuvat kiinni. Kuuntelin vielä, kun Liam starttasi auton ja kaahasi pois. Odotin vielä muutaman minuutin, ennen kuin syöksyin kännykkäni luokse.
"Zayn, en tiedä mitä sun päässä liikkuu, mut haluaisin puhuu sun kanssa. Tuu meille, Liam ei oo kotona, eikä palaa vielä tunteihin. Puhutaan tää asia selväksi. x Katie". Painoin nopeasti lähetä-nappia ennen kuin vaihtaisin mieleni. Sitten vain odotin. Katsoin ulos ikkunastani. Siellä satoi kaatamalla. Mukava kesä sää. Yritin keksiä jotain tekemistä, etten koko ajan vain jännittäisi sitä, mitä Zayn vastaisi. Jos hän edes vastaisi siis.
Puolen tunnin päästä ovikello soi. Hyppelin rappuset alas alakertaan ja näin ikkunasta kuka oli ovella. Hengitykseni salpaantui ja jalkani alkoivat yhtäkkiä painaa hirveästi. Minusta tuntui kuin olisin menossa puhumaan jotain koko Britannian eteen. Lähestyin ovea hengitys kurkussani. Käteni hikoilivat. Ostin tärisevin käteni ylös ja kosketin oven kahvaa. Avasin oven reippaasti ja nostin katseeni ylös päin. Katsoin Zayniä jotenkin lumoutuneena. Halusin hypätä hänen syliinsä ja olla siinä. Mutten voinut. Mikset muka voinut? Ihan hyvinhän sinä sen voisit tehdä! Ääni päässäni sanoi. Se on noloa! Toinen sanoi. Ja pah! Mikä tässä nyt on noloa? Tuntui kuin kaksi ääntä riitelisivät päässäni. Tee se ja anna Zaynille anteeksi! Toinen käski. Älä, luota aivoihisi! Tunteisiinpas! Aivoihin!
"Äää! Lopettakaa!" Huudahdin. Zayn säikähti. "Ups" taisin huutaa sen ääneen. Zayn näytti todella kummastuneelta. Sitten en voinut itselleni enää mitään. En kuitenkaan juossut Zaynin syliin kuin hullu, vaan otin muutaman askeleen lähemmäksi, katsoin häntä pitkään silmiin ja halasin häntä sitten. Zayn kiersi kätensä ympärilleni ja vetäisi minua lähemmäksi.
"Zayn" "Katie" sanoimme ihan samaan aikaan. Minä suljin suuni ja annoin Zaynin puhua.
"Anteeksi. Mä oon oikeesti niin pahoillani kaikesta" Zayn irrottautui halauksesta ja katsoi minuun. "Mä en tiedä mikä muhun meni, oon kauhee idiootti ku oon juonu ja tiiän et-" laitoin sormeni Zaynin huulille.
"Saat anteeksi, mut saat myös luvata yhen jutun" sanoin hänelle. "Älä satuta mua enää. Äläkä oo poissa kolmea viikkoa niin ku nyt". Kyynel vierähti silmäkulmastani poskelle.
"Mä lupaan" Zayn sanoi. Hän pyyhki kyyneleen pois poskeltani peukalollaan.
"Oikeestiko?"
"Oikeesti" Zayn sanoi. Sitten Zayn lähestyi minua ja kallisti päätään hieman.
"Odota" sanoin ja vedin Zaynin mukaani. Kipitin yläkertaan ja kaivoin sinisen vihon esille. Näytin sen Zaynille. Zayn luki sen. Hänen ilmeensä vaihteli välillä vakavasta iloiseen ja taas vakavaan.
"Yks kysymys. Miks tossa on häämekko?" Zayn kysyi. Virne nousi kasvoilleni.
"Se vaan on siinä. Mutta... Ehkä joku kaunis päivä... Siis en todellakaan tarkota nyt! En oo valmis vielä naimisiin! Mut joskus senki aika tulee" sanoin. Zayn nauroi ja veti minut sängylle viereensä. Katsoimme toisiamme silmiin.
"Mä rakastan sua" Zayn sanoi.
"Mäki sua. Ja oon iloinen et annoin sulle anteeksi" sanoin ja hymyilin. Zaynin hymyili ja suuteli minua sitten.
"Nyt mä ymmärrän mitä mennettäisin, jos sä et olis mun" Zayn sanoi. Naurahdin ja Zayn suuteli minua otsaan. Jäimme loikoilemaan sängylleni, minä Zaynin kainalossa. Vihdoinkin kaikki oli hyvin.
// Voi hyvänen aika ku täst tuli surkee. Äää joo en keksiny oikeesti mitään muuta loppuu. Must muutenki tuntuu et kaikki loput menee aina ihan perseelleen. Tarina on muuten niin ku ihan hyvä, mut sit se loppu pilaa sen. En tiedä miks mul käy aina niin, mut ehkä se inspis on siihen mennessä jo loppunu. :) Joo mut tää oli siis vika osa (tosi surkee joo tiiän) voitte haukkuu mua kommenteissa vielä lisää XD
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentista! Ne saa mut aina hymyilemään :)