She looks better than before ~ 6

Riley:

Heräsin myöhään aamupäivällä ja nousin vaivalloisesti ylös sängystä. Päätäni särki julmetusti ja kirosin, että olin taas juonut pääni täyteen. Huokaisin, kun muistin, miten Liv oli lähtenyt suutuspäissään ulos illalla. Mistä me taas edes riitelimme? Ai niin, siitä, että olen aina töissä... Minua epäilyttää vähän se Livin kaveri, Louisko se oli? Liv viettää hänen kanssaan enemmän aikaa, kuin minun. Nousin seisomaan ja lompsin alakertaan. Menin lääkekaapille ja otin särkylääkkeen käteeni. Nappasin lasin kaapista ja valutin siihen kylmää vettä. Join veden ja nakkasin tabletin suuhuni. Menin olohuoneeseen ja kaaduin sohvalle. Missäköhän Liv on? Varmaan jossain sen Louisin kanssa taas... Huokaisin ärtyneesti ja laitoin telkkarin päälle. Samassa kuulin puhelimeni soivan. Hain sen ylhäältä ja vastasin siihen. 

"Riley" 

"Moro, mitä äijä?" Jan kysyi käheällä äänellään. Hän ei erityisesti ollut minun kaverini, meillä oli aina jotain kinaa. Miksi hän minulle soittaa?

"Ööh... Kotona vaan olen" vastasin. 

"No jaa. Onks gimma koton?" Jan hörähti. 

"E-ei oo vielä" 

"No hyvä! Tuut sä taas illalla meille?" Jan kysyi naurahtaen. "Sain just lisää niitä" yhtäkkiä mieleeni palasi muisto eilisestä. Olin Janin kanssa pubissa, kun hän antoi minulle ja muille jotain pillereitä. Sen jälkeen olin kuin muissa maailmoissa. 

"E-en tule. On muuta" änkytin. 

"Tule nyt vaan. Kuules nää on tällä kertaa parempia" Jan nauraa käkätti. 

"En tule" toistin. 

"Tiedät, et muutat kuitenki mieltäs. Näillä on sivuvaikutuksia. Alat haluta niitä vaan enemmän ja enemmän. Tuu meille kaheksalta, niin --" Jan selitti, kunnes katkaisin puhelun. Heitin puhelimen pöydälle ja painoin pääni käsiini. Mihin olinkaan taas sotkeutunut?

Liv:

"Louis mun pitää oikeesti mennä" vinguin Louisille, joka yritti keksiä tekosyitä minun jäämiseksi.
"Eiii! En haluu olla yksin" Louis ruikutti. Menin vähän lähemmäksi häntä ja otin vakavan ilmeen kasvoilleni.
"Louis, mun on pakko mennä kotiin. Sitä paitsi Riley soittaa kohta poliisille" naurahdin, mutta Louis kangistyi, kun kuuli Rileyn nimen.
"Hei, mä selvitän nää asiat Louis pikkunen" sanoin ja pörrötin hänen hiuksiaan. Halasimme nopeasti ja menin sitten eteiseen.
"Tarviitko kyydin?" Louis kysyi.
"En, meen metrolla" ilmoitin ja vedin kengät jalkaani.
"Nähdään" Louis sanoi surullisena.
"Louis, tavataan illalla, puistossa" sanoin virnistäen ja Louisin ilme kirkastui. Minustakin tuli surullinen, kun hän oli surullinen. Nyt kun hän hymyilee, en voi estää hymyilemästä itseäni.
"Moikka!" sanoin ja menin pihalle.
"Moi!" Louis huusi ja suljin sitten oven. Kävelin reippaasti metroasemalle ja hyppäsin metroon. Naputtelin tolppaa odotellessani ja pohdin sanoja, mitä sanoisin Rileylle. Jäin metrosta pois ja kävelin asemalta kotiin. Kävelin kaksi rappusta kerrallaan ulko-ovelle ja huokaisin. Sitten avasin oven ja menin sisään. Talossa oli hiljaista. Otin kengät jalastani ja huomasin kauhistuksekseni, että minulla oli Louisin huppari päälläni. Kaiken kukkuraksi Riley ilmestyi eteiseen hiljaa, enkä ehtinyt ottaa hupparia pois päältäni. Hän katsoi minua pettyneellä ilmeellä ja lähti takaisin olohuoneeseen. Kiirehdin hänen peräänsä. Istuin nojatuoliin, enkä Rileyn viereen sohvalle. Hän ei edes katsonut minuun.

"Mitä teit eilen?" Kysyin kiusallisen hiljaisuuden rikkoakseni. 

"Olin juomassa" Riley vastasi yksinkertaisesti. Minulle tuli huono omatunto. 

"Sä olit ilmeisesti... Louisin luona" Riley sanoi ja kavahti Louisin nimen kohdalla. Nyökkäsin olemattomasti. 

"Miks?!" Riley kivahti yhtäkkiä. Hän nousi seisomaan ja paiskasi kaukosäätimen seinään. Katsoin häntä hämilläni. 

"Miksi sä menit sen luokse, etkä jäänyt tänne?!" Riley huusi naama punaisena.

"S-sä käskit mun häipyä" muistutin. 

"Nii varmaan!"  Riley katsoi minua vihaisena.

"Riley, anna mun selittää" pyysin värisevällä äänellä. 

"Sä ja sun selitykset! Noh! Anna tulla sitten!" Riley meuhkasi. En ollut ikinä nähnyt häntä tuollaisena. 

"Istu alas" käskin ensin. Riley totteli minua. "Menin kävelemään ulos eilen illalla, ja törmäsin kirjaimellisesti Louisiin. Sitten alettiin jutella ihan tavallisesti, kunnes alko sataa ja Louis ehdotti, et mennään niille" kerroin ja muuntelin vähän totuutta. "Juotiin siellä sitten teetä ja nukahdin heti sohvalle" sanoin, kun Riley yhtäkkiä alkoi hengittää raskaammin. Katsoin häntä ja hänen silmänsä olivat yhtäkkiä aivan punaiset. 

"Riley?!" Huudahdin paniikissa. Hyppäsin ylös ja singahdin Rileyn luokse. Rileyn silmät pyörivät ympäri ja ravistin häntä. 

"Kuuletko sä mua?! Riley!" Huusin poikaystävälleni ja ravistin hänen päätään. Riley näytti sairaalta tai ihan siltä, kuin häneen olisi ammuttu nukutusnuoli. Hän kiemurteli paikallaan. En tiennyt mikä hänelle tuli, mutta tuo ei ollut normaalia. Huusin hänen nimeään, mutta mitään ei tapahtunut. Yhtäkkiä Riley alkoi yskimään suunnattomasti ja juoksin keittiöön. Otin lasiin kylmää vettä ja juoksin takaisin olohuoneeseen. Riley makasi kuolleen näköisenä lattialla eikä liikkunut. 

"Riley!!!" Kiljuin ja syöksyin hänen viereensä ja nostin hänen kasvonsa ylös. Rileyllä oli nyt silmät auki ja ne näyttivät ihan normaalilta. Hänen kasvoilleen kohosi lievä hymy, minun poskilleni taas vierähti kyyneliä. 

"Riley, kulta" kuiskasin ja syöksyin halaamaan häntä. Nyyhkytin pienesti Rileyn silittäessä päätäni. Istuimme vain siinä, toisissamme kiinni, puhumatta yhtään mitään. 

**

Kun Riley oli nukahtanut sohvalle, hiippailin yläkertaan ja otin puhelimeni pöydältä. Minua vähän epäilytti tuo kohtaus, sillä hän ei edes suostunut mennään lääkäriin. Olin saanut puhelimeeni yhden uuden viestin ja avasin sen istuessani sängylle. 

"Nähäänkö kaheksalta, meillä on viel joku bändi juttu? xLou" Louis lähetti. Aloin kirjottamaan myönteistä vastausta, samalla vilkaisten kelloa, joka näytti puolta seitsemää. Lähetin viestin ja menin takaisin alakertaan. Aloin kokkaamaan meille jotain ruokaa, sillä emme olleet syöneet tänään kunnolla mitään. Tein kanawokkia ja riisiä. Se kuului Rileyn lempiruokiin. Kun sain sen valmiiksi, kävin kurkkaamassa, onko Riley jo herännyt. Hiivin sohvan vierelle ja nostin peiton lattialta, jonne hän oli sen pudottanut. Riley alkoi mutista jotain ja availi silmiään. 

"Iltaa komistus" sanoin hymyillen. "Tein sun lempiruokaa" jatkoin Rileyn haistellessaan ilmaa. Hän nousi ylös ja lähdimme syömään. 

"Mä meen nyt! Tuun joskus kymmenen maissa!" Huudahdin Rileylle ja olin sanonut hänelle meneväni Hopen kanssa kävelylle. "Ootko kotona täällä vaan? 

"Joo olen" Riley vastasi. 

"Nähään illalla, muru" Riley sanoi ja laitoin sitten ulko-oven kiinni. Kävelin pää painuksissa puistoon ja jäin penkille odottelemaan Louista. Kello oli viisi yli... Kymmentä yli... Varttia yli, missä Louis oikein viipyi. Juurin kun olin soittamassa hänelle, joku pyyhälsi luokseni. 

"Anteeksi, et oon myöhässä, Harry jäi pelleilemään sinne ja mun piti --" Louisin ääni kuului, mutta kun käännyin häntä kohti, hän hiljeni ja jäi tuijottamaan minua. 

"Ei se haittaa" sanoin hetken hiljaisuuden jälkeen. Katsoin Louisin kauniisiin silmiin. 

"Sä näytät kauniimmalta, kuin ennen" Louis anoi hymyillen. Hymyilin pienesti ja Louis laski pusun poskelleni. 

"No mitä teitte bändin kanssa?" Kysyin ja lähdimme kävelemään puistossa. 

"Äänitettiin uusia kappaleita ja harjoiteltiin stemmoja" Louis vastasi. 

"Onks se kivaa olla maailman kuulu?" Jatkoi kyselyä. 

"No suurimmaksi osaksi. Välillä se vaan on rankkaa" 

"Mut nyt teillä on joku tauko vai?" Kysyin, kun mustin nähneeni sen lehtijutun. 

"Joo, mistä sä sen tiesit?" Louis ihmetteli. 

"Näin yhdestä lehdestä. Silloin ku sä et ollu 'muistanu' kertoo, et oot kuuluisa" naurahdin. Jatkoimme juttelua ja kävelimme puistossa.