She looks better than before ~ 5

Liv:

Olin lähtenyt yksin kävelemään ulos, vaikka kello oli jo ties mitä. Kävelin pimeillä kaduilla. Oikeastaan minua pelotti nuo kaikki pitkät kujat. Laitoin hupun päähäni, kun vettä alkoi sataa hiljalleen. Kävelin katse maahan suunnattuna ja mietin kaikenlaista. Olimme taas riidelleet Rileyn kanssa ja olin suutuspäissäni lähtenyt ulos. Emme vain osaa olla enää riitelemättä. Ehkä meidän pitäisi erota. Ei, se ei ole mikään ratkaisu. Yhtäkkiä törmäsin johonkin musta pukkuiseen mieheen, joka tarrasi minusta kiinni. Refleksinomaisesti riuhtaisin itseni irti hänestä, kunnes mies otti hupun pois päästään. 

"Liv" Louis lausui kylmällä äänellään. Vettä alkoi sataa enemmän ja hänen hiuksensa kastuivat kokonaan. Katsoin häntä silmiin. Hänellä oli yhä tallella ne kauniit siniset silmät. 

"Mitä sä täällä tähän aikaan?" Louis kysyi. 

"Tulin kävelylle" vastasin hiljaa. Osoitin penkkiä talon suojassa ja menimme siihen istumaan. Sinne ei satanut.

"Eikö se täydellinen kumppani huolinut sua?" Louis kysyi irvistäen itsekseen. 

"Sä tiiät iteki, et toi ei oo totta" sanoin hiljaa. 

"Ai mikä?" Louis ihmetteli. 

"Kukaan ei oo täydellinen. Ainakaan se paskiainen..." Sanoin viimeisen lauseen melkein kuiskaten. Louis kääntyi katsomaan minua ja laitoin hiussortuvan korvani taakse. 

"Riitelittekö te?" Louis kysyi, ihan kuin sitä aamuista juttua ei olisi ikinä ollutkaan. 

"Taas kerran" vastasin huokaisten. "En tiiä mitä teen" jatkoin surullisena. Louis hymähti. 

"Niin, onnellisuus ei oo taattu. Joskus on ojan pohjallakin maattu" hän sanoi. Kuuntelin Louisin sanoja ja hymy kohosi kasvoilleni.

"Nehän rimmaa" sanoin iloisesti.

"Joskus yks tyttö on parempi ku kaks gimmaa" Louis naurahti. 

"Okei, toi oli outo" nauroin hänelle. "Susta ei tulis runoilijaa"  Louis repesi nauramaan ja katsoin hänen iloisia kasvojaan. Tyhjä olo lähti heti sen jälkeen. Sateen ropina sen kun vaan koveni entisestään. 

"Louis..." Sanoin huomaamattani. Louis lopetti naurunsa ja katsoi minuun. Samassa taivas valkeni sekunniksi ja kuului kova jyrähdys. Pelästyin salamaa niin kovasti, että syöksyin Louisin syliin. En huomannut sitä itsekään, ennen kuin olin siinä. Louis kietoi lämpimät kätensä ympärilleni ja halasi minua. Toinen jyrinä kantautui taivaalta. 

"Jumala on suuttunu mulle" totesin ja kuulin Louisin naurahtavan. 

"Mulle pikemminki" hän sanoi. 

"Miten niin? Mitä sä muka oot tehny?" Kysyin ja käänsin kasvoni hänen kasvoihinsa kohti. 

"Sotkenut ihmissuhteita pahemman kerran" Louis totesi. 

"Ja mä oon suututtanut yhden illan aikana kaikki mulle tärkeät ihmiset" huokaisin ja ajattelin Rileytä yksin kotona. 

"Eli ketkä kaikki toisin sanoen?"

"Noh, Rileyn, Hopen, sut --"

"Kuulunks mä sun tärkeisiin ihmisiin?" Louis kysyi epäuskoisena. Taas taivaalla välähti. 

"Louis... Voinko mä tulla sun luokse yöksi? Ei huvittais mennä kotiinkaan" sanoin hiljaa. 

"Joo, totta kai. Mennäänkö?" Louis kysyi. Nyökkäsin ja nousimme penkiltä. Laitoimme huput päätämme ja lähdimme kävelemään reippaasti kohti Louisin kotia. 

"Miten sä oot näin pitkälle eksynyt ilman autoa?" Ihmettelin ääneen, kun tarvoimme pitkin katuja. 

"En tiedä..." Kävelimme hiljaisuudessa. Louis potkiskeli kiviä ja tuijotti maahan. Hampaani kalisivat, olin ihan jäässä. Ohut hupparini oli läpimärkä ja minulla oli jäätävän kylmä.

"Tule tänne" Louis sanoi ja veti minut itseään vasten. Hän laittoi kätensä alaselälleni ja hänen kyljessään oli lämmin. 

Noin vartin kävelyn jälkeen saavuimme Louisin talolle. Menimme sisään ja Louis sytytti valot. 

"Heh... Tota... Olisko sulla jotain kuivia vaatteita mulle?" Kysyin hieman nolostuneena.

"Totta maar" Louis sanoi. Hän ohjasi minut vaatekaapilleen ja kaivoi sieltä tummat collagehousut ja hupparin. Puin ne ylleni ja haistelin hupparia, joka tuoksui ihanasti Louisille. Kävelin portaat alas alakertaan, jossa Louis hääräsi keittiössä. Hän huomasi minut ja hänen kasvoilleen nousi hymy.

"Toihan on kuin tehty sulle" Louis naurahti ja kaatoi kahteen mukiin teetä. 

"Tein meille teetä" Louis sanoi ja nyökkäsin. Katseeni lipui seinäkelloon, joka näytti puolta yötä. Minua ei väsyttänyt lainkaan. 

"Mennäänkö olohuoneeseen?" Louis ehdotti. Nyökkäsin ja tallustin hänen perässään olohuoneeseen. Louis istui pehmeälle sohvalle ja minä hänen viereensä. Nostin jalkani syliini ja hörpin teetä. Ukkonen jylisi ulkona ja minusta siellä oli karmivaa. Salamat löivät ja ukkonen paukkui. Sade hakkasi kattoa. 

"Tyypillinen kesäilma" naurahdin kankeasti. Louis laski mukinsa sohvapöydälle ja tein samoin. Nappasin toiselta tuolita lämpimän näköisen viltin itselleni ja asetin sen puoliksi minun ja puoliksi Louisin päälle. Louis hymyili minulle hieman. 

"Liv, sä et vastannu mun kysymykseen" Louis totesi yhtäkkiä. 

"Mihin niistä?" 

"Miks mä kuulun sun tärkeisiin ihmisiin?" Louis toisti kysymyksensä. Olin hetken hiljaa. 

"Oot mun hyvä ystävä..." sanoin normaali ilme kasvoillani. Siirryin hieman lähemmäksi Louista.

"... Sä oot mulle enemmän kuin ystävä, ja me molemmat tiedetään se" Louis totesi. Uppouduin hänen sinisiin täydellisiin silmiinsä. Tiesin itsekin sen olevan totta. Louis oli enemmän kuin ystävä. Katsoin hänen täydellisiin kasvoihinsa. Louis kuroi viimeisetkin sentit väliltämme ja painoi huulensa omilleni. Suljin silmäni automaattisesti. Perhoset lensivät vatsassani, enemmän kuin koskaan ja sisälläni jylläsi suurempikin ukkosmyrsky, kuin ulkona. Louis irrottautui hetkeksi ja katsoi silmiini epävarmasti. Hymyilin hänelle ja suutelimme uudestaan. Hänen kätensä tiukkenivat ympärilläni. Toinen käteni oli Louisin  hiuksissaan ja toinen hänen poskellaan. Irrottauduin hitaasti. Louis katsoi minua hymyillen ja hymyilin leveästi takaisin. Riley unohtui kokonaan jonnekin, ja katsoin Louista. Tiesin tekeväni oikein. Louis silitti selkääni hitaasti. 

"Vihdoinki sain tehä ton" Louis sanoi voitonriemuisena ja hänen hymynsä muuttui virnistykseksi. Hän pussasi minua nenän päähän ja otti sitten paremman asennon sohvalla. Menin makaamaan Lousin viereen ja hän kieputti kätensä kehoni ympäri. Pidin päätäni hänen rintakehällään ja kuuntelin hänen hengitystään. 

Aamulla:

Tipuin kovalle lattialle. Nousin hämilläni istumaan ja hieroin otsaani. 

"Liv?" Tuttu ääni kysyi. Avasin silmäni, mutta laitoin ne takaisin kiinni, kun kirkas valo osui niihin. Räpytin silmiäni hetken ja huomasin sitten hahmon istuvan sohvalla. Nousin ylös ja istuuduin sohvalle. 

"Päätit sitten pudottaa mut" totesin Louisille. Ääneni oli käheämpi, kuin yleensä. 

"Anteeksi, se oli vahinko" Louis sanoi. Louis pussasi nopeasti poskeani. Hän ei tainnut olla ihan varma, olinko illalla ihan tosissani, vai en. Hymyilin hänelle. Louis nousi ylös ja suuntasi keittiöön. Jäin vielä makoilemaan sohvalle ja tiukensin peittoa päälläni. Päätäni särki kauheasti. Pistin silmäni kiinni ja kuuntelin, kun Louis touhusi jotain ketttiössä. Hetken kuluttua kuulin askeleita lähelläni ja avasin silmäni. Louis istui sohvalle viereeni. 

"Onks sul ihan normi olo? Näytät jotenki kalpealta" Louis sanoi. Tunnustelin oloani ja sanoin:

"En oikein tiedä. Jotenki vähän kipeä olo". Louis näytti huolestuneelta. 

"Ethän sä vilustunu eilen?" Hän varmisti. En jaksanut vastata hänelle. "Mut, ota tästä, tein sulle kaakaota ja sämpylää" Louis sanoi ja näytti tarjotinta pöydällä. 

"Oo kiitos, oot ihana" sanoin ja sipaisin Louisin poskea. "Syö sä vaan toi toinen, en kuitenkaan jaksa kahta" naurahdin ja nousin istumaan sohvalle. Söimme aamiaisen hiljaisuudessa ja mieleeni palasi pikku hiljaa Riley. 

"Louis, mä..." En taaskaan tiennyt, mitä sanoa. Pitäisiköhän minun mennä jonnekin puhekurssille, jossa opetetaan puhumaan. 

"Todella tarkotin sitä, mitä sanoin eilen. Oot mulle enemmän kuin ystävä" Louis sanoi. 

"Se ei ollu pelkkä suukko, Louis. Niin ku Harry sanoi, oon korviaan myöten pihkassa suhun" naurahdin. Louis kurottui suutelemaan minua huulille. Pystyin tuntemaan Louisin hymyn suudellessamme. Irrottauduin ja aloimme katsomaan päivän kuluksi telkkaria.

// Tadaa !! Tää oli ehkä vähän tylsä, mut koht alkaa tapahtuu toivottavasti jotain enemmän :):):) Laittakaa kommenttii, jos tykkäsitte täst :D