She looks better than before ~ 4

Muutaman viikon päästä (sori tää aikahyppy, mut tulis muuten niin tylsä tästä...):

Heräsin taas yksin sängystä, Rileyn puoli tyhjänä. Minulla ja Rileyllä on alkanut mennä vähän huonosti viime päivinä. Riley on aina töissä hoitamassa kaikenmoisia asioita, ja tulee kotiin myöhään illalla väsyneenä. Riitelemme taas eilen ja nyt Riley on taas kadonnut jonnekin. 

Olen toisaalta kyllä viettänyt melkein enemmän aikaa Louisin kanssa, kuin Rileyn. Hänen kanssaan on vain jotenkin mukavaa, rentoa ja hauskaa. Riley ei ikinä ollut ollut niin hyvää seuraa, kuin Louis. Riley ei ole tavannut Louista, muttei ehkä haluaisikaan. Hänestä on tullut jääräpää. 

"Liv?" Kuului ovelta ja nostin pääni tyynystä. Riley seisoi ovella. Hänen kasvoillaan ei ollut tavallista hymyä, ja silmien alla olivat tummat silmäpussit. 

"Niin? Menetkö taas sinne toimistoon?" Kysyin kyllästyneenä. Riley huokaisi ja tuli sängylle istumaan viereeni. 

"Mun täytyy. Äh... Ärsyttää tällänen johtajan työ. Ja mulla on joku kokous joittenkin mainostajien kanssa tänään kuudelta"

"Eli taas tulet myöhään kotiin... Yksi yksinäinen ilta lisää..." Sanoin hiljaa vähän itsekseni. 

"Oon pahoillani tästä, mut hei kahen viikon päästä meitä odottaa loma!" Riley sanoi innoissaan. Minua ei niinkään enää innostanut lähteä sinne. Riley silitti kättäni ja katsoi minua silmiin. Katsoin hänen ruskeisiin silmiin, joihin olin joskus rakastunut. Nyt en ole enää varma tunteistani. Ne ovat pikku hiljaa heikentyneet. Ehkä meitä vain ei ole tarkoitettu yhteen.

"Liv, mun pitää mennä" Riley kuiskasi korvaani. Hän halasi minua ja pussasi poskelleni.

"Riley..." Aloitin, mutten oikeastaan tiennyt mitä sanoa. 

"Noh?" Hän ihmetteli. 

"Mitä meijän välillä on tapahtunut?" Kysyin surullisena.

"Miten niin muka?"

"No sä oot aina poissa ja-" aloitin, kunnes Rileyn puhelin alkoi soida alakerrassa. 

"Puhutaan illalla, pitää mennä" Riley nousi ylös ja lähti hujauksessa. Jäin surullisena sängylle makaamaan ja tuijotin kattoa. Nousin huokaisten ylös ja aloin laittautumaan töitä varten...

**

Olin töissä ja maksuton asiakkaita tiskillä. Louis oli sanonut tulevansa tänne taas puolen päivän aikoihin.  Hope vitsaili meistä koko ajan. Olin mennyt kertomaan kaikki huoleni hänelle. Ja kaikki Louisista. 

"Te olisitte niin söpö pari" Hope sanoi hymyillen. "Jätä se Riley. Ansaitset parempaa" 

"Mut mä kuitenki rakastan sitä... Tai ainakin ennen... Ja se varasi meille lomamatkanki" ruikutin. 

"Ja pah! Hei me eletään vaan kerran" Hope naurahti ja lähti hakemaan pöydistä likaisia astioita. Samassa ovi taas kävi ja sisään asteli kaksi nuorukaista. Kasvoilleni kohosi tahtomatta hymy, kun näin Louisin astelevan minua kohti. Hänkin hymyili suloisesti. Niin siis... Iloisesti...

"Hellou" Louis sanoi nojatessaan tiskiin. Ilmeisesti hänen kaverinsa katseli kahvilaa kiinnostuneena. Hieman kiharat hiukset omistava nuorukainen huomasi minut ja katsoi minua päästä varpaisiin virne kasvoillaan.

"Ai sä oot se 'upeus' josta Louis selittää koko ajan" hän sanoi ja vilkaisi Louista. Katsoin Louisiin, joka punastui ja potkaisi kaveriaan. 

"Liv, täs on Harry, mun bändikaveri" Louis sanoi ja esitteli meidät. Harry katsoi minua virnistäen ja kuiskasi Louisille jotain. Louis ei näyttänyt olevan mielissään. Hän yritti viestiä ilmeellään Harrylle jotain, mitä toinen ei ymmärtänyt. Nauroin heille ja sanoi, että he voisivat puhua ihan ääneenkin. 

"No ei, Harry jotain sekoil-" Louis alotti, kunnes Harry tukki hänen suunsa. 

"Louis vaan ei uskalla pyytää sua ulos" Harry ilmoitti. Hetkeksi hengitykseni lakkasi. Mikä unelma! Vilkaisin nopeasti Louista, joka katsoi Harryä niin, että voisi murhata hänet. 

"Kiitti, Haz..." Louis mutisi ja vilkuili lattiaa. 

"Siis ihan treffeille vai?" Hope kysyi yhtäkkiä takaatani. Hänen ja Harryn katseet kohtasivat ja Harry iski tytölle silmää. 

"Livillä on jo poikakaveri, idiootti" Louis sanoi Harrylle. 

"Joo, johonki hienoon ravintolaan" Harry innostui. "Mä voin järjestää! Tänään kello kuusi-" 

"Ei Harry" Louis sanoi tiukasti. Tönäisin Hopea, joka oli jäänyt tuijottamaan Harryä. Hän katsahti minuun. 

"Niin, no Livillä ei ole mitään tänään, kyllä se tulee" Hope sanoi. Katsoin häntä epäuskoisena. 

"Sä et just sanonut tota" mumisin ystävälleni, joka katsoi taas Harryyn. Louis katsoi minuun ujosti hymyillen. 

"Se on sitten sovittu" Harry ilmoitti ja löi Louista selkään. Ovi kävi taas ja yllätyksekseni Riley pyyhälsi sisään. Hän oli nopeasti tiskillä meidän neljän seurana. 

"Ja mikä on sovittu?" Riley kysyi katsoen minuun. 

"Louis ja Liv men-" Harry aloitti, ennen kuin Louis tukahdutti ystävänsä suun kovakouraisesti. Louis kamppasi Harryn lattialle Hopen katsoessa epäuskoisena vieressä. Minä tirskahdin, kun Harry vaikeroi lattialla. Hope ryntäsi Harryn luokse. Louis mulkaisi Rileytä. 

"Öö... Voisiko joku selittää?" Riley ihmetteli. 

"Ei" vastasimme Louisin kanssa samaan aikaan. 

"En ihan tajuu teijän, puuhia... Ketä te ees ootte?" Riley kysyi puristaen päätään, ilmeisesti minulle. Yskäisin. 

"Riley, täs on Louis, mun kaveri" Harry meinasi taas sanoa jotain sen perään. "Ja tos on Harry, sillä on jotain ruuveja löysällä" naurahdin. 

"Eikä oo, te vaan ette nää totuutta!" Harry sanoi kovalla äänellä. "Liv on korviaan myöten pihk-" tällä kertaa Hope tukki Harryn suun ja Harry hiljeni heti. He katsoivat toisiaan silmiin ja molemmat alkoivat hymyillä. Harry näykkäisi Hopen sormesta, joka oli Harryn huulilla, ja alkoi nauraa. Riley pyöritti silmiään ja pyysi minua takahuoneeseen. Katsoin nopeasti Louista, joka oli keskittynyt Harryn ja Hopen erottamiseen toisita, ja menin sitten Rileyn perässä takahuoneeseen. 

"Mitä toi oli?" Riley kysyi vihaisena heti päästyään huoneeseen. 

"Mitä? Miten niin?" 

"Luulet sä oikeesti, etten ymmärtänyt, mitä se kikkurapää yritti sanoo susta ja siitä Lolosta?" Riley naurahti. 

"Se on Louis" täsmensin katsoen lattiaa. Louis on ihana nimi. Louis on ihana. Nyt myönsin sen itselleni. Olin ihastunut toiseen, vaikka seurustelin Rileyn kanssa! 

"No mikä ikinä! Sä oot mun tyttö" Riley sanoi ja laittoi kätensä poskelleni. Katsoimme toisiamme silmiin. Minua ahdisti. En halunnut vain olla Rileylle mieliksi, vaikka se hyvältä tuntuikin. En silti halunnut satuttaa Rileytä. Ei Riley voi silti päättää, kenen kanssa minä olen! 

"Riley, mä..." Aloitin, mutten taaskaan tiennyt, mitä sanoa. Suutelin vain häntä. Se ei tuntunut enää miltään. Irrottauduin hänestä ja menin kauemmas. 

"Kokous on peruttu" Riley sanoi huomatessaan minut surullisena. 

"Mulla on muuta" sanoin kylmästi. Riisuin valkoisen työtakkini ja heitin sen tuolille. Nappasin laukkuni ja sinkosin ulos huoneesta. Pyyhälsin kyynel silmäkulmassani tiskin ohi ja Louis katsoi minua. Vilkaisin häntä ja pudistin päätäni. Juoksin pois kahvilasta. Kuulin jonkun tulevan takaatani ja kiireensin vauhtia. 

"Liv, odota!" Tunnistin Rileyn äänen ja juoksin kovempaa. Riley juoksi minut kuitenkin kiinni ja riuhtaisi minua olkapäästä. 

"Älä" vingahdin ja katsoin maahan. 

"Mä rakastan sua, Liv. Sä tiiät sen" Riley sanoi. En katsonut häntä silmiin. En pystynyt. 

"Miksi sä itket?" Riley kysyi ja pyyhki kyyneleitä poskiltani. "Hei?" Pudistin vain päätäni, enkä sanonut mitään. 

"Mä meen tänään kaverin luokse" ilmoitin. 

"Louisinko?" Riley kysyi. Nyökkäsin hitaasti. 

"Okei, no mä meen sitten vaikka salille" Riley sanoi. Hän oli lähtemässä, kunnes vedin hänet takaisin.

"Ei, ollaan yhdessä. Kotona kahdestaan" sanoin ja pieni hymy eksyi kasvoilleni. Halasimme nopeasti ja minä lähdin kotiin päin kävelemään. Riley meni vielä kahvilaan. Kaivoin laukustani puhelimen ja etsin Louisin numeron. Painoin nopeasti "soita". 

"Louis" toisesta päästä kuului. 

"Moi, Liv tässä" sanoin ja Louis hiljeni. 

"Niin, että tänään ei olekaan niin hyvä päivä" kerroin hänelle. "Riley... Tuota... Meillä on vähän ongelmia ja aijon selvittää ne nyt" 

"Ai" Louis vain sanoi. 

"Oon pahoillani. Tiiän et olisit halunnu sitä. En vaan pysty siihen nyt" sanoin ja lopetin puhelun.

Louis: 

"En vaan pysty siihen" Liv sanoi ja lopetti puhelun. Laitoin puhelimeni jalkani päälle ja painoin kasvoni käsiini. 

"Livkö soitti?" Harry kysyi ja kaahasi toiselle kadulle, kohti kotiani. 

"Joo" vastasin lyhyesti. 

"Mitä se sanoi?" Harry ihmetteli ja katsahti minuun. 

"Ei tule mitään treffejä. Olis pitäny arvata! Se seurustelee! Vitsi mä oon idiootti..." 'Kehuin' itseäni ja puristin silmäni kiinni. 

"Ainaki sä oot epätoivoisesti ihastunu siihen" Harry naurahti ja ajoi melkein päin punaisia. 

"Ja sä sen sille sanoit" tuhahdin. "Sä paljastit kaiken" 

"En, mä kerroin totuuden. Avitin teitä hiukan" Harry naurahti. 

"Joo, nyt Liv ei enää ikinä puhu mulle" huokaisin. "Se pitää mua jonain idioottina" 

"Sitähän sä oletkin" Harry sanoi. 

"Keskity ajamiseen" puuskahdin. 

// sori jos on k-virheitä, en jaksa tarkistaa... Mut mitäs piditte tästä? :) :)