Heräsin pimeästä huoneesta. Räpyttelin silmiäni hetken ja totuttelin silmiäni pimeään. Huomasin hämmästyksekseni, että makasin omassa sängyssäni. Huoneessani oli pimeää, muttei kauan kestänyt, kun ovi avautui raolleen.
"Zayn? Liam?" huhuilin ja tumma hahmo tuli ovesta sisään. Hahmo istui sängylleni ja laittoi yöpöydälleni kupin.
"Miten voit?" tunnistin Liamin äänen.
"Miten niin? Onhan tässä nyt vähän krapula, mutta muuten hyvin" sanoin ja hieroin päätäni. Liam katsoi minua, kuin olisin täysin kahjo. Sitten hän alkoi nauramaan.
"Mitä sä naurat?" kysyin kummissani. Onhan se ihan normaalia, että ihmisellä on krapula kovan juomisen jälkeen. "Sä hyvin tiiät et me oltiin Zaynin kanssa klubilla" Liamin nauru loppui kuin seinään, kun mainitsin sen. Hän katsoi minua ilkeästi.
"Miten sä voit enää edes sanoa sen nimeä ääneen!? Se paskiainen tän kaiken aiheutti!" Liam kimpaantui. Laitoin silmäni hetkeksi kiinni. Onkohan Liam väsynyt tai jotain...
"Liam rauhotu, mitä sä meuhkaat?" kysyin.
"Katie..? Etkö sä todellakaan muista? Lääkäri puhui kyllä tällaisesta, mutten jaksanut uskoa sitä todeksi" Liam näytti yhtäkkiä kauhean vaivaantuneelta. Samalla huolestuneelta.
"Sä olit kyllä hereillä. Silloin sä olit ihan normaali. Mutta nyt" Liam silitti poskeani kevyesti. "Etkö sä edes muista tätä?" Liam kysyi ja nosti kipsiin paketoidun käteni peiton alta. Henkäisin kauhistuneena.
"M-mi-mitä ihmettä L-Liam?" kysyin silmät suurina.
"Zayn... Se aiheutti kaiken tämän" Liam sanoi.
"Minkä tämän?"
"Sotkun!" Minua alkoi yhtäkkiä väsyttää. Väsyttää ihan hirveästi. Pötköttelin siinä sängyllä ja silmäni alkoivat painua kiinni. Kuin olisin saanut jonkun unilääkkeen, aloin vaipua uneena. Liamin höpinät jäivät taakse ja silmiini kohosi unimaailman sininen usva.
Näin Zaynin kävelevän luokseni. Kyllä, se oli hän. Hän loisti kuin enkeli. Juoksin häntä vastaan pilven päällä. Hän juoksi minua kohti. Kasvoilleni kohosi leveä hymy, ja hyppäsin Zaynin avonaiseen syliin. Suutelin häntä, mutta se ei tuntunut miltään. Ei perhosia vatsassa, niin kuin yleensä. Minusta ei tuntunut siltä, että maailma katoaisi ympäriltämme, ja olisimme vain me kaksi. Ei, tämä oli outoa. Kun Zayn irrottautui huulistani, ymmärsin, että tämä oli unta. Enhän minä voinut nähdä itseäni, niin kuin unessa! Tajusin myös, että nythän voisin kysyä Zayniltä kaikenlaista.
"Kulta, miksi löit minua?" kysyin kasvot kalpeana. Zayn pysyi tovin vaiti.
"Anna anteeksi. En hallinnut itseäni siinä humalassa ja tiedän itsekin olevani idiootti kännissä!" Zayn puuskahti.
"Mutta... Mutta miksi minä juoksin pois, ja lopulta kaaduin ojaan?"
"Pakenit. Sinä pakenit kaikkea juoksullasi. Teet aina niin, minusta se on aika suloista" Zayn sanoi ja hymyili. Nyt vasta katsoin Zayniä toisin silmin. Hän seisoi ilman paitaa kaikki tatuoinnit näkyvissä. Housut olivat minusta vähän liian alhaalla, sillä en pystynyt irrottamaan katsettani hänen v-linjasta. Zayn yskäisi ja katsoin hänen silmiinsä. Ne olivat hieman tummemmat kuin yleensä.
"Voitko antaa anteeksi, rakas?" Zayn kysyi. Olin hiljaa. En vastannut mitään. Mietin sitä niin kauan. Miten voisin antaa tämän kaiken hänelle anteeksi tuosta vai? Mutta mitä pahaa siinä olisi? Jos Zayn todella rakastaa minua, hän ei tee sitä toiste. Ja jos tekee, niin samalla mitalla saa. Mutta kuitenkin, joudunko aina pelkäämään hänen lähellään? Tiesin, etten pystyisi antamaan hänelle sisäisesti anteeksi. Se vaivaisi mieltäni kuukaudet. Ehkä jos saisin puhuttua hänen kanssaan syvällisesti tästä, koko elämästä.
"Zayn, rakastatko sä mua?" kysyin lopulta. Pilvi allamme oli muuttunut vaaleanpunaiseksi. Joka puolella leijui pieniä ruusun terälehtiä.
"Koko sydämmestäni" Zayn lausui sädehtivin silmin.
"Tulisitko pelastamaan mut meren pohjalta?"
"Vaikka tulivuoresta" Äsh, koko touhu alkoi muuttua liian hempeilyksi minun silmissäni.
"Lopeta toi!" käskin ja ruusun lehdet kuihtuivat samalla sekunnilla, kun pilvi muuttui takaisin valkoiseksi. Vaaleanpunainen häähumu katosi ympäriltämme.
"Mä rakastan sua. Enkä voi sille mitään, että tahdon olla sun kaa. Jotenki se oli vaan yksi läpsäisy poskelle, josta kasvoi niin suuri dramatiikka, että huhhuh!" sanoin kyynel silmäkulmassani. Zayn tuli lähemmäksi ja pyyhki sen pois. Hän kietoi kätensä kehoni ympärille ja lämmitti minua. Sitten menin ihan kiinni häneen ja halasin häntä tiukasti. Lopulta kuiskasin:
"Annan sulle anteeksi, mitä se ikinä tarkoittaakaan"
Hypähdin pystyyn sängylläni. Hengitykseni oli kiivastunut ja hiki virtasi kasvoillani. Miten tuosta nyt tällainen reaktio syntyi? Mietin Zaynin sanoja ja sitä, että antaisinko hänelle oikeasti anteeksi. Mihin se voisi johtaa? Aivoni tuntuivat olevan liian sekaisin niin monimutkaisen ajatuksen päättelemiseen, että päätin sulkea silmäni hetkeksi rauhoittuakseni.
Se rauhoitus hetki taisi venyä hieman, sillä seuraavaksi heräsin aamulla. Muistin vieläkin uneni aivan yhtä selvästi. Otin nopeasti vaaleansinisen vihkoni ja kynän. Aloin rustailemaan siihen ajatuksiani. Raapustin niitä yksityiskohtaisesti ja pureskelin samalla kynää. Lopputulos oli aivan erilainen kuin kuvittelin. Paperilla oli paljon viivoja ja nuolia, jotka osoittivat sinne tänne. Aloin, lukemaan tekstiä itsekseni.
1. Zayn löi minua. En tiedä mitä hänen päässään liikkuu, enkä ole kovin perillä omista ajatuksistakaan.
2. Minun vaistoni mukaan Zayn tulee melko varmasti pyytämään anteeksi (sen yli oli vedetty viiva ja korjattu:) kinumaan anteeksi.
Siitä lähti kaksi viivaa sivuille. Toisessa oli kyllä vaihtoehto toisessa ei. Luin ensin kieltävän vastauksen.
3. a) jos en anna anteeksi hänelle:
+ Hän ei voi lyödä minua uudestaan
+ voin taas flirttailla vapaasti muille
+ Liam tykkäisi
- sydämmeni särkyisi
- Zayn särkyisi
- rakastaisin häntä silti ja olisin taas neuvoton.
- Liam joutuisi kuuntelemaan surujani. Hän kuitenkin käskisi minun taas mennä yhteen Zanynin kanssa (Liam ei osaa ikinä päättää)
3. b) jos anna anteeksi Zaynille:
+ olen taas onnellinen, rakastan häntä ja hymyilen
+ Zayn on (luultavasti) onnellisempi, kuin ilman minua
+ voin kertoa hänelle, että rakastan häntä
+ saan suudella häntä aamuyöhön...
- jos Zayn tekisi minulle taas jotain, kuolisin
- Liam vihasi Zayniä jo alussa. Hän olisi raivona.
- en voisi ehkä koskaan täysin rentoutua. Tai ehkä aika korjaisi tilanteen.
Sitten olin piiirrellyt kuvia sydämmistä, nyrkeistä, mustista pilvistä, häämekoista, särkyneistä sydämmistä ja tikku ukoista.
Uskoin oikeasti, että nyt tietäisin tasan tarkkaan, mitä tekisin. Todellisuudessa oloni oli kahdeksan kertaa monimutkaisempi ja turhaautuneempi. Ajatukseni eivät olleet selvinneet yhtään, päinvastoin. Katsoin paperia ja piirsin siihen sydämmen. Sitten yhtäkkiä muistin äitini joskus sanoneen "Rakkaus kantaa kyllä huolen itsestään. Siinä jytäkässä sydän joltain kuitenkin särkyy". Hän uskoi aina kohtaloon. Olisin niin tahtonut kysyä häneltä neuvoa tähän tapaukseen. Harmi vaan kun se on niin hankala kysyä kuolleelta neuvoa. Heillä ei ole kännyköitä.
// jees uus osa!! Mitäs tykkäsitte? Mun mielest tätä osaa oli jotenki tosi rentouttavaa kirjottaa, vaiks kirjotin sen sängys, toinen silmä kiinni. Joo täst tuli ehkä vähä outo joo, ehkä mun pitäis nukkuu joskus XDXD
"Zayn? Liam?" huhuilin ja tumma hahmo tuli ovesta sisään. Hahmo istui sängylleni ja laittoi yöpöydälleni kupin.
"Miten voit?" tunnistin Liamin äänen.
"Miten niin? Onhan tässä nyt vähän krapula, mutta muuten hyvin" sanoin ja hieroin päätäni. Liam katsoi minua, kuin olisin täysin kahjo. Sitten hän alkoi nauramaan.
"Mitä sä naurat?" kysyin kummissani. Onhan se ihan normaalia, että ihmisellä on krapula kovan juomisen jälkeen. "Sä hyvin tiiät et me oltiin Zaynin kanssa klubilla" Liamin nauru loppui kuin seinään, kun mainitsin sen. Hän katsoi minua ilkeästi.
"Miten sä voit enää edes sanoa sen nimeä ääneen!? Se paskiainen tän kaiken aiheutti!" Liam kimpaantui. Laitoin silmäni hetkeksi kiinni. Onkohan Liam väsynyt tai jotain...
"Liam rauhotu, mitä sä meuhkaat?" kysyin.
"Katie..? Etkö sä todellakaan muista? Lääkäri puhui kyllä tällaisesta, mutten jaksanut uskoa sitä todeksi" Liam näytti yhtäkkiä kauhean vaivaantuneelta. Samalla huolestuneelta.
"Sä olit kyllä hereillä. Silloin sä olit ihan normaali. Mutta nyt" Liam silitti poskeani kevyesti. "Etkö sä edes muista tätä?" Liam kysyi ja nosti kipsiin paketoidun käteni peiton alta. Henkäisin kauhistuneena.
"M-mi-mitä ihmettä L-Liam?" kysyin silmät suurina.
"Zayn... Se aiheutti kaiken tämän" Liam sanoi.
"Minkä tämän?"
"Sotkun!" Minua alkoi yhtäkkiä väsyttää. Väsyttää ihan hirveästi. Pötköttelin siinä sängyllä ja silmäni alkoivat painua kiinni. Kuin olisin saanut jonkun unilääkkeen, aloin vaipua uneena. Liamin höpinät jäivät taakse ja silmiini kohosi unimaailman sininen usva.
Näin Zaynin kävelevän luokseni. Kyllä, se oli hän. Hän loisti kuin enkeli. Juoksin häntä vastaan pilven päällä. Hän juoksi minua kohti. Kasvoilleni kohosi leveä hymy, ja hyppäsin Zaynin avonaiseen syliin. Suutelin häntä, mutta se ei tuntunut miltään. Ei perhosia vatsassa, niin kuin yleensä. Minusta ei tuntunut siltä, että maailma katoaisi ympäriltämme, ja olisimme vain me kaksi. Ei, tämä oli outoa. Kun Zayn irrottautui huulistani, ymmärsin, että tämä oli unta. Enhän minä voinut nähdä itseäni, niin kuin unessa! Tajusin myös, että nythän voisin kysyä Zayniltä kaikenlaista.
"Kulta, miksi löit minua?" kysyin kasvot kalpeana. Zayn pysyi tovin vaiti.
"Anna anteeksi. En hallinnut itseäni siinä humalassa ja tiedän itsekin olevani idiootti kännissä!" Zayn puuskahti.
"Mutta... Mutta miksi minä juoksin pois, ja lopulta kaaduin ojaan?"
"Pakenit. Sinä pakenit kaikkea juoksullasi. Teet aina niin, minusta se on aika suloista" Zayn sanoi ja hymyili. Nyt vasta katsoin Zayniä toisin silmin. Hän seisoi ilman paitaa kaikki tatuoinnit näkyvissä. Housut olivat minusta vähän liian alhaalla, sillä en pystynyt irrottamaan katsettani hänen v-linjasta. Zayn yskäisi ja katsoin hänen silmiinsä. Ne olivat hieman tummemmat kuin yleensä.
"Voitko antaa anteeksi, rakas?" Zayn kysyi. Olin hiljaa. En vastannut mitään. Mietin sitä niin kauan. Miten voisin antaa tämän kaiken hänelle anteeksi tuosta vai? Mutta mitä pahaa siinä olisi? Jos Zayn todella rakastaa minua, hän ei tee sitä toiste. Ja jos tekee, niin samalla mitalla saa. Mutta kuitenkin, joudunko aina pelkäämään hänen lähellään? Tiesin, etten pystyisi antamaan hänelle sisäisesti anteeksi. Se vaivaisi mieltäni kuukaudet. Ehkä jos saisin puhuttua hänen kanssaan syvällisesti tästä, koko elämästä.
"Zayn, rakastatko sä mua?" kysyin lopulta. Pilvi allamme oli muuttunut vaaleanpunaiseksi. Joka puolella leijui pieniä ruusun terälehtiä.
"Koko sydämmestäni" Zayn lausui sädehtivin silmin.
"Tulisitko pelastamaan mut meren pohjalta?"
"Vaikka tulivuoresta" Äsh, koko touhu alkoi muuttua liian hempeilyksi minun silmissäni.
"Lopeta toi!" käskin ja ruusun lehdet kuihtuivat samalla sekunnilla, kun pilvi muuttui takaisin valkoiseksi. Vaaleanpunainen häähumu katosi ympäriltämme.
"Mä rakastan sua. Enkä voi sille mitään, että tahdon olla sun kaa. Jotenki se oli vaan yksi läpsäisy poskelle, josta kasvoi niin suuri dramatiikka, että huhhuh!" sanoin kyynel silmäkulmassani. Zayn tuli lähemmäksi ja pyyhki sen pois. Hän kietoi kätensä kehoni ympärille ja lämmitti minua. Sitten menin ihan kiinni häneen ja halasin häntä tiukasti. Lopulta kuiskasin:
"Annan sulle anteeksi, mitä se ikinä tarkoittaakaan"
Hypähdin pystyyn sängylläni. Hengitykseni oli kiivastunut ja hiki virtasi kasvoillani. Miten tuosta nyt tällainen reaktio syntyi? Mietin Zaynin sanoja ja sitä, että antaisinko hänelle oikeasti anteeksi. Mihin se voisi johtaa? Aivoni tuntuivat olevan liian sekaisin niin monimutkaisen ajatuksen päättelemiseen, että päätin sulkea silmäni hetkeksi rauhoittuakseni.
Se rauhoitus hetki taisi venyä hieman, sillä seuraavaksi heräsin aamulla. Muistin vieläkin uneni aivan yhtä selvästi. Otin nopeasti vaaleansinisen vihkoni ja kynän. Aloin rustailemaan siihen ajatuksiani. Raapustin niitä yksityiskohtaisesti ja pureskelin samalla kynää. Lopputulos oli aivan erilainen kuin kuvittelin. Paperilla oli paljon viivoja ja nuolia, jotka osoittivat sinne tänne. Aloin, lukemaan tekstiä itsekseni.
1. Zayn löi minua. En tiedä mitä hänen päässään liikkuu, enkä ole kovin perillä omista ajatuksistakaan.
2. Minun vaistoni mukaan Zayn tulee melko varmasti pyytämään anteeksi (sen yli oli vedetty viiva ja korjattu:) kinumaan anteeksi.
Siitä lähti kaksi viivaa sivuille. Toisessa oli kyllä vaihtoehto toisessa ei. Luin ensin kieltävän vastauksen.
3. a) jos en anna anteeksi hänelle:
+ Hän ei voi lyödä minua uudestaan
+ voin taas flirttailla vapaasti muille
+ Liam tykkäisi
- sydämmeni särkyisi
- Zayn särkyisi
- rakastaisin häntä silti ja olisin taas neuvoton.
- Liam joutuisi kuuntelemaan surujani. Hän kuitenkin käskisi minun taas mennä yhteen Zanynin kanssa (Liam ei osaa ikinä päättää)
3. b) jos anna anteeksi Zaynille:
+ olen taas onnellinen, rakastan häntä ja hymyilen
+ Zayn on (luultavasti) onnellisempi, kuin ilman minua
+ voin kertoa hänelle, että rakastan häntä
+ saan suudella häntä aamuyöhön...
- jos Zayn tekisi minulle taas jotain, kuolisin
- Liam vihasi Zayniä jo alussa. Hän olisi raivona.
- en voisi ehkä koskaan täysin rentoutua. Tai ehkä aika korjaisi tilanteen.
Sitten olin piiirrellyt kuvia sydämmistä, nyrkeistä, mustista pilvistä, häämekoista, särkyneistä sydämmistä ja tikku ukoista.
Uskoin oikeasti, että nyt tietäisin tasan tarkkaan, mitä tekisin. Todellisuudessa oloni oli kahdeksan kertaa monimutkaisempi ja turhaautuneempi. Ajatukseni eivät olleet selvinneet yhtään, päinvastoin. Katsoin paperia ja piirsin siihen sydämmen. Sitten yhtäkkiä muistin äitini joskus sanoneen "Rakkaus kantaa kyllä huolen itsestään. Siinä jytäkässä sydän joltain kuitenkin särkyy". Hän uskoi aina kohtaloon. Olisin niin tahtonut kysyä häneltä neuvoa tähän tapaukseen. Harmi vaan kun se on niin hankala kysyä kuolleelta neuvoa. Heillä ei ole kännyköitä.
// jees uus osa!! Mitäs tykkäsitte? Mun mielest tätä osaa oli jotenki tosi rentouttavaa kirjottaa, vaiks kirjotin sen sängys, toinen silmä kiinni. Joo täst tuli ehkä vähä outo joo, ehkä mun pitäis nukkuu joskus XDXD
Jep, outo, mut tosi magee! Tää oli omalla tavallaan hauskakin, sillä tässä sun mahtavat kirjoitustaidot nousi huipulleen, ja kirjoituskieli oli värikästä..... Äwäwää, en itekkään ymmärrä pointtia kommentissani, mut tää ficci on hyvä :D
VastaaPoistaHeh, kiitos sulle :D
Poista