Are you spying me? ~ 9

Koputin kärsimättömästi Louisin ovea. Viimein hän tuli avaamaan oven. Ensin hänen ilmeensä oli jotenkin yllättynyt, mutta päästi minut sitten sisään.
"P-Payne kielsi meitä olemasta sun kanssa" Louis sanoi. Huokaisin ja kävelin olohuoneeseen, jossa oli tavallisen sotkuista. Heittäydyin sohvalle istumaan.
"Liam on käyny meillä joka päivä" sanoin.
"Liam?" Louis toisti. Nyökkäsin hiljaa. Louis istui viereeni ja pyysi minua kertomaan kaiken. Aloin sitten kertomaan, jossa vierähti muutama tovi.

"Mitä siis kannattais tehdä?" mietiskelin.
"Annetaan ajan vaan kulua. Mä en usko, että se tekee sulle mitään, jos se on kerta paljastanu nimensäki sulle" Louis sanoi.
"Joo" sanoin ja nousin sohvalta. Venytin selkääni tunnin istumisesta ja jatkoin matkaani eteiseen. Louiskin tuli saattamaan minua.
"Nähään huomenna koulussa" Louis sanoi hymyillen.
"Joo, moikka!" sanoin ja heilautin kättäni ystävälleni. Kävelin hämärässä ulkoilmassa kotiin ja tallustelin suoraan omaan huoneeseeni. Kävin pikasuihkussa ja kaivauduin sen jälkeen suoraan peiton alle.

Muutaman päivän kuluttua:

Heräsin auringon paisteeseen. Ihana herätä siihen! Nousin heti ylös ja heitin peiton lattialta sängylle. Kävelin parvekkeen ovelle ja avasin sen. Lämmin tuulahdus tuntui mukavalta kasvoillani. Kävelin aurinkoon ja istuin tuolille. Ihailin auringon paistetta ja istuin paikoillani varmaan kymmenen minuuttia.
"Hei sä palat kohta" joku sanoi vierestäni. Käänsin pääni vastentahtoa pois auringosta ja näin Liamin virnistelevan varjossa minulle.
"Turpa kii ja häivy" sanoin ja käänsin kasvoni aurinkoon.
"Hei relaa, tulin vaan sanoo hyvästit, sä et tuu näkee mua enää tän jälkeen" Liam sanoi. Hän kuulosti totiselta.
"No sepä hyvä, hyvästi sitten" Sanoin ja nautin auringosta. Liam tuli esiin varjosta ja istahti toiselle tuolille.
"Mihin sä oot lähdössä?" kysyin puolestani.
"Ei sitä koskaan tiedä" Liam sanoi salaperäisesti.
"Mistä sä sit tiedät, ettei me enää nähä? Vaikka se onkin pelkästään hyvä asia..." sanoin loppuosan mumisten itsekseni.
"Mä tiedän paljon asioita" Liam sanoi omahyväisesti. "Mutta nyt, nouse ylös" Liam käski. Epäilin hetken, mutta päätin totella neuvoa. Jos hän kerran häipyy, tämä on viimeinen kerta kun häntä tottelen. Liam seisoi nyt minua vasta päätä.
"Sä et tuu ikinä saamaan vastausta sun kaikkiin kysymyksiin, mutta ei se sun elämääs kaada. Suhun oli tosi kiva tutustua" Liam sanoi. Ennen kuin ehdin kissaa sanoa, Liam oli painanut huulensa huulilleni. Tällä kertaan en jostain syystä rimpuillut vastaan. En sentään voisi sanoa nauttivani siitä, mutta vastasin silti suudelmaan. Liam saisi läksiäis-suudelman. Onko minusta tullut nyt ihan pehmo? Liam irrottautui ja... hymyili? En meinannut uskoa silmiäni. Hän hymyili paljastaen valkoiset hampaansa minulle. Olihan hän joskus ennenkin jotenkin hymyillyt, mutta nyt se oli aito ainutkertainen hymy. Minä jopa nautin siitä. Hei nyt jotain rajaa! Sanoin itselleni.
"Mihin sä meet?" Kysyin uudestaan. Liam ei vastannut.
"Kyllä se sulle joskus selviää" Liam sanoi ja katsoi taivaalle haikeana.
"Hyvästi" Liam sanoi.
"No moikka" sanoin empien. Liam astui muutaman askeleen, kääntyi ja katosi. Ihme tyyppi. Todellakin.

Olin kutsunut Louisin ja Zaynin, tai oikeastaan he olivat kutsuneet itse itsensä, meille vain oleskelemaan. Olin kertonut heille Liamista ja sovimme nyt unohtavamme koko hepun.
"Hei tulkaa kattomaan!" Zayn huusi olohuoneesta. Juoksimme Louisin kanssa keittiöstä sinne kilpaa, minun voittaessa.
"Mitä?" Kysyin naureskellen. Mahtoikohan siinä kokiksessa olla jotain muutakin kuin kolaa...
"Kato..." Zayn sanoi hiljaa tuijottaen televisiota. Uutisissa näytettiin jotain korkeaa rakennusta. Lähetys oli suora, joten kamera heilui, eikä kuvasta tahtonut saada selvää. Kamera kuvasi rakennuksen huippua, jossa näkyi joku henkilö. Rakennuksen ympärillä hääräsi palokunta ja poliisi autoja. Nuori mies seisoi rakennuksen katolla ja katsoi alas päin. Yhtäkkiä huomasin sen olevan tutun näköinen.
"Liam?" Kuiskasin hiljaa. Zayn katsahti minuun. Kyllä, se oli Liam. Katsoin telkkaria melkein nenä kiinni ruudussa. Liam ei ollut huomaavinaan kaikkia niitä ihmisiä, jotka pyörivät hänen ympärillään. Hän astui muutamia askeleita eteenpäin, kunnes oli talon reunalla. Mitä hän oikein kuvittelee tekevänsä?! Paloauto oli nostamassa hitaasti miehiä katolle, mutta Liam ei nähnyt heitä. Uutistenlukia selosti jotain, mutten kuunnellut. Liam astui askeleen eteen päin. Kamera kuvasi Liamin kasvoja lähempää, muttei niitä silti erottanut kunnolla. Liam oli nyt aivan rakennuksen reunalla.
"Älä..." Sanoin melkein äänettömästi. Katsoin Liamia vetisin silmin. Hän astui askeleen eteen päin ja putosi.

Ehkä hän ei jaksanut enää. Halusi pois tästä maailmasta. Toiselle planeetalle asumaan. Ehkä hänellä ei ollut ketään, joka välittäisi hänestä, joka antaisi lohduttavaa olkapäätä hädän tullessa. Ehkä hän koki olevansa erilainen ihminen. Olen monesti miettinyt, että onko hän edes ihminen, hän tuntui niin kummalliselta ja salaperäiseltä. Kaikki ne katoamiset ja ihmeelliset teot. Mutta perin pohjin hän oli ihminen, siinä missä minäkin. Jos olen vain kuvitellut kaiken tämän. Koko tyyppiä ei ole ollut ikinä olemassakaan. Mielikuvituksen tuotetta.

Mutta niin helppoa kun se voisi olla, niin se ei ole. Hän lähti, eikä koskaan palaa.


// Hahhhaah!! Nauran ittelleni tän tarinan surkeudesta. Joo mulle iski joku umpikuja enkä keksinyt oikeen mitään hyvää loppua...

Mutta asiasta toiseen, jos teillä on jotain hyviä ideoita seuraavaan ficiin (joka tulee muuten olemaan Louis-ficci), niin kertokaa!! :DD <3<3