Are you spying me? ~ 8

*Seuraavana päivänä:*

Jotenkin se vaihtoehto, että olisin yksin kotona koko viikonlopun ei sittenkään enää kuulostanut niin hyvältä. Päätin siis soittaa Louisille.
"Moi" sanoin pirteällä äänellä.
"No moi" Louis sanoi. Taustalta kuului hälinää.
"Onks sul jotain? Tai pääseks vaik tänne meille?" Kysyin toiveikkaana. Oli hetken hiljaista.
"Öh tota sori en mä nyt pääse" Louis sanoi.
"No okei, pyydän sit vaiks Zaynii tai Har-" Sanoin itsekseni.
"Ei nekään muuten pääse" Louis sanoi nopeasti.
"Ai, miksei?"
"Siis niille tuli jotain menoa ja ne lähti jonnekin" Louis sopersi. En oikein uskonut häntä.
"Jaaha no heippa" sanoin ja suljin puhelimen. Heitin puhelimeni sängylleni ja kävelin hyllylle, jossa oli pienet stereot. Laitoin musiikin kovalle ja otin jäätelökulhon pöydältä. Kuuntelin musiikkia ja söin jo hieman sulanutta jäätelöäni. Ulkona satoi taas. Katselin hämärään ulkoilmaan kyllästyneenä. Biisi toisensa jälkeen vaihtui ja jäätelö loppui. Siirsin kipon yöpöydälleni ja nojasin kämmeniini. Makasin vatsallani sängyllä, jota en ollut jaksanut pedata. Sade jaksoi rummuttaa tasaisesti ikkunaa vasten. Mietiskelin siinä kaikenlaista, ystäviäni, koulua ja Liamia. Miksi Louis kuulosti niin oudolta? Eihän Liam enää tule tänne? Kumpavaan en uneksisi. En halua nähdä sitä naamaa enää ikinä. Silmäluomeni alkoivat painautua kiinnemmäs, vaikka musiikki pauhasi taustalla. Jossain vaiheessa sitten kai nukahdin.

Aloin heräillä pikku hiljaa. Avasin silmäni ja puristin ne samantien kiinni. Räpyttelin niitä hetken ja nousin kyynerpäideni varaan. En ollut nukkunut kauaa kuitenkaan. Huomasin makaavani peiton alla. Olin kyllä sata varma, etten nukahtanut peitto päälläni. Huomasin musiikinkin sammuneen. Ehkä soittolista oli loppunut. Katsoin kuitenkin tarkemmin ja näytöllä luki 47. kappale 1.57. Joku olis siis sammuttanut sen. Nyt minua alkoi jo epäilyttää. Yritin etsiä vielä jotain epäilyttävää, mutta mitään ei näkynyt. Kunnes muistin jäätelökipon. Se ei ollut enää yöpöydälläni.
"Hiton Payne!!" Kiljuin ja hyppäsin ylös sängystäni. Kiersin huoneeni ja yläkerran, mutta sitä kanaa ei näkynyt missään. Alakerrasta kuului astioiden kolinaa. Juoksin portaat alas keittiön ovelle. Olin jo avannut suuni valmiina huutaman, kunnes pysähdyin.
"Ai sinä heräsitkin jo" Äiti sanoi hymyilevänä.
"Joo, nukahdin vähän" sanoin. Äiti oli laittanut lempiruokaani, joten istuin pöytään kärsimättömänä. Otin kanapastaa lautaselleni.
"Oletpas tehnyt hyvää ruokaa" Äiti sanoi syödessään. M-mitä?
"Etkö sinä tehnyt tätä?" Ihmettelin ääneen.
"En, se oli tuolla jääkaapissa" Äiti sanoi samalla syöden.
"A-ai niin, tein sitä eilen!" sanoin hymyillen. Onneksi äiti uskoi sen. Saakutin Payne...
"No miten koulu on mennyt?" äiti alkoi kyselemään.
"Ihan hyvin" vastasin hymyillen. Äiti jatkoi keskustelua ja ruuan jälkeen marssin huoneeseeni. Yllätyksekseni itse pääpaholainen istui pöydälläni ja selaili puhelintani. Nappasin sen häneltä nopeasti itselleni.
"Häivy" sanoin kirpeästi.
"En" Liam sanoi ja hyppäsi alas pöydältä.
"Kylläpäs, en haluu kattoo sun pärstääs enää yhtään" sanoin tiukasti. Liam käveli eteeni ja minun piti peruttaa taaksepäin. Peruutin ripeästi, mutta sänky tuli vastaan ja kompastuin siihen. Liam sai minut kiinni, vaikkakin lopuksi makasimme sängyllä päällekäin. Minua ahdisti olla siinä. En tiedä miten se tapahtui, jotenkin vain yhtäkkiä tunsin Liamin huulet omillani. Yritin rimpuilla irti, mutta totesin sen olevan mahdotonta. Liamin kädet olivat vahvasti ympärilläni ja selvästi nautti ahdistuksestani. Lopulta sain käteni irti ja löin häntä niin kovaa kuin pystyin. Isku osui hänen hartiaansa, mikä ei satuttanut häntä melkein lainkaan. Se sai kuitenkin hänet irrottamaan minusta. Nousin nopeasti sängyltä ja pyörähdin seinää vasten.
"Voitko nyt ihan oikeasti mennä?" Pyysin kiltisti. Liam katsoi minuun, en osannut oikein tulkita hänen ilmettä.
"Nähään" Liam sanoi ohimennen ja lähti ovesta ulos. Liu'uin seinää vasten lattialle ja huokaisin raskaasti. Painoin pääni käsiini. Hetken siinä mietittyäni päätin vain yksinkertaisesti lähteä Louisin luokse.