Are you spying me? ~2

Zara:

"Miten niin et voi kertoa?!" Kysyin tiukkaan äänen sävyyn Louisilta.
"No, kun se ei oo ihan varmaa ja..." Louis takelteli.
"No jaaha, moikka sitten" Sanoin ja heilautin kättäni ystävilleni. Kävelin painava laukku olallani ulos koulurakennuksesta ja laahustin kotia kohti. Katselin kaupungin ruuhkaa ja päätin oikaista pienen puiston kautta. Myöhemmin huomasin, ettei se juurikaan oikaissut yhtään. Pääsin vihdoin kotiimme ja avasin avaimella oven. Äiti oli töissä, joten sain olla yksin kotona. Tein itselleni välipalaa ja söin sitä samalla, kun luin jotain muoti lehteä.

Havahduin hereille, kun puhelimeni pirisi taskussani. Olin nukahtanut kirjoituspöydälle läksyjä lukiessani. Vastasin puhelimeen väsyneen kuloisena.
"Moi"
"Ootko kotona?" Tuttu ääni kysyi.
"Öö, joo" sanoin tokkuraisena.
"Hyvä. Sopiiko, et tullaan sinne? Olis vähän asiaa" Louis kysyi.
"No joo" sanoin, mitä heillä nyt oli asiaa?
"Ollaan kohta siinä" Louis sanoi ja lopetti. Nousin ylös tuolista ja menin alakertaan. Join lasin vettä, ja tulin melkein heti paljon pirteämmäksi. Samassa ovikello soi. Juoksin ovelle ja avasin sen kolmelle ystävälleni.
"Moi!" Niallin pirteä ääni sanoi.
"No terve. Mikä teijät tänne lennätti?" Kysyin katsoen poikiin. Heidän ilmeensä vakavoitui hetkessä.
"V-voidaanko mennä ylös?" Louis kysyi. Nyökkäsin katsoen heitä ihmetellen. Kapusimme yläkertaan ja pojat suuntasivat huoneeseeni tottuneesti.
"Niin, mikä se tärkeä asia oli?" Kysyin jännittyneenä. Louis yskäisi.
"No tuota... Älä tee nyt mitään nopeita päätelmiä mistään. Tää on aika monimutkainen juttu" Zayn sanoi. Nyökkäsin. Tämä ei tainnutkaan olla mikään hauska juttu.
"Näitkö sen pojan koulun pihalla silloin?" Zayn jatkoi. Muistiini palasi heti pojan tumman ruskeat silmät. Nyökkäsin taas.
"Hän on Payne. Me ei tiedetä sen etunimeä, kukaan ei koskaan oo kuullu sitä" Niall sanoi.
"Niin ja?" Kysyin.
"Hän on... vähän niin kuin... ähs! Miten sen nyt sanoisi" Louis mutisi. Katsoin häntä kysyvästi.
"Hän on vaarallinen. Pelottava, stalkkeri. Vaanii öisin huoneessasi ja havittelee ihmiset hänen puolelleen" Niall sanoi ja näytteli samalla. Tirskahdin hänelle pienesti.
"Ja Payne on ottanut silmätikukseen sut" Zayn sanoi vakavana. Aloin nauraa heille.
"Eli joku pahis vakoilee mua jossain puskassa tälläkin hetkellä?!" Nauroin heille. Pojat näyttivät vähän tyhmän näköisiltä, pettyneiltä, mutta vakavilta.
"Zara, se on oikeesti vaarallinen. Tappanu ihmisiä, moni on kadonnu Paynen seurassa" Zayn sanoi. Katsoin heitä epäuskoen.
"Pojat, tänään ei oo aprillipäivä" Sanoin heille. Louis pudisti päätään.
"Zara! Payne voi tunkeutuu sun taloon, kidnapata sut, murhata sun äitisi, polttaa teijän talon, ihan mitä vaan!" Louis sanoi.
"Ja hän on silti ihminen, missä muutkin. Kyl poliisit sen hoitaa" sanoin välinpitämättömästi. Pojat huokailivat peräjälkeen.
"Tollo" Zayn mumisi. Heitin häntä päin tyyny, mutta hän ei viskonut sitä takaisin, kuten yleensä olisi. Kaikki olivat hetken hiljaa.
"Onks tää oikeesti totta?" Kysyin varovasti.
"On!" Tuli kolmesta suusta samaan aikaan.
"Eli mitä mun pitäis tehdä?" Ihmettelin. Louis pudisteli päätään.
"Älä oo yksi, varsinkaan ulkona, älä lähde kenenkään mukaan-"
"Kyllä kyllä äiti!" sanoin jo kyllästyneenä. "Hei poitsut, mua ei oikeesti paljon kiinnosta tämmönen juttu jostain Paynesta" sanoin ääntäen hänen nimensä oudosti.
"Mut -"
"Voitteks te lähtee? Mun pitää lukee sitä hiton matikkaa ja mua väsyttää" Pyysin poikia. Zayn huokaisi.
"Okei" Hän sanoi ja nousi ylös. Louis pohti jotain syvästi, eikä kuullut mitään.
"Tomlinson!" Huusin hänen korvaansa. Louis hätkähti ja nousi sitten muiden mukana sängyltä ylös. Saatoin pojat eteiseen ja sanoin heipat. He eivät edes vilkuttaneet, vaan lähtivät vähin äänin pois. Viheltelin itsekseni ja kapusin rappuset ylös taas omaan huoneeseeni. Katselin prosentteja silmät kierossa ja yritin päntätä niitä päähäni. Tunnin jaksoin niitä tuijotella, mutta sitten menin suihkuun ja laitoin yökkärini päälle. Menin alakertaan ja ihmettelin, miksei äiti vielä ollut tullut. No, ehkä hänellä meni taas pitkäksi. Äiti on ammatiltaan joku ihmeen kaupungin ulkomaa poliitikko, ja matkustelee paljon työnsä perässä. Hän ei ole kyllä pitkään aikaan käynyt missään, mikä on vain hyvä, sillä minun ei tarvitse asua täällä yksin.

Havahduin ajatuksistani, kun käytävältä kuului kova kolahdus. Sain melkein sydänkohtauksen, kun säikähdin niin paljon. Samassa se ruskeasilmäinen poika tuli mieleeni. Eihän hän voinut olla täällä? Otin varmuuden vuoksi haarukan käteeni ja lähdin hiippailemaan seinää vasten kohti käytävää. Olin jo melkein kulmassa. Yhtäkkiä joku lensi edestäni ja kiljahdin. Avasin silmäni ja hyppäsin päättäväisenä käytävälle. Katsoin vasemmalleni. Ikkuna oli auki. Ulkoa tuuli sisälle viileää ilmaa. Katsoin oikealleni. Äidin paperipino oli kaatunut ulkoa tulevasta tuulesta. Huokaisin helpotuksesta ja laitoin ikkunan kiinni. Varmistin, että se oli tiukasti lukossa ja kävelin sitten papereiden luokse. Keräsin ne pinoon ja asetin takaisin pöydälle. Laitoin äidin kahvimukin niiden päälle varavuoksi. Yhtäkkiä huomasin talossa olevan pimeää. Ulkona oli myös pimeää, vaikka kello näytti vasta seitsemää. Sytytin kuitenkin valot päälle koko taloon, enkä tuntenut oloani enää niin turvattomaksi. Aloin tekemään iltapalaa itselleni ja hyräilin hieman itsekseni.

Kaaduin väsyneenä sängylleni. Tyynyni alta kuului paperin rapinaa. Nostin tyynyä varovasti. Sängylläni lepäsi pieni taiteltu lappu. Avasin sen kädet täristen. Luin lapun henkeä pidättäen. Heitin lapun roskikseen ja kaivauduin peiton alle piiloon.

Sori niistä papereista. Tekstaan sulle huomenna.
Tiedät kyllä kuka

// Muhhahaa :3