The sun will be rising back home ~ 4

Olimme valmiina lähtemään, kassit autossa, koko porukka koolla. Olin mennyt hieman etäämmälle muista, ja katselin haikeana aamuun heräilevää Sydneytä. 

"Tuleeko ikävä tänne?" Niall oli huomaamattani lipunut viereeni. Vedin henkeä nenän kautta ja puhalsin sen ulos suusta. 

"Joo. En varmaan tuu piitkään aikaan tänne taas vierailemaan" sanoin. "Mut silti, tunnen, etten kuulu tänne kaupunkiin. Ja ikävöin sitä hevosen lannan hajua" naurahdin. Niall oli hiljaa. 

"No, ootko innoissasi?" Kysyin pojalta. 

"Mä ihan tärisen" tuo naurahti. Katsoin vielä kerran alas kaupunkiin, ennen kuin menin autoon. 

"Valmiina lähtöön?" Naomi huudahti edestä.

"Ei tästä valmiimpana voi olla!" Naurahdin. Naomi käynnisti auton ja ajoi ruuhkaiselle päätielle. Naomi toimi kuskina ja Zayn istui edessä hänen seuranaan. Takana istuimme minä, Niall ja Willow kaikki ahtautuneina takapenkille. Zayn ja Naomi 'kinastelivat' radiokanavista, ja me juttelimme Willown ja Niallin kanssa jäätelömauista. 

"Mun mielestä suklaa on paras" totesin. 

"Njäh... Mä tykkään enemmän jostain raikkaasta. Joku sitruuna- tai vadelmasorbetti on mun makua" Willow selitti. 

"Mä syön kaikkea, mikä eteen annetaan" Niall sanoi ja sai minut nauramaan.

"Entä mitä ruokaa haluutte syödä meillä?" Kysyin, enimmäkseen pojilta. 

"Kaikki käy" Zayn totesi etupenkiltä. 

"No sanokaa nyt jotain" pyysin. Niall alkoi luettelemaan lempiruokiaan lihapullista sienipiirakkaan. 

"Öö.. Joo kai mä sit jotain saan aikaseks noista vaihtoehdoista" mutisin ja irlantilainen nauroi vieressäni. 

"Hei, laittakaa sitä radio hiljemmalle" Willow huusi etupenkki poppoolle. 

"Ei, tää on just hyvä biisi" Zayn sanoi ja joraisi kappaleen tahtiin. Willow pyöräytti silmiään ja käänsi katseensa ulos ikkunasta. 

"Onks teijän talo iso?" tekoblondi kyseli. 

"No riippuu mihin vertaa. Päätalo on suht iso. Onhan siinä yläkerrassa mun huone, varasto, vessa ja kylppäri, sekä yks vierashuone. Alhaalla on keittiö, ruokasali, jotain varastokaappeja, Ollien huone ja työhuone. Sit on vielä kuisti" selostin. 

"Ja mihin me majoitutaan?" Niall jatkoi. 

"En oo miettiny loppuun asti. Voitte valita: päätalossa vierashuoneessa on yks sänky ylhäällä ja toinen olis alhaalla, sit sivutalossa, mis Marcus ja Walter nukkuu, on kans vierashuone. Tai sit voitte tietenki nukkuu mun auton avolavalla, tähtitaivaan alla, jos kiinnostaa" luettelin. Niall nyökytteli ja Zayn kuunteli tarkkaavaisena edestä. 

"Ja mahtuuhan aina Naomin sänkyynkin!" Willow huudahti Zaynille. 

"Tuki suus!" Naomi huudahti. 

"Hah haa" Wilow nauroi ivallisesti. Juttelimme matkan aikana milloin mistäkin asioista. Niall oli erittäin kiinnostuneen oloinen kaikesta. No, hyvähän se vain. Nauroimme ja pidimme hauskaa yhdessä. Avasimme auton ikkunat ja annoimme auringon valon tulvia sisään. Nauroimme niin, että se kaikui maantiellä. 

"Kuka haluu tauon?" Naomi huusi edestä. 

"Minä!" Huusimme kaikki kolme takaata. Naomi kaahasi johonkin kahvilan pihaan, joka oli ainut sellainen näillä main. Olimme jo tulleet suurin piirtein 300 kilometriä. Eihän ollut kuin 400 jäljellä...

"Kuinka kauan me oikeen vielä kärrätään tossa autossa?" Niall valitti kävellessämme sisään rennon näköiseen maaseutukahvilaan. 

"Voi pikkunen, ei edes puoliakaan vielä ajettu" sanoin toiselle ja kurottauduin pörröttämään hänen hiuksiaan. 

"Mut mehän matkattiin jo varmaa viis tuntii" Niall sanoi surkeana. 

"Nii, elämä on joskus rankkaa" sanoin ja otin irlantilaisen käsikynkkään. 

"Koitetaan päästä vielä tänä iltana kotiin" Naomi ilmoitti nojatessaan kahvilan tiskiin.

"Ja sä meinasit ajaa 400 kilsaa neljässä tunnissa, kun me tultiin 300 viidessä tunnissa" laskeskelin. 

"No ei ollu mun idea jäädä maistelemaan jäätelöitä sinne" Naomi sanoi ja kääntyi sitten myyjän puoleen. 

"Haluutko jotain syötävää?" Kysyin Niallilta vieressäni. 

"Otan tollasen sämpylän ja muffinssin" hän sanoi. 

"Juotavaa?"

"Kahvi" nuorukainen vastasi lyhyesti virnuillen. 

"Kaks sämpylää, kahvi, kaakao ja muffini meille, kiitos" sanoin keski-ikäiselle naiselle, joka otti tilaukset vastaan. 

"Mä otan kahvin ja palan tota porkkanapiirakkaa" Willow sanoi. Myyjä laski hinnan ja maksoin kaikkien ruuat. Otimme tarjottimet ja menimme viiden pöytään syömään välipalaamme. 

Saimme syötyä ja lähdimme takaisin autolle. 

"Mä voin ajaa välillä, kerrot vaan tien" Zayn sanoi Naomille ja meni kuskin puolelle. 

"Ai kiva" Naomi sanoi hymyillen. Me kolme menimme taas taakse. Nyt minä olin keskellä. Ilta alkoi pikku hiljaa hämärtyä, kun köröttelimme pitkin maanteitä. Vilkaisin Willowiin, joka nojasi auton oveen ja varmaan torkkui. Niall katseli maisemia ja mietiskeli jotain itsekseen. Naomi ja Zayn istuivat hiljaa edessä. 

"Ei taideta ihan ehtiä iltapalaksi kotiin" sanoin hiljaa ja nojauduin eteen päin. 

"No tänään kuitenkin" Naomi sanoi katsottuaan kelloa. 

"Tästäkö vielä suoraan?" Zayn kysyi kuskin paikalta. 

"Joo, sit käännytään oikealle viidenkymmenen kilometrin päästä"

"Pitäiskö käydä tankkaamassa?" Zayn huomautti mittaria. 

"Oho, hyvä ku huomasit. Mennään sit kohta vasemmalle, siinä on yks bensa-asema" Naomi sanoi. Kyllästyin kuuntelemaan noiden juttusia ja nojauduin takaisin takapenkille. Niall käänsi katseensa minuun. Hän näytti jotenkin... Väsyneeltä?

"Ootko väsynyt?" Kysyin tuolta, joka venytti käsiään taakse päin. 

"Joo, rankkaa tää matkanteko" sinisilmä totesi. Hän haukotteli ja haukotus tarttui minuunkin. Ajoimme suitamme samaan aikaan, mikä näytti tyhmältä. Aloimme nauramaan kovaan ääneen, mikä herätti Willowin. 

"Ollaanko jo perillä?" Tyttö kysyi silmiään hieroen. 

"Ei vielä, muutamia tunteja vielä" sanoin hänelle. Willow mutisi jotain ja otti hyvän asennon nukkumiseen. 

"Hmm... Taidan ottaa pienet torkut. Oon ihan poikki" kerroin Niallille. Hän nyökkäsi ja laskeutui alemmas. Otin mukavan asennon nojaten Willowin kylkeen. Otin villapaidan pois päältäni ja laitoin sen syliini. Niall nojautui minua vasten ja otti itselleen rennon asennon. Asettelin jalkani paremmin ja nojasin pääni Willowin olkapäähän. Pistin villapuseroni peitoksi minun ja Niallin ylle. Sinisilmä laittoi toisen kätensä ympärilleni ja piti minua unikaverinaan. Hän laski päänsä olkapäälleni. Hänen hiuksensa kutittivat kasvojani ja siirsin niitä vähän syrjään. Otin mukavan asennon ja ummistin silmäni. En saanut heti unta, auton tärinä ja muut äänet häiritsivät sitä. 

Olin herännyt jo aiemmin, mutta en viitsinyt nousta tästä asennosta, sillä olisin herättänyt molemmat ystäväni. Huomasin meidän lähestyvän kotia. Naomi oli nyt ratissa ja hän ajoi tottuneesti hiekkatietä pitkin. Katselin yöllistä tähtitaivasta ajankuluksi. 

"Jee, kohta ollaan perillä" Naomi kuiskasi Zaynille. Tuo kuiskasi jotain takaisin, mutten saanut siitä selvää. Kello läheni luultavasti puolta yötä, kun Naomi vihdoin pysäytti portillemme. Hän nousi autosta Zaynin kanssa ja he menivät avaamaan portin. Näin kun Naomi avasi portin ja pyysi Zayniä menemään rattiin. Zayn ajoi sisään portista ja Naomi sulki sen perässään. Naomi ja Zayn vaihtoivat uudestaan paikkoja ja Naomi ajoi päätalolle vielä muutaman kilometrin. Aloin herättelemään ystäviäni. 

"Niall? Hei pörröpää, me ollaan perillä" kuiskien tuon korvaan. Niall havahtui unesta ja hymyili minulle. Ravistin Willowta olkapäästä, ja hänkin heräsi helposti. 

"Vau..." Niall henkäisi, kun katsoi ulos pimeään. 

"Odota vaan, aamulla tää kaikki on kauniimpaa" sanoin hänelle ja puin villapuseron päälleni. Naomi ajoi auton katoksen alle ja sammutti moottorin. Willow astui ulos autosta. 

"Tervetuloa Miracle:een" sanoin hymyillen. Katsoin kotiani. Niall ja Zayn kävelivät ihmeissään ympäriinsä, kuin olisimme saapuneet toiselle planeetalle.

"Aurora!" Kuulin tutun huudon takaatani. Käännyin ympäri ja hymy kohosi vielä leveämmin kasvoilleni. Juoksin veljeäni vastaan ja hyppäsin hänen syliinsä. 

"Mul oli ikävä sua" sanoin Ollielle.

"Hah, mullaki sua, sisko" Ollie sanoi ja pussasi poskeani. Walter ja Marcus saapuivat ulos ja halasin heitäkin. 

"Hei, te ootte varmaan ne kuuluisat muukalaiset!" Ollie hihkaisi ja taputti Niallia ja Zayniä olalle.

"Öö.. Joo. Oon Zayn" Zayn sanoi ujosti hymyillen. 

"Ja mä oon Niall" sinisilmä sanoi naurahtaen. 

"Hei poitsut, ei teijän noita tarttee pelätä, ne on ihan kivoja... Joskus" nauroin. Walter pukkasi minua nyrkillään ja nauroi. 

"Me tästä lähdetään kotiin" Naomi ja Willow sanoivat. Halasin tyttöjä nopeasti ja käskin heitä tulemaan huomenna tänne. 

"Joo, nähään, öitä kaikille!" Naomi huusi. Pojat huusivat hyvät yöt ja tytöt kaarsivat pois pihasta Naomin autolla. 

"Hei muskelimies, ota meijän laukut" totesin Marcukselle ja vedin Niallin ja Zaynin mukanani. Vein heidät  kuistille ja Marcus vei heidän laukut sisälle. 

"Hei Ollie, tai mikä ikinä, onks teil jossain tääl vessa?" Zayn kysyi. 

"Joo, tuu tänne, näytän sulle" Ollie sanoi ja vei Zaynin sisälle. Marcus toi teetä kuistille ja kaatoi sitä kaikille kuudelle. 

"No, mitä kaikkee täällä on tapahtunu mun poissa ollessa?" Kysyin veljeltäni ja istun Niallin viereen pienelle sohvalle. 

"Eipä mitään tavallisuudesta poikkeavaa" Walter sanoi ja siemaisi teetään. Ollie palasi Zayn perässään kuistille. 

"Miten matka meni, sis?" Ollie kysyi. 

"Ihanasti! Sydney on niin ihana!" Sanoin innoissani. Niall joi teetä hiljaa vieressäni. 

"No niin. Nyt te pojat saatte tutustua toisiinne" totesin ja tönäisin Niallia. 

"Mistä sä oot kotosin? Sun aksentti on jotenki... Kaukainen?" Marcus kysyi naurahtaen Niallilta. 

"Irlannista. Mut me asutaan Britanniassa. Tuo vastasi. 

"Aaa! Irlantilaisethan on kovia työntekijöitä, ha?" Walter naurahti. "Saatte tulla huomenna tutustumaan aitojen korjaukseen" 

"Hei, ne ei oo täällä työharjoittelussa, Waltsu" muistutin veljeäni. 

"Aijaa, mä ihan luulinkin..." Walter sanoi sarkastisesti. Pyöräytin silmiäni ja katsoin Zayniä ja Marcusta, jota olivat aloittaneet keskustelun itsenäisesti. En ihan heti päässyt jyvälle, mistä he keskustelivat. Kuitenkin se jossain vaiheessa selvisi... Tytöistä. 

"Kiva et toi vanhuskin sai keskusteluseuraa" naurahdin. Marcus ei kuullut onneksi sitä. Zayn jutteli Marcuksen kanssa, kuin vanhat tutut, ja Niall nauroi äänekkäästi Ollielle. Juttelimme siinä, kunnes sanoi talon 'emäntänä' heille:

"No niin kaikki poijat, nyt nukkumaan!" Sanoin äitimäisesti ja nousin ylös kerätäkseni teekupit.

"Mut äiti, missä mä nukun?" Niall kysyi ja katsoi minua surullisena. 

"Ja mää!" Ollie parkui. 

"Oo hiljaa pöhkö" sanoin Ollielle. Tyrkkäsin hänelle teekupit ja vedin Niallin mukanani sisälle. Zaynillä ja Marcuksella vain riitti puheltavaa. 

"No niin, herra Irlantilainen. Tässä näette keittiön, ja tuolla on ruokailuhuone" osoitin Niallille. 

"Ja tuolla on wc" ilmoitin ja osoitin yhtä ovea. 

"Sitten tässä on työhuone, tuolla pikku Ollien huone" osoitin ja Niall kurkisteli huoneisiin. Otin häntä kädestä ja vedin hänet perässäni yläkertaan. 

"Tuolla varasto, kylppäri, varasto ja vierashuone..." Selostin ja osoitin toisella kädellä huoneiden ovia. "...ja tässä mun huone" sanoin ja avasin huoneeni oven. Niall jäi seisomaan ovelle, joten työnsin hänet sisään. Katsoin huonettani. Violetit verhot kehystivät ikkunaa ja suoristin tumman maton lattialla. Istuin sängylleni, jossa oli punainen peitto. 

"Pojat ei oo siivonnu koko viikkoon" naurahdin. Sinisilmä kehui huonettani ja siirtyi sitten peilin eteen. Hän laittoi hiuksiaan paremmin. 

"Ne on ihan hyvin" naurahdin tuolle ja kurottauduin vetämään hänet sängylle istumaan. 

"Haluut varmaan nukkumaan jo?" Kysyin puoliksi. 

"Joo, voishan se olla ihan kiva" irlantilainen naurahti. 

"Tuu sitten" sanoin ja hyppäsin alas korkealta parisängyltäni. Menin varastoonsa sytytin sinne valot. Ne eivät kuitenkaan syttyneet.

"Kiva, lamppu palanut" sanoin ja suunnistin pimeässä varastossa. Kaivoin hyllyltä pussilakanan ja kaksi tyynyvaarua. 

"Ota noi, Niall!" Huudahdin ja heitin ne hänelle. Niall nappasi ne syliinsä ja menimme sitten pois pimeästä varastosta. Törmäsimme Walteriin matkalla. 

"Hei vaihda toi varaston lamppu" käskytin veljeäni. 

"Kyllä, prinsessa" Walter sanoi ja kumarsi. Läpsäisin häntä takaraivolle ja menin Niallin perään. 

"Misä Zayn mahtaa haluta nukkua?" Kysyin ohimennen. Samassa Zayn juoksi rappuset ylös.

"Sopiiko jos meen Marcuksen kanssa sivutaloon? Pärjäätkö täällä Nialler?" Suklaasilmä kyseli. 

"Joo, se käy ihan hyvin" sanoin ja katsoin vielä Nialliin. "Te taidatte olla hyvää pataa Marcuksen kanssa?" Kysyin ohimennen.

"Joo, juttu alko kulkee hyvin" Zayn naurahti. "Tota, mahtaako Naomi tulla tänne huomenna tai...?" Tuo kysyi katsoen lattiaa. 

"Mmm... Joo tulee se" sanoin virnistäen. "Mut meehän nyt, Marcus antaa sulle peiton ja muut" sanoin. 

"Missä sä nukut Nialler?" Zayn kysyi vielä. 

"Se olis halunnu nukkuu mun vieressä --" sanoin ja katsoin sivusilmällä, kun Niall punastui. "-- mut se nukkuu tossa vierashuoneessa" ilmoitin. Zayn nyökkäsi ja toivotti sitten vielä hyvät yöt, ennen kuin juoksi portaat alas. Menimme vierashuoneeseen ja laitoimme peiton ja tyynyt hyvin. Juttelimme siinä jotain kahdestaan, ennen kuin Ollie tupsahti huoneeseen. 

"Mitä, pikku poika?" Kysyin tuolta. 

"Aamulla sitte tuut mun kaa siirtää lampaat pohjoislaitumelle" Ollie sanoi.

"Hei, mähän vasta tulin kotiin!" Puolustauduin ja levitin käsiäni. 

"Sen takia just" tuo sanoi. "Nähään aamulla, Niall. Öitä teille" Ollie sanoi ja lähti sitten alakertaan. Jätin Niallin huoneen oven auki ja menin omaan huoneeseeni. Avasin laukkuni, mutten jaksanut alkaa purkamaan sitä nyt. Otin vain yöpaitani ja vaihdoin sen nopeasti päälleni. Kuulin Niallin menevän vessaan ja istuin peilipöytäni eteen. Järjestin ostoksiani pöydälle ja harjasin hiukseni. Niall tuli huoneeseeni paidattomana ja meinasi aiheuttaa minulle sydänkohtauksen. 

"Oh god, Nialler" henkäisin ja sain sinisilmäisen nauramaan. Menin vessaan ja pesin hampaani nopeasti. Sitten menin takaisin huoneeseeni, jossa Niall istui. Hän katseli kuvia vanhemmistani, Naomista, Willowista ja veljistäni. Jossain olin myös minä mukana. 

"Oot hyvännäkönen tässä" irlantilainen naurahti ja otti kuvan käteensä. Siinä olin yltä päältä mudassa ja makasin nauraen Marcuksen sylissä. 

"Hah, pelattiin mutasotaa, hankala päätellä, kumpi voitti" nauroin väsyneesti. Niallkin haukotteli. 

"Mees nyt nukkumaan, Nialler" sanoin ja tuo laittoi kuvan takaisin hyllyn päälle. 

"Nuku hyvin, sinisilmä" sanoin ja halasin Niallia hymyillen.

"Sä kans..." Niall aloitti ja katsoi sitten syvälle silmiini. Hänen silmänsä olivat niin kauniit..."...Tähtisilmä" tuo totesi hymyillen.  

"Hyvää yötä" Niall sanoi ja meni sitten ovelle. Hän kääntyi vielä vilkuttamalla minulle ja nauroin hänen peräänsä, kun tuo sulki oven. Menin ikkunalle ja katsoin ulos. Oli ihana olla taas kotona. Kuu paistoi taivaalla ja valaisi maata. Seisoin siinä hetken ja mietin maailman menoa. Menin sängylleni ja kaivauduin peiton alle, asetin tyynyjäni hyvin ja sammutin sitten lampun yöpöydälläni. Kieriskelin hetken sängyssä, ennen kuin löysin mukavan asennon ja vaivuin uneen. 

// víola, sain näinkin pitkän luvun aikaseksi. Mitä tykkäsitte tästä? Toivottavasti ei ollu tylsä tai mitenkään pitkäveteinen :D 

The sun will be rising back home ~ 3

*Kahden päivän päästä*

Istuin sängylläni hotellihuoneessa. Olin juuri tullut suihkusta ja kuivasin hiuksiani, kun joku koputti oveen. Siellä on varmaan Willow ja Naomi. Menin avaamaan ovea.
"Hei, onko täällä --" Nuorukaisen lause jäi kesken, kun hän huomasi minut.
"Aurora!?" Niall hihkaisi.
"Niall! Mitä sä täällä teet?" Kysyin ja päästin hänet sisään. Niall heitti kenkänsä eteiseen ja sulki oven.
"Tulin itseasiassa Zayniä, mun kaveri siis, hakemaan, mutta taisin eksyä väärään huoneeseen" sinisilmä selitti. Huomasin vasta nyt, että minulla oli pelkkä pyyhe päällä.
"Aih, oota hetki" sanoin Niallille ja katosin vessaan. Vaihdoin revityt farkkushortsit päälleni ja laitoin valkoisen napapaidan. Kiedoin nopeasti huivin olkapäilleni ja menin ulos.
"Nii, mitä sä Zayniä etsit?" kysyin Niallilta, joka katseli minua silmät selällään. Naurahdin hänelle ja sain nuorukaisen punastumaan. Otin Naomin hiustenkuivaajan ja yritin saada sen päälle.
"Siis se tuli tänne jonkun tytön kanssa eilen" Niall sanoi kohottaen kulmakarvojaan. "Ja sit se soitti mulle aamulla, ja käski mun tulla hakemaan se meijän hotellille" Niall selitti.
"Ja eksyit tänne" naurahdin samalla, kun kuivasin hiuksiani. Samassa kuului taas koputus.
"Voiks sä avata, Naomi ja Willow varmaan tuli" pyysin ja Niall nousi sängyltä ylös. Hän meni eteiseen ja kuulin oven avautuvan. Sammutin hiustenkuivaajan.
"Jaahas, kuka sä mahdatkaan olla?" Willow möläytti. Menin eteiseen ja katsoin tyttöjä.
"Naomi ja Willow, täs on Niall" esittelin heidät toisilleen.
"Ja heti ku me lähdetään, sä oot iskeny jonkun pojan" Naomi naurahti ja vei ruokalaatikot pois eteisestä.
"Mä törmäsin Nialliin puistossa, mähän kerroin siitä teille" sanoin ja vedin Niallin mukanani tyttöjen luokse.
"Ja hän on täällä nyt, koska..?" Willow ihmetteli.
"Tulin hakemaan mun kaveria, joka tuli tänne eilen, mut eksyin väärään huoneeseen" Niall sepitti.
"Jaa..." Willow virnisti. Otin harjan ja aloin harjaamaan hiuksiani. Juttelin Niallin kanssa samalla kun tytöt laittoivat ruokaa. Yleensä se olen minä, joka kokkaa, mutta käy se näinkin.
"Syöks sä Niall?" Naomi kurkisti keittiön ovelta.
"No tota, ei mun tar --" Niall empi, mutta huusin:
"Joo, syö se". Niall vilkaisi minua.
"Mitä?" Ihmettelin.
"En mä nyt teijän ruokia voi syödä" Niall mutisi.
"No voitpas. Sitä paitsi maalla jaetaan aina kaikille" sanoin ja istuin Niallin viereen.
"Käytkö täällä useenkin?" Kysyin.
"Oon käyny tasan kaks kertaa. Tää on kolmas" Niall sanoi.
"Ja sähän asuit Isossa-Britanniassa" Totesin ja Niall nyökkäsi.
"Sehän on toisella puolella maapalloa! Mä asun 700 km päässä, ja tää on mun eka kerta. Sä asut... Ööö.. kaukana" Selitin jotain omiani, tuskin Niall edes kuunteli. Naomi ja Willow toivat neljä lautasta ja antoivat meille kaksi. Menimme syömään parvekkeelle, josta oli kauniit näkymät kaupunkiin, jossa alkoi pikku hiljaa syttyä valoja pimenevään iltaan.
"Hei, tuol on meijän hotelli" sinisilmä hihkaisi ja osoitti yhtä valkoista pilvenpiirtäjää.
"Sehän on vaan muutaman korttelin päässä" Naomi totesi.
"No on sinne kyl hiukan matkaa" Niall sanoi. Söimme hetken hiljaa.
"Kuinka vanha sä oot, Niall?" Naomi kysyi. Niall pureskeli ruokaansa ja nielaisi, ennen kuin hän vastasi: "20"
"Aa, Mä oon 20, Aurora 19 ja toi pikkunen 18" Naomi sanoi.
"Luulin sua vanhemmaksi. Oot jotenki... " nuorukainen sanoi, muttei keksinyt sopivaa adjektiivia.
"Iäkäs" sanoin nauraen.
"Ryppyinen" Willow naurahti.
"Hei!" Naomi huudahti ja läpsäisi meitä olalle. Nauroimme hänelle ja söimme ruokamme loppuun jutellen rennosti.

**

Niallin puhelin soi, kun olimme syöneet, ja jääneet juttelemaan parvekkeelle.
"Sori, Zayn soittaa" Niall sanoi ja meni sisälle puhumaan. Heti kun hän oli poissa kuuloalueelta, tytöt alkoivat hihittelemään.
"Se on söpö!" Willow hihkaisi.
"Ja kohtelias. Mistä sä tollasen nappasit?" Naomi lisäsi.
"Sovitaanko, et löytäjä saa pitää?" naurahdin tytöille. He nauroivat minulle ja vihjailivat ärsyttävästi. Niall palasi parvekkeelle.
"Tota, mun pitää mennä. Zayn haluu kotiin" irlantilainen ilmoitti.
"Ootsä joku sen kuski vai?" Naomi naurahti. "No ei mitään, kiva ku olit"
"Joo, tuun saattaa sut eteiseen" sanoin ja nousin tuoliltani. Katsoin tyttöjä merkitsevällä katseella. He kerrankin ymmärsivät pitää suunsa kiinni.
"Hei Niall... Sä kun oot ollu täällä ennenkin, niin haluutko lähtee mun seuraksi shoppailemaan huomenna?" ehdotin.
"Joo, kyllä se käy" Niall sanoi ja puki kenkiään jalkaansa. Hän nousi ylös ja raapi niskaansa.
"E-ehkä voi olla helpompaa, jos tota mul olis sun numero, niin voisin soitella, missä tavataan" Niall änkytti. Tukahdutin nauruni.
"Joo, niin vois" sanoin ja Niall katsahti minuun. "Mut valitettavasti, mä en omista puhelinta. Tai siis meillä on kotona puhelin, mut se on niin ku mun veljen" selitin hänelle. Sinisilmä näytti ymmärtävän.
"Mutta mulla onki!" Kuului Naomin huuto takaatamme.
"Naomi kiltti..." mutisin, kun hän kirjotti numeronsa lapulle.
"Soita tohon vaan. Annan sen sit Auroralle" Naomi sanoi. Niall otti lapun ja laittoi sen taskuunsa.
"Joo, mut nähään huomenna" sanoin ja työnsin Naomin pois.
"Moikka" Niall sanoi ja katosi sitten ovesta.
"Tosi kiva! Kiitti vaan Naomi!" sanoin ystävälleni tuimalla katseellani.
"Mitääh?" hän ihmetteli.
"Pitääks sun aina kuunnella mun keskusteluja?" Kysyin vähän ilkeästikin ja lähdin sitten ulos. Olin nähnyt hotellin aulassa jäähilejuomakoneen, ja halusin maistaa sellaista. En minä Naomille vihainen ollut, välillä vaan otti vähän päähän hänen juttunsa.

**

Kävelimme Niallin kanssa Sydneyn ruuhkaisilla kaduilla. Minulla oli jo kolme kassia.
"Niin, sä siis asut sun veljien kanssa ja hoidatte tilaa yksin?" Niall ihmetteli.
"Joo. Vanhin on Marcus, se on 30 vuotta. Sit on Walter, 23, ja Ollie, henkisesti 6-vuotta, muuten 21" sanoin.
"Kiva" Niall hymähti. Niall kertoi omasta perheestään ja millaista oli asua Lontoossa.
"Mä oon aina halunnu Lontooseen" kinuin.
"Mmm. Ja mä oon aina halunnu Australian maaseudulle. Sinne missä asuu ne kaikki cowboyt" Niall naurahti.
"No meijän tilalla on kolme apinaa, plus minä" nauroin.
"Mennäänkö tonne?" poika kysyi ja osoitti johonkin kauppaan.
"Joo, vaikka" suostuin ja menimme sinne.

*Kahden päivän aikahyppy*

"Okei Aurora, toi on ihan hullu idea" Naomi sanoi.
"Miten niin? Niall ja Zayn on ihan mukavia, etkä voi väittää vastaan, ainakaan Zaynistä" puollustauduin.
"No mut eihän me ees tunneta niitä kunnolla" tyttö väitti.
"Mä tunnen ainaki Niallin perinpohjaisesti" sanoin ylpeänä. Olimmehan me shoppailleet, olleet rannalla, kävimme satamassa, Niall ja Zayn veivät meidät oopperatalolle ja sillalle ihailemaan näkymiä.
"Ainaki sen vatsalihakset!" Willow nauroi ja saapui luoksemme.
"Mitä! Willow!" Huudahdin ja löin häntä tyynyllä.
"Mistä te puhutte?" hän kysyi ja siemaili kahviaan.
"Toi ehdotti, et olis kutsunu Zaynin ja neidin poikaystävän meille. Tai siis noitten tilalle" Naomi selitti.
"Niall. Ei. Ole. Mitenkään. Mun. Poikaystävä!" huusin. "Paina se jo päähäs" sanoin ja yritin näyttää totiselta, mutta Naomin ilme sai minut nauramaan.
"Mut sehän olis kivaa! Vai mitä?" Willow innostui.
"No niin 2 vs 1" sanoin Naomille.
"Tää ei oo hyvä idea" Naomi sanoi.

Olin siis ehdottanut, että Niall ja Zayn, joiden kanssa olimme hengailleet kaikki päivät, tulisivat meille käymään. Niall oli puhunut siitä, miten hän haluaisi nähdä Australiaa enemmän. Olin soittanut jo Marcukselle, jonka mielestä idea oli hyvä. Naomi oli ainoastaan vastaan, vaikka emme olleet kysyneet edes pojilta vielä.

"No, soita sitten" Naomi sanoi ja tyrkkäsi puhelimen käteeni. Willow oli lähtenyt vessaan.
"Naomi, jos tää ei oo sun mielestä hyvä idea, niin emmä sitten..." sanoin ja katsoin puhelimen näppäimiä. Tyttö naurahti.
"Hei Aurora, on se ihan hyvä idea. Mä vaan mietin..." Naomi aloitti.
"Mitä?"
"Ei mitään. Soita nyt!" ystäväni kehotti ja painoin Niallin numerosta. Puhelin tuuttasi muutaman kerran.
"Älä tuijota!" Kuiskasin Naomille, joka häipyi toiseen huoneeseen.
"Niall Horan" tuttu irlantilais aksentti kuului.
"Moi Niall, mä tässä, Aurora" sanoin hymyillen puhelimeen.
"Ai moi!" Niall hihkaisi.
"Niin, että.. Millon teijän pitikään lähteä täältä?" kysyin.
"Lentoo ei oo varattu vielä. Ajateltiin olla joku muutama päivä vielä" Niall sanoi.
"Okei... Me vaan mietittiin tässä tyttöjen kanssa, kun sä puhuit sillon siitä Australian luonnosta ja niistä cowboysta..." höpötin.
"Niin?" irlantilainen kysyi odottaen.
"Että haluisitteko lähteä meijän tilalle? Sinne on kyl matkaa, mut voisitte asua meillä ja niin" sanoin yhteen hengenvetoon. Niall oli hetken hiljaa.
"Tota, Aurora en mä nyt oikeen tiiä..." hän sanoi. Innostukseni lopahti.
"Odota" Niall sanoi, ennen  kuin puhelu katkesi. Hämmennyin. Yhtäkkiä ovikello soi ja nousin sängyltä. Joku muu kuitenkin ehti avata oven, ja Niall juoksi Zayn perässään sisälle.
"Niall? Zayn? Mitä te täällä --?" aloitin.
"Ootsä nyt ihan tosissas tosta?" Niall kysyi ja otti harteiltani kiinni. Naomi ja Willow ilmestyivät huoneeseen.
"Joo, en kai mä tollasta nyt keksisi" naurahdin ja astuin askeleen kauemmas, että näkisin jotain muutakin, kuin Niallin ihanat silmät.
"Me voidaan asua teillä vai? Ihan tosta vaa? Ilman mitään korvausta" Zayn ihmetteli.
"No, oishan se ihan kiva jos vähän auttaisitte tilan hommissa" totesin pojille.
"Lanna luomista, juottokaukaloiden puhdistusta, hevosten ja lampaiden ruokintaa, aitojen korjausta, hevosten harjausta ja kaikkee kivaa" Willow luetteli.
"Saisittehan toki ratsastaa ja silittää lampaitakin" naurahdin.
"Miltä kuulostaa?" Naomi kysyi ja katsoi lähinnä Zayniä. Molemmat olivat sanattomia.
"No, tuutteko?" kysyin kärsimättömänä.
"Saadaanks me oikeesti tulla?" irlantilainen kysyi.
"No, joo!" huusimme samaan aikaan.
"No voidaan me tulla" Niall hihkaisi. Leveä hymy kohosi kasvoilleni ja tytöt nauroivat. Halasin nopeasti Niallia ja istuin sitten sängylle.
"Millon me lähtetään?" Zayn kysyi istuessaan Naomin vieressä.
"No tarkoitus oli huomenna tai ylihuomenna" Willow sanoi.
"Ja kuinka kauan me voidaan olla siellä?" Niall kyseli.
"Niin kauan ku haluutte. Kaks viikkoa, viikko?" Naomi naurahti.
"Jaa, missä se tila on siis?" Zayn kysyi.
"Se on n. 100 kilsaa Cobarin kaupungista etelään. Naomi ja Willow asuu naapuri tiloilla" sanoin ruskea silmäiselle.
"Mitä sun veljet on tästä mieltä?" Niall kysyi.
"Niitten mielestä on hyvä saada ilmasta työvoimaa" nauroin.
"H-haittaaks, jos ei osaa ratsastaa?" Zayn kysyi ujosti. Nauroin hänelle.
"No ei, mä opetan" sanoin heille. "Tai vaikka Naomi" lisäsin Zaynille.
"Onks siel hyvää ruokaa?" Niall kysyi hymyillen.
"No jos mun tekemä ei kelpaa, nii voithan sä sata kilsaa kaupunkiin ajaa" sanoin nokka pystyssä. Niall tuuppasi minua nyrkillään olkapäästä. Löin häntä vatsaan ja Niall näytteli dramaattisesti kuolevansa siihen paikkaan. Nostin hänet nauraen takaisin sängylle istumaan. Vedin jalkani sängylle ja laitoin ne Niallin jalkojen yli. Istuin puoliksi niin kuin hänen sylissään.
"Zaynii varmaan kiinnostaa, et onks siel muita hyvän näkösii tyttöjä, kun te" Niall naurahti, kun kuuli heidän puhuvan jotain tytöistä. Zayn katsoi kaveriaan murhaavasti.
"Ai, oot sä oikeen sellanen naistenmies?" kysyin virnistäen.
"Joo, se jätti eilen just toisen ja on nyt jo seuraavan kimpussa" Niall nauroi ja osoitti Naomia. Naomi katsoi käsiinsä ja Zayn heitti irlantilaista tyynyllä, joka tosin osui minuun.
"Hei, ei tyttöjä saa heitellä tyynyllä" sanoin ja heitin tyynyn Zayniä kohti.
"Niall se tyttöjä iskee" tumma tukkainen puollusti.
"Hah, puhut kuule ihan omasta puolestas vaan!" Niall huudahti ja paiskoi tyynyjä ystävänsä naamaan.
"Rauhotus nyt, irkku" sanoin ja otin Niallilta tyynyn. Katseemme kohtasivat ja katsoin hänen kauniisiin sinisiin silmiinsä. Muu katosi ympäriltämme, kunnes tyyny lensi päin naamaani. En osannut odottaa sitä, joten putosin lattialle Niallin sylistä. Zayn yritti peittää kasvojaa, mutta tiesin sen olleen hän.
"Kiitti, Malik" nauroin hänelle ja nousin ylös.
"No poitsut, haluutteko iltapalaa?" Kysyin.
"Joo, jos ootte kilttejä. Mä kuolen nälkään" tekoblondi sanoi.
"Hahhah" nauroin hänelle ja heitin tyynyn ohimennessä Zayniä kohti. Naomi tuli seurakseni keittiöön. Aloimme tekemään voileipiä.
"Sä oot niin pihkassa" Naomi sanoi.
"Ai miten niin?" kysyin, muka tietämättäni. Naomi vilkaisi minuun.
"C'moon! Se näkyy ihan läpi" Naomi sanoi.
"Me ollaan vaan ystäviä" sanoin.
"Juu, ihan varmaan" ystäväni sanoi. Ei Niall ole kiinnostunut minusta. Hänellä varmaan on jo tyttöystävä.
"Entäs sä ja Zayn?" Kysyin kaveriltani.
"Hah, se nyt on vähän idiootti naisten suhteen. Iskee jonkun sattumanvaraisen, ja jättää sen sit yhden yön jälkeen siihen" Naomi sanoi haikaillen.
"Mut oot kiinnostunu siitä" sanoin virnistäen.
"Joo, osaltaan. Oikeastaan en" tuo sanoi.
"No, jos sitä mieltä oot" sanoin ja laitoin viimeisenkin leivän lautaselle. Naomi otti kaikille lasit ja juotavaa ja veimme ne isoon huoneeseen. Söimme yhdessä ja juttelimme tulevasta. Olin sisälläni älyttömän innoissani tästä.

vaatteet, joita se käytti ekana ja tokana päivänä. 

// Mitäs tykkäsitte tästä osasta?  Hope U like it! Jatkoo tulee varmaan taas huomenna :)

The sun will be rising back home ~ 2

Seuraavana päivänä, kun aurinko oli kohonnut jo korkealle, saatoin kuulla jo liikenteen melua. Olimme majoittuneet yöksi pieneen hostelliin matkan varrella, ja lähteneet taas aamulla kohti määränpäätämme.
"Kestääkö viel kauan? Mul on vessahätä" Willow valitti etupenkiltä.
"Joku 50 kilsaa enää!" Naomi sanoi innoissaan. Nostin kädet niskani taakse ja nautin, kun tuuli viilensi sopivasti. Naomi kaahasi teiltä toisille. Minä katselin erilaisia autoja, jotka ajoivat perässä ja edessämme. Taloja alkoi olla enemmän ja ihmisiä näkyi koko ajan vain enemmän ja enemmän.
"Kattokaa!" Naomi hihkaisi, kun saavuimme korkealle kukkulalle. Katsoin alas päin ja henkeni salpaantui. Suuni loksahti auki ja katsoin miljoonia taloja ja pilvenpiirtäjiä. Kaupungissa meni joku joki, tai olikohan se merta, en tiedä. Se näytti kauniilta.
"Täältä tullaan, Sydney!" Huusin ja aloimme kaikki nauramaan.

**

Saavuimme monen tunnin päästä hotellille. Olin jo melkein eksynyt tänne kaupunkiin, kun olin lähtenyt hakemaan juotavaa kaupasta. Täällä kaikki ei olekaan niin, kuin maalla. Täällä kaikki on niin suurta ja outoa, kaikilla on kiire joka paikkaan. En voisi ikinä tottua tälläiseen sähläykseen. Autoja menee sinne tänne ja hyvä, jos selviää ihmisjoukkion ryntäyksestä.
"Aurora?" Kuului Willowin ääni.
"Nii?" havahduin maisemasta.
"Haluutko nukkua tossa ikkunan vieressä, vai tuolla seinän vieressä?" Willow kysyi minulta. Hotellihuoneemme oli minusta aika iso. Ja täältä oli hienot näkymät kaupunkiin.
"Mä otan tän sängyn" sanoin ja hyppäsin ikkunan viereiselle sängylle.
"Onko jollain nälkä?" Willow kysyi penkoessaan matkalaukkuaan.
"No, ehkä vähän..." sanoin tutkiessani kaukosäädintä. Telkkari ei totellut minua, sillä meillä ei ollut ikinä ollut tuollaista telkkaria. Meillä oli vain joku vanha röttänä.
"Mä en ainakaan jaksa lähtee minnekään!" Naomi ilmoitti. Hän oli vaihtanut vaatteensa toppiin ja shortseihin ja makasi nyt hiukset levällään sängyllä. Vilkaisin digitaalista kelloa.
"Jos ollaan täällä hetki, ja mennään sitten jonnekin vähän syömään illemmalla" ehdotin. Tytöt hyväksyivät sen ja minä nousin sängyltä. Suuntasin television luokse ja kopautin sitä. Se oli ehkä sentin paksuinen, eikä siinä ollut mitään selvää virtanappia. Painoin siis kaikista kaukosäätimen nappuloista, kunnes siihen syttyi valo. Näytölle ilmestyi kuva. Menin istumaan sängylle ja katsoin ohjelmaa. Siinä oli joku punatukkainen nainen, joka yritti korjata autoa epätoivoisesti.
"Harvinaisen tylsä ohjelma" totesin ja heitin kaken lattialle. Se kuintekin lensi kaaressa lattialle ja meni kahteen osaan. Kauhistuneena hyökkäsin sen kimppuun ja aloin tunkemaan paloja yhteen.
"Ei ei ei... Älä vain hajoa..." kuiskasin sille ja tungin muovinpaloja yhteen. Samassa palat loksahtivat paikalleen. Huokaisin helpotuksesta ja samassa Willow ilmestyi paikalle.
"Kannattaako edes kysyä, että mitä sä teet?" Willow nauroi.
"Ei kannata" sanoin ja laitoin kaukosäätimen pöydälle. Tuhahdin ja sanoin tytöille, että menen vähän katsomaan hotellia.

Kävelin hissille ja painoin nappia. Hissiin syttyi valo ja ovet aukesivat. Menin sisään, jossa oli joku tyttö.

"Hei" sanoin vaalealle tytölle, joka katsoi minuun ihmeissään. Mitä? Kai nyt tervehtiä saa? Maalla kaikki tervehtivät toisiaan. Hissi liukui hitaasti alimpaan kerrokseen ja jäin siinä pois. Se on hassua, kun maalla tuntee aina melkein kaikki, tällä taas jokainen on vieras ihminen. Kävelin hotellin aulassa ja päätin sitten lähteä ulos. Laitoin leveälierisen hatun päähäni ja astuin ulos isoista liukuovista. Ulkona autoja meni ristiin rastiin ja olin uhan hukassa ihmisjoukossa. Törmäilivät ihmisiin, ja yritin raivata tietä eteen päin. Näin vähän matkaan päässä jäätelökioskin. Menin sinne ja asettauduin jonoon. 

"Yksi vadelmasorbetti, kiitos" sanoin myyjälle. Hän teki sen minulle hujauksessa. Kiitin häntä ja annoin tasarahan. Käännyin pois päin ja olin heti törmätä johonkin. Pahoittelin sitä ja pujahdin nopeasti toiselle kadulle. Suunnistin kohti puistoa, jonka olin nähnyt tullessamme. Saavuin sinne ennätysajassa, en edes törmännyt kehenkään. Tai no...

"Oi! Anteeksi!" Huudahdin, kun suttasin jonkun paidan jäätelööni. Olin varmasti punaisempi, kuin jäätelö. 

"Öh... Mulla pitäis olla paperia täällä jossain..." Sanoin ja kaivoin taskujani. Vilkaisin nuorukaista, joka katseli puuhiani. Hänellä oli värjätyt blondit hiukset ja kauniit siniset silmät. Ja nyt hänen vaalea paita oli punainen vatsan kohdalta.

"Tässä" sanoin ojentaen paperin hänelle. 

"Kiitos" sinisilmäinen sanoi. Hän pyyhki paitaansa ja minä ahmin nopeasti jäätelöni suihini. Sinisilmäinen ei lähtenytkään heti pois, vaan alkoi juttelemaan minulle.

"Et taida olla ihan kaupunkilainen" poika naurahti ja oli selvästi nähnyt sekoiluitani. 

"Joo, asun Cobarin lähellä, maalla" sanoin hänelle naurahtaen. Lähdimme kävelemään puistossa. 

"Säkään et aksentista perustellen oo ihan täältä seudulta" totesin nuorukaiselle. Minusta hän puhui ihanalla aksentilla. 

"Joo, oon vaan täällä lomalla, asun Britanniassa, mut oon irlantilainen" hän sanoi paljastaen valkoisen hammasrivistönsä hymyllään. 

"Kiva" naurahdin. Olin aina näin avoin kaikille ihmisille. Sitä oppii, kun asuu pienessä kylässä, jossa tuntee kaikki. 

"Oon muuten Niall" nuorukainen esittäytyi.

"Aurora" sanoin ja ojensin käteni. Hymyilin Niallille. Juttelimme hetken, kunnes hänen puhelimensa soi. 

"Sori, pakko vastata" Niall sanoi kohteliaasti. 

"Joo, vastata vaan" totesin. 

"Moi Zayn... Öh, ei kai... No joo, ei ole! Okei, joo älysin! Moi" Niall murahti. Katsoin häntä kysyvästi.

"Mun kaveri pyys mua hotellille. Mennään kuulemma syömään" Niall selitti. 

"Okei, no nähään, jos nähään..." Sanoin hiljentäneen loppua kohti. 

"Moikka" Niall sanoi ja lähti sitten toiselle kadulle. Käveli ripeästi hotelliin ja painoin hissin 14. kerrokseen, jossa huoneemme oli.

// Sorry, tylsä... Koitan saada ens lukuun jotain toimintaa taas :) 

The sun will be rising back home ~ 1

// Päivitin sen esittelyn, nyt siellä on niitten veljien kuvatkin :)
Esittely-luku


Aurora:

"Siis mitä?!" huudahdin Willow:lle ja Naomille. "Sydney!? Vau...Hei tää on ihan liikaa..."
"Eikä ole, kerranhan sitä vaan 19 täyttää. Ja kun me ei pystytty järjestää sulle mitään kivaa 18-vuotissynttäireksi, niin korvataan se tällä" Willow selitti ja heilutti käsiään samalla.
"Ei olis tarvinnut oikeesti... Millon me siis lähetään?" Kysyin tytöiltä.
"Me lähettäis huomenna, sä saat päättää, mennääks bussilla vai mun autolla" Naomi selitti.
"Okei, mennään sun autolla, bussissa on aina niin kuuma" naurahdin ja halasin vielä ystäviäni.
"Kiitti kauheesti, ootte parhaita" sanoin hymyillen heille ja laitoin sitten hattuni päähän ja lähdin ratsastamaan kotiin päin.

Kun pääsin kotiini, tiesin, että minun olisi ehkä pitänyt mennä puhdistamaan lampaiden juomakaukalot etelälaitumelta, mutta halusin pakata kaikki kamani jo tänään valmiiksi. En voi uskoa, että pääsen tyttöjen kanssa Sydneyyn! En ole ikinä käynyt siellä. Olen asunut 19 vuotta täällä maalla, enkä ole eksynyt Cobaria kauemmas. Cobar on siis lähin kaupunki tässä meidän tilan lähellä. On sinnekin sata kilometriä.
"Aurora?" kuulin veljeni Walterin äänen.
"Noh?" kysyin kävellessäni rappusia ylös päin.
"Sun vuoro putsata ne kaukalot" Walter muistutti.
"Joo joo, mut arvaa mitä!" Huudahdin ja juoksin rappuset alas. "Mä pääsen Naomin ja Willowin kanssa Sydneyyn!" sanoin innoissani.
"Hah, mä tiesin" Walter naurahti ja meni työhuoneeseen. Seurasin häntä sinne.
"Miten? Mikset kertonu mulle?" kyselin häneltä.
"Tytöt kysyi meiltä, et onks se ok, ku ne varas hotellin" Walter sanoi ja avasi 20 vuotta vanhan tietokoneemme.
"No just. Mut sä voitki olla niin kiva, et meet puhdistamaan ne kaukalot etelälaitumelta. Mun pitää katos pakata" sanoin ja virnistin Walterille. Hän näytti minulle kieltä. Nauroin hänelle mennessäni yläkertaan.

Kaivoin varastosta pölyisen laukun ja puhalsin siitä suurimmat pölyt pois. Menin se mukana vaatekaapilleni, josta meinasi tippua kaikki vaatteet ulos, kun sen avasi. Ehkä sekin pitäisi siivota joskus. Aloin sullomaan erilaisia housuja, paitoja ja muita vaatteita kassiin. Pitäisikö ottaa joku mekkokin? En ole oikein mikään kauhea mekkoihminen, mutta voisin nyt joskus laittaa sellaisen päälleni. Kaivoin kaapin pohjalta tumman mekon ja viikkasin sen kassiini. Laukku alkoi olla nyt jo täynnä, vaikka minulla ei ollut edes puolia tavaroita vielä siellä. Huokaisin ja istuin laukkuni päälle, jotta vaatteet menisivät enemmän kasaaan.
"Kop kop" joku sanoi ovelta ja käännyin katsomaan ovelle, jossa roikkui kahdet housuni.
"Oh, Naomi! Miten ihmeessä saan kaiken mahtumaan? Ja otanko nuo vaaleat housut vai tummat?" kyselin ystävältäni, joka oli matkustellut vähän enemmän, kuin minä.
"No ensinnäkin, sä et voi tunkea niitä kaikkia tonne yhteen laukkuun" Naomi totesi, ja haki varastosta toisen laukun. Aloimme yhdessä pakkaamaan ja juttelimme matkasta innoissamme.

**

Heräsin seuraavana aamuna varttia vaille kuusi. Kyllä, herään aina tähän aikaan. Vedin toiset housut jalkaani ja laitoin t-paidan päälleni. Keiputin hiukseni ponihännälle niskaani ja nappasin mennessäni hattuni mukaan. Kipitin rappuset alas ja menin suoraan ulos. Ulkona oli tavallinen ilma, aurinko paistoi ja kevyt tuuli pyöritti hiuksiani.
"Huomenta" sanoin vanhimmalle veljelleni, Marcukselle.
"No huomenta, mihin aikaan lähdette tänään?" Hän kysyi harjaten omaa hevostaan samalla.
"Joskus kolmelta sovittiin" kerroin hänelle. Hain hevoseni, Brownin, tallista ja harjasin sen. Juttelimme Marcuksen kanssa kaikesta tavallisesta, ja kinasimme siitä, kumpi menee ruokkimaan lampaat.
"Sä et joudu tekemään mitään moneen päivään" Marcus valitti.
"Elämä on, mä ruokin ne eilen" puollustauduin. Marcus vinkui niin kauan, että päätin sitten mennä. Talutin Brownin ulos aitauksesta ja kiristin satulaa vielä. Nousin sen selkään ja pudistin sen harjasta heiniä pois.
"Mä odotan sitten, että täällä on aamupala valmis, ku tulen!" huusin Marcukselle. Hän nosti kättään ja vilkutti minulle, ihan kun ei kuulisikaan. Pyöritin silmiäni ja lähdin laukkaamaan laidunta kohti, jossa lampaat olivat.

**

Palasin lampaiden luota ja vein Brownin aitaukseensa. Heitin sille kuivaa heinää ja lähdin sitten talolle. Pyörittelin hattua kädessäni ja kävelin kuistille. Ollie istui korituolissa ja tunki leipää suuhunsa. Marcus ilmestyi sisältä ja toi mehua, kahvia, leipää, hedelmiä ja jogurttia pöytään.
"Tässä olkaa hyvät, kaupunki prinsessa" Marcus vitsaili.
"Hah hah haa" nauroin sarkastisesti. Istuin pöytään ja kaadoin itselleni kahvia. Hetken päästä Walter ilmestyi terassille, jossa söimme kukonlaulun ateriaa. Sillä nimellä isämme aamiaista kutsui.
"Hah! Kaupat tehty, ennen..." Walter katsoi rannekelloaan. "...aamu kahdeksaa" Walter iloitsi.
"Mistä sä nyt löit kättä päälle?" Ollie ihmetteli suu täynnä leipää.
"Morales tuo hevosensa tänne koulutettavaks, ja maksaa paljon" Walter iloisti. Marcus huokaisi ja avasi suunsa:
"Mut mullahan on kahdeks viikoks nyt viis hevosta. Miten sä ajattelit, et mä ehdin?" Marcus koulutti hevosia, hän oli tosi hyvä siinä ja hänellä oli hyvä maine tällä seudulla.
"Hyvin sä ehdit. Ja me tarvitaan ne rahat. Sitä paitsi toi yks menee tuhlaamaan kaikki rahat Sydneyyn" Ollie naurahti ja katsoi minua.
"Nii, pitää teijän nyt pikkusiskolleen antaa rahaa" sanoin ja rullasin alahuuleni koittaen näyttä suloiselta.
"Saat sit ostaa tuliaisia" Ollie sanoi.
"En ainakaan sulle osta mitään" nauroin hänelle. Ollie nappasi lautaseltani leivän.
"Hei, se on mun!" huudahdin ja yritin napata leipääni takaisin.
"Anna se tänne!" huusin '5- vuotiaalle' veljelleni.
"Joskus mä oikeesti mietin, kuinka vanhoja noi pikkusisarukset on" Kuulin Marcuksen sanovan Walterille.
"Hehheh" nauroin heille sarkastisesti ja join kahvini loppuun.

**

"Nähään sitten viikon kuluttua" sanoin veljilleni, jotka olivat saattamassa minua.
"Ihanaa! Viikko ilman sua! Kokonainen viikko! Ajatelkaa sitä veljet!" Ollie ylisti. Mulkaisin häntä ja halasin Walteria ja Marcusta.
"Älä eksy, äläkä tuhlaa kaikkia rahoja mihinkään turhaan. Äläkä joudu mihinkään vaikeuksiin" Marcus luetteli sääntöjä minulle. "Ja muista olla tyttöjen kanssa. Oisko sittenki pitäny antaa sulle se puhelin...?" isoveljeni pohti.
"Hei rauhotu, kyllä mä pärjään. Nähdään, äiti" sanoin vanhukselle ja pörrötin hänen hiuksiaan, mistä hän ei erityisemmin pidä.
"Tuot sit kans tuliaisia!" Ollie käski vahvalla äänellä.
"Joo joo, pikkunen" naurahdin ja heitin laukkuni taakse. Kävelin auton ovelle ja vilkutin kolmelle veljelleni. Varmaan paras puoli tässä oli se, etten joudu katsomaan noita naamoja viikkoon. Istuin eteen, Naomi ajoi ja Willow istui keskellä takana.
"Moikka!" "Pitäkää hauskaa!" "Nähään!" He huutelivat meille ja vilkutin heille Naomin käynnistäessä auton.
"Kaikki mukana?" hän varmisti. Nyökkäsin. Naomi kaahasi pois pihasta ja unelmieni matka sai alkaa. Ensin pitäisi vaan körötellä 700 km maantietä...

// Eka luku nyt oli vähän tylsä, toivottavasti silti piditte :)) Jatkan tässä lähipäivinä :D

The sun will be rising back home ~ esittely

Aurora McCarthy:

19-vuotias tyttö on asunut koko ikänsä Australiassa perheensä omistamalla tilalla. Tila sijaitsee keskellä Etelä-Australian erämaata, Cobarin kaupungin lähellä. Paikalliset kutsuvat tilaa nimellä Miracle, ihme. Tila sai kutsumanimensä satoja vuosia sitten, kun raju maastopalo poltti kaiken muun menessään, mutta jätti McCarthyn tilan pystyyn.

Ennen Auroran vanhemmat ovat hoitaneet tilaa. He kasvattivat ja keritsivät lampaita, kouluttivat hevosia ja pitivät tilan kunnossa. Nyt kun vanhemmat ovat kuolleet, tilan hoito on siirtynyt Auroralle ja hänen komelle veljelleen, jotka ovat Marcus, Walter ja Ollie. Heidän koko elämänsä on kiinni tilasta.

Aurora lähtee juhlimaan 19-vuotis synttäreitään ystäviensä kanssa. Sydney on juuri sopiva kohde siihen. He matkaavat yli 700 kilometriä maantietä, ennen kuin saapuvat kaupunkiin. Ensin Aurora ei meinaa sulautua suurkaupungin hälinään, mutta kaikki muuttuu, kun he tapaavat kaksi komeaa nuorukaista...

**

Willow, 18, on Auroran paras ystävä, joka järjestää Naomin (alhaalla) kanssa Auroralle matkan Sydneyyn. 

Willow asuu Auroran naapurissa, joka sijaitsee n. viiden kilometrin päässä Auroran tilasta. Willow on hieman ujo, mutta kun sille päälle sattuu, Willow saa päähänsä kaikenlaista ja päättää toteuttaa ne kaikki. 

**

Naomi, 20, on Auroran toinen paras ystävä. Hän on luonteeltaan arvaamaton ja energinen ja suhtautuu elämään positiivisesti. Naomin ja Zaynin välillä alkaa heti kipinöidä, vai alkaako sittenkään?

**

'Kaksi komeaa muukalaista', Zayn ja Niall törmäävät tyttö porukkaan Sydneyssä ja pääsevät lähemmäksi Australian sydäntä, kuin arvaavatkaan.

(Pojat ei oo täs tarinas ihan niin kuuluisia, kuin ne oikeesti on :))

**

Marcus, 30- vuotta

Walter, 23

Ollie, 21

**

  

Ja sitten vielä pari maisemakuvaa Australian maaseudulta. Yleisesti siellä ei ole kyllä noin paljon puita kaikkialla, ku tossa ekassa kuvassa... :):)

**

Tästä on siis tulossa vähän erilainen ficci, mitä muut on ollu. Halusin jotain vaihtelua siihen ainaiseen samaan Lontooseen :D vaikka kyllä ihana kaupunki se sekin on <3 

Mutta tälläistä olis tulossa, laittakaa mielipidettä kommenttiboksiin, olis kiva kuulla mitä mieltä ootte tästä! :) 

Ps. En sit oikeen osannu vääntää ja kääntää tota Sydneytä joka suuntaan (Sydneyyn, Sydneyhyn, Sydneyh plääh!)...

:DD

She looks better than before ~ 9

Kahden päivän päästä:

Istuskelimme Louisin kanssa kuistilla lämpimässä alkuillassa. Juttelimme kaikenlaista, ja olin Louisin sylissä. Louis puhui jostain maista, jossa he olivat käyneet. Haluaisin itsekin matkustella noin paljon. Yhtäkkiä mieleeni tuli yksi juttu.
"Hei Louis arvaa mitä!" huudahdin ja pomppasin innoissani ylös hänen sylistään.
"No, mitä nyt?" Louis ihmetteli nauraen.
"Silloin kun olin vielä Rileyn kanssa, nii se varas meille matkan Espanjaan!" sanoin innoissani.
"Ja?"
"Ne liput on mun nimellä!! Louis mehän voidaan lähtee Espanjaan!" Huusin innoissani.
"Mitä?!" Louis ihmetteli ja hyppäsi itsekin ylös tuolista.
"Joo! Hetkonen... Mikä päivä tänään onkaan?" Mieleeni tuli yhtäkkiä.
"Öö... Kesäkuun 29... Miten niin?" Louis ihmetteli.
"Omg! Lento lähtee tänään!! Mitä kello on?!" aloin panikoimaan.
"Puol viisi" Louis vastasi katsottuaan rannekelloonsa.
"Jos me halutaan ehtii siihen koneeseen, joka lähtee kolmen tunnin päästä, nii paras pistää töpinäksi!" Naurahdin ja vedin Louisin mukanani sisälle.
"Kuinka mont päivää me ollaan siellä?" Louis kysyi. Kaivoin laukkuani, jossa lippujen pitäisi olla.
"Tässä!" huudahdin, kun sain liput käteeni.
"Lähtö 29.6 kello 20.25. Tulo 13.7 kello 8.10" Luin lipusta. Louis nyökkäsi ja meni hakemaan matkalaukkuja varastosta. Heitin vaatekaapin ovet selälleen ja aloin pohtimaan, mitä oikein pakkaisin.

**

Muutaman vuorokauden päästä istuimme hotellin parvekkeella sylikkäin. Olimme jossain vähän pienemmässä rantakaupungissa Espanjassa. Louis silitti hiuksiani.
"Täällä on niin kaunista" sanoin ihaillen maisemaa, jossa aurinko laski hiljalleen.
"Sä oot kaunis" Louis sanoi ja suuteli otsaani. Katsoin hänen sinisiin silmiinsä ja painoin huuleni hänen huulilleen. Olin niin onnellinen, kun sain olla Louisin kanssa. Irrottauduin hänestä ja hymy kohosi korviini asti. Louis sulki minut syliinsä ja painoin pääni hänen rintakehälleen. Painoin silmäni kiinni ja nukahdin onnellisempana kuin ikinä.

// Sori tästä vikas tuli tosi lyhyt ja tylsä, mut halusin tehä jonkin näköisen lopetuksen tähän.
Seuraava ficci tulee Niallista, teen varmaan sellasen esittely jutun, jos haluutte :D:D

She looks better than before ~ 8

Louis:

Aloin pikku hiljaa kuulemaan ääniä ympäriltäni. Hälytysajoneuvojen äänet kiirivät korviini ja raotin silmiäni. Tuntui kunnollisin jäänyt tiejyrän alle. Huutoa kuului joka puolelta. Avasin toisen silmäni, mutta kaikki näytti olevan sumeaa. Olin ulkona. Makasin maassa ja ihmiset häärivät ympärilläni. Joku kumartui eteeni ja puhui minulle jotain, mitä en käsittänyt. Hän huitoi ambulanssimiehet luokseni ja  he nostivat minut ylös maasta. He alkoivat taluttaa minua ambulanssiin. 

"Mih... Mis Liv on..?" Sopersin jollekin n. 40 vuotiaalle miehelle. 

"Ai kuka? Ei mitään hätää, viemme tiedät nyt sairaalaan" mies sanoi. 

"Missä Liv on...?" Kysyin uudestaan. 

"Hänellä on ilmeisesti aivotärähdys!" Mies huusi toiselle miehelle hänen takanaan. Vanhempi mies, joka oli ilmeisesti poliisi, käveli eteeni ja katsoi minuun. 

"Missä Liv on?!" Ärähdin käheällä äänellä poliisille. 

"Ai se tyttökaverisiko? Hän on poliisilaitoksella" poliisi sanoi. 

"Mun on pakko nähdä se! Murahdin ambulanssimiehille, jotka yrittivät saada minut ambulanssiin. 

"Ei, menette ensin sairaalaan. Ja sitten voitte käydä --" 

"Haista kuule paskat, missä se poliisi asema on?!" Murahdin ja riuhtaisin itseni irti miehistä. Horjahdin, mutta pystyin pitämään kuitenkin tasapainon. 

"Tule tänne nyt!" Poliisi karjaisi ja nappasi paidastani kiinni ja veti minut istumaan ambulanssin takaosaan. 

"Mitä me sun kanssa tehdään?" Poliisi ihmetteli. 

"Viekää mut Livin luo!" Huusin silmät kosteina. Ei, en itkenyt, ne vain kosteuttivat silmiäni. 

"Sut pitää tarkistaa" ambulanssi mies totesi.

"Ihan sama! Viekää mut ensin sinne poliisiasemalle ja sit voitte tehdä kaikki testit mitä ikinä keksittekin" sanoin vakavana. Miehet vilkaisivat toisiaan ja huokaisivat sitten. 

"Okei, mutta ihan ensin me puhdistetaan noi sun haavat" yksi miehistä sanoi. 

"Nopeasti sitten!" Murahdin. He laittoivat jotain desinfiointi ainetta ja puhdistivat otsaani ja poskeni. Kädessänikin oli naarmuja, mutta ne eivät haitanneet. Menin poliisin opastuksella mustaan autoon ja hän vei minut poliisiasemalle. Avasin oven ennen kuin auto oli edes pysähtynyt, juoksin portaat ylös ja avasin raskaan oven. Poliisi huusi jotain perääni, mutten kuunnellut. Olin tullut ilmeisesti jostain taka- tai sivuovesta, koska täällä oli vain jotain toimistoja. Säntäsin oikealle ja avasin oven, joka johti käytävälle. Juoksin sitä pitkin, ja käännyin taas. Olin ihan eksyksissä, ennen kuin huomasin kyltin, 'vastaanotto'. 

Liv:

 Istuin Michellen kanssa sohvalla ja pidin päätäni käsissä. Michelle oli pyytänyt minua hengittämään syvään, mutta olin silti paniikissa. En tiedä mistä se johtui. Rileyn huumeriippuvuudesta, tappelusta, Louisista vai mistä? 

"Otatko vettä?" Michelle kysyi. Minulla kesti hetken tajuta, että hän puhui minulle. Nyökkäsin pienesti. Michelle nousi ja meni hakemaan vettä. Nostin katseeni ylös ja pyyhin silmiäni. Näytin varmaan aika hirveältä. Katselin hiljaista poliisiasemaa. Mitäköhän kellonaika oli? Ovi aukesi ja sisään tuli joku viiksekäs mies. 

"Mihin se kakara taas katos!?" Hän tuhahti. Samassa toinen ovi aukesi. Poliisi pyöritti silmiään ja käänsin katseeni toiselle ovelle. Nuori mies laahusti sisään. 

"Louis!" Kiljahdin hänen nostaessaan kasvonsa. Pomppasin ylös sohvalta ja juoksin hänen syliinsä. Louis kietoi väsyneesti kätensä ympärilleni ja rutisti minua itseään vasten. Tunsin hänen suutelevan otsaani ja vedin hänet yhä lähemmäksi. 

"Mulla oli ikävä sua" Louis sanoi hymyillen.

"Mähän olin vain ehkä kaks tuntia pois sun luota" naurahdin ja katsoin Louista. 

"Silti" Louis sanoi ja painoi huulensa nopeasti omilleni. 

"No, onnellinen loppu ainakin syntyi" joku naurahti takanamme. Irrottauduin hieman Louisita ja katsoin Michelleä ja poliisia. Louis veti minut kylkeensä ja pussasi päälakeani. 

"Nyt sinne sairaalaan" poliisi hörähti ja tuli luoksemme. 

"Kiitos teille" sanoin hymyillen Michellelle ja poliisille. 

"Ei mitään. Työtähän tässä tehdään" poliisi naurahti ja sipaisi viiksiään. Naurahdin hänelle ja katsoin sitten ylös päin Louisin kauniisiin silmiin. Hän näytti väsyneeltä ja hänellä oli haavoja kasvoissa. Poliisi hoputti meitä eteen päin ja lähdimme sairaalalle.

// nii haluatteko tästä vielä vaan muutaman luvun, vai teenkö tästä sellasen pidemmän?

Ja sinä, joka tuut tänne haukkumaan tekemisen puutteessa, nii voit saman tien painuu suolle. Tiiän iteki, ettei nää nyt mitään 10+++ tarinoita oo! Mut silti. 

:DDDDD

She looks better than before ~ 7

Louis:

Kiersimme ympyrää puistossa Livin kanssa jutellen samalla kaikenlaisista asioista. En uskaltanut kysyä mitään Rileystä, eikä hänkään ollut maininnut asiasta mitään. Katsoin häntä kun hän käveli hieman edessäni ja hymyilin. Liv kääntyi katsomaan minua ja peitin hymyni nopeasti. 

"Mitä sä katsot?" Liv ihmetteli. Kävelin hänen viereensä ja katsoin häntä alas päin. Sua, oot niin kaunis, ajattelin, mutten kehdannut sanoa sitä. 

"Sulla on jotain tossa..." Sanoi ja kumarruin lähemmäksi Livin kasvoja. Pyyhin hänen otsaltaa jotain, vaikkei siinä ollut muuta kuin karannut hius. Liv katsoi silmiini ja hänen kätensä vaelsivat rintakehääni pitkin niskani taakse. Laskin omat käteni hänen alaselälleni ja ristin sormeni yhteen. Liv varvisti ja minä käänsin hieman päätäni, ennen kuin painoin huuleni hänen huulilleen. Suljin silmäni ja tusin Livin sormien leikkivät niskahiuksillani. Suudelma sai vatsani pyörimään. Halusin vain lisää ja lisää. Kuulin miesten huutoa taustalta ja avasin hitaasti silmäni. Liv vedettiin pois luotani ja hän katsoi hädissään ympräilleen. Huomasin poikajoukkion piirittävän meidät ja tutun miehen tulevan muiden takaata luoksemme. Riley seisoi muutaman metrin päästä minusta ja vinkkasi Liville silmää. 

"Riley!" Liv kiljahti, mutta tumma ihoinen poika peitti hänen suunsa. Liv sylki häntä päin ja poika perääntyi. Virnistin Liville, joka vilkaisi ensin minuun, sitten Rileyyn. 

"Mitäs te 'kaverukset' täällä?" Riley kysyi inhottavalla äänen sävyllä. 

"Riley, tää ei oo sitä miltä näyttää" Liv sanoi vahvasti. Pidin katseeni Rileyssä, joka nauroi. 

"Aivan, se oli vahinko. En tiennytkään et sun nimi on Hope" Riley irvisti ja katsoi minuun. Olin häntä ehkä aavistuksen pidempi. 

"Vai tapasitko ihan vain vahingossa Louisin täällä puistossa?" Riley kysyi Liviltä. Liv ei vastannut. Hän katsoi epätoivoisesti minuun, ja sitten Rileyn. 

"Jan" Riley sanoi ja ojensi kätensä kohti yhtä jätkää. Jan antoi Rileylle kaksi valkoista pilleriä. Liv katsoi heitä epäuskoisena. 

"Haluutko?" Riley kysyi heittäessään toisen suuhunsa ja ojentaen minulle toista. 

"En hitossa" vastasin ja katsoin häntä tuimasti. Riley kohautti olkapäitään ja heitti toisenkin pillerin suuhunsa. Hän laittoi silmänsä hetkeksi kiinni ja avasi ne sitten taas. 

"Millon sä oot alkanu jotain huumeita vetämään!?" Liv huusi. 

"Muutama päivä sitten" Riley vastasi ohimennen ja kääntyi Liviin päin. 

"Eli kaikki mitä oot mulle sanonu on ollu täyttä valhetta! Sanoit et oot ollu kotona kaikki illat odottamassa mua! Ja vielä mitä! Oot ollu jossain vetämässä noita vitun huu--“ Liv raivosi, kunnes Riley löi häntä poskelle. Liv haukkoi henkeään ja katsoi Rileytä tuimasti. 

"Sä oot yks paskiainen" Liv sihisi kiukusta. Seurasin tilannetta pohtien, pitäisikö minun tehdä jotain. Riley otti Livin ranteista kiinni. Liv vinkui kivusta. Rileyn silmistä paistoi hulluus. 

"Päästäkää irti Livistä!" Huusin, kun toinen poika oli ottamassa Livistä kiinni. He irrottivat hänestä, mutta siirtyivät minun kimppuuni. Riley katsoi minua inhottavasti. 

"En yhtään ihmettele, miks Liv valitsi sut. Oot tollanen suojeleva pönttö" Riley sanoi ja hänen ystävänsä nauroivat. En pystynyt hallitsemaan enää itseäni, vaan kohotin nyrkkini iskin sen Rileyn kasvoihin. Sain nopeasti samalla mitalla takaisin ja horjahdin. Kamppasin Rileyn maahan, mutta hän veti minut perässään. Sain iskuja kasvoihin ja muualle vartaloni. Vaikka kuinka yritin potkia, lyödä ja purra, olin alakannessa, ja päälläni oli ainakin kolme ihmistä. Joku hakkasi päätäni asvalttiin ja tunsin rautaisen veren maun suussani. Sitten en enää jaksanut ja menetin tajuni. 

Liv: 

Kun huomasin tappelun alkavan käydä vaaralliseksi, koitin huutaa metelin yli Louista ja Rileytä. Kumpikaan ei lopettanut, ja Louis näytti jäävän alakanteen, kun roteva mies hyppäsi kasan päälle. En jäänyt odottelemaan, vaan ponkaisin juoksuun ja suuntasin poliisiasemalle. Eksyin väärille kaduille paniikissa ja törmäilivät seiniin ja ihmisiin, mutta juoksin koko ajan. Vihdoinkin näin mustan rakennuksen kadun päässä. Ryntäsin ovelle ja kiskoin sen auki. Muutama tumma pukuinen mies katsoi minua huolestuneena ja samalla ihmeissään. Juoksin tiskille. 

"Auttakaa! Riley söi huumeita ja hakkaa nyt puistossa kaveriporukkansa kanssa Louista, koska suutelin häntä eikä Riley hyväksy sitä, mutta -- " Huusin hengästyneenä miehelle, joka oli pukenut päälleen poliisin vaatteet. 

"Hidastakaa vähän. Siis mikä on oleellista?" Poliisi kysyi. 

"He ovat huumeiden vaikutuksenalaisina ja hakkaavat p-poikaystävääni" selitin nopeasti. Oli parasta kutsua Louista sillä nimellä. 

"Missä?" Poliisi tiedusteli. 

"K-keskus p-puistossa" nyyhkytin hysteerisenä. 

"Selvä" poliisi sanoi minulle ja painoi minut istumaan penkkiin. 

"1. ja 2. partiot hälytys!" Poliisi sanoi puhelimeensa. "Michelle! Pidä tytöstä huolta!" Poliisi huusi virkailijalle, ja osoitti minua.

"Ei, haluan nähdä Louisin!" Huusin ja pyyhin kyyneleitäni. Totesin sen toivottomaksi.

"Se on mahdotonta nyt. Michelle tuo sinut sairaalalle, mikäli poikakaverisi on siinä kunnossa" poliisi selvensi ja viiletti sitten pois. Kyyneliä valui poskillani ja noin 30 vuotias nainen tuli luokseni vetäen minut ystävälliseen halaukseen. Hän silitti selkääni ja hyssytteli minua. En saanut itkua loppumaan, vaan itkin kämmeniäni vasten. 

//actionii hiukan tähän, ettei nukahda kesken, ku tätä lukee. Ja sori tuli vähän lyhyt tällä kertaa. Silti, Hope U like it ! :)

Haluutteko muuten, et teen täs viel pitkän, monta lukuu, vain vaan muutamii enää?? :D

She looks better than before ~ 6

Riley:

Heräsin myöhään aamupäivällä ja nousin vaivalloisesti ylös sängystä. Päätäni särki julmetusti ja kirosin, että olin taas juonut pääni täyteen. Huokaisin, kun muistin, miten Liv oli lähtenyt suutuspäissään ulos illalla. Mistä me taas edes riitelimme? Ai niin, siitä, että olen aina töissä... Minua epäilyttää vähän se Livin kaveri, Louisko se oli? Liv viettää hänen kanssaan enemmän aikaa, kuin minun. Nousin seisomaan ja lompsin alakertaan. Menin lääkekaapille ja otin särkylääkkeen käteeni. Nappasin lasin kaapista ja valutin siihen kylmää vettä. Join veden ja nakkasin tabletin suuhuni. Menin olohuoneeseen ja kaaduin sohvalle. Missäköhän Liv on? Varmaan jossain sen Louisin kanssa taas... Huokaisin ärtyneesti ja laitoin telkkarin päälle. Samassa kuulin puhelimeni soivan. Hain sen ylhäältä ja vastasin siihen. 

"Riley" 

"Moro, mitä äijä?" Jan kysyi käheällä äänellään. Hän ei erityisesti ollut minun kaverini, meillä oli aina jotain kinaa. Miksi hän minulle soittaa?

"Ööh... Kotona vaan olen" vastasin. 

"No jaa. Onks gimma koton?" Jan hörähti. 

"E-ei oo vielä" 

"No hyvä! Tuut sä taas illalla meille?" Jan kysyi naurahtaen. "Sain just lisää niitä" yhtäkkiä mieleeni palasi muisto eilisestä. Olin Janin kanssa pubissa, kun hän antoi minulle ja muille jotain pillereitä. Sen jälkeen olin kuin muissa maailmoissa. 

"E-en tule. On muuta" änkytin. 

"Tule nyt vaan. Kuules nää on tällä kertaa parempia" Jan nauraa käkätti. 

"En tule" toistin. 

"Tiedät, et muutat kuitenki mieltäs. Näillä on sivuvaikutuksia. Alat haluta niitä vaan enemmän ja enemmän. Tuu meille kaheksalta, niin --" Jan selitti, kunnes katkaisin puhelun. Heitin puhelimen pöydälle ja painoin pääni käsiini. Mihin olinkaan taas sotkeutunut?

Liv:

"Louis mun pitää oikeesti mennä" vinguin Louisille, joka yritti keksiä tekosyitä minun jäämiseksi.
"Eiii! En haluu olla yksin" Louis ruikutti. Menin vähän lähemmäksi häntä ja otin vakavan ilmeen kasvoilleni.
"Louis, mun on pakko mennä kotiin. Sitä paitsi Riley soittaa kohta poliisille" naurahdin, mutta Louis kangistyi, kun kuuli Rileyn nimen.
"Hei, mä selvitän nää asiat Louis pikkunen" sanoin ja pörrötin hänen hiuksiaan. Halasimme nopeasti ja menin sitten eteiseen.
"Tarviitko kyydin?" Louis kysyi.
"En, meen metrolla" ilmoitin ja vedin kengät jalkaani.
"Nähdään" Louis sanoi surullisena.
"Louis, tavataan illalla, puistossa" sanoin virnistäen ja Louisin ilme kirkastui. Minustakin tuli surullinen, kun hän oli surullinen. Nyt kun hän hymyilee, en voi estää hymyilemästä itseäni.
"Moikka!" sanoin ja menin pihalle.
"Moi!" Louis huusi ja suljin sitten oven. Kävelin reippaasti metroasemalle ja hyppäsin metroon. Naputtelin tolppaa odotellessani ja pohdin sanoja, mitä sanoisin Rileylle. Jäin metrosta pois ja kävelin asemalta kotiin. Kävelin kaksi rappusta kerrallaan ulko-ovelle ja huokaisin. Sitten avasin oven ja menin sisään. Talossa oli hiljaista. Otin kengät jalastani ja huomasin kauhistuksekseni, että minulla oli Louisin huppari päälläni. Kaiken kukkuraksi Riley ilmestyi eteiseen hiljaa, enkä ehtinyt ottaa hupparia pois päältäni. Hän katsoi minua pettyneellä ilmeellä ja lähti takaisin olohuoneeseen. Kiirehdin hänen peräänsä. Istuin nojatuoliin, enkä Rileyn viereen sohvalle. Hän ei edes katsonut minuun.

"Mitä teit eilen?" Kysyin kiusallisen hiljaisuuden rikkoakseni. 

"Olin juomassa" Riley vastasi yksinkertaisesti. Minulle tuli huono omatunto. 

"Sä olit ilmeisesti... Louisin luona" Riley sanoi ja kavahti Louisin nimen kohdalla. Nyökkäsin olemattomasti. 

"Miks?!" Riley kivahti yhtäkkiä. Hän nousi seisomaan ja paiskasi kaukosäätimen seinään. Katsoin häntä hämilläni. 

"Miksi sä menit sen luokse, etkä jäänyt tänne?!" Riley huusi naama punaisena.

"S-sä käskit mun häipyä" muistutin. 

"Nii varmaan!"  Riley katsoi minua vihaisena.

"Riley, anna mun selittää" pyysin värisevällä äänellä. 

"Sä ja sun selitykset! Noh! Anna tulla sitten!" Riley meuhkasi. En ollut ikinä nähnyt häntä tuollaisena. 

"Istu alas" käskin ensin. Riley totteli minua. "Menin kävelemään ulos eilen illalla, ja törmäsin kirjaimellisesti Louisiin. Sitten alettiin jutella ihan tavallisesti, kunnes alko sataa ja Louis ehdotti, et mennään niille" kerroin ja muuntelin vähän totuutta. "Juotiin siellä sitten teetä ja nukahdin heti sohvalle" sanoin, kun Riley yhtäkkiä alkoi hengittää raskaammin. Katsoin häntä ja hänen silmänsä olivat yhtäkkiä aivan punaiset. 

"Riley?!" Huudahdin paniikissa. Hyppäsin ylös ja singahdin Rileyn luokse. Rileyn silmät pyörivät ympäri ja ravistin häntä. 

"Kuuletko sä mua?! Riley!" Huusin poikaystävälleni ja ravistin hänen päätään. Riley näytti sairaalta tai ihan siltä, kuin häneen olisi ammuttu nukutusnuoli. Hän kiemurteli paikallaan. En tiennyt mikä hänelle tuli, mutta tuo ei ollut normaalia. Huusin hänen nimeään, mutta mitään ei tapahtunut. Yhtäkkiä Riley alkoi yskimään suunnattomasti ja juoksin keittiöön. Otin lasiin kylmää vettä ja juoksin takaisin olohuoneeseen. Riley makasi kuolleen näköisenä lattialla eikä liikkunut. 

"Riley!!!" Kiljuin ja syöksyin hänen viereensä ja nostin hänen kasvonsa ylös. Rileyllä oli nyt silmät auki ja ne näyttivät ihan normaalilta. Hänen kasvoilleen kohosi lievä hymy, minun poskilleni taas vierähti kyyneliä. 

"Riley, kulta" kuiskasin ja syöksyin halaamaan häntä. Nyyhkytin pienesti Rileyn silittäessä päätäni. Istuimme vain siinä, toisissamme kiinni, puhumatta yhtään mitään. 

**

Kun Riley oli nukahtanut sohvalle, hiippailin yläkertaan ja otin puhelimeni pöydältä. Minua vähän epäilytti tuo kohtaus, sillä hän ei edes suostunut mennään lääkäriin. Olin saanut puhelimeeni yhden uuden viestin ja avasin sen istuessani sängylle. 

"Nähäänkö kaheksalta, meillä on viel joku bändi juttu? xLou" Louis lähetti. Aloin kirjottamaan myönteistä vastausta, samalla vilkaisten kelloa, joka näytti puolta seitsemää. Lähetin viestin ja menin takaisin alakertaan. Aloin kokkaamaan meille jotain ruokaa, sillä emme olleet syöneet tänään kunnolla mitään. Tein kanawokkia ja riisiä. Se kuului Rileyn lempiruokiin. Kun sain sen valmiiksi, kävin kurkkaamassa, onko Riley jo herännyt. Hiivin sohvan vierelle ja nostin peiton lattialta, jonne hän oli sen pudottanut. Riley alkoi mutista jotain ja availi silmiään. 

"Iltaa komistus" sanoin hymyillen. "Tein sun lempiruokaa" jatkoin Rileyn haistellessaan ilmaa. Hän nousi ylös ja lähdimme syömään. 

"Mä meen nyt! Tuun joskus kymmenen maissa!" Huudahdin Rileylle ja olin sanonut hänelle meneväni Hopen kanssa kävelylle. "Ootko kotona täällä vaan? 

"Joo olen" Riley vastasi. 

"Nähään illalla, muru" Riley sanoi ja laitoin sitten ulko-oven kiinni. Kävelin pää painuksissa puistoon ja jäin penkille odottelemaan Louista. Kello oli viisi yli... Kymmentä yli... Varttia yli, missä Louis oikein viipyi. Juurin kun olin soittamassa hänelle, joku pyyhälsi luokseni. 

"Anteeksi, et oon myöhässä, Harry jäi pelleilemään sinne ja mun piti --" Louisin ääni kuului, mutta kun käännyin häntä kohti, hän hiljeni ja jäi tuijottamaan minua. 

"Ei se haittaa" sanoin hetken hiljaisuuden jälkeen. Katsoin Louisin kauniisiin silmiin. 

"Sä näytät kauniimmalta, kuin ennen" Louis anoi hymyillen. Hymyilin pienesti ja Louis laski pusun poskelleni. 

"No mitä teitte bändin kanssa?" Kysyin ja lähdimme kävelemään puistossa. 

"Äänitettiin uusia kappaleita ja harjoiteltiin stemmoja" Louis vastasi. 

"Onks se kivaa olla maailman kuulu?" Jatkoi kyselyä. 

"No suurimmaksi osaksi. Välillä se vaan on rankkaa" 

"Mut nyt teillä on joku tauko vai?" Kysyin, kun mustin nähneeni sen lehtijutun. 

"Joo, mistä sä sen tiesit?" Louis ihmetteli. 

"Näin yhdestä lehdestä. Silloin ku sä et ollu 'muistanu' kertoo, et oot kuuluisa" naurahdin. Jatkoimme juttelua ja kävelimme puistossa. 

She looks better than before ~ 5

Liv:

Olin lähtenyt yksin kävelemään ulos, vaikka kello oli jo ties mitä. Kävelin pimeillä kaduilla. Oikeastaan minua pelotti nuo kaikki pitkät kujat. Laitoin hupun päähäni, kun vettä alkoi sataa hiljalleen. Kävelin katse maahan suunnattuna ja mietin kaikenlaista. Olimme taas riidelleet Rileyn kanssa ja olin suutuspäissäni lähtenyt ulos. Emme vain osaa olla enää riitelemättä. Ehkä meidän pitäisi erota. Ei, se ei ole mikään ratkaisu. Yhtäkkiä törmäsin johonkin musta pukkuiseen mieheen, joka tarrasi minusta kiinni. Refleksinomaisesti riuhtaisin itseni irti hänestä, kunnes mies otti hupun pois päästään. 

"Liv" Louis lausui kylmällä äänellään. Vettä alkoi sataa enemmän ja hänen hiuksensa kastuivat kokonaan. Katsoin häntä silmiin. Hänellä oli yhä tallella ne kauniit siniset silmät. 

"Mitä sä täällä tähän aikaan?" Louis kysyi. 

"Tulin kävelylle" vastasin hiljaa. Osoitin penkkiä talon suojassa ja menimme siihen istumaan. Sinne ei satanut.

"Eikö se täydellinen kumppani huolinut sua?" Louis kysyi irvistäen itsekseen. 

"Sä tiiät iteki, et toi ei oo totta" sanoin hiljaa. 

"Ai mikä?" Louis ihmetteli. 

"Kukaan ei oo täydellinen. Ainakaan se paskiainen..." Sanoin viimeisen lauseen melkein kuiskaten. Louis kääntyi katsomaan minua ja laitoin hiussortuvan korvani taakse. 

"Riitelittekö te?" Louis kysyi, ihan kuin sitä aamuista juttua ei olisi ikinä ollutkaan. 

"Taas kerran" vastasin huokaisten. "En tiiä mitä teen" jatkoin surullisena. Louis hymähti. 

"Niin, onnellisuus ei oo taattu. Joskus on ojan pohjallakin maattu" hän sanoi. Kuuntelin Louisin sanoja ja hymy kohosi kasvoilleni.

"Nehän rimmaa" sanoin iloisesti.

"Joskus yks tyttö on parempi ku kaks gimmaa" Louis naurahti. 

"Okei, toi oli outo" nauroin hänelle. "Susta ei tulis runoilijaa"  Louis repesi nauramaan ja katsoin hänen iloisia kasvojaan. Tyhjä olo lähti heti sen jälkeen. Sateen ropina sen kun vaan koveni entisestään. 

"Louis..." Sanoin huomaamattani. Louis lopetti naurunsa ja katsoi minuun. Samassa taivas valkeni sekunniksi ja kuului kova jyrähdys. Pelästyin salamaa niin kovasti, että syöksyin Louisin syliin. En huomannut sitä itsekään, ennen kuin olin siinä. Louis kietoi lämpimät kätensä ympärilleni ja halasi minua. Toinen jyrinä kantautui taivaalta. 

"Jumala on suuttunu mulle" totesin ja kuulin Louisin naurahtavan. 

"Mulle pikemminki" hän sanoi. 

"Miten niin? Mitä sä muka oot tehny?" Kysyin ja käänsin kasvoni hänen kasvoihinsa kohti. 

"Sotkenut ihmissuhteita pahemman kerran" Louis totesi. 

"Ja mä oon suututtanut yhden illan aikana kaikki mulle tärkeät ihmiset" huokaisin ja ajattelin Rileytä yksin kotona. 

"Eli ketkä kaikki toisin sanoen?"

"Noh, Rileyn, Hopen, sut --"

"Kuulunks mä sun tärkeisiin ihmisiin?" Louis kysyi epäuskoisena. Taas taivaalla välähti. 

"Louis... Voinko mä tulla sun luokse yöksi? Ei huvittais mennä kotiinkaan" sanoin hiljaa. 

"Joo, totta kai. Mennäänkö?" Louis kysyi. Nyökkäsin ja nousimme penkiltä. Laitoimme huput päätämme ja lähdimme kävelemään reippaasti kohti Louisin kotia. 

"Miten sä oot näin pitkälle eksynyt ilman autoa?" Ihmettelin ääneen, kun tarvoimme pitkin katuja. 

"En tiedä..." Kävelimme hiljaisuudessa. Louis potkiskeli kiviä ja tuijotti maahan. Hampaani kalisivat, olin ihan jäässä. Ohut hupparini oli läpimärkä ja minulla oli jäätävän kylmä.

"Tule tänne" Louis sanoi ja veti minut itseään vasten. Hän laittoi kätensä alaselälleni ja hänen kyljessään oli lämmin. 

Noin vartin kävelyn jälkeen saavuimme Louisin talolle. Menimme sisään ja Louis sytytti valot. 

"Heh... Tota... Olisko sulla jotain kuivia vaatteita mulle?" Kysyin hieman nolostuneena.

"Totta maar" Louis sanoi. Hän ohjasi minut vaatekaapilleen ja kaivoi sieltä tummat collagehousut ja hupparin. Puin ne ylleni ja haistelin hupparia, joka tuoksui ihanasti Louisille. Kävelin portaat alas alakertaan, jossa Louis hääräsi keittiössä. Hän huomasi minut ja hänen kasvoilleen nousi hymy.

"Toihan on kuin tehty sulle" Louis naurahti ja kaatoi kahteen mukiin teetä. 

"Tein meille teetä" Louis sanoi ja nyökkäsin. Katseeni lipui seinäkelloon, joka näytti puolta yötä. Minua ei väsyttänyt lainkaan. 

"Mennäänkö olohuoneeseen?" Louis ehdotti. Nyökkäsin ja tallustin hänen perässään olohuoneeseen. Louis istui pehmeälle sohvalle ja minä hänen viereensä. Nostin jalkani syliini ja hörpin teetä. Ukkonen jylisi ulkona ja minusta siellä oli karmivaa. Salamat löivät ja ukkonen paukkui. Sade hakkasi kattoa. 

"Tyypillinen kesäilma" naurahdin kankeasti. Louis laski mukinsa sohvapöydälle ja tein samoin. Nappasin toiselta tuolita lämpimän näköisen viltin itselleni ja asetin sen puoliksi minun ja puoliksi Louisin päälle. Louis hymyili minulle hieman. 

"Liv, sä et vastannu mun kysymykseen" Louis totesi yhtäkkiä. 

"Mihin niistä?" 

"Miks mä kuulun sun tärkeisiin ihmisiin?" Louis toisti kysymyksensä. Olin hetken hiljaa. 

"Oot mun hyvä ystävä..." sanoin normaali ilme kasvoillani. Siirryin hieman lähemmäksi Louista.

"... Sä oot mulle enemmän kuin ystävä, ja me molemmat tiedetään se" Louis totesi. Uppouduin hänen sinisiin täydellisiin silmiinsä. Tiesin itsekin sen olevan totta. Louis oli enemmän kuin ystävä. Katsoin hänen täydellisiin kasvoihinsa. Louis kuroi viimeisetkin sentit väliltämme ja painoi huulensa omilleni. Suljin silmäni automaattisesti. Perhoset lensivät vatsassani, enemmän kuin koskaan ja sisälläni jylläsi suurempikin ukkosmyrsky, kuin ulkona. Louis irrottautui hetkeksi ja katsoi silmiini epävarmasti. Hymyilin hänelle ja suutelimme uudestaan. Hänen kätensä tiukkenivat ympärilläni. Toinen käteni oli Louisin  hiuksissaan ja toinen hänen poskellaan. Irrottauduin hitaasti. Louis katsoi minua hymyillen ja hymyilin leveästi takaisin. Riley unohtui kokonaan jonnekin, ja katsoin Louista. Tiesin tekeväni oikein. Louis silitti selkääni hitaasti. 

"Vihdoinki sain tehä ton" Louis sanoi voitonriemuisena ja hänen hymynsä muuttui virnistykseksi. Hän pussasi minua nenän päähän ja otti sitten paremman asennon sohvalla. Menin makaamaan Lousin viereen ja hän kieputti kätensä kehoni ympäri. Pidin päätäni hänen rintakehällään ja kuuntelin hänen hengitystään. 

Aamulla:

Tipuin kovalle lattialle. Nousin hämilläni istumaan ja hieroin otsaani. 

"Liv?" Tuttu ääni kysyi. Avasin silmäni, mutta laitoin ne takaisin kiinni, kun kirkas valo osui niihin. Räpytin silmiäni hetken ja huomasin sitten hahmon istuvan sohvalla. Nousin ylös ja istuuduin sohvalle. 

"Päätit sitten pudottaa mut" totesin Louisille. Ääneni oli käheämpi, kuin yleensä. 

"Anteeksi, se oli vahinko" Louis sanoi. Louis pussasi nopeasti poskeani. Hän ei tainnut olla ihan varma, olinko illalla ihan tosissani, vai en. Hymyilin hänelle. Louis nousi ylös ja suuntasi keittiöön. Jäin vielä makoilemaan sohvalle ja tiukensin peittoa päälläni. Päätäni särki kauheasti. Pistin silmäni kiinni ja kuuntelin, kun Louis touhusi jotain ketttiössä. Hetken kuluttua kuulin askeleita lähelläni ja avasin silmäni. Louis istui sohvalle viereeni. 

"Onks sul ihan normi olo? Näytät jotenki kalpealta" Louis sanoi. Tunnustelin oloani ja sanoin:

"En oikein tiedä. Jotenki vähän kipeä olo". Louis näytti huolestuneelta. 

"Ethän sä vilustunu eilen?" Hän varmisti. En jaksanut vastata hänelle. "Mut, ota tästä, tein sulle kaakaota ja sämpylää" Louis sanoi ja näytti tarjotinta pöydällä. 

"Oo kiitos, oot ihana" sanoin ja sipaisin Louisin poskea. "Syö sä vaan toi toinen, en kuitenkaan jaksa kahta" naurahdin ja nousin istumaan sohvalle. Söimme aamiaisen hiljaisuudessa ja mieleeni palasi pikku hiljaa Riley. 

"Louis, mä..." En taaskaan tiennyt, mitä sanoa. Pitäisiköhän minun mennä jonnekin puhekurssille, jossa opetetaan puhumaan. 

"Todella tarkotin sitä, mitä sanoin eilen. Oot mulle enemmän kuin ystävä" Louis sanoi. 

"Se ei ollu pelkkä suukko, Louis. Niin ku Harry sanoi, oon korviaan myöten pihkassa suhun" naurahdin. Louis kurottui suutelemaan minua huulille. Pystyin tuntemaan Louisin hymyn suudellessamme. Irrottauduin ja aloimme katsomaan päivän kuluksi telkkaria.

// Tadaa !! Tää oli ehkä vähän tylsä, mut koht alkaa tapahtuu toivottavasti jotain enemmän :):):) Laittakaa kommenttii, jos tykkäsitte täst :D

She looks better than before ~ 4

Muutaman viikon päästä (sori tää aikahyppy, mut tulis muuten niin tylsä tästä...):

Heräsin taas yksin sängystä, Rileyn puoli tyhjänä. Minulla ja Rileyllä on alkanut mennä vähän huonosti viime päivinä. Riley on aina töissä hoitamassa kaikenmoisia asioita, ja tulee kotiin myöhään illalla väsyneenä. Riitelemme taas eilen ja nyt Riley on taas kadonnut jonnekin. 

Olen toisaalta kyllä viettänyt melkein enemmän aikaa Louisin kanssa, kuin Rileyn. Hänen kanssaan on vain jotenkin mukavaa, rentoa ja hauskaa. Riley ei ikinä ollut ollut niin hyvää seuraa, kuin Louis. Riley ei ole tavannut Louista, muttei ehkä haluaisikaan. Hänestä on tullut jääräpää. 

"Liv?" Kuului ovelta ja nostin pääni tyynystä. Riley seisoi ovella. Hänen kasvoillaan ei ollut tavallista hymyä, ja silmien alla olivat tummat silmäpussit. 

"Niin? Menetkö taas sinne toimistoon?" Kysyin kyllästyneenä. Riley huokaisi ja tuli sängylle istumaan viereeni. 

"Mun täytyy. Äh... Ärsyttää tällänen johtajan työ. Ja mulla on joku kokous joittenkin mainostajien kanssa tänään kuudelta"

"Eli taas tulet myöhään kotiin... Yksi yksinäinen ilta lisää..." Sanoin hiljaa vähän itsekseni. 

"Oon pahoillani tästä, mut hei kahen viikon päästä meitä odottaa loma!" Riley sanoi innoissaan. Minua ei niinkään enää innostanut lähteä sinne. Riley silitti kättäni ja katsoi minua silmiin. Katsoin hänen ruskeisiin silmiin, joihin olin joskus rakastunut. Nyt en ole enää varma tunteistani. Ne ovat pikku hiljaa heikentyneet. Ehkä meitä vain ei ole tarkoitettu yhteen.

"Liv, mun pitää mennä" Riley kuiskasi korvaani. Hän halasi minua ja pussasi poskelleni.

"Riley..." Aloitin, mutten oikeastaan tiennyt mitä sanoa. 

"Noh?" Hän ihmetteli. 

"Mitä meijän välillä on tapahtunut?" Kysyin surullisena.

"Miten niin muka?"

"No sä oot aina poissa ja-" aloitin, kunnes Rileyn puhelin alkoi soida alakerrassa. 

"Puhutaan illalla, pitää mennä" Riley nousi ylös ja lähti hujauksessa. Jäin surullisena sängylle makaamaan ja tuijotin kattoa. Nousin huokaisten ylös ja aloin laittautumaan töitä varten...

**

Olin töissä ja maksuton asiakkaita tiskillä. Louis oli sanonut tulevansa tänne taas puolen päivän aikoihin.  Hope vitsaili meistä koko ajan. Olin mennyt kertomaan kaikki huoleni hänelle. Ja kaikki Louisista. 

"Te olisitte niin söpö pari" Hope sanoi hymyillen. "Jätä se Riley. Ansaitset parempaa" 

"Mut mä kuitenki rakastan sitä... Tai ainakin ennen... Ja se varasi meille lomamatkanki" ruikutin. 

"Ja pah! Hei me eletään vaan kerran" Hope naurahti ja lähti hakemaan pöydistä likaisia astioita. Samassa ovi taas kävi ja sisään asteli kaksi nuorukaista. Kasvoilleni kohosi tahtomatta hymy, kun näin Louisin astelevan minua kohti. Hänkin hymyili suloisesti. Niin siis... Iloisesti...

"Hellou" Louis sanoi nojatessaan tiskiin. Ilmeisesti hänen kaverinsa katseli kahvilaa kiinnostuneena. Hieman kiharat hiukset omistava nuorukainen huomasi minut ja katsoi minua päästä varpaisiin virne kasvoillaan.

"Ai sä oot se 'upeus' josta Louis selittää koko ajan" hän sanoi ja vilkaisi Louista. Katsoin Louisiin, joka punastui ja potkaisi kaveriaan. 

"Liv, täs on Harry, mun bändikaveri" Louis sanoi ja esitteli meidät. Harry katsoi minua virnistäen ja kuiskasi Louisille jotain. Louis ei näyttänyt olevan mielissään. Hän yritti viestiä ilmeellään Harrylle jotain, mitä toinen ei ymmärtänyt. Nauroin heille ja sanoi, että he voisivat puhua ihan ääneenkin. 

"No ei, Harry jotain sekoil-" Louis alotti, kunnes Harry tukki hänen suunsa. 

"Louis vaan ei uskalla pyytää sua ulos" Harry ilmoitti. Hetkeksi hengitykseni lakkasi. Mikä unelma! Vilkaisin nopeasti Louista, joka katsoi Harryä niin, että voisi murhata hänet. 

"Kiitti, Haz..." Louis mutisi ja vilkuili lattiaa. 

"Siis ihan treffeille vai?" Hope kysyi yhtäkkiä takaatani. Hänen ja Harryn katseet kohtasivat ja Harry iski tytölle silmää. 

"Livillä on jo poikakaveri, idiootti" Louis sanoi Harrylle. 

"Joo, johonki hienoon ravintolaan" Harry innostui. "Mä voin järjestää! Tänään kello kuusi-" 

"Ei Harry" Louis sanoi tiukasti. Tönäisin Hopea, joka oli jäänyt tuijottamaan Harryä. Hän katsahti minuun. 

"Niin, no Livillä ei ole mitään tänään, kyllä se tulee" Hope sanoi. Katsoin häntä epäuskoisena. 

"Sä et just sanonut tota" mumisin ystävälleni, joka katsoi taas Harryyn. Louis katsoi minuun ujosti hymyillen. 

"Se on sitten sovittu" Harry ilmoitti ja löi Louista selkään. Ovi kävi taas ja yllätyksekseni Riley pyyhälsi sisään. Hän oli nopeasti tiskillä meidän neljän seurana. 

"Ja mikä on sovittu?" Riley kysyi katsoen minuun. 

"Louis ja Liv men-" Harry aloitti, ennen kuin Louis tukahdutti ystävänsä suun kovakouraisesti. Louis kamppasi Harryn lattialle Hopen katsoessa epäuskoisena vieressä. Minä tirskahdin, kun Harry vaikeroi lattialla. Hope ryntäsi Harryn luokse. Louis mulkaisi Rileytä. 

"Öö... Voisiko joku selittää?" Riley ihmetteli. 

"Ei" vastasimme Louisin kanssa samaan aikaan. 

"En ihan tajuu teijän, puuhia... Ketä te ees ootte?" Riley kysyi puristaen päätään, ilmeisesti minulle. Yskäisin. 

"Riley, täs on Louis, mun kaveri" Harry meinasi taas sanoa jotain sen perään. "Ja tos on Harry, sillä on jotain ruuveja löysällä" naurahdin. 

"Eikä oo, te vaan ette nää totuutta!" Harry sanoi kovalla äänellä. "Liv on korviaan myöten pihk-" tällä kertaa Hope tukki Harryn suun ja Harry hiljeni heti. He katsoivat toisiaan silmiin ja molemmat alkoivat hymyillä. Harry näykkäisi Hopen sormesta, joka oli Harryn huulilla, ja alkoi nauraa. Riley pyöritti silmiään ja pyysi minua takahuoneeseen. Katsoin nopeasti Louista, joka oli keskittynyt Harryn ja Hopen erottamiseen toisita, ja menin sitten Rileyn perässä takahuoneeseen. 

"Mitä toi oli?" Riley kysyi vihaisena heti päästyään huoneeseen. 

"Mitä? Miten niin?" 

"Luulet sä oikeesti, etten ymmärtänyt, mitä se kikkurapää yritti sanoo susta ja siitä Lolosta?" Riley naurahti. 

"Se on Louis" täsmensin katsoen lattiaa. Louis on ihana nimi. Louis on ihana. Nyt myönsin sen itselleni. Olin ihastunut toiseen, vaikka seurustelin Rileyn kanssa! 

"No mikä ikinä! Sä oot mun tyttö" Riley sanoi ja laittoi kätensä poskelleni. Katsoimme toisiamme silmiin. Minua ahdisti. En halunnut vain olla Rileylle mieliksi, vaikka se hyvältä tuntuikin. En silti halunnut satuttaa Rileytä. Ei Riley voi silti päättää, kenen kanssa minä olen! 

"Riley, mä..." Aloitin, mutten taaskaan tiennyt, mitä sanoa. Suutelin vain häntä. Se ei tuntunut enää miltään. Irrottauduin hänestä ja menin kauemmas. 

"Kokous on peruttu" Riley sanoi huomatessaan minut surullisena. 

"Mulla on muuta" sanoin kylmästi. Riisuin valkoisen työtakkini ja heitin sen tuolille. Nappasin laukkuni ja sinkosin ulos huoneesta. Pyyhälsin kyynel silmäkulmassani tiskin ohi ja Louis katsoi minua. Vilkaisin häntä ja pudistin päätäni. Juoksin pois kahvilasta. Kuulin jonkun tulevan takaatani ja kiireensin vauhtia. 

"Liv, odota!" Tunnistin Rileyn äänen ja juoksin kovempaa. Riley juoksi minut kuitenkin kiinni ja riuhtaisi minua olkapäästä. 

"Älä" vingahdin ja katsoin maahan. 

"Mä rakastan sua, Liv. Sä tiiät sen" Riley sanoi. En katsonut häntä silmiin. En pystynyt. 

"Miksi sä itket?" Riley kysyi ja pyyhki kyyneleitä poskiltani. "Hei?" Pudistin vain päätäni, enkä sanonut mitään. 

"Mä meen tänään kaverin luokse" ilmoitin. 

"Louisinko?" Riley kysyi. Nyökkäsin hitaasti. 

"Okei, no mä meen sitten vaikka salille" Riley sanoi. Hän oli lähtemässä, kunnes vedin hänet takaisin.

"Ei, ollaan yhdessä. Kotona kahdestaan" sanoin ja pieni hymy eksyi kasvoilleni. Halasimme nopeasti ja minä lähdin kotiin päin kävelemään. Riley meni vielä kahvilaan. Kaivoin laukustani puhelimen ja etsin Louisin numeron. Painoin nopeasti "soita". 

"Louis" toisesta päästä kuului. 

"Moi, Liv tässä" sanoin ja Louis hiljeni. 

"Niin, että tänään ei olekaan niin hyvä päivä" kerroin hänelle. "Riley... Tuota... Meillä on vähän ongelmia ja aijon selvittää ne nyt" 

"Ai" Louis vain sanoi. 

"Oon pahoillani. Tiiän et olisit halunnu sitä. En vaan pysty siihen nyt" sanoin ja lopetin puhelun.

Louis: 

"En vaan pysty siihen" Liv sanoi ja lopetti puhelun. Laitoin puhelimeni jalkani päälle ja painoin kasvoni käsiini. 

"Livkö soitti?" Harry kysyi ja kaahasi toiselle kadulle, kohti kotiani. 

"Joo" vastasin lyhyesti. 

"Mitä se sanoi?" Harry ihmetteli ja katsahti minuun. 

"Ei tule mitään treffejä. Olis pitäny arvata! Se seurustelee! Vitsi mä oon idiootti..." 'Kehuin' itseäni ja puristin silmäni kiinni. 

"Ainaki sä oot epätoivoisesti ihastunu siihen" Harry naurahti ja ajoi melkein päin punaisia. 

"Ja sä sen sille sanoit" tuhahdin. "Sä paljastit kaiken" 

"En, mä kerroin totuuden. Avitin teitä hiukan" Harry naurahti. 

"Joo, nyt Liv ei enää ikinä puhu mulle" huokaisin. "Se pitää mua jonain idioottina" 

"Sitähän sä oletkin" Harry sanoi. 

"Keskity ajamiseen" puuskahdin. 

// sori jos on k-virheitä, en jaksa tarkistaa... Mut mitäs piditte tästä? :) :)