Save you tonight 16

Heräsin aamulla, kun Harry tuhisi korvaani. Käännyin häneen päin ja pussasin hänen poskeaan. Hän oli kietonut kätensä ymprilleni, samoin jalkansa. En voinut vastustaa hänen huuliaan ja suutelin niitä. Harryn tuhina hiljeni ja hän hymyili. Naurahdin ja sanoin:

"Huomenta komistus"

"No huomenta vaan pusuttelija" Harry naurahti ja antoi itse pusun huulilleni. Hän irroitti jalkansa ympäriltäni ja nousin hitaasti. Venyttelin käsiäni hieman, mutta mottasin vahingossa Harryä.

"Hei!" Harry sanoi nauraen.

"Hups!" Sanoin muka viattomana. Kävelin vaatekaapille ja otin sieltä ensimmäiset vaatteet. Puin ne päälleni ja laitoin hiukseni ponihännälle. Harry katsoi minua virnistäen. Otin tyynyn ja heitin sen hänen päähänsä. 

"Ja hups taas vai?" Harry sanoi matkien minua. Hän otti tyynyn ja heitti sen minua kohti, mutta väistin sen.

"Hahhah!" Sanoin ja vetäisin hänet ylös sängystä.

"Mennään syömään" jatkoin. Lähdimme alakertaan, mutta siellä ei ollut ketään. 

"Mis kaikki on?" Harry Ihmetteli kun istuin pöytään. Laittoin leipiä paahtimeen ja sanoin:

"Ei hajuakaa, mut ei kiinnostakaan, ainakaa Louis" sanoin kivahtaen Louisin nimen. Ei voi olla ärsyttävänpää tyyppiä!

"Älähän nyt Alice" Harry sanoi ja heitin leivän hänelle. Hän sai kyllä kopin, mutta leipä meni kahtia. Naurahdin ja istuin häntä vastapäätä. Söimme ja menimme olohuoneeseen katsomaan telkkaria. Kuulimme auton äänen ja hetken päästä Zayn, Perrie, Liam ja Niall saapuivat ovesta. Niall oli ainut, joka tervehti.

"Huomenta" hän sanoi, vaikkakin aika latteasti. Nyökäytin päätäni ja sitten hän meni ylös. Zayn ja Perrie  tulivat olohuoneeseen ankeina. Liam tuli heidän takaata ja sanoi:

"Louis on sairaalassa" pomppasin Harryn sylistä seisaalleen ja huudahdin:

"Mitä?!" 

"Sen silmä meni aivan mustaksi eilen ku sä heitit sitä jonkun laukulla" Liam ärähti. Tunsin syvää syyllisyyden tunnetta.

"Harry, lähdetään sairaalaan? Sanoin ytimekkäästi. Kävelin Liamin ohi, mutta hän pysäytti minut. 

"Tuskin Louis haluaa nähdä sua" hän sanoi tuijottaen ruskeilla silmillään silmiini. Pudistelin päätäni samalla kun kyyneleet tekivät tuloaan. Riuhtaisin itseni irti hänestä ja lähdin eteiseen. Harry tuli mukaani ja sai luvan ajaa autoa. Katsoin koko matkan lattiaan ja räpyttelin silmiäni, jotteivät kyyneleet saisi valtaa. Pian olimme sairaalassa. Tartuin Harryn kädestä ja pysäytin hänet.

"Et kai sä oo vihanen mulle?" Kysyin katsoen häntä. Hän pudisti päätään.

"Hyvä, sillä näyttää siltä, että koko muu maailma inhoo mua" sanoin ja lähdin kävelemään reippaasti vetäen Harryä perässäni. Kysyin hoitajalta missä Louis Tomlinson oli. Se sain minut tuntemaan vielä enemmän syyllisyyttä. Huoneessa numero 12. Kävelimme oven eteen ja Harry avasi sen. Harry astui ensin sisään. Näin ovesta kuinka Louis makasi valkoisessa sängyssä. Hänen silmänsä ei ollut kaunista katseltavaa. Louis katsoi kattoa ja kun Harry tuli huoneeseen, hänen ilmeensä kirkastui. 

"Harry!" Hän huudahti. En pystynyt menemään sisään. Jalkani eivät vain toimineet. 

"Eikö... Alice tullut?" Kuulin Louisin kysyvän Harryltä. Nojasin seinään ja painoin pääni käsiini. Hengitin syvään. 

"Alice?" Harry huhuili minua. Astuin askeleen ja menin sisään. Louis tuijotti minua ilmeettomänä. Harry viittoi minua luokseen ja menin empien hänen luokseen.

"Mi-miten voit?" Kysyin kohteliaisuudella Louisilta. 

"Mikäs tässä kun päätä särkee niin, että tekisi mieli kuolla" Louis sanoi ja katsoi toiseen suuntaan. Ei Louis älä sano noin. Sä voi kuolla. Sä oot niin tärkee mulle...

"Ja mites täällä voidaan?" Hoitaja tuli huoneeseen. Hän tarkisti Louisin ja sanoi:

"Te voitte lähteä tänään. Haen teille vielä särkylääkkeitä" hoitaja sanoi. Hoitaja lähti ja Harry sanoi:

"Mä käyn nopeesti vessassa" hän nousi tuolista ja lähti. Olimme Louisin kanssa kahdestaan. Tosi kiusallista.

"Louis, mä oon tosi pahoillani..." Aloitin, mutta Louis käänsi päänsä minuun ja katsoi minua silmillä, joita en ollut ennen nähnyt. Ne aina iloisen siniset silmät olivat muuttuneet vihaisiksi.

"Sä teit harvinaisen selväksi, että et halua nähdä mua enää!" Louis huusi.

"Mut mä en-" sopersin.

"Turpa kiinni tyttö!" Louis huusi. 

"Mä en ollu oma itteni!" Huusin takaisin.

"Lähde" Louis käski. Marssin ovelle ja sanoin, vaikka en tarkoittanut sitä:

"Toivottavasti ei nähdä enää" katsoin vielä Louisiin. Hänen silmä kulmassaan oli kyynel. 

"Alice ei" hän sanoi. Purskahdin itkuun ja läimäytin oven auki. Törmäsin hoitajaan, mutta en välittänyt. Lähdin juoksemaan käytävää pitkin ulos päin, vaikka kuulin Harryn huutoja. Juoksin ulos, raittiiseen syysilmaan. Juoksin ja juoksin. En välittänyt minne, mutta huomasin olevani tutulla seudulla. Itkuni oli jo vähän laantunut, mutta pahaolo ei helpottanut. Kävelin eteen päin ja nostin pääni. Edessäni oli vanhan talon palaneet rauniot. Katsoin maata ja tuhkaa. Se oli... Vanha taloni. Purskahdin taas itkuun ja polveni pettivät alta. Nyt ymmärsin Louisin tunteen. Nyt haluaisin vain vajota jonnekkin kauas, missä ei olisi kipua, tuskaa tai tunteita. Kaikki olisi hienosti. Kuin taivaassa. Koskin tuhkaa ja kaikki vanhat muistot palasivat mieleeni. Kuinka olin lapsena leikkinyt tässä talossa ja äitini oli tehnyt ruokaa. Isäni olisi heittänyt palloa kanssani ja muuta. Nyt vanhempani olivat Skotlannissa. Molemmat olivat eläkkeellä ja he nauttivat elämästään. En ollut nähnyt heitä pitkiin aikoihin. Kasvoin tässä talossa. Tapasin Harryn kun asuin täällä. Yksi tärkeimmistä tavaroistani oli pieno, jonka ääressä istuisin soittamassa nytkin, ellei talo olisi palanut. Kuvittelin, että soittaisin itse säveltämäni kappaleen. Sävelsin sen kun olin seitsemän. Myöhemmin olen parannellut sitä ja keksinyt siihen sanat. Earth is like a heaven. Se oli sen nimi. Soitin sen ensimmäiseksi Louisille. Hän kehui sitä ja nauroimme yhdessä. Louis oli paras ystäväni. Ja on yhä edelleen.     Painoin pääni käsiini ja annoin kyynelille vallan. 

"Alice?" Kuuli heikon äänen takaatani. Jonkun käsi laskeutui olkapäälleni. Nostin pääni ja näin edessäni Louisin.