Close enough to touch ~ 6

Huom! Mä tajusin et oon vahingos kirjottanu et täs on 1D, mut siis Zayn ja Harry ei leikisti tunne toisiaan kauheen hyvin :))

     Yö oli laskeutunut nummille. Pieni tuulen vire pörrötti hiuksiani. Kaipasin kotiin. Lämpimään suihkuun, puhtaisiin lakanoihin nukkumaan. Ruoka oli pahaa. Mikään ei maistuisi paremmalta, kuin uunituore pitsa. Ja elämä ilman peiliä oli yllättävän vaikeaa. Ei sitä tule ajatelleeksi, kuinka paljon esinettä kaipaa, ennen kuin oikeasti tarvitsisi sitä. Ei sillä että haluaisin katsoa itseäni peilistä juuri nyt...
     Ajatukseni katkesivat, kun joku hiipi vierelleni. Säpsähdin, mutta tulija sitä tuskin huomasi.
     "Eikö sulla ole jo kylmä?" Zaynin pehmeä ääni kysyi. Hän katsoi minua alaspäin ja kohotti kulmaansa. Pudistin päätäni.
     "Tulisit jo tonne", poika ehdotti. Katselin hiljaa pimeää maisemaa sivuttaen toisen puheen. "Sep?" Zayn tarttui ranteeseeni ja sai minut kääntymään häntä kohti. Ruskeat silmät seurasivat liikkeitäni.
     "Miksi sä valehtelet?" kysyin hiljaa.
     "Miten nii?" Zayn ihmetteli seisoessaan edessäni.
     "Mä tiiän, että kävit täällä yöllä."
     "Enkä käynyt", Zayn yritti naurahtaa, mutta epäonnistui yrityksessään. Pysyin hiljaa, kuin odottaen, että tumma piirteinen kaveri puhuisi. Mutta hän oli fiksu ja pysyi hiljaa.
     "Zayn..." huokaisin ja käänsin katseeni pois.
    "Miks mä valehtelisin?" toinen heitti. En keksinyt vastausta, mutisin vain jotain omaani, ja Zayn naurahti voittaessaan kiistan. Hän laski kämmenensä varovasti poskelleni kääntäen kasvoni häneen. Sisälläni pyörähti, kun uppouduin noihin silmiin.
     "Tuutteko?" tuttu ääni herätti meidät takaisin maan pinnalle. Kavahdin kauemmas Zaynistä - olimme huomaamattani lähentyneet. Harryn kasvoilla oli vaikea ilme, kun hän seurasi minua ja Zayniä.
     "Joo", vastasin kurkku kuivana. Nopeasti vilkaisin Zayniä, joka ei katsonut minuun. Tavallista nopeampaa vauhtia kipitin sisälle mökkiin. Harry kulki perässäni ja Zayn edessäni. Miksi nuo pojat katselevat minua oudosti? Olin aina ollut huono tulkitsemaan ihmisten ilmeitä. EIkä noista nyt ainakaan ottanut selvää...


    Mustaksi muuttuneet enkelin siivet peittävät hänet näkyvistä. Poissa. Mustia, veren täplittämiä höyheniä leijuu ilmassa. Jos olisin juossut hieman kovempaa. Olisin pelastanut hänet. Sinä idiootti! Mikset pystynyt siihen? Tassua toisen eteen - ei se ole niin vaikeaa. Pimeys vie kohta teidät molemmat -- 

     Painajainen herätti minut taas keskellä yötä. Kylmä hiki ja sydämen lyönnit saivat oloni ahdistuneeksi. Hengitin raskaasti ja yritin hokea itselleni; se oli vain unta... Hieroin ohimoitani ja kiedoin huopaa tiukemaksi ympärilleni kyyneleiden valuessa poskillani.
     "Sep?" Joku kuiskasi pimeästä. Seinän vieressä oleva mökky katseli minua. Minun pidättäessä hengitystäni pitkä hahmo nousi ylös ja kömpi vierelleni. Nyyhkytin hiljaa, kun tunnistin hahmon Harryksi, joka kietoi pitkät kätensä ympärilleni.
     "Se oli vaan unta", hän lohdutti.
     "Taas", ei ollut ensimmäinen kerta, kun heräsin keskellä yötä painajaiseen - herättäen samalla muutkin. Harry siirsi likaiset hiukseni pois kasvoiltani ja hymyili rauhoittavasti.
      "Nuku nyt." Hänen pehmeä äänensä sai minuun rauhan.
      "En haluu", sanoin yllättäen Harryn, joka oli jo lähdössä takaisin omaan nurkkaansa. Hän vilkaisi minuun ja istahti viereeni. Poika pysyi hiljaa, kun tutkin katseellani hänen kasvojen piirteitä. Kulmat hieman kurtussa, otsaan ilmestyi pieni ryppy, kun hän teki niin. Vaaleat huulet hieman raollaan, vihreät silmät sirillään.
     Harry ilmeisesti odotti minun sanovan jotain, joten hengitin syvään ja mietin sanani tarkkaan.
     "Mitä jos me ei koskaan päästä täältä pois?" henkäisin hiljaa epätoivon vallatessa minut. Harry pudisteli päätään ja veti minut lähellensä.
     "Älä ajattele tollasta - kaikki selvii kyllä", hän kuiski korvaani.
     "Mut meil ei enää oo ruokaa tai vettä ja mä hautaudun kohta tähän likaan..." valitin hiljaa Harryn vetäessä huovan jalkojeni päälle.
     "Sä nyt sädehtisit vaikka olisit yltä päältä mudassa." Hän kuiskasi sipaisten hiukset kasvoiltani. Pysähdyin ajattelemaan pojan sanoja. Rennosti kylmällä lattialla istuva Harry katsoi minua silmiin.
     "Me päästään pian takaisin. Mä lupaan", hän vannoi minulle.
     "Lupaatko?"
     "Lupaan kautta kiven ja kannon."
     "Varmasti?" Harry nauroi minulle, kun katsoin häntä ripsieni alta suurin silmin. Hän laski kämmenensä olkapäilleni ja painoi minut makuuasentoon. Tatuoinnit hänen käsissään erottuivat hyvin pimeässäkin. Pitkät hiukset, jotka kihartuivat ihanasti latvoista lepäsivät kasvojen kehyksinä. Harry nojautui ylleni pitäen käsivarret suorina lattiassa.
     "Nyt... Nuku", Harry käski, kuin pikku lasta. Suljin silmäni tiukasti, pidin niitä hetken kiinni, kunnes avasin uudestaan. Kohtasin tuiman katseen ja kaksi hymykuoppaa.
     "Sun piti nukkua..." Harry naureskeli ja yritti tunkea peittoa korviini.
     "Mä nukuin - etkö nähnyt?" hihitin takaisin.
     "Tukkikaa suunne, joku yrittää nukkua!" jostain seinän takaa kuului huuto. Repesin nauramaan vain kovempaa.
     "Ole sinä Louis-karhu hiljaa ja nuku talviunesi!" Harry karjaisi takaisin. Tukahdutin nauruni peittoon toisen haukotellessa vieressä.
     "Harry, sun pitäis mennä nukkumaan", totesin saatuani naurun hallintaan. Harry pörrötti hiuksiaan ja nousi luotani. Minulle jäi tyhjä olo, kun kietouduin huopaan yksin. Seurasin Harryn tallustelua nurkkaan ja hän laskeutui makuulle.
     "Herätä mut aamulla", pyysin vielä hiljaa. Ei kenelläkään ollut kelloa, jotta voisi sanoa aikaa, mutta aamu oli silloin, kun aurinko nousi.
     "Varmasti", mumina kuului seinustalta. Ei mennyt monta minuuttia, kun hänen suunnalta alkoi kuulua tasaista tuhinaa.
 
     Ja minä ajauduin taas muistoihini. Painajaisiini. Jotka olivat totta.
     Kuva pimeästä hautausmaasta, oksien raapimista jäljistä. Kaikki minun syytäni. Tuska lävisti kehoni muistaessani hetken, jolloin tajusin, ettei hän enää koskaan palaa luokseni. Purista pienillä käsillään sormiani. En enää voi ihailla pieniä kasvoja. Tuoksua, joka hänestä lähti.
     On poissa. Kaikki.
     Pimeys voitti vallan.

***

Voi kauheeta, miten mä oon näin hidas! Mut sitten ku pääsen siihen koneen ääreen nii kirjottaminen kulkee kuin rasvattu. Lupaan ainakin yrittää jatkaa nyt nopeemmin, koska must tuntuu et kaikki unohtaa tän tarinan idean ja aina ku julkasen uuden luvun nii kaikki on sillee 'Mitä täs onkaan tapahtunu ennen?' xD

Ja miks Zaynin piti lähtee?? :'((( Mä varmaan silti aijon kirjottaa Zaynistä ainakin tän ficin nyt loppuu, vaikkei se enää kuuluis 1D:hen.. :DD

Mut laittakaa kommenttei ja jatkoo tulossa............viimeistää ens viikonlopulla :)