Dare to dream big ~ 1

    "Hyvät ystävät ovat kuin tähtiä. Et aina näe niitä, mutta tiedät, että he pysyvät luonasi". Niall laski - omasta mielestään - karmealla käsialalla raapustetun kortin takaisin kassinsa ylle. Coca colan hajuinen haukotus karkasi hänen huuliltaan. Poika painautui kovaa penkkiä vasten. Hiusvaha ei enää jaksanut pitää blondattuja hiuksia pystyssä, vaan hiussortuva valahti silmille. Niall henkäisi raskaasti.
     Vihreä maisema liukui junan ikkunan läpi. Tasaisin väliajoin pellot ja asuinalueet kumpuilivat raiteen vierellä. Matkatessa ehtii ajatella paljon. Varsinkin jos oli jo kuluttanut kaiken akun kännykästään, hukannut kuulokkeensa ja popsinut eväät. Niallin vaunussa oli hiljaista; rivejä eteenpäin nukkui hippi, hänen vieressään Applen uusimpaan tablettiin syventynyt kolmikymppinen naikkonen pureskellen kynsiään. Niallin katse kulki sinisestä junan lattiasta viereiseen penkkiin nojailevaan kitarakoppaan. Hänen ainoaan matkatoverinsaan.
     Ehkä hän oli vain väsynyt. Ei Niall muuten näin synkästi ajattele. Väliaikaisesti väsymys yritti sulkea hänet alleen. Mutta silti kaikki tuntui niin raskaalle ja turhalle.
 
    Kahden viikon 'loma' oli alkanut. Horan oli jättänyt Lontoon ja lähtenyt kahden kassin ja kitaran kanssa kohti Irlantia - hänen kotiaan. Lentomatka oli tuntunut niin työläältä, että junamatka halki Englannin oli tällä kertaa houkutellut Niallin ostamaan lipun Lontoosta Irvineen. Meren hän ylittäisi laivalla ja Belfastissa odottaisi autokyyti Mullingariin.
    Loma tuntui turhalta - kaikki oli juuri luistanut niin hyvin. Bisnes kukoisti. Tosin biisejä työstettiin ehkä liiankin vauhdilla ja management otti välillä päähän älyttömillä mielipiteillään. Oli hyvä saada vähän välimatkaa.
     Miksi hengähdystauko sitten tuntui Niallista niin ankealta? Siksikö, ettei hän ollut täysin varma, miten kotiväki hänet vastaanottaisi edellisten kinojen jälkeen? Vai harmittiko häntä jättää esiintymislavat muutamaksi viikoksi?
     Taas nuorukainen pani syyksi väsymyksen. Huomenna, kun hän pompahtaisi ylös tutusta sängystä, hän lähtisi mieli kirkkaana tapaamaan vanhoja kavereitaan synnyinkaupungissaan.

    Kun vihreä maisema alkoi muuttua yhä harmaammaksi, Niall painoi silmänsä kiinni - varmistettuaan ensin kellosta, ettei mitenkään voisi nukkua pysäkin ohi - ja antautui lopulta väsymykselle.

Moii!!
Kuten huomaatte: mä oon palannu! Löysin inspistä taas ja alotin uuden ficin. Mä varmaan jossain vaiheessa kirjotan ton toisen loppuun, päätän sen jotenki hienosti :D

Tästä ekasta luvusta tuli ihan sika lyhyt, mut onko mul vielä lukijoita? Kannattaako mun jatkaa tätä? :))