Alone and afraid ~ 8

    Vihdoin. Neljän kuukauden reissaamisen, kamojen raahaamista paikasta toiseen ja älytön sähellys joka ilta... Kyllä tuli tarpeeseen ne vaapaaviikot Lontoossa.
    Saavuimme Lontoon lentökentälle yömyöhään. Puoliunessa yritin raahata laukkuani lentokentän sähellyksessä -  olen velkaa Liamille siitä, että pääsin ehjin nahoin taksiin. En edes jaksanut hävetä sitä, että meinasin jäädä laukkujeni kanssa jumiin hissiin, kaataa mainoskyltit nurin ja teloittaa muutaman papan liukuportaissa sählätessäni. Niall ainakin sai nauraa kömpelyydelleni.
     Nyt kuitenkin makoilin omalla turvallisella sängylläni kasvot kohti kattoa. Kävin mielessäni läpi kaikkia muistojani viime kuukausilta - mutta suodatin niistä vain mukavat muistot. Suurimmaksi osaksi yksi ruskea silmäinen komistus seikkaili niissä. Suljin hitaasti silmäni. Tuska viilsi lävitseni, mutta pidin sen sisälläni. Kyllä sä kestät sen. Hoin itselleni vähän väliä. Huomenna on uusi päivä. 
     Vähitellen auringon painuessa unten maille yö sulki minut syleilyynsä ja keinutti hitaasti aaltoihinsa.

     Kahden viikon kuluttua:

     Ovi aukesi helposti ja jokseenkin tuttu haju tuulahti minua vastaan. Lontoon 02 areena. Se yksi ja ainoa. Viiletin tuttuihin pukuhuoneisiin uusilla koroillani. Olin pyöräyttänyt hiukseni nutturalle päälaelle ja vetänyt farkut ja lämpimän neuleen ylleni. Katselin suuresta ikkunasta pihalle. Talvi oli sitten pyyhältänyt tännekin kaupunkiin. Vihdoin. Kaduilla oli hento lumipeite, joka kimalteli auringon säteissä.
     Pukuhuoneen ovi avattiin juuri kun olin koskemassa oven kahvaan. Yhtäkkiä horjahdin maton reunan jäädessä kiinni kenkiini. Pitkä nuorukainen nappasi selkäni takaa kiinni ja veti minut lähelleen. Huumaava tuoksu lamaannutti minut ja jäin paikoilleni uskaltamatta liikkua. Kohotin katseeni hitaasti tuon kasvoihin. Hurmaava hymy valaisi komeat kasvot ja iski tajuntaani. Kimaltelevat vihreät silmät tuijottivat omiani.
     Sitten pöllähdin takaisin maan kamaralle.
     "Hei upeus" ihanan matala ääni sai sisukseni värähtämään.
     "Öh... Moi" läpsäisin itseäni mielessäni. Idiootti... 
    Tuntematon miehenalku kohotti varoen minut takaisin seisomaan omille jaloilleni ja suin hiuksiani hermostuneena. "Mihin sä oot tollasella kiireellä matkalla?" Tuo puhui pehmeästi hymyn leikitellessä tämän kasvoilla. Vahvat kasvon piirteet, vihreät kirkkaat silmät, sydämen pysäyttävä hymy...
     "Aa joo öö... Siis mun pitäis mennä tapaamaan Niallia..." änkytin punan kohotessa kasvoilleni. Yritin piilottaa sitä nolostuneena, mutta komistus nosti kasvoni käsiinsä.
     "Niall? Hmm... Se meni just pomppimaan lavalle" tuo kertoi katsellen silmiini.
     "Okei. Kiitti" sanoin ja hymyilin kankeasti.
     "Ehkä me nähään vielä!" nuorukainen huusi perääni. Hymyilin hänelle ja pujahdin kulman taakse. Olin törmätä seinään ja sydämmeni takoi rinnassani äskeisen jälkeen. Pää pyörällä hoipersin kohti lavalle johtavaa ovea.

     "Hei Elyse!!" Niall karjui lavalta mikkiin. Se alkoi ujeltaa ja pitelin korviani hölkätessä lavan päätyyn. Vinkuminen loppui ja päästin korvistani.
     "Noita ilmeisesti täytyy vähän fiksata..." naurahdin, kun saavuin vaalea tukkaisen miehenalun vierelle. Tämä kaappasi minut yllättäen halaukseen ja kiedoin käteni hämmentyneenä hänen lihaksikkaan yläselän ympärille.
     "Oliko ikävä?" kysyin hieman hämilläni ja nauroin.
     "Sua ikävöi kaikki" Niall nauroi silmät hehkuen. "Mut erityisesti yksi..." Niall vinkkasi salaperäisesti. Ehdin rypistää otsani, ennen kuin tajusin kenestä hän puhui. Pukkasin häntä olkapäähän - samassa kaksi pörröpäätä hyppäsi lavalle.
     "Oi, Nialler!" joku karjaisi ja juoksi luoksemme. "Kato Elyyyse!" Harry naurahti ja katsoi minua alaspäin.
     "Mitäs sinne ylös kuuluu?" kysyin katsellen ainakin kolmekymmentä senttiä minua pidempää poikaa ylös saaden hänet nauramaan. Harry läpsäisi kätemme yhteen Louisin saapuessa lavalle sekoilemaan kohottaen tunnelmaa entisestään.

     "Missäs ne kaks muuta on?" Kysyin vieressäni tallustavalta kitaristilta.
     "Zayn makaa 39 asteen kuumeessa" Niall selvensi. "Mut siitä toisesta en tiiä... Kai tulossa piakkoin" tuo katsoi minua merkitsevästi.
     "Jaa" mumisin ja astuimme takahuoneeseen, jossa vallitsi aikamoinen kaaos.
     "Just" totesin tullessani huoneeseen. "Te ette taida paljon pitää siivoamisesta"
     "Niall täällä sotkee" Harry kajautti sohvalta omena kädessään.
     "Paraski puhuja!" irlantilainen puollustautui. Niall lähti Harryn luo. Kun hän siirtyi pois edestäni, jotain tuttua paljastui hänen selkänsä takaata. Ruskea tukkainen ei ollut vielä huomannut minua. Jäin toljottamaan häntä paikoilleni. Tuo raapusti pitkillä sormillaan jotain paperille. Äkisti hän kohotti katseensa.
     Silloin jotain tapahtui. Nuo silmät tutkailivat minua värähtämättä. Kuinka paljon olinkaan ikävöinyt noita silmiä näinä kahtena viikkona? Katse tunkeutui syvälle ja sai sydämmeni hakkaamaan.
     Käännyin pois ja lähdin kävelemään toiselle pöydälle. Tiiraili kuitenki sivusilmällä, kuinka Liam nousi ja oli tulossa tänne päin.
     Samassa kuitenkin joku pyyhälsi huoneeseen saaden kaikkien huomion.
     Taas tuo flirttailija...
     "Kato Lawson!" Niall huomasi ensimmäisenä tulijan ja pojat heittivät yläfemmat naureskellen. "Mitä jätkä?"
     "No mites tässä" En voinut olla huomaamatta, miten hän vilkuili minua koko ajan, kun puhui ystävälleen. Niall esitteli komistukselle huoneessa oleskelevat ihmiset.
     "Tuol nurkassa nököttää Liam... Ja --"
     "Mehän ollaan jo tavattu" Lawson hymyili minulle lämpimästi. "Elyse, eikö niin?" tuo virnisti. Nyökkäsin hänelle vilkaisten huomaamattomasti taustalla vääntelehtivää Liamia.
     "Mistä te tunnette?" Niall ihmetteli kun huomasi katseemme vain syventyvän.
     "Me törmättiin aamulla" kerroin hymyllen hieman - vain sen takia, etten näyttäisi epäkohteliaalta.
     "Kirjaimellisesti" Lawson tarkensi ja kaatui sohvalle upoten tyynyjen keskelle. "Tuupa tänne, kaunokainen" tuo jatkoi hymyillen niin, että hampaat vilkkuivat. Istuin varovasti sohvalle, mutta hän vetikin minut kainaloonsa. Niall katsoi meitä silmät selällään.
     "Mä en tienny, että ootte noin hyviä ystäviä" Niall totesi ja istui sohvan käsinojalle. Huoneessa meno jatkui normaaliin tapaan. Paitsi pienen pöydän ääressä toisella seinällä. Liamin katse poltti kasvojani. Mikä hänen oikein ongelmansa oli? 
     "Ei me nyt kauaa olla tunnettu" Lawson höpötti. "Mutta tää tyttö valaisi koko huoneen hymyllään" tuo puheli pehmeitä, mutta huomioni oli keskittynyt vastapäiseen tyyppiin. Liam puristi pöydän kulmaa katse tiukasti papereissa.
     "... Ja heleä nauru jäi soimaan päähäni..." Liam tarttui lyhyistä hiuksistaan. "...Koko olemus oli yhtä hurmaava..." Yhtäkkiä suklaasilmä pomppasi seisomaan ja marssi kova äänisesti ovesta ulos pamauttaen sen kiinni perässään.
     "Mikä sille tuli?" Niall tiedusteli. Minä tiesin. Tiesin harvinaisen hyvin, miksi hän karkasi.
     "En tiiä..." Lawson hymähti. Vilkaisin häntä nopeasti kasvoihin - en silmiin. En halunnut elätellä mitään toiveita hänessä.
     "Mä käyn vessassa" ilmoitin, hypähdin ylös sohvalta ja syöksyin ulos tunkkaisesta huoneesta.

     Liamin näkökulma: 

     Tuska valloitti sisällykseni, kun mielikuvat niistä kahdesta piirtyi näkökenttääni. Ummistin silmäni ja annoin pääni valahtaa rennoksi. Sattuu... Ahdistava tunne rinnassa, tekee mieli vain huutaa niin kovaa, kuin kurkusta lähtee. Päästää kaikki ulos. Antaa sen kivun lentää tuulen mukana kauas. Kunnes keuhkot valtaa tyhjyys.
     Auringossa kimaltelevat vilkkaat, vaaleat silmät, pörröinen luonnostaan laineileva tukka, lämpimät sanat... Yhdessä asiassa Lawson - se törppö - oli oikeassa. Hänen hymynsä valaisee koko huoneen. Vaikka rakkaus satuttaa aina, koskaan se ei ole tuntunut näin pahalle. Nyt se oli turhaa. Mahdotonta uneksimista. Pilvissä seilaamista yksinään. Ehkä tämä on vain väliaikaista --
     "Liam?" heikko ääni sai minut melkein putoamaan lavata. Sydän jäi säikähdyksestä pomppimaan rintaani, kun pyörähdin ympäri. Pyöreät kasvot, korkeat poskipäät, siro nenä, vaaleat huulet, kaartuvat kulmakarvat ja pyöreissä silmissä epäilevä, kysyvä katse.
     "Elyse..." ääneni jäi kurkkuun, eikä tahtonut lentää ulos. "Ei olla nähty muutamaan viikkoon" sanat olivat hukassa, jossain pääni sisällä muiden ajatuksen alla.
     "Ei niin"  Elyse sanoi astuen muutaman askeleen eteen päin. Hän nielaisi. "Mitä toi äskeinen oli?" Tyttö kysyi suoraan - kiertelemättä tai kaartelematta - ja tiukasti.
     "Ei mitään" sanoin, kuin en tietäisi mistä hän puhuu. Vaikka tiesin varsin hyvin. Elysen katse oli tumma.
     "Kävitkö tapaamassa perhettäs?" tuo siirty asiasta toiseen ja tuli viereeni. Hän nojasi kaiteeseen. Yritin tiirailla tytön käsivarsia - se oli turhaa. Hän oli peittänyt ranteensa neuleen hihojen alle.
     "Joo. Mitä sä teit?" vastaus oli kuiva, mutten muutakaan osannut sanoa.
     "Mä nukuin" Elysen naurahti pienesti.
     "Ja söit suklaata?"
     "Totta kai!" nautin tunteesta, kun hänen heleä naurunsa keippui ilmassa ja imin sitä itseeni. "Mitä sä kuvittelet?!"
     Ehkä se päivä ei sittenkään ollut pilalla ihan vielä.

***

Kestipä taas kauan. No nyt mun täytyy kyllä myöntää, et oon ollu ihan sika laiska! Alkuviikosta tulee uus! :DD