Close enough to touch ~ 11

Moi tyyppikset!! 

Voi voi on taas kello tikittänyt vauhdilla eteenpäin. Nyt valmistui tän pitkän ja sinnikkään tarinan päätösosa. Se on aavistuksen erilainen, kertokaa rohkeesti mielipiteenne! Voi olla, että joudutte lukee sen moneen kertaan, keskellä yötä, meren rannalla tulee yllättävän hyvää, mutta monimutkaista tekstiä!

Mä en oo vielä päättänyt, aionko jatkaa kirjottamista, vai lopetanko. Mutta kuten ootte huomannut, intoa ei riitä siihen, että raahaisin itseni koneen äärelle. Kyllä sitä tekstiä sitten tulee, kun siihen makuun pääsen!

Mutta nyt ihania lukuhetkiä! (älkääkä unohtako laittaa kommenttia<3)  

      Katsoin poikaa edessäni.

     "September Walker, sä et voi tehdä tätä mulle. Mä tarvitsen sua. Enemmän kuin uskotkaan", Harry sanoi hiljaa. Pitäisikö minun uskoa häntä? 

     "Sä pidät mut kasassa, siellä nummillakin pidit", Harryn äänestä huokui epätoivo. Katsoin hänen silmiinsä, joita koristi pienet tummat ripset.
     "Mutta enhän mä tehnyt mitään", henkäisin hiljaa. Pieni tuulen vire pyyhkäisi kasvojeni ohitse ja kuuntelin aaltojen hiljaista kohinaa. Harry astui askeleen eteenpäin ja tarttui kylmiin käsiini. Hänen peukalonsa silitti kämmen selkääni. 

     "Sen takia juuri. Sun ei tarvitse tehdä mitään muuta, kuin olla siinä. Ja sä teet mut sillä onnelliseksi", Harryn silmät kimalsivat nousevan auringon valossa. "Vain sinä."

     Tiesin, että olin langennut tuohon poikaan.
     Noihin syviin silmiin. Siihen suloiseen nauruun. Ja hymykuoppiin, jotka ilmestyivät aina välillä pehmeille poskille.
     Oliko se oikeasti niin? kysyin itseltäni.
     Epäilemättä. 
   
     Kun ensimmäisen kerran tunkkaisessa taksissa Lontoon keskustassa häneen katsoin, hän lumosi minut jo silloin. En uskaltanut vain myöntää sitä itselleni. Harryn huolenpito nummilla, kaikki ne pienet asiat ja teot, jotka saivat minut luottamaan häneen. Apposen auki oleva lämmin sydän. Nuo vihreät silmät. Koko pakkaus. 

     Astuin askeleen eteenpäin ja kallistin päätäni. 

     "Mä en tiedä... Mitä mun pitäisi sanoa", kuiskasin ääni murtuen. Harry puristi hennosti käsiäni hänen suurien kämmenien lämmössä. 

     "Älä sano mitään", hän kuiskasi laskiessaan päänsä alas. Pehmeät huulet hipaisivat huuliani ja saivat vatsani pyörähtämään.
     Linnut lentelivät nousevan auringon valaisemalla taivaalla yllämme. Aaltojen kohina jäi taustalle. Tuuli muuttui lämpimäksi. Kiedoin käteni haluavasti Harryn kaulan ympärille ja varvistin vielä hieman korkeammalle. Pehmeät huulet liikkuivat taitavasti omillani. Suuret kädet kulkivat selkääni pitkin hitain vedoin.
     "Kiitos Harry", sanoin, kun suudelmamme katkesi. Laskin vielä toisen suudelman hänen huulilleen.



     "Louis! Mitä on tapahtunut?" huusin juostessani ympäri hotellihuonettamme. Pieni paniikki alkoi kasvaa syvälläni, kun näin tyhjän huoneen, kaikki vähäisimmätkin tavarani pakattuna mustaan matkalaukkuun. Koko huone tuoksui puhtaan raikkaalta - toisin kuin lähdettyämme samana aamuna 'nopealle' aamukävelyllemme.
     "M-missä mun kaikki tavarat --?!"
     "Shh, rauhotu", kuulin pehmeän kuiskauksen korvaani. Harry kietoi käsivartensa omistavasti takaapäin ympärilleni aiheuttaen perhosten lentelyä vatsassani. Laskin käteni hänen käsien päälle ja kikatin pienesti pehmeiden huulten hyväillessä niskaani.
     "Hei kyyhkyläiset!" tuttu ääni huudahti. Käännyin hieman säikähtäen ympäri ja irrottauduin Harryn karhu-halauksesta. Hämmästys iski kasvoilleni.
     "Z-zayn?" änkytin astuessani askeleen kohti häntä. Kyllä, siinä hän seisoskeli, ruskeat silmät yhtä elävinä, kuin aina ennenkin.
     "...Olisi aika lähteä kotiin päin", Zayn jatkoi kasvoillaan hymyn ja virneen sekoitus.
     "Mitä sä täällä teet?" kuulostin turhankin yllättyneeltä. Tilanne vain kulki niin nopeasti, etteivät hitaat aivoni pysyneet matkassa.
     "Mä tulin hommaamaan teidät kotiin. Joten...", Zayn levitti käsiään, "mennäänkö jo?"
   
     Kotiin. Kahden kuukauden jälkeen. Oma sänky ja pitkä suihku ei olisi pahitteeksi. Tutut paikat ja oma rauha. Paljon ruokaa...
     Miksipä ei! 

     Hymy levisi kasvoilleni ja syöksyin Zaynin halaukseen silkasta hämmennyksestä.
     "Kiitos kiitos kiitos", kiitin poikaa toisen naureskellessa. Zayn laski minut maahan pyöritettyään minua ensin kerran ympäri.
     "Mä en tiiä, mitä sä teit, senkin salaperäinen norsu, mutta kiitos ihan hirveesti." Katsoin Zayniä silmiin. En tuntenut tätä poikaa. Hän oli aina ollut hieman etäinen, salaileva, eikä minun tyyppiäni. En välittänyt, oliko hän lahjonut poliiseja, vai mitä, mutta olin ikionnellinen, että pääsisin kotiin.
     "Niin, kiitti Z, mutta saanko mä mun tytön jo takaisin?" Harryn matala ääni kysyi aivan takaatani.
     "Sun tyttökö?" Zayn nauroi katsellessaan olkani ylitse. Samassa minut kaapattiin ilmaan ja Harry heitti minut pää alaspäin olkapäälleen.
     "Ota kiinni jos saat!" kiharapää huusi Zaynille ja pinkoi pakoon minun kiljuessa harteilla.
     "Ensin mua nimitellään salaperäiseksi norsuksi ja sitten vielä..." Zaynin ääni hiipui taustalle pikku hiljaa. Minun kiljuntani sen sijaan
     "Hei vitsin idiootti päästä mut alas mä putoan..!!" Harry vain jatkoi nauramistaan.
     Matka oli kivulias ja kuoppainen, mutta lopulta minut laskettiin takaisin maan kamaralle.
     "Kiitos", mumisin pyörällä päästäni. Harry naurahti päätään pudistellen ja kaappasi minut vielä kainaloonsa. Tömähdin kovaa kylkeä vasten. Vilkaisin ympärilleni. Tuo vinksahtanut poika oli kuljettanut minut hotellin pihalle. No eipähän tarvinnut vaivautua itse kävelemään. 
     Aurinko paahtoi yllättävän lämpimästi siniseltä taivaalta. Harvoin näin ihania päiviä sattuu. Ja harvoin tapaa näin ihania poikia. Nostin katseeni ylös hymyileviin kasvoihin.
     "Mun tyttö", kiharapää sanoi. Katsoin häntä kysyvästi.
     "Olet minun. Nyt ja aina", Harry kuiskasi ja painoi huulensa huulilleen.
   
      Katsellessani pörröpäistä poikaa, ajatukseni lähtivät seikkailemaan itsekseen.
     Onko kaikki tämä oikeasti totta? Matkasin yli nummien, keskellä vaarallisia rotkoja ja pettäviä kiviä, tuon kiharapään nauraessa kompuroinnilleni. Olin hengenvaarassa, mutten tajunnut sitä. Ja siinä rytäkässä menetin sydämmenikin. Tuskin tunnen häntä. Mutta nuo kuuluisat hymykuopat ja taitavan suun hölmöt sanavalinnat ovat saaneet minut hänen vangikseen. 

     "Mitä sä mietit?" matala ääni kuiskasi korvan juureeni. Säpsähdin. Vilkaisin juuri ajoissa ylös nähdäkseni Harryn virnistelevän hölmösti minulle.
     "En mitään." Harry lipui viereeni ja sai minut puremaan huultani. "Okei, okei!" kikatin tuon hassulle ilmeelle. Harry koitti epätoivoisesti peittää hymyään katsellessaan minua.
     "Sitä vaan..." aloitin sanoja maistellen. "...ettei me edes kovin hyvin tunneta." Harry lukitsi katseensa minuun huultaan purren.

     Hitto, miten onnistuin saamaan noin kuuman miehen itselleni? 

     "No mä kyllä tiedän varsin hyvän tavan tutustua toisiimme", Harry kuiskasi matalalla äänellään painaessaan päänsä olalleni takaapäin.

     Vaikka niin paljon Harry minua nummillä ärsytti, aivan tahalleen...

     "Ihan jokaiseen kohtaan sinussa..." Harryn huulet hipoivat herkkää niskaani.
 
     ...ja miten epävarmalle pohjalle suhteemme rakentuu...

     "Harry..." Hänen puuhansa saivat minut punastumaan - olimmehan me julkisellä paikalla hotellin takapihalla.

      ...halusin tuon pojan. Tässä ja nyt.
  
     "Voisitko tehdä tuon jossain muualla..?" Kysyin ääni väristen, kun Harryn käden vaeltelivat vaarallisesti pitkin kehoani.

     Olisiko meillä yhteistä tulevaisuutta? Oliko vielä liian aikaista ajatella tulevaisuutta?

     "Lopeta sitten olemasta noin houkutteleva", Harry mumisi haistellen olkapäitäni. Yritin kikattaa mahdollisimman hiljaa.
   
     Mistä tiesin, mitä Harry tulevaisuudelta odotti - mitä edes itse halusin? 

     "Aion silti tutustua ihan jokaikiseen kohtaan sinussa."

     Ihan sama. Välitän tästä pojasta silti. Ihan liikaa. 

     Katsoin häntä silmiin. Harry kumartui vielä painamaan suukon poskelleni ja kuiskasi --

     Ihailin häntä ensin kaukaata, siellä tupakanhajuisessa taksissa. Nyt aivan --

     "Kosketusetäisyydeltä."

     "Kosketusetäisyydeltä."

THE END <3