Close enough to touch ~ 2

    Nuorimies alkoi heräillä puun varjossa ja tökkäsin brunettea poikaa käsivarteen.
    "Mitä?" hän älähti käännyttyään minua kohti. Osoitin valkopaitaista - pikemminkin nyt ruskeapaitaista - poikaa. Hän mutisi epäselvästi jotain availlessaan silmiään.
    "M-missä mä...?" hän nosti kättään kokeillakseen otsaansa, mutta syöksyin estämään aikeen.
    "Se pitää varmaan puhdistaa jotenkin..." totesin ääneni hiljentyessä loppua kohden. Mies mulkoili minua hetken, ennen kuin kysyi ymmällään:
    "Ootko sä joku lääkäri?" Vilkaisin toista ikäistäni epäuskoisesti ja naurahdin kankeasti.
    "En ole" nousin seisomaan ja pistin käteni puuskaan.
    "Yleensä ne on vähän paremman näköisiä" nuorukainen verisellä otsalla ilmoitti. Henkäisin hieman loukkaantuneena, mutta ennemminkin kumastuneena.
    "Ainakin se on oma itsensä" vanhempi poika totesi takaatani. "No niin Harry, sä et oo missään sairaalassa"
    "Vaan?"
    "Tota... Ei oikeen tiiä" sinisilmäinen poika mumisi. Harry - ilmeisesti - koitti nousta puuta vasten seisomaan.
    "Älä nouse" sanoin, ehkä liian tiukasti, ja Harry katsoi minua kyllästyneesti.
    "Tuki suusi" tumma tukkainen murahti.  "Mikä ikinä ootkaan --"
    "Älä välitä Harrystä. Oon muuten Louis" poika hymyili leveästi hampaat vilkkuen. Louis. Ja Harry. Irvistin heille ja lähdin autolle hakemaan vettä.
    Laahustin hiekkatietä edestä ryttääntyneelle hopean harmaalle autolle. Kuski oli ajanut kolarin suoraan kalliota päin. Oli siinäkin hyvä ajaja...
    Ulkona oli kylmä viileä tuuli tuiversi kasvojani. Puristin auttamattoman ohutta sinistä flanellipaitaani, muttei se paljon lämmittänyt. Avasin hiukseni ponnarilta ja pörrötin niitä hieman. Taivas oli tumman harmaa, pilvet uhkailivat sadetta. Meri pauhasi jossain kaukana alhaalla. Kiristin vauhtiani.
    Minua jäi ärsyttämään tuo äskeinen. Mikä maailmanvaltias hänkin luulee olevansa? Puuskahdin ja jätin asian sikseen saapuessani autolle. Kiersin kuskin puolelle ja avasin takaoven. Hyräilin huomaamattani itsekseni ja kaivoin lattialta vesipullon. Sekin oli puoliksi tyhjä. Olin huomannut sen noustessani autosta aijemmin päivällä.
     Sitten seisahduin paikalleni. Etupenkillä, kuskin paikalla, istui mies. Silmäni suurentuivat ja kiersin nopeasti hänen ovelleen. Ovi oli juuttunut kiinni. Katsoin veristä miestä, ehkä viisikymppinen äijä. Lakanan valkoiset kasvot näyttivät aavemaisilta ja sinisten huulien välissä oli kuivunut verivana. Miksi hänen silmänsä olivat auki --?
    En voinut estää itseäni kiljahtamasta, kun se iskeytyi tajuntaani. Peräännyin säikähtäen ja kompuroin pois päin ruumiista, joka makasi elottomana silmät auki. Huutoni kaikui kallion seinämässä. Sydämmeni hakkasi rinnassani holtittomasti. Hengittäminen tuntui mahdottomalta. Tuntui, kuin pimeys ympäröisi minua joka puolelta.
    Samassa kaksi poikaa juoksivat peräkanaa puskan takaa minua kohti.
    "Mitä nyt?" Louis huusi säikähtäneenä. Hän levitti käsiään ja hidasti vauhtiaan. Katsoin autoa kohti silmät ammollaan. Tuuli pyyhälsi ohitseni ja sekoitti hiukseni silmilleni. Se oli vain hyvä - en tiedä olisinko kestänyt nähdä sitä enää uudestaan.

    Kuollut ihminen oli minulle aivan uusi kokemus. En ollut koskaan nähnyt mitään yhtä hirveää. Tuntematon ihminen makasi sydän pysähtyneenä, lasin sirpaleita kasvoillaan, tuijottaen tyhjää. Hän oli minulle tuntematon - mikä olisikaan ollut reaktioni, jos se olisi ollut joku tuttuni? Edes hautajaisissa olin ollut vain pienenä sylivauvana.
    Nyt kuitenkin ruumis makasi rämässä autossa. Kaksi poikaa, joista en tiennyt mitään, yrittivät saada miestä pois autosta. Miksi? Voi, jos vain tietäisin.

    Istuin puun suojassa sammaleen peittämällä kivellä ja paiskoin pikkukiviä pensaaseen. Kuulin askeleiden lähestyvän.
    "Menikö järkytys jo ohi?" matala ääni kysyi. Jätin kivet rauhaan ja vilkaisin tulijaa. En vaivautunut vastaamaan - saisi päätellä sitten itse. Pitkä poika istui viereeni kivelle. Katselin salaa tatuointeja käsivarsissa.
    "Hei, sori se äskeinen. Se oli aika... Tyhmää" Harry naurahti kankeasti.
    "Mitä te ajattelitte tehä sille?" kysyin inhoten.
    "Jaa-a. Parempi kysymys olis varmaan; mitä me tehdään täällä?". Ihme, poikahan puhui järkeä! En ollutkaan ehtinyt pohtia asiaa sen enempää. Missä tarkalleen ottaen olimme? Miksi? Onko täällä jotain muitakin? Käännyin lopulta Harryyn päin ja huomasin heti otsassa kuivuneen haavan olevan vieläkin vailla puhdistusta.
     "Pitäiskö toi haava nyt puhdistaa" se oli ennemminkin toteamus, kuin kysymys. Hyppäsin maahan ja hiekka pöllähti allani. Harry liukui kiveltä alas ja lähdimme kohti autoa. Aavistuksen kiusallisessa hiljasuudessa tallustelimme auton romua kohti. Lyhensin askeleitani. Pidempi poika vilkaisi minua huomatessaan hidasteluni. Hän katsoi minua ensin kysyvänä, ennen kuin tajusi, mistä kiikastaa.
    "Älä huoli, ei se oo enää siellä" huokaisin jatkaen matkaani.
 
    "Älä liiku nyt!" Huokailin kärsimättömästi.
    "Tuleeko siitä koskaan valmista?" Louis huokaili seisoessaan kaatuneen puun päällä. Harry irvisti taas, kun painoin paperin palasen hänen otsalleen.
    "Se on jo hyvä!" kiharapää vinkui. Seisoin kiven päällä ja pidin miestä kiinni olkapäästä - muuten hän olisi juossut karkuun.
    "Ei se voi sattua noin paljon!" Louis kommentoi etäämmältä. Sivelin vettä, ihan vain toisen kiusaksi, hieman kauemmin, kuin olisi tarvinnut. Sitten totesin, että valmista on.
    "Vihdoinkin" Harry huokaisi ja tallusi tiehensä varastaen vesipullon minulta.
    "Hei!" kirkaisin hänelle. "Se on mun! Et juo! Uskallatkin juoda sen kaiken, idiootti!!" Kiljuin katsellessani, miten toinen lipitti veden loppuun. Hän ravisti tyhjää pulloa ja heitti sen minulle virnistäen.
    "Ole hyvä" hän vilkutti ja kääntyi sitten Louisin puoleen. Tuijotin suu auki pulloa. Miten hän luulee meidän pärjäävän nyt?
    Kipitin poikien luokse ja seisahduin heidän viereen. Tunsin itseni ärsyttävän lyhyeksi heidän vierellään.
    "Kysymys"
    "No, anna tulla"
    "Mitä meijän kannattais tehdä?" He vilkaisivat toisiaan.
    "Meijän kannattais varmaan... Yrittää päästä kotiin, luulisin" Louis sanoi heilauttaen hiuksiaan. Hetkinen... Ele näytti jotenkin tutulta. Liiankin tutulta. Missä olin nähnyt tuon? Jäin tuijottamaan poikia - sitten se valkeni minulle.
    "Voi hyvänen aika!" huudahdin ja läpsäisin itseäni otsaan. "Miks mä en tajunnu?"
    "Mitä?" Harry ihmetteli - ajatteli varmasti, että olen keksinyt ratkaisun ongelmaamme.
    "Tehän ootte One directionista!" huusin törpöille kädet levällään. Harry pudisteli päätään nauraen minulle.
    "Mikäkin Einstein..." hän huokaili astellen kierroksen itsensä ympäri.
    "Onnittelut!" Louis huudahti ja taputti minua olalle. "Hieno huomio, Sherlock!" Katsos, kaksi uutta lempinimeä alle puolessa minuutissa! Ja ajatella, olin jäänyt loukkuun kahden poptähden kanssa! 
    "Voidaanko me palata tähän oleelliseen asiaan nyt?" Harry kysyi levottomana.

    Vilkaisin taivaalle, olin tuntevinani sade pisaran putoavan poskelleni. Ei, älä nyt ala sataa... 
    "Voi peeveli, nyt alkaa sataa" huokaisin poikien tiiraillessa taivasta. "Tyypillistä täällä Englannissa..."
    "Miten tiiät, et ollaan vielä Britanniassa?" Louis kysyi minulta.
    "Kato noita niittyjä" osoitin kallion rinteitä kädelläni. "Kympistä vetoa". Seurasin katseellani kiharatukkaista poikaa. Harry ampaisi yhtäkkiä juoksuun.
    "Mä tuun kohta!" hänen huutonsa katosi tuuleen. Outo tyyppi julkkikseksi. Sadetta tuli koko ajan vain lisää. Kaivelin taskujani, jos siellä sattuisi olemaan jotain hyödyllistä. Aika epätodennäköistä kyllä. Sytkäri, paperilappunen ja avaimeni - ei paljon auta tässä tilanteessa.
    Harry pyyhälsi takaisin luoksemme jokin iso vihreä suojapeite perässä liihottaen.
    "Et oo tosissas"
    "Ajattelitko kastua sitten, ihan vapaasti" Pojat virittivat pressun puihin ja kömpivät 'telttaan'. Emmin hetken ulkopuolella, katselin hökötystä ja rapsutin niskaani. Mutta sateen märkyys alkoi hiljaa hiipiä paitani sisään ja astuin luksus majaan.
    Sateen ropina kuulosti ihmeellisen hauskalta suojapeitettä vasten. Ensin minua ällötti istua kylmällä maalla. Lopulta tajusin, ettei ollut vaihtoehtojakaan. Ei peitteen alla lämmintä ollut, mutta nuo kaksi kakaraa saivat minut melkein unohtamaan, missä olin.
    "Hei muuten" Harry aloitti kääntäen katseensa minuun. "Sä et oo edes kertonu sun nimeäs" vihreät silmät tiirailivat minua. Käänsin katseeni maahan ja vaihdoin asentoa.
    "September. Walker" sanoin hymy huulillani. "Sanokaa vaan Sep". Louis kohotti kulmiaan.
    "Varsin erikoinen nimi" hän sanoi ja asettui kyljelleen.
    "Neiti vai rouva?" pelästyin Harryn kysymystä. Sitten tajusin sen vitsiksi ja nauroin teennäisesti.
    "Neiti" mutisin ja hymyilin väkinäisesti. Nuorukainen näytti peukkujaan.
    "Vapaata riistaa siis..." hän virnisti ja esittelin hänelle keskisormeani ylpeänä.
    "Wow wow!" Louis nauroi meille, kun Harry innostui irvistelemään.

    "Hei poitsut" sanoin vakavemmalla äänellä. He kääntyivät katsomaan minua kulmat koholla. Pyöriskelin paikoillani ja vääntelin sormiani. "Me taidetaan joutuu viettää yö täällä"
    "Miks täällä ei voi olla kenttää?" Louis puhkui ja yritti taas saada yhteyden. Hän oli ainut, jolla oli vielä akkua puhelimessaan - ei hänelläkään enää kauan. "Toivotonta... Missä korvessa me oikeen ollaan?"
    "Kannattaisko nukkuu autossa?" Harry kysyi varovasti ja huomasin hänen katsovan minua, kun värähdin ajatuksesta.
    "Joo, tänne me jäädytään" Lou oli heti samaa mieltä. "Mä käyn kattomassa, olisko autossa jotain huopia tai muuta hyödyllistä" hän sanoi, juosten nyökkäyksiemme jälkeen sateeseen.
    "Ei" ilmoitin tiukasti. "Mä en pysty siihen". Pidin silmiäni kiinni, mutta räväytin ne nopeasti auki, kun kuva ruumiista piirtyi verkkokalvolleni. Minua alkoi oksettaa ajatuskin samassa tilassa vainajan kanssa.
    "Et sä täälläkään voi nukkua. Jäätyisit kuoliaaksi" Haz sanoi heilauttaen hiuksiaan pois silmiltään. Hän katsoi minua vakavissaan.
    "En sitten nuku. Siellä mä en ainakan suostu nukkumaan"
    "Sep, käytä aivojas"
    "Ei mulla ole"
    "Oikeesti"
    "Siirtäkä se vainaja sitten kauas musta!" kivahdin ja pomppasin pystyyn muistamatta, että matala katto tuli vastaan. Pääni upposi peitteeseen, ja kyykistyin nopeasti peläten rakennelman kaatumista. Louis palasi reissultaan vesipullo kourassaan. Harry nappasi sulavan kopin heitosta.
    "Löysin muutaman säilykepurkin ruokaa, veitsen ja köyden. Ihan ku joku olis laittanut ne takakoppaan tätä varten..." tuo mietiskeli. Katsoin, kuinka Harry joi vettä ja ojensi pullon sitten minulle. Nautin kylmästä nesteestä kurkussani ja jätin Louisillekin hieman.
    "Ajatelkaa, mitä jos joku on tahallaan kidnapannu teijät julkkikset ja yrittänyt kuljettaa teijät jonnekin vankilaan. Mä oon vaan vahingossa tullu mukaan..." sepitin aika kaukaa haettua tarinaa.
    Harry nousi ylös ja pujahti ulkopuolelle. "Kaikki on mahdollista. Mut meijän täytyy selvitä yö täällä ilman mitään, keskellä ei mitään. Ja huomenna lähetään etsimään jotain ihmisiä. Joten kömmi nyt ylös sieltä" miehenalku naurahti ja mutristin hänelle suutani.
    "Mä en aio nukkua sen ruumiin vieressä" puhkuin vallankumouksellisesti.
    "Uinu sitten takakopassa. Sä varmaan kuorsaatkin" Harry hekotti ja sai läpsäisyn selkäänsä minulta.
    "Itse kuorsaat" puuskahdin loukkaantuneena. "Tiesitkö, sulla ei paljon käytöstapoja ole. Ainakaan, miten tyttöjä kohdellaan" totesin kävellessämme kohti autoa - kohti vainajaa. Minua suoraan sanoen karmi ja sisälläni velloi.
    "Tehän ootte siirtäneet sen!" huudahdin tullessani romulle. Louis virnisti pojalle vieressäni. "Älkää nyt ihmeessä vaan paljastako, missä se on"
    "Kyllähän sulle nyt yörauha piti saada" Louis hymähti ja hymyili ilman hampaita.
    Katsoin pimeää maisemaa. Missään ei paistanut valoja. Merta ei edes näkynyt näin pimeässä. Sen vain kuuli. Kaukaiset rauhoittuneet aaltojen iskut rantakalliota vasten kuuluivat ilman halki. Sade oli onneksi lakannut. Jäin miettimään siihen.
    Olinhan minä kohdannut kuoleman ennenkin. Olisinko voinut silloin tehdä jotain? Tehdä jotain toisin? Olisiko hän... Elossa? Se oli minun syyni...
    "Tuletko?" karhea ääni kuului takaatani. Kaivoin parhaimman tekohymyni esille ja hymähdin hiljaisesti vastauksen. Harry ojensi minulle hymyillen jonkun hupparin ja kiedoin sen kiitollisena ympärilleni laahustaessamme autolle.

***

Musta tuntuu, että tää fici ei oo kauheen hyvä... Tai tätä on jotenki outo kirjottaa. Ehkä mul ei ollukaan niin kova inspis tähän...
Vai tykkäättekö tästä? Jos on jotain hyviä ehdotuksia, niin voisin kyl alottaa uudenki, jos ette pidä tästä..? :))